JENNY. Kuuletkos Tippi, mitä ilkeä Vahti sanoo? Pikku Tippi raukka! Jos sinä osaisit puhua, niin kertoisit kyllä, kuka on ollut noin julma sinua kohtaan.
ÄÄNI (Puhuen nukenkieltä.) Minun äitini on ollut julma.
JENNY (Hämmästyen.) Hänkin osaa puhua! Mitä sinä sanot, Tippi?
Minähän olen sinun äitisi.
ÄÄNI. Niin, minun äitini etsi eilen oman äitinsä sormitinta, jonka hän oli hukannut jonnekin, ja sitte löysi hän sen minun kätkyessäni. Minun äidilläni oli hirveän kiire, sillä hänen äitinsä tarvitsi heti sormitinta, ja silloin heitti minun äitini minut ja kaikki vaatteet etsiessään kätkyestä laattialle. Minun äitini on aika hotikko, kun hänellä on kiire. Joskus puhdistaa hän minut erinomaisen hienoksi ja siistiksi, mutta toiste lentää hän luotani kuin pyryilma, ja jättää minut vaatteitta ja kampaamatta niinkuin nytkin. Katsopas vaan, millaiselta tukkani näyttää! Ja se on kuitenkin oikeata tukkaa. Minä olen maksanut kolme markkaa Fontellin puodissa.
JENNY (Hyvin hämillään.) Mutta, rakas Tippi… kuka voisi uskoa, että Fontellin puodin nuket osaavat puhua?… Niin, Tippi, kyllä se on totta, että etsin sormitinta, mutta enkös minä pannut sinua takaisin kätkyeen?
ÄÄNI. Sinä ajattelit panna minut sinne, mutta sinä unohdit aikomuksesi ja jätit minut laattialle. Sitte tuli pimeä, ja sitte tulla tassutteli Loviisa ja astui minun päälleni. Rats! Yksi jalkani meni rikki! Sitte tuli Roope, ratsastaen keppihevosella, ja rats, toinen jalkani meni rikki! Vähän aikaa sitte tuli itse pikkunen äitini selvällä päivällä, ja rats, silloin meni käsivarteni rikki! Hyvästi! pikku äiti! Kun ensi kerran rasahtaa, menee päänikin rikki!
JENNY (Lyö kätensä yhteen hämmästyksestä.) Tippi, Tippi, onko sinulla sellainen huolimaton äiti! Mitähän sinun äitisi äiti siitä sanoo? Mene ulos, Vahti, mene ulos! Saat puolet tippaleivästäni tänään, jollet kerro, että minä olen astunut Tipin päälle. Mihin sitä nyt joutuukaan, kun kaikki koirat ja nuket osaavat puhua?
(Vahti juoksee ulos, ja heti sen jälkeen alkaa sen haukunta kuulua: vou, vou!)
JENNY. Nyt siellä tulee Lotta Lilja. (Hän kokoaa Tipin palaset.) Hän ei saa nähdä hirveää huolimattomuuttani. Oi, miten minä häpeän! Hän on huolellisempi kuin minä; Hänen Kunigundansa ei ole koskaan vielä ollut palasina laattialla. (Miettii.) Ei… minä en tahdo näyttää paremmalta, kuin olen! Viekastella, hyi! Lotta saa nähdä, miten tyhmä olen ollut. Mutta kaikki te, pienet pojat ja tytöt siellä, minulla on jotain teille sanottavaa. (Kuiskaten.) Kenenkään ei pidä luulla itseään toistansa paremmaksi. Aina on olemassa joku Vahti tahi Tippi, joka kertoo meidän tyhmyytemme, ja silloin saamme me hävetä!