KUNINGAS. Oi, mikä inhottava kiittämättömyys! Elektriki, lennä nuolen nopeudella ja räjähdytä tuleva juna ilmaan.
SIIPILEKKU (Tarttuu Elektrikin kaulukseen.) Pysytkös hiljaisena, räisky varsa! Etkös huomaa, että kaikki jättävät vanhan kuninkaan, palvellaksensa uutta?
(Koko seurue kääntää vanhalle kuninkaalle selkänsä.)
KUNINGAS. Tämä on petosta! Missä ovat minun neljätoista miljoonaa sotilastani? Mars tänne, pyssyjen ja rumpujen kanssa! Almanakka, kuningattareni, aijotko sinäkin olla minulle uskotoin?
ALMANAKKA (Pyörähtäen kantapäällään.) Minä olen ollut naimisissa 349 kertaa tätä ennen!
KUNINGAS. Äläpäs vaan, sitä povari-akkaa! Kaksitoista kuukautta on hän valhetellut minusta 20 pennin maksua vastaan. Mutta (Huokaa) hän on oikeassa! Sellainen on maailman meno! Kansani kunnioittaa nousevaa aurinkoa, ja minä, — minä olen enää vaan historian oma! Tule, Kalle Muinais, sinä ainoa, joka olet jäänyt minulle uskolliseksi, sinä saat kuljettaa minun junaani, sinä saat olla viimeinen rymymestarini.
(Lähtevä juna soittaa kolmannen kerran. Käki kukkuu kaksitoista kertaa. Kuningas nojautuu Kallen käsivarteen ja menee rykien ulos. Väliaika. Kuuluu, miten juna vierii pois.)
ÄITI (Huutaen.) Kalle! Missä on Kalle?
SIIPILEKKU. Tyyntykää, rouvaseni! Hän matkusti juuri entisen majesteetimme kanssa aurinkoon.
ÄITI. Minun Kalleni, minun onneton Kalleni!