SISSI (Itsekseen.) Ei, mutta nyt minun täytyy katsoa! Vai niin, hän on vaan tuollainen pieni nallikka; minun täytyy puhua niin, että hän käsittää. (Niiaten.) Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, ole niin äärettömän armollinen ja erinomainen ja anna minulle pieni palkankoroitus! Minä liehun täällä seitsemän päivää viikossa…
FONOGBAAFI. Suloinen, pieni, herttainen kultamuru, vaan pieni, pieni palkankoroitus…
TUNTEMATOIN (Istahtaa, huntu silmillä, lapsi sylissään valtaistuimelle. Fonograafille.) Hiljaa, papukaija! (Sissille.) Voi sinua tyttö-riepu! Jos suuri kuningas, joka asuu tuolla ylhäällä tahtoisi antaa sekä sinulle että meille sellaisen palkan kuin olemme ansainneet, mitä saamme silloin?… Ja sinä pyydät koroitusta?
RESSU N:o 1. Äiti, kuka tuo on?
RESSU N:o 2. Äiti, tuta tuo on?
ÄITI. Hiljaa, hiljaa rakkaat lapset. Se on eräs, joka tekee teidät päätänne pitemmäksi, jos olette kiltit?
LOTTA. Se on eräs, joka tulee ratsastamaan maailman ympäri keppihevosella, niin että nurkat räiskää!
ISÄ. Se on ajan pieni ressu, jota te syötte aamiaiseksi ja me äidin kanssa illalliseksi.
ÄITI. Älä nyt rupata, isä. Laittautukaamme kuntoon! Juna lähtee tuossa tuokiossa. Ei ole mikään hassumpaa kuin myöhästyä junasta. Voi, Kalle, Kalle! Miksi matkustit luotamme aurinkoon!
TELEGRAAFI (Kirjelmä kädessä.) Tässä on sähkösanoma aamutähdestä! Juna n:o 365 on suistunut radalta ja sattunut Venus-tähteen. Kukaan ei ole vahingoittunut, mutta seitsemän vaunua on palanut sydelle. Onnettomuus on tapahtunut sentähden, että eräs nuori veturinkuljettaja, nimeltä Kalle Muinais, on ajanut valon nopeudella kaksi miljoonaa peninkulmaa minutissa.