(Neitsyt Marian avainpiika).
Neitsyt Maria oli yhdeksän vuoden vanha, kun hänen äitinsä Anna sanoi hänelle: – Mene tätisi Elisabethin luo Bethaniaan ja pyydä takaisin minun kultainen avaimeni, jonka unohdin eilen hänen luokseen. Mutta elä suinkaan hukkaa avainta, sillä se on niin merkillinen avain, että se avaa kaikki sydämet.
Neitsyt Maria meni ja oli onnellinen koska oli saanut sellaisen luottamustoimen. Hänellä oli kiire, hän melkein juoksi koko matkan. Aurinko paahtoi kuumasti Jerusalemin kaduilla ja pieni tyttö väsyi, mutta hän jatkoi yhä juoksemistaan. Matkalla oli silta Kidronin puron yli ja hän kuuli puron aaltojen lorisevan: – Miksikä sinä menet sillan yli? Kahlaa mieluummin meidän kirkkaiden laineidemme poikki! Sinun silmissäsi loistaa lapsuuden nelikärkinen tähti: sinä olet niin totinen, niin hyvä, niin kuuliainen, niin nöyrä, että me mielellämme tahtoisimme suudella sinun jalkojasi.
– Minulla ei ole aikaa, – vastasi neitsyt Maria ja jatkoi matkaansa levähtämättä.
Puron aallot jäivät yksin perhoisten ja kaikkien ilman pienten siivekästen kanssa, jotka surisivat vedenpinnalla viikunapuun varjossa.
– Mitä merkitsee olla totinen? – kysyi pieni kovakuoriainen, jolla oli kuusi mustaa pilkkua punaisissa kuorisiivissään, ja joka kömpi pajupensaassa.
– Se merkitsee, että on aina olevinaan parempi, kuin mitä on, – vastasi hämähäkki kutoen verkkoansa niin tavattoman ohueksi, etteivät kärpäset sitä näkisi.
– Mutta mitä merkitsee olla hyvä? – jatkoi kovakuoriainen, joka ei ollut oikein tyytyväinen ensimäiseen vastaukseen.
– Se merkitsee, että on hyvä itseään kohtaan, mutta pistää kuoliaaksi kaikki muut, – vastasi ampiainen.
– Mitä merkitsee olla kuuliainen?