[KANSAKOULULASTEN LAULU KOULUTIELLÄ.]
|
Me astumme lapsuuden keväällä näin Nyt seppele otsilla kouluhun päin. Me kuljemme syksyt ja talvien säät, Me kuljemme hanget ja järvien jäät. On tupa ahdas, vaan Siis tietä marssimaan Nyt kilvalla kouluhun riemuisaan. Siell’ Luojamme töist’ aina tietoja saa, Siellä totuudet eteemme aukeaa. Me olemme Suomelle aamun koi, Se voima, mi vastukset voittaa voi. Me maan oomme viljoa kukkivaa. Miss’ rakkauden kylvö nyt kukoistaa. Kasva rauhassa vaan, Oi, syntymämaan! Pian joudumme eestäsi taistelemaan. Pian kannamme vaivan ja teemme me työn, Ja poistamme varjot ja pimeän yön. Niin lähdemme kodista maailmahan, Kuin haapojen siemenet kulkemahan, Ja matkamme johtaja taivahinen Vie tyynehen meit’ läpi myrskyjen. Nyt laulu kajahda Kuin lähde raitisna! Viel’, viel’ onpi aikamme joutuva! Käy vuottaen matka ja rukouksin... Viel’ kukkiva tähkä tuo satoakin. |
Kaukana tähtitaivaan yläpuolella seisovat suuret, lumivalkeat enkeliruhtinaat Jumalan valtaistuimen ympärillä ja odottavat hänen käskyjänsä, jotka heidän tulee panna toimeen maailmassa. Niiden takana seisovat pitkissä riveissä lasten vaaleansiniset enkelit, joista Jesus on sanonut, että ne aina näkevät Jumalan kasvot taivaassa.
Ilma pimenee maanpallon pohjoisosissa, ilma pimenee Betlehemissä. Myrskyt riehuvat, sade lankeaa virtoina etelämaissa, mutta kaukana pohjoisessa peittää valkoinen lumi kuolleet kukat ja kuihtuneet lehdet. Joulu lähestyy: eivätkö enkelit muistaisi joulua! Kuinka voisivat ne koskaan unohtaa, että maailman Vapahtaja syntyi ikivalkeudeksi maan pimeimmässä yössä? Kuinka he eivät aina muistaisi iloista sanomaa, jonka he ilmoittivat Betlehemin paimenille ja ihanata kiitoslauluansa, joka sen yön jälkeen on yli maailman kaikunut ja joka kaikuu joka joulu kaikissa kirkoissa, kaikissa kodeissa, joissa Jumalan ylistys asuu, ja kaikkien lasten sydämissä, jotka rakastavat Vapahtajaansa?
Nyt seisovat lasten vaaleansiniset enkelit kokoontuneina keskenään tuumimaan, miten he tänä jouluna valvoisivat, varoittaisivat, lohduttaisivat ja ilahduttaisivat lapsia, niin että kaikissa kodeissa olisi oikea jouluilo Jumalan rakkaudessa ja että Jesus voisi olla kutsuttuna kaikkialle jouluvieraaksi. Sillä missä ei Jesus ole läsnä, siellä ei ole oikein iloinen joulu, siellä eivät enkelit laula, siellä ei ole todellista sydämen iloa täysinäisten pöytien ympärillä, siellä sammuvat kynttilät kuusesta ja pimeys katselee sisään lumisten akkunaruutujen läpi synkkiin ihmissieluihin.
Enkelit neuvoittelevat keskenään ensiksikin siitä, miten he valvovat pyhänä yönä, jolloin ei mikään elävä olento maan päällä saa tehdä toiselle pahaa, ja sitte siitä, millä lahjoilla he tänä vuonna ilahduttaisivat rakkaita lapsiaan. Muutamat sanovat: – Me tahdomme mennä köyhien, sairasten, kodittomien, hyljättyjen, onnettomien ja surevien luo. Toiset sanovat: – Me tahdomme mennä vankiloihin, sydänmaiden kinoksiin, pimeällä, myrskyisellä merellä oleviin laivoihin, erämaiden polttaville hieta-aavikoille ja maan-alaisiin kaivoksiin. Toiset jälleen sanovat: – Me tahdomme mennä iloisiin ja onnellisiin koteihin, missä Jumalan ylistys asuu. Miksi ne unohtaisimme? Eikös hyvä ilokin ole taivaallinen lahja maan suruissa?
Kun he näin kertoilevat aikomuksistansa toisilleen, seisoo kaksi loistavaa enkeliruhtinasta auringon säteen tavoin heidän keskellään ja sanoo heille: – Meidän on käsketty valvoa oikeutta ja laupeutta maailmassa. Mitä olette opettaneet lapsille näistä Jumalan käskyistä?
Vaaleansiniset enkelit vastaavat: – Olemme usein kuiskanneet lasten omaan tuntoon kehoituksen olemaan hyvät ja oikeutta rakastavat kaikkia eläviä olentoja kohtaan maailmassa, ihmisiä, eläimiä ja maan kasvia. Ja useimmat lapset tahtovat mielellään totella kehoitustamme, mutta heidän mielensä on niin kevyt, heidän tahtonsa heikko, ja he unohtavat sen heti seuraavassa hetkessä.