Henkilöt:
Tapio, ukko; tummanruskea parta, korkea havunneulahattu, kuusennaavainen turkki, kultainen vasara.
Mielikki, nuori nainen; kultainen rannerengas ja seppeleitä, siniset sukat punaset kengännauhat, kultaiset avaimet.
Nyyrikki, poika; sininen levätti, sininen tahi punanen korkea hattu, kirves.
Tellervo, tyttö; kullankeltainen tukka, kevyt, hienohelmainen paita.
Tuulikki, tyttö; koivunvarpuja, punainen silkkiliina.
Metsänpiika, pieni tyttö, huilu kädessä.
Kaksi haltijaa, joilla on hunaja-arkkunen.
Ensimäinen, toinen ja kolmas haltija.
Eräs metsästäjä.
Tapion karjalaumoja.
Tasanko metsässä. Suuria ja pieniä lintuja ympärinsä kaikilla oksilla.
METSÄNPIIKA (yksin).
Huu – nyt tuulee vihaisesti,
Metsä kolkko on ja musta,
Ja mä tänne salaisesti
Riensin kohti valaistusta.
Oi, kuin tääll’ on koreaa,
Siroa ja loistavaa,
Oksilla on lintusia
Tänne alas katsovia!
Hyvää iltaa, ystävät!
Sallittenko että vähän
Levähdän, kun väsyvät
Jalkani? – Jos istun tähän, –
Ah, mut mua ette tunne!
Olen palvelija vaan,
Metsän pieni hempukainen,
Metsänpiiaks’ sanotaan.
Työtä tehdä saan ma vainen:
Kuivat oksat katkoella,
Suot ja nevat puhdistaa,
Vuoret vöihin sitoella,
Metsänpolut kaunistaa;
Variksille pesät tehdä,
Marjat syödä metsämiesten,
Siman karhun suuta varten.
Ja kun sudet lasta vainoo,
Olla sille tuki ainoo.
Aamuin metsän haltijalle
Siman kokoon mahtavalle.
Isäntäni käskemänä
Torvehen saan toitottaa,
Pian ovat lähempänä,
Joit’ hän tahtoo komentaa.
Palvella saan emäntätä,
Liinat kaikki kehrätä;
Sukat kudon väsymättä,
Saunan panen lämmitä;
Vielä pikku linnuillekin
Siroittelen jyviä –
Vaivojani elämässä
Kertoa en voine tässä.
Nyt on seikka tämänlainen:
Tapioll’ on lapsia,
Poikia on sata vainen,
Tyttöjä yks’ tuhatta.
Kaikki ovat tyhmäpäitä,
Aivan vailla tietoja,
Mahdotoin on kestää näitä,
Jolleivät saa oppia,
Käydä oikein koulua,
Siellä sievistetyks’ tulla. –
Väsyneenä lapsihin,
Aikoo isäntäni mennä
Kanssa lasten kaikkien
Luokse vanhan Väinämöisen,
Saada sieltä neuvoja,
Ohjehia viisaita.
Mutta metsän läpi mä
Riensin tänne suksillani,
Noiden toisten edellä,
Ett’ ois yöksi herrallani
Hyvä paikka levätä.
Jälempänä herrani
Jyskehellä tulevi,
Hämeenkangas kai’un antaa,
Jonka tuuli tänne kantaa!
(Kuuluu torven toitotusta.)