Apina, joka muutoin mielellään tahtoi olla ihmisenä, kielsi nyt oikeastaan niin olewansa. En suinkaan ole mikään ihminen. Niin kaunis en suinkaan ole. Enhän minä kule aiwan suorana. Jalkani näyttäwät käsiltä. Useoilla meillä on häntä. Kertoisin sinulle jotakin, herra kuningas. Jumala loi ihmisen kuwakseen. Siksi luotiin hän alusta niin kauniiksi. Mutta Jumalan wihollinen kadehti tätä. Herra Jumala, suo minunkin luoda olento. Jumala soi sen. Luotiinpa apina, joka matkii sitä ilkeätä, jota ihmisellä on. Siksi on minulla ruma ruumis. Siksi on minulla häjy sisu. Minä warastan. Minä olen ahnas. Minä olen kawala. Kuitenkin armahti Jumala minua. Apina raukka, annan sinulle yhden ihmisen hywistä taipumuksista. Sinun pitää rakastaa lapsiasi yhtä hellästi kuin ihminenkin rakastaa omiaan.
Leijona antoi apinan mennä. Samassa tuli nahkasiipi lentäen. Oletko sinä lintu? En, herra kuningas. Minä lennän pitkäin kynsieni wälillä olewilla hienoilla nahkoilla. Imettäwä eläin olen minä, joka koko talwen nukun pimeissä koloissa. Kesällä lentelen minä ainoastaan öillä. Minä kerron sinulle jotakin, herra kuningas. Muutamana iltana ajoin surisewaa sittisontiaista. Olipa siinä poika, joka huiski ilmaan notkealla saikaralla. Minä lensin äänen perässä. Saikara käwi minuun. Putosinpa maahan. Poika, joka otti minun, elätti minua wankina häkissä.
Leijona antoi nahkasiiwen lentää. Puhaltipa walaskala wettä korkealle meren pinnasta. Oletko sinä kala? En, herra kuningas. Minä synnytän eläwiä sikiöitä, jotka imewät maitoani. Siksi olen imettäwä eläin, joka hengitän ilmaa. Minä kerron jotakin sinulle, herra kuningas. Kerran ajoin silliä sywässä meressä. Purjehtipa siinä laiwa, joka lähetti ulos weneen. Mies nakkasi weneestä selkääni teräwän keihään, joka oli köydessä kiinni. Uinpa useita peninkulmia wetäen wenettä perässäni. Wiimein löin pyrstölläni weneen kumoon. Ihminen, joka keittää raania ihrastani, wäjyy henkeäni. Minä olen suurin eläin, mitä on. Kuitenkin on ihminen tappanut monta sataa weljistäni. Hylekin, jolla on pää kuin koiralla, on imettäwä eläin, joka elää wedessä. Saukko, joka pyytää kaloja, on samallainen eläin.
Leijona tuskauntui. Ui tiehesi, walaskala. Sinä olet kuitenkin meri-eläin. Kuulisin wielä jotakin enempätä maa-eläimistä. Kuulisin niistä, jotka owat kesyjä. Kuulisin niistä, jotka owat kesyttömiä. Niiden pitää antaa minulle kertomus elämästään.
Tuliwat siis imettäwät eläimet leijonan istuimen eteen. Ne kertoiwat monta kummallista asiaa, joita leijona mielellään kuunteli. Et wielä saa kuulla kaikkia mitä ne sanoiwat itsestään. Siitä tulisi suuri kirja. Mutta se, joka tarkasti kuuntelee, saapi tietää entistä enemmän.
Mitä koti-eläimet kertoiwat.
Koira murisi leijonalle. Sinä uskollinen koira, mitä sinulla on sanomista? Alinomaa haukut sinä isäntäsi owella.
Koira wastasi. Uskollinen kyllä olen, herra kuningas. Häpeän tuota kettua, sukulaistani. Susi, riitaweljeni, minua harmittaa. Sukulaisteni wuoksi olen tullut peto-eläinten lukuun. Kuitenkin olen uskollisin koti-eläimistä, jotka seuraawat ihmistä totellen. Minä olen ihmisen uskollisin palwelija. Minä wartioin hänen kartanoansa. Metsässä etsin hänelle saalista. Kylmimmissä maissa wedän hänen rekeänsä. Meitä on monta erinäköistä weljestä. Pentukoira on wälistä niin pieni kuin rotta. Englanninkoira on wälistä wasikan kokonen. Hurttakoiralla on teräwä kuono. Rakkikoiralla on tolppa kuono. Mäyräkoiralla owat lyhyet jalat. Willakoiralla on willa päällä. Kaikki olemme samanlaisia koiria. Naaraani on narttu. Sikiäni on penikka. Me olemma wiisaimmat eläimet. Meillä on tarkin wainu. Sillä tunnemma me askeleet. Monia keinoja opimme ihmisten hyödyksi. Usein olemme pelastaneet lapsen, joka oli pudonnut mereen. Palwelinpa kerran miestä, joka eksyi talwella. Tuli pyry-ilma, joka hautasi hänen sywään lumen alle. Sinne hän kyllä olisi paleltunut. Mutta minä paneusin maata hänen rinnallensa, joka siitä pysyi lämpimänä. Haukuinpa kaikin woimin. Wiimein tuli wäkeä, joka wei isäntäni lämpimään tupaan.
Leijona nyökäytti päätään tytywäisenä. Uskollista palwelijaa ei woida kullalla palkita.
Kissa köyristi selkäänsä naukuen leijonan edessä. Herra kuningas, minä olen likeinen sukulaisesi. Me molemmat kuulumma kissan sukuun, joka saattaa wetää kyntensä piiloon. Sukumme on parhaimmin warustettu eläinten seassa. Siksi olenkin oikein luontoni mukainen peto. Waro itseäsi, lintu, joka nokit siemeniä maasta. Waro itseäsi, rotta, joka katselet reijästäsi ulos. Minä wäjyn sinua. Minä kyyristyn alas. Minä hyppään. Isken kynteni armahtamatta niskaasi. Semmoinen on oikea haluni. Minä tapan kaikki ne, jotka owat heikommat minua. Kuitenkin olen kesyttynyt ihmisen palweluksessa. Hän silittää säihkywää selkääni. Minä nukun hänen polwellansa. Minä wartioitsen hänen aittaansa. Kauniit sikiäni leikitsewät hänen lastensa kanssa. Hän kiittää siisteyttäni. Kissa pesee silmiänsä. Saammepa wieraita. Mutta eipä parane paha sisuni hywyydestä. Minä olen julma. Minä olen wiekas. Minä woin hyljätä parhaan ystäwäni. Minä saatan kynsiä sitä kättä, joka wasta antoi minulle ruokaa.