Syntyipä nyt kowa karjunta meteli metsässä. Arat koti-eläimet pakeniwat pelästyneenä ihmisten asuntoihin. Pedot tuliwat leijonan istuimen eteen.
Mitä pedot kertoiwat.
Ne tunnustiwat leijonalle kaiken julmuutensa. Me elämme enimmästi muiden eläinten lihasta. Jumala on antanut meille teräwät kynnet, joilla tartumme saaliisemme. Suussa owat meillä teräwät hampaat, joilla rewimme eläimen, jonka olemme saaneet kiinni. Yöllä olemme pyydössä. Päiwällä nukumme luolissamme. Emme tule koskaan oikein kesyiksi. Wälistä owat ihmiset ottaneet meiltä penikat pesästä. Ne owat antaneet meille ruokaa. Me olemme kaswaneet isoiksi heidän taloissansa. Olemme olleet jonkun ajan nöyrinä ihmisten wallassa. Olemmepa joskus nähneet wertä juoksewan. Jonkun kerran on kesy eläin tullut meitä likelle. Kohta on tullut raju luontomme takasin. Me olemma repineet wahtimme, jotka owat antaneet meille ruokaa.
Tiikeri karjui hirmuisesti. Tunnetko minua, herra kuningas? Kissan-sukuun kuulumme kaikki, jotka olemme julmimpia petoja. Haluatko tietää muotoani? Halaatko tietää woimaani? Katso tarkasti kissaa, joka on wähäisenä kuwanani. Ajattele kissaa pienen hewosen kokoisena. Waro itseäsi, herra kuningas. Minä en säästä yhtään eläwää, johonka pääsen kiinni hampaillani. Minä murhaan huwikseni. Minä olen kawala peijakas, ja wäjyn heikompia eläimiä, jotka sammuttawat janoansa hetteistä. Minä rewin pyytäjän, jonka mieli tekee wiirullista nahkaani.
Leijona kiljui wihassa. Minäkin olen kissan-sukua. Minä tunnen teidät kaikki, jotka siihen kuulutte. Kawala tiikeri, minä tunnen sinut hywin. Minä tunnen ilweksen pohjan metsissä. Minä tunnen pantterin. Minä tunnen leopardin. Kaikki olette te wiekkaita murhaajia. Minä häpeän sukulaisiani. Minä olen myös jalomielisin. En unhota koskaan sitä, joka on minulle tehnyt hywää. Olipa kerran orja nimeltä Androkles, joka pakeni pois wainoojiltaan. Hän kohtasi minut metsässä. Hän otti pois orjantappurapiikin haawoitetusta jalastani. Kiitollisuudesta tulin hänen ystäwäksensä. Kauwan asui hän suojassa luolassani. Mutta muutamana päiwänä saiwat ihmiset minut kiini. Ystäwänikin tuli wangiksi. Neljään päiwään en saanut ruokaa. Ihmiset, julmemmat minua, nakkasiwat ystäwäni Androkleen jalkaini eteen. Ne kiusasiwat minua kowasti. Nälkäinen leijona, syö nyt ystäwäsi. Mutta minä köyristyin kiitollisena Androkleen edessä. Minä näytin julmia hampaitani niille, jotka mieliwät tarttua häneen. Silloin liikkui mieli kaikilla, jotka tämän näkiwät. Jalomielinen leijona, ystäwäsi on wapaa. Niin päästiwät Androkleen irti uskollisuuteni tähden.
Karhusta tuntui tämä kertomus hywältä. Hän mörisi hywillä mielin. Herra kuningas, ymmärrän jalomielisyytesi. Waro itseäsi käpäläni lyönnistä, jolla on kahdentoista miehen woima. Waro itseäsi julmemmalta weljeltäni jääkarhulta, joka asuu ylhäällä meren jäillä. Minä olen herrana pohjan metsissä. Siellä walmistan pesäni, jossa makaan talwella. Siellä syön marjoja mättäiltä. Siellä makustelen mettiäisten hunajaa. Wälistä kaadan talonpojan lehmän, jonka sitten syön suuhuni. Siksi pyytää minua metsästäjä, joka käyttää karwasen turkkini peitoksensa talwella. Usein tappelen silloin henkeni edestä. Wälistä kohtaan pieniä lapsia, jotka owat eksyneet metsässä. Kohta tulee heidän äitinsä, joka hädissään etsii heitä. En minä tee pahaa lapsille. En minä tee pahaa äidille. Hiljaa menen pois niiden tieltä.
Leijona nyökäytti päätään hywin leikillisesti. Karhu äijä on hywä mies. Mutta ei hän puhu kaikkia mitä hän tietää. Näinpä kerran miehen, joka talutti karhua turwassa kiinni olewasta renkaasta. Siihenpä kokousi paljo wäkeä, joka halusi nähdä karhun tanssaawan. Mies löi karhua armahtamatta. Jopa tanssasi karhu. Jopa wäki nauroi. Aiwan kömpelö oli karhu tansissa.
Susi ulwoi. Onko täällä saalista? Kunhan olisi jotakin. Sukulaiseni koiran kanssa olen alinomaisessa sodassa. Koira, joka on tappanut suden, jättää suden siihen. Susi, joka on tappanut koiran, syöpi hänet kohta suuhunsa. Talwi-illoilla kuljemme isoissa joukoissa saaliin pyydössä. Waro silloin pieniä lapsia, jotka juoksewat kartanon poikki. Minä saan waroa itseäni metsästäjältä, joka ajaa minua suksilla talwella. Joka minut tappaa, saapi rahaa palkinnoksi.
Leijona tiesi kertomuksen sudestakin. Sinähän se olit, joka kerran putosit suden-hautaan. Köyhä akka käweli haudan siwu. Pilkkasipa siinä sutta. Parhaiksi sinulle, ilkeä eläin. Samassa putosi akka itse hautaan. Puhuipa nyt pelästyksissään kokonaan toista. Susi kulta, etkö söisi näkkileipää pussistani?
Wielä tiesi leijona toisen kertomuksen. Poikanen ajoi järwelle wettä noutamaan awannosta. Tulipa joukko susia ympärille. Poikanen antoi hewosen juosta tiehensä. Ammeen kaatoi hän jäällä yllensä. Sudet, jotka halusiwat saada poikaa, pistiwät käpälänsä ammeen laidan alle. Poikapa lyödä sätkäytti kirweellään käpälät poikki. Muutamat sudet, jotka näkiwät toisista werta juoksewan, karkasiwat niiden päälle, jotka oliwat werisinä. Tulipa kowa tappelu ammeen ympärillä. Monta sutta siinä purtiin kuoliaaksi. Muut juoksiwat tiehensä; Poikanen, joka konttasi ammeen alta, sai paljo rahaa kuolleitten susien nahoista.