Isä aikoo nyt syödä murkinaa. Kontissa on leipää, suolattua woita ja suolaista kalaa. Mitä owat suolat? Sen sanon sinulle. Suoloiksi kutsutaan sellaisia aineita, jotka helposti sulawat wedessä ja antawat kieleen kirpistelewän ma'un. Ne owat ruokasuoloja, jotka parhaiten tunnemme ja jotka suojelewat ruokamme pahentumasta. Wälistä murretaan wuorikaiwannoista suoloja, joita kutsutaan wuorisuoloiksi. Eli keitetäänkin niitä suolaisten lähdetten wedestä. Mutta suolat, joita isä osti kaupungissa, owat saadut merestä. Jos maistat meriwettä, antaa se suolan maun kieleesi. Suurien merien rannoilla, joilla wesi on suolaisempaa kuin täällä, juoksutetaan sitä kuoppiin ja annetaan niissä höyrytä pois auringon helteessä. Siinä jääpi walkea suola kuoppain pohjalle, josta se kootaan ja tuodaan tänne laiwoilla. Paitsi ruokasuolaa tunnen wielä useita muitakin suolalajeja, niinkuin alunan ja wiheriäisen wihtrillin, kuparröökin ja salpetterin, jota isä teki kerran salpetteriladossa. Sellaiset suolat owat hyödyllisiä useoihin käsitöihin, mutta niitä ei saata syödä.
Monet aineet tulewat happanewiksi (happanewat) kun seisowat kauwan. Wälistä pannaan etikkaa ruokaan; siitä tulee ruoka happameksi. Wiinahappo tunnetaan wiinamarjoissa ja omenahappo omenoissa. Mutta tunnenpa muita happoja, jotka owat paljon wäkewämmät, esim. polttawan wihtrilli-öljyn (rikkihapon). Jos panen waskirahan sieweteen (salpetterihappoon), syöpi happo pois ruosteen, ja raha on niin kirkas kuin olisi uusi. Mutta jos pisarakaan happoa tipahtaa waatteisiin, polttaa se reijän; ja jos se sattuu sormeen, tulee siitä keltainen pilkku ihoon. Sentähden tiedän waroa itseäni sellaisista wäkewistä hapoista. Oli kerran päihtynyt mies, joka tahtoi kaataa enemmän wiinaa pikariin, mutta erehtyipä lasin otossa ja kaasi siewettä palowiinan sijaan pikariin. Kun hän sen ryyppäsi, poltti se niin kowasti sisuksia, että hän wähän ajan perästä kuoli.
Kun äiti lijottaa tuhkaa kuumassa wedessä, tulee siitä lipeää, jota tarwitaan waatetten pesussa ja peseen (soopan) teossa. Isä polttaa juuri sitä warten metsässä koiwuja ja haapoja tuhkaksi. Tästä tekee hän lipeää, jonka sitten keittää muuripadassa kuiwiin, ja saapi siitä ruskeaa potaskaa. Sitten polttaa hän sen walkeaksi ja myypi kaupunkiin, sillä sitä tarwitaan wärjäykseen ja muuhunki.
Otanpa nyt multaa käteeni maasta. Mitä on multa? Multa on erinäisten kaikissa luonnonkunnissa olewain ainetten sekoa. Siinä on jäänöksiä mädänneistä kaswuista ja eläwistä. Sellaisissa aineissa hyötywät kaswien juuret, ja siksi kutsutaan multaa, jossa on paljolta sellaisia aineita, ruokamullaksi. Siksi höystetään peltoa, ja siksi kynnetään sitä, että multa paremmin sekausisi, ja kaikki sen aineet paremmin lahoisiwat ilmassa. Mullassa on useita maalajejakin. Siinä on usein sitä hyödyllistä sawea, joka on maalaji, joka kowenee tulessa. Siitä poltetaan tiilejä. Siitä tekewät kruukunmaakarit sawi-astiamme, ja posliinitehtaissa walmistetaan siitä talrikkiakin. Meillä on pellossa punertawaa merkeliä, joka on hywin kaswawaa, ja siinä on sawea ja kalkkia. Mutta kalkkimaata on enimmästi wuorissa.
Hietamaassa ei menesty wilja hywästi, sanoo isä, sillä hieta on löyhää ja päästää sateen läpi. Hietaa on yleeseen sanomattomaan paljolta; kun se on karkea-rakeista, sanotaan sitä someroksi. Mitä on hieta? Se on hienonnettuja rakeita kowasta aineesta, jota kutsutaan kiiseliksi ja on kiwilajia. Ei mitään ole niin runsaasti maan päällä. Kuka woipi lukea hiedan rakeet meressä ja rannoilla ja kankailla, joilla petäjät kaswawat. Kiiseliä on se punanen hietakiwi, jota käytetään tahkoiksi, ja kowa pii, joka antaa säkeneitä tuliraudalla lyödessä ja ukonkiwi (kuutilo). Maasälpä (wältspaati) ja kiiltoliuska-kiwi (katinkulta-kiwi) owat enimmästi kiiseliä. Ja näistä owat kowat kneissi- ja kraniittiwuoret ja sanomattomat harmaat kiwet yhdistetyt. Wälistä on muita kiwilajia ikäänkuin pakattuina niiden sisässä. Niissä näkyy aluna-liuskakiweä, kiilto-liuskakiweä (katinkulta-kiweä) ja sawiliuska-kiweä, jota saatetaan halkoa liuskoiksi ja tehdä luwunlasku-tauluiksi kouluihin.
Muutamat wuoret owat löyhemmistä kiwilajista. Oletko nähnyt kalkkikiwi-kalliota, josta murretaan walkeata kalkkikiwiä? Ensin poltetaan kalkkikiwet suurissa uuneissa, ja niistä saadaan kastelematointa kalkkia. Kun siihen kaadetaan wettä, ottaa se hetkeksi kowan kuumuuden, ja tätä sanotaan kalkin kastelemiseksi. Kalkkia sekoitetaan sawen ja hiekan kanssa, kun sitä käytetään muurauspruukiksi. Olen nähnyt kowaa ja hienosyistä kalkkikiweä, jota kutsutaan marmoriksi. Sitä on monennäköistä ulkomailla ja maassammekin Ruskialassa. Siitä hakataan kauniita patsaita, portaita ja kuwia. Ja kun mainiot mestarit owat weistimellään hakanneet marmoriin kauniimpia ihmisten ja eläinten kuwia, täytyypä, kuwat hawaittua, pysähtyä ihmettelemään, että niin paljo elämän näköä on woitu mukailla kowaan kiween. Mutta, koska marmori on kallista ja sitä löytyy harwassa, on hawaittu kalkista ja wihtrilliöljystä saatawan walkea sekoitus, jota kutsutaan kipsiksi, ja se on paljon huokeampaa. Tästä tehdään kipsikuwia, joita ulkomaalais-kipsimaakarit kantelewat laudalla päälaellaan kaupungeissa myytäwiksi. Kowinta kipsiä on walkea alabasteri. Mutta löyhintä kalkkilajia on kliitu, jonka kaikki tuntewat, ja sitä on ulkomailla niin paljolta, että siellä on kokonaisia kliitu-wuoria.
Sittenkin on wielä monia löyhiä kiwilajia. Äiti kihnasi messinkiä kirkkaaksi kiwellä, joka oli niin keweää, että pysyi weden päällä, ja sitä sanottiin hohkakiweksi. Isän paras piippu on merenwahasta, joka on niin pehmeää kiweä, että sitä saatetaan leikata. Wuolukiweä saatetaan wuolla ja warwata padoiksi. Muutamain kiwien luullaan ennen olleen niin pehmeinä kuin muta on wedessä. Ja kun wesi, joka seisoi yleiseensä maan päällä, juoksi pois, owat kiwet sittemmin kowenneet ilmassa. Tästä woidaan selittää, kuinka muutamissa löyhemmissä wuorissa on tawattu jäänöksiä kaswuista ja eläwistä mudassa, jossa ne sitten owat kowenneet sen kanssa kiwiksi. Mutta harmaakiwi-wuorissa ei löydy kiwettyneitä eli kiwettymiä. Sentähden luullaan harmaan kiwen olleen maan päällä, ennenkuin kasweja ja eläwiä on ollutkaan. Mutta muut wuoret ja kiwet owat tulleet ja kowenneet paljon jälempänä.
Tuolla kaupungissa näki äiti kiwen, joka wälkkyi kummallisesti kirkkaana ja oli niin kowa, että lasimestari leikkeli sillä laseja. Äitistä oli kiwi mieluinen ja hän pyysi sitä ostaaksensa muutamilla kopeikoilla. Ei, sanoi lasimestari, se kiwi on timantti ja woipi maksaa enemmän kuin koko teidän tupanne. Tuleppa kanssani kultasepälle, sanoi hän, niin näytän teille useita kalliita kiwiä. Sellaisia löytään aiwan harwoin ja ne maksawat hywin paljon. Kun ne owat lasketut sileiksi, sijoitetaan ne kultaan ja kalleisiin koristuksiin. Mutta timantti ei ole muuta kuin puhtainta hiiltä, ja sentähden palaa se kokonaan kowassa tulessa.
Äiti näki kultasepällä muitakin kalliita kiwiä, jotka kaikki oliwat kowia, wälkkywiä ja läpikuultawia. Siellä näki hän helewän punaisen rupiinin ja sinisen safiirin. Hän kysyi keltasen topaasin ja wiheriäisen smaragdin hintaa. Mutta niin paljo ei ollut äitillä rahaa, että olisi woinut ostaa yhtäkään niistä. Ainoasti tumman punainen karnioli oli helpompi, ja sen osti äiti sormukseensa. Tuleppas tänne, sanoi kultaseppä, niin saat ostaa mukailtuja kiwiä helpolla hinnalla. Owathan ne kallisten kiwien näköisiä, waikka eiwät ole niin kowia ja wälkkywiä. En huoli, sanoi äiti, en tahdo ylpeillä petollisuudella. Jos ei minulla ole waraa ostaa sitä, joka on oikeaa, niin en huoli teidän mukailluista kiwistännekään.
Isä oli kerran juonut terweydekseen wettä lähteestä, jossa se maistui läkiltä. Tämä tuli siitä, että wesi oli juossut maan läpitse ja siinä kohdannut rautaa ja muuta metallia, joista wähäinen osa oli irtaunut weteen. Sellaista kutsutaan mineraaliwedeksi (kiwennäiswedeksi), sillä kiwet ja malmit kutsutaan mineraaleiksi (kiwennäisiksi). Sen lähteen tyköä löyti isä kiwettyneen puupalasen. Sillä muutamat kuolleet kaswit ja eläinten luurangot, jotka owat kauwan maanneet maassa, kastuwat läpi mineraaliwedestä (kiwennäiswedestä). Ja niin kowenewat ne wiimein kuin kiwettyneet kappaleet wuorissa.