Siksi että ruudilla on pyssyssä suuri voima. Jos panet sitä irtaalleen tuohon maalle ja sytytät, niin sähähtää se ainoasti ylös. Mutta jos panet sitä ahtaasen pyssyn piippuun ja tukit etulaahingin eli luodin päälle, niin on ruudilla joka kulmalla jotakin edessä. Kun se sytytetään, palaa se silmänräpäyksessä ilmanmoisiksi aineiksi. Sellaiset aineet ovat hyvin pontevia ja paisuvat ihmeteltävällä voimalla. Ruudin palaessa pyrkivät kaasut ulos ja pakkauvat kaikella voimalla sille suunnalle, jossa kohtaavat heikointa vastusta. Pah, paukahtaa pyssy, ja etulaahinki eli luoti lentää pois. Ja jos ei ne mene pois edestä, kun pyssy on ruosteinen ja kehnosti laahattu, niin pyssynpiippu räjähtää rikki. Vastustaminen ei siinä auta, vaikka olisi vuori edessä. Sillä jos vuoreen hakataan reikä, ja tämä laahataan ruutilla, niin kivi räjähtää kappaleiksi.
Mutta miksi paukahtaa pyssy?
Sen vaikuttaa ilma. Kun ruuti pakottaa etulaahingin eli luodin pois, jääpi ilmasta tyhjä sija pyssynpiippuun. Siihen tyhjään sijaan syöstäypi ilma vauhdissa, josta tulee jyrinä, ja siitä syntyy paukaus. Kuka uskoisi tuon majesteetillisen ukkosen jyrinän tulevan ilmasta? Mutta niin on se kumminkin. Missä leimaus kulkee pilvien välissä, ajaa se ilman pois. Kohta syöstäypi uutta ilmaa siihen tyhjään paikkaan, ja niin kuuluu järäys. Sitten kaikkuu järäys pilvissä ja maasta, niin että luulee kuulevansa koko rivin järäyksiä.
Jos huiskin ruoskalla taikka saikaralla ilmassa, kuuluu siitä suhina. Jos soitan kirkon kelloa, niin lyöpi kieli kellon laitaan. Kello alkaa juurikuin täristä, ja tärinä tulee ympärillä olevaan ilmaan. Samalla lailla, kun näpsäyttää viulun kieltä, näkee selvästi, kuinka kieli tärisee jälestäpäin, ja tärinä yhtyy herkkäliikuntoiseen ilmaan. Siitä voin käsittää kuinka ääni tulee ilman tärinästä. Likimmäinen ilma panee aina eteenpäin etimmäisen ilman tärisemään, ja niin menee ääni ilman läpi, välistä pitemmän, välistä lyhyemmän matkan, aina sen jälkeen kuin tärinä on kovempi eli heikompi. Tyynellä ilmalla kuulen kirkon kelloin äänen runsaankin peninkulman päähän merelle; mutta tuulella kuuluu se etemmä sille suunnalle, johonpäin tuuli kulkee. Kun vihollisten sotalaivat viimein ampuivat Wiaporin linnaa, kuului järinä 30 peninkulman päähän, kun korvansa pani maata vasten. Siinä kulki tärinä maan läpitse; muuten ei olisi kuultu tärinää niin kauvas.
Kun läiskyttää veteen, lyöpi kämmeniään yhteen, polkee jalkaa eli lyöpi rumpua, tulee aina erinäinen ääni ilman tärinästä. Kun puhun, vihellän eli laulan (veisaan), tulee ilma keuhkoistani ja panee ulkopuolella olevan ilman tärisemään. Samalla lailla soitetaan uruilla kirkossa kauniita virsiä. Keuhkoin sijassa on uruissa suuret palkeet, jotka puhaltavat ilmaa piippuihin urkuinpolkijan astuessa polkimille. Sitten tulee siitä ilman tärinä (vipajaminen) urkujen pilleissä olevissa pienissä reijissä, ja jokainen pilli antaa äänteen. Laulu ja kaikkinainen soitto, joka hartaasti silloittaa ihmisen mieltä, on jakso äänteitä, joista yhteensä tulee sävel. Ja kun useita äänteitä sointuu yhdeksi suloääneksi, kutsutaan sitä akkordiksi (sointumaksi). Sitä soitetaan monellaisilla puhallussoittimilla, niinkuin huiluilla, klarineteilla, räikillä ja vaskitorvilla. Mutta viulu ja kantele ja piano kuin myös monta muuta ovat kielisoittimia. Kerran kiinnitin rautalangan kahden huoneen välille, jota ei ollut pitkältä. Kuulinpa rautalangan tärisevän tuulessa, ja siitä tuli pitkä, kaunis ja surkea ääni. Jota lyhyempi lanka oli, sitä kimeämpi oli ääni. Siksi saadaan eri ääni samasta viulun kielestäkin, kun sormitetaan eri paikoille kieltä. Ja sisältä on viulu tyhjä, ja sillä ovat ohuet seinät, sentähden tärisevät seinätkin ja enentävät äännetten voimaa.
Kerran nä'in merkillistä, jota en kohta voinut käsittää. Mies hakkasi puita kaukana metsässä. Jokaisella lyönnillä näin kirveen putoavan, mutta vasta vähän ajan perästä kuulin lyönnin. Muistinpa siitä, että olin usein nähnyt savun ampumisesta paljoa ennemmin kuin kuulin paukauksen. Nyt ymmärrän syyn siihen. Valo kulkee sukkelammasti kuin ääni. Siksi näen kirveellä lyönnin ja pyssyn savun, ennenkuin kuulen äänen lyönnistä ja paukauksen ampumisesta. Ääni kulkee 558 kyynärää sekunnissa eli ei täyttä peninkulmaa puolessa minuutissa. Ja jos tahdon kello kädessä laskea ajan pyssyn savun ja paukauksen välillä, niin saatan sanoa varmaan: nyt on ampuja niin ja niin kaukana.
"Metsässä huutava saa vastauksen", sanotaan sananlaskussa. Sen olen usein kuullutkin, varsinkin jos vuoria eli kukkuloita on ollut likellä. Sitä kutsutaan kaiuksi. Ensin luulin metsään jonkun piilouneen, joka nyt matki minua. Mutta sitten havaitsin, että tärisevä ilma ikäänkuin kimpousi takaisin puista eli vuorista ja tuli jälleen tyköni, kun huusin. Se kuuluu kyllä naurulliselta ja kummalta. Tuvankin tykönä kuuluu kaiku seinää vasten. Mutta seisoessani 30 kyynärää likempänä seinästä en kuule enää kaikua, sillä ääni palaa niin sukkelasti takaisin, etten voi eroittaa oman ääneni ja sen kaikumisen väliä.
Ilmansuunnista ja tuulista.
Tahdotko tietää ilmansuuntia, niin merkitse se suunta, jolla näet auringon olevan puolenpäivän aikana, justiin kun kello on 12. Käännä sitten selkäsi aurinkoon päin, niin nyt ovat silmäsi pohjoista ja selkäsi etelää kohti. Oikealla kädelläsi on itä, ja vasemmalla kädelläsi länsi. Keskellä pohjoisen ja idän väliä on koillinen eli itäpohjoinen. Keskellä idän ja etelän väliä on kaakko eli itä-etelä. Etelän ja lännen välin keskellä on louna eli länsi-etelä. Lännen ja pohjoisen välin keskellä on luode eli länsipohjonen. Nyt tunnet tavallisimmat ilmansuunnat. Merimies jakaa ne sitten pienempiin piiruihin kompassille.
Tuulet jaetaan ilmansuuntain mukaan, niin että jokainen tuuli saapi nimen siitä maailman suunnasta, jostapäin se puhaltaa. Neljä päätuulta ovat: kylmä pohjonen, joka tuopi hallaa; sateinen itä, joka antaa vettä ja lunta; lämmin etelä, joka tuulee kesällä, ja lauhkea länsi, joka tuopi meille kaunista ilmaa. Pohjonen on siksi kylmä, että se tuulee sellaisilta tienoilta, joissa ei lumi koskaan sula. Kaukana tuolla etelässä puhaltaa kuumia hieta-aavoja pitkin tuuli, nimeltä Samum ja on niin kuuma, että se tappaa ihmisiä. Kun sellainen tuuli kulkee meren ylitse, jäähtyy se; mutta jos meri ei ole laaja, saattaa se kuitenkin olla hirveän kuuma. Muutamilla tienoilla maata tuulee koko puolen vuotta sama tuuli, ja maapallon keskustalla tuulee alinomaa itä. Sellaisia tuulia kutsutaan pasaatituuliksi, ja ne pitää kaikkein merimiesten tarkasti tuntea. Hirmumyrskyjä pauhaa usein lämpimimmissä maissa ja ilmauvat siellä yhtäkkiä. Juuri kun ilma on kaunis ja tyyni, nousee aivan pieni pilvi selvälle taivaalle. Joka silloin makaa, hänen täytyy nousta aivan sukkelasti ylös sängystään, ja joka istuu pöydässä, ei hän ennätä päättää atriaansa. Kaikkein täytyy rientää ulos ja nakkauta maahan, sillä vähäisessä ajassa on kukatiesi koko huone mennyt tuuleen.