Mutta katseltuaan ympärillensä luulivat he seisovansa keskellä suurta ontta palloa. Antti sanoi, piammiten hämmästyksellä: kah, nyt seisomme keskellä maailmaa!

Isä sanoi: kaikkein silmissä näyttää se siltä. Jumala on tällä tahtonut osottaa, että hän on asettanut ihmiset kauniin luodun maailmansa keskustaan. Kun koko maailma kunnioittaa Jumalaa, kuinka paljo eikö ihmisen sitten tulisi kunnioittaa Luojaansa, joka on asettanut hänet keskelle maailmaa! Kaikkea, mitä huomaitsemme aistimillamme: kaikkea, mitä näemme, kuulemme, maistamme, haistamme ja tunnemme, sitä kaikkea kutsumme luonnoksi. [Muistutus: Luonnon erilaiset aineet tottelevat joitakuita määrättyjä luonnonlakeja. Näiden lakien oppia kutsutaan luonnon-opiksi, ja niitä, joilla ovat suuret tiedot näistä asioista, kutsutaan luonnon-oppineiksi.] Mutta sitä loppumatointa, jota ei yksikään silmä näe, ei korva kuule, vaikka se on ihmisessä ja maailmassa, sitä kutsumme hengeksi. Luonto on katoavainen, mutta henki on katoamaton. Ja molemmissa on Jumala kaikkivaltias, joka kaikki kaikissa vaikuttaa.

Aurinkoa, kuuta ja tähtiä, jotka taivaalta paistavat meille, kutsutaan taivaankappaleiksi. Ovatko ne kiinni taivaan katossa? Eivät, ne liikkuvat kaikki suunnattoman suurissa piireissä maailman avaruudessa. Kuinka ne liikkuvat? Sen sanon sinulle. Olemme nähneet, kuinka kummallisesti maa painovoimalla vetää itseensä kaikki. Jos tätä voimaa ei olisi, putoaisi kaikki tyyni pois maan pinnalta, ja me itsekin mennä hurahtaisimme äärettömään avaruuteen. Mutta ei ole se ainoastaan maa, joka vetää kaikki itseensä, vaan aurinko, kuu ja kaikki tähdet tekevät samoin, kukin niistä suuruutensa jälkeen. Jos nyt painovoima olisi ainoasti vallassa maailmassa, vetäisivätpä suuret taivaankappaleet pienemmät itseensä. Maa lentäisi aurinkohon, ja kuu putoaisi maahan. Siksi on Jumala pannut kappaleisin toisen voiman, jonka heti saat nähdä. Otappa vanne ja pane sen sisäpuolelle litteä kivi. Heiluta vannetta sukkelasti ympäriinsä. Ei kivi sentähden putoa pois; heiluttaessa saapi se vauhdin ulospäin, niin että se pysyy kiinni, vaikka luulisi sen putoavan pois vanteesta. Jos otan sinun käsivarsistasi kiinni ja pyöritän sinua ympäri, niin lentävät jalkasi ulospäin. Jos ratsastan hevosella ympyrään, täytyy minun kumartua sisällepäin, muutoin putoan hevoisen selästä. Ja jos käännän rekeä yht'äkkiä, niin kiepsahtaa se ulospäin. Miksikä niin? Se tulee pyörimävoimasta, joka tahtoo juurikuin lennättää ulospäin kaikkea, jota sukkelasti pyöritetään. Tuo suuri aurinko vetää siis maatamme itseensä painovoimalla, ja maa vetää itseensä kuuta. Mutta samassa vetää pyörimävoima maata ja kuuta ulospäin. Näiden molempain voimain näin yhtaikaa vastapainossa ollen, ovat ne tasapainoisina; yksi vetää ulospäin ja toinen sisällepäin, ja niin pakottavat ne maan juoksemaan pyöreässä piirissä auringon ja kuun ympäri. Ja juuri niin on se yleesensä laajassa maailman avaruudessa. Suuremmat taivaan kappaleet vetävät pienempiä eivätkä päästä niitä irti; pienemmät juurikuin pyrkisivät niistä irtautua vapaiksi, mutta eivät pääse pois, eivätkä putoa isompain päälle. Niin juoksee aurinko, maa, kuu ja kaikki tähdet alinomaa suurissa pyöreissä piireissä, pienemmät isompain ympäri.

Jos kuljen veneessä, näyttää minusta ranta juuri kuin juoksevan sivu, ja vene näyttää olevan yhdessä kohden. Samalla lailla tuntuu meistä tämäkin suuri maa olevan yhdessä kohden ja koko taivaan piiri liikkuvan ympäri meitä. Mutta maa menee eteenpäin hirveää vauhtia maailman avaruudessa, lähes kolme peninkulmaa sekunnissa, jona kello kerran napsahtaa. Ja tässä liikkuu maa kolmella tavalla. Ensiksikin pyörii se ympäriinsä, samassa kulkee se auringon ympäri ja samassa seuraa se aurinkoa eteenpäin avaruudessa. Siitä tulee päivä ja yö ja vuodet ja vuoden ajat ja paljo muuta, jota kerron sinulle.

Nakkaanpa pallin ilmaan. Sepä pyörii ympäri, niin että, jos pistän sukkapuikon sen keskustan läpi, se pyörii puikon ympäri, juurikuin ratas pyörii akselinsa ympäri. Niin pyörii maakin ympäriinsä. Jos minulla olisi niin pitkä sukkapuikko, että voisin pistää sen läpi maan keskustan, niin olisi puikko maan akselina, jonka ympäri se pyörii. Ja molempia puikon päitä kutsuisin maan navoiksi: pohjoisnavaksi ja etelänavaksi. Ei maan läpi ole pistettynä sellaista tikkua, mutta niin ajattelen, että se on sillä lailla.

Jos olisi taikina taikka jotakin pehmeää ainetta, ja se saisi pyöriä akselinsa ympäri ilmassa, niin se pyöriessään muodostuisi pyöreäksi palliksi, mutta vähä tasautuisi napainsa kohdalta. Sillä lailla on maakin pyöristynyt palloksi ja tasautunut vähä napainsa kohdalta. Sillä alussa on maa ollut tulisen kuuma ja pehmeä niinkuin taikina, vaikka se sittemmin on päältäpäin jäähtynyt ja kuoreunut kovaksi. Luultavasti on niin käynyt kaikkein taivaan kappalten, sillä kaikki ovat ne pyöreitä kuin pallo. Ei se tee mitään jos täällä on vuoria ja laaksoja maan päällä; kyllä pallo on sentään pyöreä, vaikka sen pinnalle pannaan hietamurunen. Ja meistä näyttää, missä seisomme, maa olevan tasainen kuin hyrrä tai pyöreä pannukakku. Mutta sentähden on se niin, että me näemme aivan pienen osan maata sen pyöreän piirin sisällä, jota kutsumme taivaan ranteeksi eli näköpiiriksi. Havaittuamme laivan kaukana merellä, näemme siitä ensin vaan mastoin huiput, ennenkuin näemme koko laivan, ja se tulee siitä, että meren pinta, juurikuin maakin, on vähän kupera ja estää laivan näkymästä. Setäni, joka oli merimies, oli purjehtinut laivalla ympäri koko maan, ja hän näytti minulle paperista tehdyn pallon, jota hän kutsui maapalloksi ja johon koko maa oli kuvattu niin pyöreäksi, kuin se onkin. Kun hän näytti minulle sitä paikkaa, jossa me asuimme, ja puhui ihmisten asuvan toisella puolella maapalloa aivan jalkaimme alla, enpä tahtonut ensin uskoa häntä. Luulin niiden ihmisraukkain seisovan päällään ja välttämättömästi putoavan pois, jos ei heillä ole jotakin jaloissa kiinni pitämässä, niinkuin kärpäsillä katossa. Mutta muistin painovoiman ja niin ymmärsin niiden ihmisten täytyvän kävellä yhtä vakavasti jaloillaan kuin meidänkin.

Sanommehan joka päivä: aurinko nousee, aurinko laskeuu. Mutta ei se ole aurinko, joka nousee ja laskeuu, se on maa, joka juhlallisesti pyörii lännestä itäänpäin. Ja sen mukaan kuin se kääntyy ja me sen muassa, alamme me aamulla nähdä auringon idässä ja sitten puolenpäivän aikana korkeimmillaan taivaalla etelässä, siksi kuin me ja maa jälleen käännymme siitä pois, ja silloin vaipuu aurinko pois silmistämme länteen illalla. Niinkauvan kun aurinko valaisee sen paikan maata, jossa me asumme, on päivää; ja kun tämä paikka kääntyy pois auringosta, tulee pimeä ja yö. Päivä ja yö yhteensä on vuorokausi. Siinä on kulunut 24 tuntia, ja sillä ajalla on maa kääntynyt kerran akselinsa ympäri. Tunti jaetaan 60 minuuttiin ja minuutti 60 sekuntiin. Sitä varten on laitettu kello, jossa tuntiviisari näyttää kaksitoista tuntia jokaisessa puolessa vuorokaudessa. Mutta seitsemästä vuorokaudesta tulee yhteensä viikko; se alkaa sunnuntaina, joka on pyhitetty Jumalan palvelukseen. Sitten seuraa kuusi työpäivää: maanantai, tiistai, keskiviikko, tuorstai, perjantai ja lauvantai. [Kun sanotaan vuotta, kuukautta ja päivää, niin mainitaan kuukauspäivä. Viikkopäivät ei ole joka vuosi samoina kuukauspäivinä. Sitä saadaan tietää allakasta.]

Kyllä meistä on maa hirmuisen suuri. Keskipaikasta ympäri mitaten on se 3,750 (kolmetuhatta seitsemänsataa viisikymmentä) Suomen peninkulmaa. Tiedämme jo sen olevan kaksitoista sataa peninkulmaa keskustan läpi mitaten. Mutta aurinko on kuitenkin paljoa suurempi. Jos sulattaisimme yhteen 1,400,000 (miljonan ja neljäsataa tuhatta) samallaista palloa kuin maa on, niin tulisi niistä kaikista yhteensä niin suuri kuin aurinko on. Ja jos panen neulan nupin suuren nauriin viereen, saatan verrata neulan nupin olevan maan, ja nauriin auringon. Sentähden vetää aurinko maata puoleensa, vaikka se on niin kaukana siitä, Juurikuin pallikin kulkee eteenpäin samalla kun se pyörii ympäri, niin pyörii myös koko tämä suuri maakin samalla ympäriinsä, kun se kulkee auringon ympäri. Pitkä matka on maalla auringon ympäri kuljettavana: aina 88 miljonaa peninkulmaa. 365 (kolmessasadassa kuudessakymmenessä viidessä) päivässä ja piammiten kuudessa tunnissa siihen lisäksi on maa kulkenut koko tämän pitkän piirin, ja sitä aikaa kutsumme vuodeksi. Sata vuotta kutsutaan vuosisadaksi. Mutta kun ne kuusi tiimaa tulevat siihen lisäksi, niin säästämme ne yhteen ja panemme joka neljänteen vuoteen päivän lisäksi. Sellaista vuotta kutsumme karkausvuodeksi. Tasavamman laskun vuoksi jaamme vuoden kahteentoista kuukauteen, vaikka niitä pitäisi olla vähäisen enemmänkin; sillä kuukaudeksi kutsutaan sitä aikaa, jonka kuu tarvitsee maan ympäri kulkeakseen, ja siinä kuluu 29 ja puoli päivää. Mitkä ovat siis kuukaudet? Ne ovat tammikuu, helmikuu, maaliskuu, huhtikuu, toukokuu, kesäkuu, heinäkuu, elokuu, syyskuu, lokakuu, marraskuu, joulukuu. Ja koska ei kaikissa ole yhtä monta päivää, niin tulee muistaaksesi seuraava värsy:

Syys-, huhti-, kesä-, marraskuussa
On päivää kolmekymmentä,
Kahdeksan kolmatt' helmikuussa,
Vaan muissa yksi neljättä.

Tuossa on palava kynttilä; pidämme sitä aurinkona. Otanpa kerän ja pistän sukkapuikon sen lävitse; kerä on maana, ja puikko on sen akselina. Asetanpa puikon seisomaan vähä vinoon ja kuljetan sitä ja kerää tällä kannalla ympäri kynttilää. Kun nyt samassa pyöritän kerää akselinsa ympäri, saanpa nähdä, kuinka päivä ja yö muuttelevat maan päällä. Näen senkin, että kun meillä on päivä, on ihmisillä toisella puolella yö; ja niin täytyy kaikkein kelloin käydä sitä enemmän edellä, jota etempänä asutaan idässä päin, koska aurinko siellä ennen tulee näkösälle. Näen senkin, kun maa vinossa kulkee auringon ympäri, että aurinko määrätyllä ajalla enemmän paistaa maan pohjoiseen puoleen, ja taas jälleen toisella ajalla enemmän eteläiseen puoleen. Tästä syystä tulevat vuoden-ajat. Auringon lämpimimmästi paistaessa pohjoseen, jossa me asumme, on meillä kesä, ja talvi on silloin eteläpuolella maata. Ja taas kun eteläisillä kansoilla on kesä, on meillä talvi. Ja kun meillä on kevät, on niillä syksy. Samasta syystä, aina sen mukaan kun aurinko paistaa enemmän tahi vähemmän sille paikalle, jossa asumme, eivät päivät ole yhtä pitkiä. Lyhyin päivä täällä pohjosessa on aina kohta joulun edellä. Silloin on aurinko aivan matalalla taivaalla ja laskeuu pian. Pohjoisnavan tienoilla on silloin alin-omainen pimeys, ja etelänavan tienoilla alin-omainen valoisa päivä. Ja koska aurinko silloin noin kolme päivää paistaa yhtä kauvan joka päivä, kutsumme näitä päiviä talvipäivän tasaukseksi. Silloin on pakkasta ja luuta ja talvi meillä, niin että mielellään lämmittelee valkealekon edessä.