Toinen kertomus tietää, että Lallilla kotiin tullessaan oli piispanhiippa päässä, ja kun hänen vaimonsa Kerttu kysyi häneltä, mistä hän oli saanut niin kauniin päähineen, yritti Lalli ottaa hiipan päästään, mutta silloin lähtivät hiipan mukana hiukset päästä. Sitten nähtiin kauan kaikissa Suomen kirkoissa maalattuja puukuvia, jotka kuvasivat Henrik piispaa jaloillaan polkemassa murhaajaansa. Ja Lalli oli niissä hiuksettomaksi kuvattuna.
Kolmas satu kertoo uskollisen palvelijan ottaneen huostaansa piispan ruumiin ja ajaneen eteläänpäin, ensin hevosella, sitten härällä. Siihen paikkaan, mihin härkä väsyneenä pysähtyi, rakennettiin Nousiaisten kirkko, ja siinä säilytettiin kauan Henrik piispan luita. Vuonna 1300 ne vietiin hyvin juhlallisesti Turun tuomiokirkkoon, ja tätä päivää, kesäkuun 18:tta päivää, vietettiin sitten juhlapäivänä. Luut pantiin hopeiseen arkkuun kirkon pääalttarin viereen, ja niitä pidettiin kalliina pyhänjäännöksinä. Sillä samoin kuin Eerik kuningasta palvottiin Henrik piispaakin kuolemansa jälkeen pyhimyksenä. Häntä pidettiin Suomen suojeluspyhimyksenä, jonka alinomaa luultiin rukoilevan Jumalalta menestystä Suomelle. Kansa palvoi kauan pyhää Henrikiä, jotta hän rukoilisi kaikkien maamme sairasten, kaikkien hädänalaisten, kaikkien onnettomien ja murheellisten puolesta. Varsinkin anottiin tätä Henrikinmessuna, jota vietettiin pyhimyksen kuolinpäivänä, 19 p:nä tammikuuta, ja joka hänestä on saanut nimensä. Silloin oli Turussa markkinat, jotka ovat pysyneet aina meidän aikoihimme asti.
120. Tuomas piispa.
Pyhän Henrikin kuoltua olivat Suomen kristityt kovassa ahdingossa. Heidän turvanansa oli Aurajoen suussa sijaitseva Turun linna mataline torneineen ja korkeine, paljaine muureineen. Tämä Suomen vanhin linna, jota tulipalot ja viholliset ovat monta kertaa hävittäneet, on pystyssä vielä tänäkin päivänä, ja on niin vanha, ettei kukaan tiedä milloin se on rakennettu. Se luullaan rakennetuksi jonkin aikaa Eerik kuninkaan ristiretken jälkeen. Pakanalliset suomalaiset olivat vielä luvultaan ylivoimaiset ja vihasivat tulisesti uutta oppia. He eivät sitä käsittäneet, vaan tahtoivat puolustaa vanhaa uskoansa.
Useat, jotka olivat saaneet kasteen, luopuivat kristinopista. Pakanat hyökkäsivät kristittyjen kimppuun, kävivät ryöstöretkillä Ruotsissa saakka ja polttivat vanhan, mainion Sigtunan kaupungin. Suomessa oli hätää ja rauhattomuutta; Turun kaupungin ensimmäisen pienen alun, joka oli linnan turvissa syntynyt, polttivat venäläiset. Suomen toisen piispan, Rudolfin, raastoivat karjalaiset mukanaan; kolmas piispa, Folkvinus, surmattiin. Silloin ei ollut helppoa saada sielunpaimenta ja opettajaa onnettomille Suomen kristityille.
Noin 50 vuotta pyhän Henrikin kuoltua lähetettiin tänne piispa, nimeltä Tuomas. Hän oli, kuten myös Henrik, syntyään englantilainen ja niitä munkkeja, joita sanottiin dominikaaneiksi eli mustiksi veljeksiksi, heillä kun oli yllään musta kauhtana ja köysi vyönä. Nämä munkit olivat tunnetut pelottomasta rohkeudestaan, mutta samalla säälimättömästä julmuudestaan kaikkia kohtaan, jotka eivät tahtoneet alistua Rooman paavin valtaan. Sellainen oli Tuomaskin.
Häntä vastustamassa olivat lähinnä pakanalliset hämäläiset. Nämä riensivät rakentamaan liittoa entisten vihollistensa karjalaisten kanssa. He saivat apua myöskin venäläisiltä, jotka kyllä olivat kristityitä, mutta eivät Rooman paavin alaisia. Nyt syntyi pitkällinen, julma ja hävittävä sota. Pakanat raivostuivat, kun heidän pyhät puunsa kaadettiin maahan. Kerrotaan, että he löivät kastettuja lapsia kuoliaiksi, puhkaisivat vangeilta silmät, pakottivat kristittyjä pappeja juoksemaan puiden ympäri, kunnes nämä kuolleina kaatuivat maahan. Näin kostettiin väkivalta pahoilla töillä, ja sotaa käytiin kauan vaihtelevalla onnella.
Paavi käski saarnaamaan uutta ristiretkeä pakanoita vastaan, ja uusia ristijoukkoja lähti vuonna 1240 Nevajoelle venäläisiä vastaan, mutta ne voitti ruhtinas Aleksanteri, lisänimeltä Nevski, jota venäläiset ovat siitä asti pyhimyksenä palvoneet.
Silloin tuo jäntevä Tuomas piispa alkoi väsyä. Omantunnon vaivoissa hän pyysi paavilta eron piispanvirastaan, meni Gotlannin saarella olevaan luostariin ja kuoli siellä maanpakolaisena vuonna 1248. Hän oli valtioviisas mies ja tarmoltaan sankari; mutta hän kylvi tuulta ja niitti myrskyä. Hän ei käsittänyt Kristuksen rakkautta, ja hänen työnsä raukesi tyhjiin. Suomen pakanat olivat nyt saaneet melkein täydellisen voiton. Ainoastaan Turun seuduilla taisteli vielä vähäinen, oman onnensa nojaan jäänyt kristittyjen joukko uskonsa ja henkensä puolesta.
121. Kristinuskon tuonti Hämeenmaahan.