Suomenmaan lujana perustana ovat ikivanhat vuorilajit, etenkin graniitti, joka sulaksi sulaneena ainejoukkona on purkautunut maan sisästä ja sitten jähmettynyt. Yhdessä graniitin kanssa tapaamme kuitenkin myöskin monenlaatuisia liuskeita ja muita kivilajeja, jotka alkuaan olivat pehmeitä maakerroksia, mutta sittemmin kovettuivat ja muulla tavalla muuttuivat joutuessaan yhteen sulan graniitti-aineen kanssa. Vuoriperustan päällä on ikäänkuin höllänä peitteenä suuret ainemäärät soraa, hiekkaa ja savea. Nämä irtonaiset maakerrokset ovat syntyneet paljoa myöhemmin.
Kauan ennen, kuin ihmisiä asui näillä maapallon seuduilla, peitti koko maatamme vahva, valkea, hohtava jäävaippa, joka liikkui hitaasti eteenpäin maan ylitse luoteesta kaakkoon. Jää kuljetti mukanaan kalliolohkareita, jotka olivat irtaantuneet vuoriperustasta. Suuri osa niistä mureni jään suunnattomasta painosta ja jäi paikalleen sorakerrokseksi. Tämä murtokivisora on suurta ja pientä teräväsärmäistä kivisirua ja hienompaa kivijauhoa. Kun jää kuljetti soran ja kivet alempien kalliopaasien päällitse, saivat nämä sen pyöreän muodon ja nuo hienot uurteet ja syvät kolot, joita selvästi huomaamme kallioissa, varsinkin saaristoissamme.
Murtokivisora tuli sitten ikäänkuin huuhdotuksi niissä vesivirroissa, jotka syntyivät jääpeitteen sulaessa; hieno kivijauho valui pois, ja joen pohjalle jäivät karkea hiekka ja sorakivet. Nämä viimeksimainitut ovat kuluneet pyöreiksi ja sileiksi kieriessään virran vedessä. Tällaista vierinkivisoraa ja puhdasta hiekkaa ovat hiekkaharjumme. Monin paikoin hiekka muodostaa myöskin kankaita ja nummia. Hienoimman lietteen veivät virrat mereen, jonka pohjalle se laskeutui savi kerrokseksi.
Siihen aikaan meri oli paljon ylempänä kuin nykyään; se peitti melkein koko meidän maamme. Kun maa sittemmin kohosi, huuhtoivat meren aallot pois murtokivisoran hienomman osat, ja suuremmat kivet vain jäivät jäljelle. Siksi maan pinta on nykyään alavammilla mailla usein niin kivistä, että sitä ainoastaan vaivoin voi viljellä; mutta metsä kasvaa sellaisillakin mailla.
Monin paikoin on merenaallokko luonut kivet kapeiksi rantavalleiksi, joita nykyään tavataan kaukana kuivalla maalla, tai koonnut ne isoiksi kasoiksi, jotka ovat aivan paljaat ja joita kansa sanoo hiidenpelloiksi. Monin paikoin löydetään maasta myöskin meriraakkuja ja merikalojen ruotoja. Kaikki tämä osoittaa, että meri muinoin on peittänyt maan. Tällä tavalla Suomi on ammoisista ajoista asti kasvanut merestä ja kasvaa edelleen vielä tänäkin päivänä.
Maan kohoaminen ei ole kaikkialla yhtäläistä. Pohjois-Suomi kohoaa arviolta metrin, Etelä-Suomi ainoastaan noin puolen metriä sadassa vuodessa. Kun kohoaminen tapahtuu näin hitaasti, emme sitä huomaisi, jos emme näkisi meriveden rannikoillamme alituisesti alenevan. Tämä aleneminen johtuu kuitenkin suureksi osaksi siitäkin, että joet vievät mukanaan hiekkaa ja savea, jotka kerrostuvat rannikoille.
Maa kasvaa näin yhä ulommaksi mereen päin. Kaukana nykyisestä rannikosta on löydetty maasta laivanankkureita ja laivahylkyjä. Missä ennen oli isojen laivojen kulkuväylä, siinä nyt tuskin ui tavallinen vene. Missä vanhat muistavat nuoruudessaan soutaneensa, siinä nyt lapset kävelevät hiekalla kuivin jaloin. Mihin kalastaja ennen laski verkkojaan, siitä nyt maamies niittää heinää. Lahdet kuivuvat, matalikot kasvavat saariksi ja saaret kasvavat yhteen mannermaan kanssa.
Suuret sisävedet olivat alkuaan merenlahtia, jotka salmien kautta yhdistyivät mereen. Maan kohotessa nämä salmet muuttuivat joiksi ja entiset merenlahdet suolattomiksi sisäjärviksi. Niihin jäi elämään useita kalalajeja, jotka olivat niihin tulleet merestä, mutta myöskin menestyvät suolattomassa vedessä.
Mutta sellaiset kalat ja vesikasvit, jotka viihtyvät ainoastaan suolaisessa vedessä, kuolivat vähitellen sukupuuttoon. Ainoastaan muutamat varsinaiset merieläimet, sellaiset kuin merihärkä ja Saimaan hylje, tottuivat suolattomaan veteen, ja siksi tapaamme niitä vielä sisäjärvissämme, vaikka niiden varsinainen koti on Pohjois-Jäämeri.
Sillä tahallansa he eivät ole tietävinään, että taivaat ja samoin maa, vedestä ja vedellä rakennettu, olivat ikivanhastaan olemassa Jumalan sanan voimasta. 2 Piet. 3: 5.