Yleinen laki on se, joka määrää, mikä maassa on oikeata, mikä väärää, joka suojelee rehellistä, rankaisee rikollista ja järjestää yksityisen kansalaisen oikeussuhteet. Yleisenä lakinamme on Ruotsin valtakunnan vuonna 1734 hyväksytty lakikirja ynnä ne lisäykset ja muutokset, jotka siihen myöhemmin on perustuslain mukaisessa järjestyksessä tehty. Mainitussa laissa on yhdeksän lukua, joita vanhan pohjoismaisen tavan mukaan sanotaan kaariksi, nimittäin: Naimakaari, Perintökaari, Maakaari, Rakennuskaari, Kauppakaari, Rikoskaari, Rangaistuskaari, Ulosottokaari ja Oikeudenkäyntikaari. Vuosien kuluessa on myöskin annettu suuri määrä erityisiä lakeja ja asetuksia.
Perustuslaiksi taas nimitetään sellaista tärkeätä lakia, joka määrää maan hallitsemisen perusteet sekä kansalaisten perusoikeudet ja joilla on erityinen loukkaamattomuus eli pyhyys. Meidän tärkeimpinä perustuslakeinamme olivat vuoteen 1919 asti Hallitusmuoto vuodelta 1772, Yhdistys- ja vakuuskirja vuodelta 1789 ynnä valtiopäiväjärjestys vuodelta 1906.
Mitä sisältävät nämä perustuslait? Ne sisältävät hallitussääntömme, (konstitutsionimme), meidän vapaan hallitusmuotomme, perusohjeet siitä, mikä on velvollisuutemme, oikeutemme, uskollisuutemme ja vapautemme. Mitä on hallitussääntö eli konstitutsioni? Se on sellainen hallitusmuoto, jossa hallitus ja kansa ovat kumpikin sitoutuneet määrättyihin velvollisuuksiin ja kumpikin pidättäneet itselleen määrättyjä oikeuksia toisiinsa nähden. Lainsäätämisen oikeus on jaettu kahdelle vallalle: hallitsijalle, joka on ensimmäinen valtiomahti, ja kansalle, joka säätyjensä kautta valtiopäivillä, on toinen valtiomahti.
Hallitsijana, valtion päämiehenä, on Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas. Hänen velvollisuutensa ja oikeutensa ovat määrättyinä Yhdistys- ja vakuutuskirjassa: "Me tunnustamme, että meillä on perintöruhtinas [vuonna 1789 nimitettiin häntä perintökuninkaaksi], jolla on täysi valta hallita, rauhoittaa, pelastaa ja varjella valtakuntaa; alkaa sodan, päättää rauhan ja liiton ulkovaltain kanssa; antaa armon; antaa jälleen hengen, kunnian ja omaisuuden; määrätä, korkean mielensä mukaan, kaikista maan viroista, joihin pitää maassa syntyneitä suomalaisia miehiä pantaman, kuin myös käyttää lakin ja oikeutta. Muut valtiohoidolliset asiat toimitetaan niinkuin Suuriruhtinaallemme hyödyllisimmäksi näkyy." Tästä sanoo Hallitusmuoto vielä laajemmasti: "Suuriruhtinaan tulee suojella maan luterilaista uskontoa ja kirkkoa. Hänen tulee oikeutta ja totuutta vahvistaa, rakastaa ja tallentaa, mutta murjaa ja väärää kieltää, poistaa ja polkea; ei ketään turmella hengen, kunnian, jäsenten ja menestyksen puolesta, jos hän ei laillisesti syypääksi todistettu ja tuomittu ole, eikä keneltäkään ottaa eli otattaa pois mitään omaisuutta, irtainta tahi kiinteätä, ilman laillisetta tuomiotta ja tutkinnotta, kuin myös hallita maata lain hallitusmuodon mukaan." "Ollen tässä muistettava, ettei yhtäkään tuomaria, korkeimmissa ja alhaisemmissa oikeuksissa, eikä yhtään pienempätä virkamiestä, jolla ei ole uskotun miehen arvoa tahi joka ei ole osallisena maan hallituksessa, saa ilman laillisetta tutkinnotta ja tuomiotta panna viraltaan." Ja lisäksi säädetään, että suuriruhtinas on sotavoiman ylimmäinen päällikkö, saapi yksinään tehdä rahaa ja korottaa aatelissäätyyn, vaan ei saa uutta lakia tehdä, ei uutta veroa panna, eikä uutta sotaväkeä ottaa, ilman säätyjen suostumatta, paitsi silloin, kun valtakuntaa ahdistetaan sodalla, jolloin hän voipi ryhtyä tarpeellisiin hankkeisiin (rahojen ja sotaväen), niin kauan kuin sotaa kestää. "Valtiovaraston tila (kruunun tulot ja menot) on näytettävä säätyjen valiokunnalle, että he saavat tietää rahain tulleen käytetyiksi maan hyödyksi ja eduksi."
Kansa on hallitsijan suhteen velvollinen kaikkeen siihen uskollisuuteen, kuuliaisuuteen ja kunnioitukseen, joita laki ja vala määräävät, sekä saa häneltä suojelusta, niin kuin yllä on sanottu.
Näitä ovat yhtäläisyys lain edessä ja oikeus myöntää uutta veroa, niin kuin Yhdistys ja vakuutukirjassa sanotaan: "Me pidämme itsemme vapaina, laille kuuliaisina ja vakaina alamaisina, laillisesti kruunatun Suuriruhtinaan alla, joka hallitsee meitä Suomen selitetyn lain mukaan [vuonna 1789: laillisesti kruunatun kuninkaan alla ja Ruotsin lain mukaan]. Kun me kaikki olemme yhtä vapaat alamaiset, niin tulee meidän myös, lain suojeluksen alla, kaikkien nauttia yhdenlaista oikeutta." — "Ja kun oikea vapaus on vapaasti antaa maan voimassa pitämiseen, mikä tarpeelliseksi nähdään: niin on Suomen kansalla [vuonna 1789: Ruotsin kansalle, valtakunnan voimassa pitämisen, kuninkaan] kieltämättä oikeus Suuriruhtinaan kanssa neuvotella, sovitella, kieltää ja sopia." — Muuten on jokaisen Suomen kansalaisen velvollisuus ja vapaus säädetty yleisessä laissa.
Valtiopäiväjärjestys määrää sitten yksityiskohtaisesti, millä tavalla Suomen kansa säätyjensä kautta valtiopäivillä esiintyy toisena valtiomahtina. Lailliset valtiopäivät kutsuu kokoon, avaa ja lopettaa Suuriruhtinaamme vähintäin joka viides vuosi [vuodesta 1882: joka kolmas vuosi], sillä tällä välillä hän voi tärkeän asian niin vaatiessa, kutsua kokoon ylimääräiset valtiopäivät. Valtiopäivämiehen tulee valtiopäivillä noudattaa ainoastaan maan perustuslakeja, eikä häntä voida ilman säädyn päätöstä vaatia tilille puheistaan. Hänen valitsemisensa pitää olla täydellisesti vapaa, ja ehdot, kellä on oikeus valita valtiopäivämies tahi tulla siksi valituksi, ovat tarkkaan määrätyt.
Maan säätyinä ovat maan neljän säädyn edusmiehet. Ritaristossa ja aatelistossa on jokaisen suvun päämies eli edusmies itseoikeutettu valtiopäivämies. Pappissäädyssä ovat arkkipiispa ja piispat itseoikeutetut osallistumaan valtiopäiville. Turun hiippakunnan papit valitsevat 12, Poivooii hiippakunnan 10 ja Kuopion hiippakunnan papit 6 ednsmiesla. [Vuonna 1897 on maamme saanut neljä piispan hiippakuntaa.] Paitsi tätä valitsee Yliopisto yhden tai kaksi sekä koulunopettajat yhden tahi kaksi edustajaa jokaisesta hiippakunnasta. Porvaristo valitsee yhden jokaisesta kaupungista; mutta jos siinä on 6,000 asukasta, valitaan kaksi, ja niin edespäin jokaiselta täydeltä 6,000:lta. Pienet kaupungit, joissa on vähemmän kuin 1,500 asukasta, saavat sopia samasta valtiopäivämiehestä toisen kaupungin kanssa. Talonpoikaissääty valitsee ensin valitsijamiehet, ja nämä valitsevat yhden valtiopäivämiehen kustakin tuomiokunnasta. Valtiopäivillä vuonna 1872 oli 110 valtiopäivämiestä ritaristosta ja aatelistosta, 37 pappia, 38 porvaria ja 56 talonpoikaa; yhteensä 241. Suuriruhtinas nimittää talonpoikaissäädyn sihteerin ja säätyjen puhemiehet, joiden kokouksissa aatelin puhemies, maamarsalkka, johtaa puhetta.
Tähän saakka on Suuriruhtinas yksin määrännyt ne asiat, jotka on käsiteltävä valtiopäivillä, ja säädyt ovat saaneet ainoastaan esityispyyntöjen avulla ehdottaa, mitä esityksiä he pitävät hyödyllisinä. Mutta v. 1882 on Aleksanteri III antanut säädyille takaisin v. 1789 menetetyn motsionioikeuden eli oikeuden esittää uutta lakia muissa, paitsi semmoisissa asioissa, jotka koskevat perustuslakia, puolustuslaitosta tai painovapautta. Jokainen sääty valitsee jäseniä niihin valiokuntiin, joiden tulee ensin tutkia kutakin valtiopäiväasiaa ja antaa siitä sitten lausuntonsa. Sitten kukin sääty tutkii erikseen asiaa täysi-istunnossaan, ilmoittaa muille päätöksensä ja saattaa pyytää heitä siihen yhtymään. Tietyissä asioissa saattavat kaikki säädyt neuvotella yhdessä, vaan ei päättää. Päätökset tehdään äänestämällä, ja enimmät äänet määräävät päätöksen. Perustuslakien ja etuoikeuksien muuttamiseen vaaditaan kaikkien säätyjen suostumus; muissa asioissa riittää kolmen säädyn päätös yhtä vastaan. Valiokunnat koettavat sovitella erilaisia päätöksiä. Jos kaksi säätyä on päätöksen puolesta kahta vastaan, raukeaa kysymys; mutta määrätyissä tapauksissa saattaa sellaisen kysymyksen ratkaista suuri valiokunta. Jos Suuriruhtinas ei vahvista valtiopäiväin päätöstä, niin sillä ei ole lain voimaa.
Eri maissa on erilainen menettelytapa näissä asioissa. Meidän hallitussäännössämme on hallitsijan valta suurempi kuin kansanvalta. Mutta meillä on nuo jokaisen vapaan valtiolaitoksen kaksi kulmakiveä: kansan osuus lainsäätämisessä ja kansan oikeus myöntää veroja. Mitä tästä vielä puuttuu, sen voi jokainen rehellinen kansalainen, luottaen hallituksen viisauteen ja kansan isänmaanrakkauteen, jättää valistuneen tulevaisuuden ratkaistavaksi.