Vuonna 1847 tapahtui, että kivilohkareella lastattu laiva joutui lahden suussa haaksirikkoon. Siitä alkain kohoaa siinä vedenpinnasta uusi kallio. Se on Pietariin aiottu kivilohkare, jota ei ole saatu ylös.
Viime aikoina on graniittia louhittu paljon myöskin Hangon kaupungin laidassa olevasta Kuningattarenvuoresta. Hangon graniitti on väriltään ruskeanpunaista ja hienompirakeista kuin Pyterlahden graniitti. Monta kivilohkaretta on Hangossa hakattu ja hiottu hautapatsaiksi, pylväiksi tai kuuluisain miesten muistomerkeiksi. Sieltä on kotoisin sekin kaunis graniittilohkare, jolle keisari Aleksanteri II:n, Suomen hyväntekijän, patsas Senaatintorilla Helsingissä on pystytetty.
Myöskin Viipurin ja Sortavalan lähistössä sekä Uudenkaupungin ja Kalajoen seuduilla on louhittu suuret määrät harmaata ja punaista graniittia, jota on viety Venäjälle ja joskus Englantiin asti.
42. Ruskealan marmorilouhimo.
Varsin hupaista on oppia tuntemaan kaikki kivilajit ja niiden kokoomukset. Moni tallaa niitä välinpitämättömästi jalkainsa alla tietämättä, kuinka rikkaana ja moninaisena Jumalan luomistyö ilmenee kovassa kivessäkin. Meidän maassamme on niin monta eri kivilajia, että niistä saattaisi kirjoittaa laveita kirjoja, ja yhä löydetään uusia lajeja. Kaikesta tästä saamme lukea kivennäistieteessä eli mineralogiassa.
Hyödyllisistä kivilajeista on yleisimpiä meidän tavallinen kalkkikivemme, jota esiintyy runsaasti etelärannikolla. Harvinaisempaa Suomessa on se kallis kalkkikivi, jota nimitetään marmoriksi ja käytetään kaikenlaisiin taideteoksiin. Ruskealan pitäjässä Laatokan pohjoisrannikolla on maamme ainoa suurehko marmorilouhimo. Ruskealan marmori on eriväristä: tavallisin on vaaleanharmaata, jossa on valkeita ja tummemman harmaita juovia; paikoittain tavataan myöskin viheriäiseen vivahtavaa tai jokseenkin valkeata marmoria. Marmori muodostaa siellä yksinäisen vuorenselänteen, joka on parin kilometrin pituinen ja muutamin paikoin kohoaa 45:kin metriä alempana juoksevan pienen joen pintaa korkeammalle. Kun marmorilohkareet ovat neliskulmaisiksi hakatut, viedään ne marmorisahaan, joka ahkerasti, mutta hyvin hitaasti sahaa tai oikeammin viilaa lohkareet hiekan avulla ohuemmiksi kappaleiksi. Nämä vietiin sitten Pietariin, jossa niitä käytettiin kallisarvoisiin ja kauniisiin rakennuksiin; niinpä on tätä marmoria tarvittu Iisakin kirkkoon, Talvipalatsiin ja keisarillisiin huvilinnoihin. Ruskealan marmorivuoren löysi vuonna 1765 Sortavalan pastori Samuel Alopaeus, ja ensimmäinen lohkominen alkoi vuonna 1768. Aina siitä asti on mainitusta vuoresta louhittu marmoria, joskus suurillakin kuluilla ja paljolla työllä. Viime aikoina on marmorista ruvettu polttamaan kalkkia, mutta käytetään sitä yhä edelleenkin rakennusaineena.
Valkeata marmoria on löydetty Perniöstä ja Tornion lähistöstä; kirjavaa marmoria monin paikoin.
Mustia kivilajeja, joita käytetään hautapatsaiksi, on myöskin Ruskealassa sekä Simolan aseman luona, Karjan pitäjässä, Helsingin lähistössä, Ahvenanmaalla, Rauman ja Porin välillä, Jyväskylän seuduilla ja monessa muussa paikassa.
Vuolukiveä, joka on niin pehmeää, että sitä voi veistellä ja sahata, tavataan Pielisjärven seuduilla, Sotkamossa ja monessa muussa paikoin Itä-Suomessa. Siitä tehdään uuneja, keittoastioita ja rakennuksien koristeita. Luultavasti Suomessa vielä monessa paikassa löydetään sellaisia kivilajeja, joita kannattaa ottaa käytäntöön.
43 Suomen rauta.