Salom. sananl. 22: 28.
Eräänä aamuna seisoin korkealla tikapuilla, jotka oli pystytetty tupamme katonräystään nojalle. Siitä saatoin katsella kauas ympärilleni. Etäällä meidän talostamme näin toisia taloja. Etäällä meidän syöttömaastamme näin niittyjä, peltoja, teitä, vuoria, metsiä ja järviä. Tiesin kyllä maailman suureksi, mutta näin suureksi en sitä luullut. Ja taas juolahti mieleeni tuo kummallinen ajatus, että tämä kaikki on muka meidän maamme, meidän suuri kotimme.
Kapusin tikapuilta maahan. Äitini oli vastikään lampaansa kerinnyt ja istui nyt portaiden edustalla, erotellen valkeita villoja kopassa mustista. Kysyin häneltä: "Onko kaikki tämä maa, niin kauas kuin silmä näkee, meidän isänmaamme?"
Äiti sanoi: Istu tähän viereeni, niin sanon sen sinulle. Kaikki tämä maa, jonka tässä näet, ja vielä paljon sen lisäksi, on Suomenmaata. Ennen isääsi asuivat hänen isänsä ja esi-isänsä ei yksin tässä talossa, vaan monissa muissa taloissa ja monissa eri osissa maatamme. Tämä maa oli heidän, ja senvuoksi tämä maa on meidän isäimme maa, jonka me, heidän lapsensa, olemme perinnöksi saaneet. Täällä he ovat eläneet, työtä tehneet, iloinneet ja kärsineet kauan ennen meitä. Täällä he ovat kuolleetkin ja makaavat maassa haudattuina. Elleivät nämä meidän isämme olisi niin kärsivällisesti työtä tehneet, niin olisi meidän maamme nyt leivätön erämaa. Elleivät he olisi vaeltaneet Jumalan pelossa ja lapsiansa kasvattaneet totiseen Jumalan tuntemiseen, niin me olisimme nyt sokeita pakanoita. Elleivät he olisi lapsilleen opettaneet hyödyllisiä tietoja, olisimme me nyt tietämättömiä metsäläisiä. Elleivät he olisi maata vihollisten väkivallalta suojelleet, niin ei meillä olisi nyt lakia, ei oikeutta eikä vapautta. Sillä tämä maa on paljon kovaa kärsinyt kylmän ilmanalansa tähden ja paljon väkivaltaa vierailta kansoilta. Mutta tämä maa oli isillemme hyvin rakas, jopa niinkin rakas, että he sen hyväksi uhrasivat vaivannäkönsä, ajallisen onnensa, sydänverensä ja henkensä.
Siksi tulee meidän aina olla isillemme kiitolliset ja pitää heidän muistoansa kunniassa. Meidän tulee kunnioittaa heitä niin kuin isää ja äitiä, jotta menestyisimme ja kauan eläisimme siinä maassa, jonka Jumala on meille antanut. Meidän pitää aina kokea olla isillemme kelvolliset, niin etteivät heidän kuolemattomat henkensä surren ja häveten katsoisi alas kelvottomiin lapsiin. Sitä maata, jota he ovat viljelleet ja kaunistaneet, pitää meidänkin kaunistaa ja viljellä. Sitä maata, jota he ovat niin hellästi rakastaneet ja kuolemaan saakka puolustaneet, pitää meidänkin rakastaa ja puolustaa heidän tavallansa.
Eikä heidän tähtensä ainoastaan, vaan meidän itsemmekin tähden. Sillä tämän maan on Jumala meille sitä varten määrännyt, että se meille antaisi kaikkea, mikä meille maan päällä on välttämätöntä ja tarpeellista. Se antaa meille vaatetta ja leipää, työtä ja palkkaa, ystäviä ja turvaa. Se kasvattaa meitä Jumalan pelkoon ja kaikkiin inhimillisiin avuihin. Se opettaa meitä kirkkonsa ja koulujensa kautta. Se suojelee meitä hallituksellaan ja laeillaan, ettei kukaan saa tehdä meille vääryyttä. Se on meille apuna kaikissa hyvissä ja hyödyllisissä toimissa. Se antaa meille eläessämme asunnon ja kuoltuamme haudan. Senhänvuoksi tämä maa on meidän suuri kotimme. Tämän maan hyväksi tulee meidän uskollisesti työtä tehdä ja, jos Jumala niin tahtoo, kunnialla kuolla.
Muista aina Jumalan antaneen meille tämän maan omaisuudeksemme, jotta se täyttäisi tarkoituksensa, maailmassa ja hänen tahtonsa toteutuisi niin maan päällä kuin taivaassa! Sillä Jumalan oli tämäkin maa ja kaikki, mitä siinä on. Meidän tulee tili tehdä siitä, millä tavalla olemme Jumalan lahjaa käyttäneet. Hän on kerran sanova jokaiselle meistä: "Minä olen sinut pannut taloni hoitajaksi ja tämän maani haltijaksi. Kuinka olet hoitanut taloani? Kuinka olet maatani hallinnut?" — Mitä vastaamme Herralle? Hän, joka julistaa kaikille vanhurskaan tuomionsa, on meissä näkevä ainoastaan syntiä ja puutetta. Mutta vielä ollessamme hänen taloudenhoitajinansa meidän tulee rukoilla häntä, että hän antaisi meille oikein lujan, oikein uskollisen ja alati alttiin rakkauden isänmaatamme kohtaan, niin että tämä maa kukoistaisi hänen kaikkivaltiaassa suojassaan ja julistaisi hänen kiitostansa sukupolvesta sukupolveen.
4. Maasi
Laps Suomen, valoon nostaos ilolla nuori katsantos kunnailtas kasteisilta. Vapaasti loitos silmäs luo; sun, katsos, kaunis maa on tuo!
Et muiden armost' elä vaan, et ole vieras päällä maan, on jalallasi pohja; perinnön sait, mi vaatii työs ja valppaan varjelusi myös.