Sen pituinen se.
75. Kansantarinoita jättiläisistä.
Kerrotaan ennen muinoin jättiläisiä asuneen useassa paikoin Suomea. He olivat niin pitkiä, että metsään valkeata tehdessään ensin sytyttivät kuusenlatvat palamaan, ja jokaiseen roihuun meni kokonainen metsä. Kerran kulki jättiläinen Sääksmäeltä suoraan Mallasveden poikki, joka on hyvin syvä ja toista peninkulmaa leveä. Tultuaan toiselle rannalle Pälkäneen puolelle jättiläinen tunsi hiukan väsymystä ja sanoi: "Kah, kun vesi rupesi jo nousemaan saapasvarsien suista sisään."
Toinen jättiläinen istui hajareisin Maarian kirkon harjalla Turun lähellä ja paikkasi kenkiään. Hänen pikilankansa oli niin pitkä, että se ulottui molemmin puolin maahan asti. Sattuipa silloin, että talonpoika tuli rattailla ajaen tietä myöten Turusta päin ja tarttui kiinni pikilangan silmukseen, juuri kun jättiläinen veti ommeltaan kiinni. "Ohoh", sanoi jättiläinen, kun talonpoika hevosineen ja rattaineen tuli ompeleeseen, "mistähän rikkoja pikilankaani tarttui? Mutta en minä viitsi solmua avata." — Sitten lyödä naputteli hän vasarallaan päälle ja sanoi: "Kyllä siihen nyt tuli vähäinen pahkura!"
Kerran pani jättiläinen selälleen maata maantien poikki polvet koukussa, ja kaikki matkustajat ajoivat solkenaan polvien alitse. Kun joku kummasteli tätä, kuultiin äänen metsästä sanovan: "Sehän on vain kolmivuotias lapsi!"
Vuoksen tienoilla eräänä iltana kaksi jättiläistyttöä istui laulaen, toinen Lohikalliolla, toinen Ruskeavuorella. Näiden vuorten väliä on viisi neljännestä, mutta neidot voivat kuulla kumpikin toisensa äänen ja lauloivat samassa tahdissa. — Pahempaa jyskettä piti muuan jättiläinen Iitissä. Kun hän taputti käsiään, kuului pauke ympäri koko maailman.
Näillä jättiläisillä oli kokonsa mukaan voimaakin. Kun heistä oli vaivalloista kahlata järvien poikki, vierittivät he suuria kiviä veteen ja tekivät niistä siltoja. Jättiläistytöt kantoivat esiliinoissaan vuorenkokoisia sammaltaakkoja, joita heittivät järviin ja joista sitten syntyi veteliä soita. Useissa paikoin on vielä nähtävänä jättiläis-raunioita eli röykkiöitä, jotka ovat muodostuneet raskaista kivistä ja kallionlohkareista, joita jättiläiset ovat nakelleet. Tarjanteen järvessä on puuton saari, jota nimitetään Munkholmaksi ja johon jättiläiset olivat koonneet suuria kiviröykkiöitä Ruoveden ja Virtain väliselle kulkuväylälle. He aikoivat nakata kivet ohikulkeviin veneisiin. Mutta Munkholma on saanut nimensä munkeista, joiden luultiin olleen pahoja noitia.
Enimmin uhkasivat jättiläiset kivenheitoillaan kirkkoja. Sanotaan jättiläisten hyvästä maksusta rakentaneen monta kivikirkkoa, mutta jäljestäpäin katuneen työtään ja koettaneen hävittää ne. He eivät sietäneet kuulla kellojen soimista, ja kaikki ristit olivat heille tuskaksi. Senvuoksi oli jättiläisillä tapana asettua vuorten kukkuloille, välistä yhden tahi useamman penikulman päähän, ja sieltä heitellä kivilohkareita kirkkoja kohti. Koskaan ei ole kuultu heidän niihin osanneen, mutta heidän viskaamiansa kiviä näytetään vielä tänä päivänä kirkkojen lähellä, milloin kuivalla maalla, milloin järvessä.
Jättiläinen Raisionkin kirkon rakensi. Hän aloitti työnsä keväällä kolminaisuuden sunnuntain jälkeen ja sai sen melkein valmiiksi ohran vihneelle tullessa. Rakennusmestari ei ollut papin mieleinen, ja tämä sattui eräänä yönä kuulemaan jättiläisen vaimon laulavan lapselleen kehtolaulua vuoren onkalossa:
"Killi kirkkoja tekee,
Nalli nauloja takoo
Rahallisess' Raisionmaass'."