Päiviö ajatteli: tämä maa on karua ja hedelmätöntä; tahdon tehdä sen hedelmälliseksi. Hän ojitti suot, kynti maat, perkasi metsät ja hoiti kalavetensä. Se oli pitkällistä, vaivalloista, monien kärsimysten ja puutteiden alaista työtä, mutta viimein tuli kuitenkin palkinto. Päiviö kokosi riistaa latonsa täyteen, hänen lapsensa saivat perinnökseen hedelmällisen tilan, ja maa kukoisti.
Monien vuosien kuluttua kuningas sattui kulkemaan näissä valtakunnan osissa. Tultuaan Aution asunnon lähelle hän kysyi: "Eikö tämä maa ennen ollut kaunista ja viljavaa? Kuka sen on tehnyt näin rumaksi ja autioksi?" Palvelijat sanoivat hänelle: "Sen on Autio tehnyt." Ja taas kysyi kuningas, tultuaan lähelle Päiviön asuntoa: "Eikö tämä maa ennen ollut jylhää ja hedelmätöntä? Kuka sen on tehnyt näin kauniiksi ja viljavaksi?" Palvelijat sanoivat: "Sen on Päiviö tehnyt." Silloin kuningas sanoi Autiolle: "Sinä ahne ja kehno palvelija, enkö sinulle runsasta lahjaa antanut siksi, että työlläsi minua ylistäisit ja tekisit monta tulevaista sukupolvea onnelliseksi? Katso, tuo on sinun työtäsi!" Ja hän ajoi sen ahneen palvelijan häpeänalaisena pois valtakunnastaan. Mutta Päiviölle hän sanoi: "Sinä hyvä ja uskollinen palvelija, minä annoin sinulle halvan lahjan, mutta sinä olet minua ylistänyt rakkaudellasi ja työlläsi, tulevaisten sukupolvien iloksi. Tule, minä annan sinulle vielä paljon rikkaamman maan; sinä saat olla minun uskollisimpana ystävänäni ja kansalleni esikuvana." [Hyvä on, sinä hyvä ja uskollinen palvelija. Vähässä olet ollut uskollinen, minä panen sinut paljon haltijaksi. Matt. 25: 21.]
"No niin", sanoi äitini, "miltä sinusta näyttävät nämä kaksi miestä?
Kumpi heistä on paremmin hoitanut lahjaa?"
Minä sanoin: "Päiviö."
"Oikein sanoit", vastasi äitini. "Autio ajatteli vain itseänsä eikä huolinut muusta kuin omasta voitostaan. Senvuoksi hän sai häpeällä ja häviöllä maasta lähteä. Päiviö ajatteli jälkeentulevaisten onnea ja teki työtä isänmaansa hyväksi. Siitä hän itse vanhoilla päivillään nautti iloa ja kunniata, ja hänen maansa hyötyi. Hullu on se, jonka huolena on vain hetken voitto; viisas ajattelee tulevia päiviä. Monta, monta vuotta jälkeenpäin, kun nämä molemmat miehet olivat jo kauan olleet kuolleina, osoittivat ihmiset tuota autioksi tullutta maata ja sanoivat: 'Tuon on Autio tehnyt.' Ja samoin he osoittivat tuota viljavaa maata ja sanoivat: 'Tämän on Päiviö tehnyt.' Kumpi näistä kahdesta miehestä on jälkimaailmalle jättänyt paremman muiston?"
Minä sanoin: "Päiviö."
"Tee siis niin, kuin hän teki!" sanoi äiti. "Joko maata kynnät tai merellä purjehdit tai käsilläsi työtä teet tai taloutta hoidat tai tiedoilla hyödytät tai jollakin muulla kunniallisella tavalla leipäsi ansaitset, niin katso, että teet hedelmälliseksi sen, mikä ennen oli autiota! Katso, että jälkeesi jätät jotakin parempaa kuin se, minkä itse sait haltuusi! Kun näin teet, niin teet työtä maasi hyödyksi. Ei mikään työ ole niin vähäarvoista, ettei se Jumalalle kelpaisi tai isänmaata hyödyttäisi. Mutta se on tehtävä rakkaudella ja uskollisella ahkeruudella. Kun hyvä työntekijä kuolee ja hänen nimensä unohtuu, jäävät hänen työnsä hedelmät hänen jälkeensä. Kaikki, mikä hyvänä ja hyödyllisenä nyt meitä ilahduttaa ja hyödyttää, on tulos monien tuhansien ennen meitä eläneiden työstä. Me siunaamme heitä, tuntemattomissa haudoissaan makaavia. Mutta ahnas työntekijä ei jätä jälkeensä mitään. Hän on tehnyt työtä omaksi voitokseen eikä kuitenkaan voi ottaa saavutuksiansa mukanaan hautaan. Mitä varten hän on elänyt?"
6. Hädän hetkenä.
Minä sanoin: "Pitääkö minun paljonkin rakastaa isänmaatani?"
— "Paljon", sanoi äitini. "Enemmän kuin kotiasi ja kaikkea omaasi. Enemmän kuin koko maallista onneasi, enemmän kuin henkeäsikin. Mutta ei enempää kuin Jumalaasi, kunniaasi ja omaatuntoasi."