— Poikani, sinä olet kahdeksantoistavuotias, kätesi on luja, sydämesi uskollinen, ja minä olen kasvatuttanut sinut kaikissa ritarillisissa harjoituksissa. Sinun on aika kostaa isäsi puolesta.
Nuorukainen oli vaiti. Äiti jatkoi:
— Minä tiedän, mitä mietit. Vanhempi veljesi Sten Iivarinpoika on suvun pää ja lain ja maan tavan mukaan isäsi perillinen. Mutta Sten on nuoresta pitäen tuottanut minulle surua ja murhetta rajun ja levottoman luonteensa takia, muun muassa viime talvena, silloin kun hän tappoi kornetti Bosinin tässä Kurjalan kartanossa. Sten palvelee uutta kuningassukua; hän on isänsä uskoton poika. Sinä yksin olet kutsuttu palauttamaan isäsi kunnian.
— Äiti — vastasi poika sävyisästi — anna miekka minullekin palvellakseni kuningas Kustaa Aadolfia. Hän on lempeä ja urhoollinen. Miksi vihaat häntä? Itsehän rukoilit Kaarle herttuaa, että hän antaisi sinun pitää Kurjalan! Hän ja hänen poikansa ovat antaneet meille jälleen kotimme ja tilamme. Miksi vihaat uutta kuningassukua?
— Jumala ei ole antanut minulle tyttäriä, vaan niiden sijaan kaksi poikaa, joista toisella on suden, toisella kyyhkysen sydän rinnassa, huokasi äiti. Etkö ymmärrä, että jos olisin tahtonut verisesti ja kuolemalla kostaa nuorelle Kustaa Aadolfille, niin olisin usuttanut hänen kimppuunsa vanhemman veljesi, joka olisi raadellut hänet kappaleiksi. Mutta se ei ole tarkoitukseni, en tahdo hänelle mitään pahaa, tahdon vain temmata kruunun hänen päästään ja laskea sen laillisen kuninkaan Sigismundin jalkain juureen. Koko sukusi aina Steniin asti on palvellut laillista kuninkaanvaltaa, ja se, se yksin voi nostaa jälleen arvoon isäsi muiston. Niin kauan kuin Kaarle herttuan jälkeläiset kantavat valtikkaa, olen minä kapinoitsijan leski ja sinä maankavaltajan poika. Nyt on jo seitsemättätoista vuotta siitä, kun isäsi ja isäsi isä otettiin vangiksi Viipurin linnassa, ja minkä palkan he saivat silloin, he, jotka uskollisesti olivat palvelleet kuningasta ja isänmaata? Kaarle herttua oli tuomarina omassa asiassaan; hän pani nuo urhoolliset käsivarret häpeällisiin kahleisiin, hän kuljetutti nuo uskolliset miehet Viipurin tullin ulkopuolelle, heidän päänsä putosivat pyövelin kirveen iskusta, ja ne pantiin rautaseipäitten nenään linnan ulkopuolelle. Voi, minkälainen näky se oli! Ja minä … minä jäin yksin kahden hennon lapsen kanssa; heidän tähtensä täytyi minun langeta verikoiran jalkoihin ja armona kerjätä takaisin laillista omaisuuttamme! Sen tein minä, poikani, ja katso, minä elän vielä! Mutta minä elän saattaakseni kerran vielä pestä pois veritahrat isiesi muistosta; minä elän saattaakseni sanoa sinua rehellisen miehen pojaksi, ja sitä päivää minä odotan, jolloin isäsi ja isäsi isän viattomuus julistetaan koko valtakunnassa. Ymmärrätkö minua nyt?
— Ymmärrän, vastasi nuorukainen, ymmärrän sinun oikeutetut toiveesi ja antaisinpa henkenikin, kunhan vain sinä saisit nähdä tuon ikävöimäsi päivän. Mutta sitä en ymmärrä, miten vallankumous voi tehdä sen mahdolliseksi! Koko valtakunta on uuden kuningassuvun puolella, Suomen säädyt uudistavat Helsingissä uskollisuudenvalansa, eikä maassa enää yksikään käsi kohoa puolustamaan Sigismundin asiaa. Mitä me, me kaksi, voimme saada aikaan koko valtakuntaa vastaan? Lähetä minut Kustaa Aadolfin luo; minä heittäydyn hänen jalkoihinsa ja lupaan palvella hänen sukuansa kuolinpäivääni asti, kun hän vain kuninkaansanalla peruuttaa isäni ja isäni isän väärän tuomion!
— Sinä olet lapsi, Pentti, ja puhut lapsen lailla. Kuningasko julistaisi vääriksi isänsä tuomiot!
— Mutta tuomiohan on kumottu, koska olemme saaneet tiluksemme takaisin.
— Armosta ne olemme saaneet! Nainen saattaa pyytää armoa; mies hakee oikeutta. Olemme saaneet äidinperinnön, mutta saamatta on vielä isänperintö, kaunis Hämeessä sijaitseva Vesunnan kartano ja sen kolmekymmentä kalaista järveä ja sen laajat laidunmaat. Se on kerran oleva perintösi isän puolelta, Pentti. Emmekä me ole niin aivan yksinämme kuin luulet. Vielä on urheita miehiä, jotka tahtovat jotakin uskaltaa oikean asian puolesta. Ole mies, poikani, ja ota miehenä vastaan äitisi luottamus! Tänä yönä kokoontuu Sigismund kuninkaan puoluelaisia tänne Kurjalaan keskustelemaan tehokkaista toimista, joihin on ryhdyttävä ensi keväänä kuninkaan avulla, ja sinä olet valittu tämän yleisen kapinan johtajaksi.
— Minäkö? huudahti nuorukainen todella hämmästyneenä.