— Eikö täällä ole ensinkään muita pappeja kuin niitä, jotka ovat joutuneet Lutherin harhaopin saastutukseen?
— Pappejako? Hui, hai! Juhana kuninkaan aikana oli meillä pappeja, jotka osasivat tehdä ristinmerkin alttarin edessä ja puhua asianmukaisella kunnioituksella Neitsyt Mariasta ja pyhistä miehistä. Tunsin minä nuorena miehenä Olavi mestarin, joka saattoi ripittää kunnon sotamiestä kolme kertaa puolesta markasta ja antaa hänelle synninpäästön siitä, että ripitettävä oli halkonut jommoisenkin joukon harhauskoisia pääkalloja. Mutta toisinpa nyt ukset ulvahtelevat Upsalan plakaatin jälkeen, ja kellä uskon meiningit toisin päin käyvät, se saa rukousnauhaansa näpelehtää housuntaskussa. Turun vanha Eerik piispa ei uskalla hiiskua sanaakaan liturgiasta, ja lieneekö Naantalin luostarista enää sukkapuikkojakaan jäljellä… Mutta, nytpä johtuu mieleeni jotakin. Kerrotaanhan, että Tammisaareen on viime vuosina tullut kirkkoherraksi muuan oppinut herra, Sigfrid mestari.[2] Hän ei suinkaan liene Kaarlo herttuan herttaisimpia ystäviä, koska hänen oppineet jäsenensä ovat olleet ojennettuina piinapenkissäkin herttuan käskystä, ja sanotaanpa sitä paitsi Sigfrid mestarin harrastavan tähdistäennustamista. Älköön minun jalkani jalustimeen käykö, ellei siinä miehessä syki katolilainen sydän luterilaisen messupaidan alla!
— Sepä hyvä. Sigfrid mestari saa asettaa horoskooppimme. Te tiedätte, miten meidän on menetteleminen. Minä olen Wittenhergistä lääketieteen tohtori, jolla on suuriruhtinaan passi ja joka hakee palvelusta Ruotsin sotaväessä. Tulkkini on hevoskauppias.
— Ymmärrän. Te parannatte kerettiläisiä, minä hevosia. Teillä on reseptit piilossa tuon ruskean nutun alla. Mutta olkaa varuillanne: työtä saatte ja kovaa. Kun Jumala loi ensimmäisen suomalaisen, niin hän otti siihen tarpeeseen härän pään ja karhun kämmenet. Onko teillä amulettia, joka suojelee noidan töiltä?
— Jos te, Iivari, pelkäätte, niin annan teille palasen pyhän Henrikin luuta: se suojelee sekä miekalta että noituudelta. Ja ylipäänsä minä luotan teihin, urhoollinen Iivari! Hupsupa olisittekin, jos hylkäisitte kuukausipalkan, sata Unkarin kultarahaa, ja kuninkaan tallimestarin viran, puhumattakaan sielunne autuudesta. Niin, niin, Iivari, onpa teissä ollut hurjaa poikaa nuoruuden päivinä; nuo luterilaiset ne lähettävät teidät ensinnä hirteen ja sitten … kyllä tiedätte minne. Meidän kirkkomme yksistään voi antaa teille synninpäästön.
— No ihan niin, kunnianarvoinen isä. Niinhän minäkin itsekseni arvelen, kun teidän kultaiset kolikkonne joskus hyppysiäni polttavat. Iivari, sanon minä, Pärttylinpoika! On tässä moni muu parempikin mies pitänyt Sigismund kuninkaan puolta, ja vaikka minä mieluummin ratsastaisin lippukunnan eturivissä herttuan sikiöitä vastaan kuin näin varkain hiivin maahan, niin pitäähän minun ottaa lukuun ja laskuihin se, että pyhät miehet ja naiset ovat meidän puolellamme. Äitini oli nuoruudessaan nunnanopissa Naantalissa, mutta silloin oli siellä asiat jo niin ja näin, joten muori vainaja pyörähti ympäri ja otti hunnun sijaan isäni. Kyllähän eukko katui sitä sittemmin ja näki unissaan pyhän Birgitta rouvan, joka hänelle puhui ja sanoi: tulkoon pojastasi pappi! Mutta katsokaas, kunnianarvoinen isä, se oli vastoin luontoani se, ja senpä vuoksi minä näin omalla tavallani palvelen pyhiä miehiä ja naisia. Jos se on päin mäntyyn, niin te saatte vastata siitä, mutta menetelkää varovasti tässä maassa, kun valtaan pääsette! Nurin päin on minulla olot ja elot ja nurin päin kilpi myös. Jumala paratkoon, mutta veri, nähkääs, on aina vettä sakeampaa.
— Olkaa huoleti ja katsokaa, onko vene jo vesillä!
Sam pojan kiharainen pää pilkisti samassa ovesta, ja hän ilmoitti, että kaikki on valmiina. Hän ei muistanut kertoa, mitä kaikkea hän itse oli jo ennättänyt toimittaa sinä aamuna. Kissa oli nimittäin tullut häntäänsä lyhemmäksi, täysi vesisaavi oli kumossa, takkaan oli ajettu lastuja niin paljon, että liekki leimahteli ulos savupiipusta, ja lopuksi oli Sam pitänyt salaisen talonkatselmuksen ja löytänyt lukitsemattomasta kaapista talon ainoan viilipytyn, jonka hän arvattavasti paikalla oli vetänyt nahkaansa. Samilla oli aivan päteviä syitä jouduttaa lähtöä, ennenkuin noista kepposista oli raportti annettu; mutta koska niistä jo toinen puoli, nimittäin vesisaavi ja nokivalkea, oli sitä laatua, ettei emäntä saattanut olla niitä huomaamatta, niin oli Sam, kahden etevämmän vieraan astuessa makuuhuoneesta, ilmi sodassa talonväen kanssa. Majoitusmestari tuli juuri sinä arveluttavana hetkenä, jolloin Agneta muori, merimiesten suureksi huviksi, ahdisti pahantekijää luudalla. Pian oli kumminkin Sam nykäissyt luudan irti varresta ja piti sitä nyt kilpenä edessään vihollista vastaan. Sotilaan mahtava ääni asetti melun, ja sitten alkoi Samille sangen epäedullinen tutkimus, jonka päätökseksi tilattiin koivurieskaa, jota ilomielin hankittiin ja käytettiin siihen hyödylliseen toimeen, mihin luonto näkyy määränneen mainitun antimensa.
Näin oli kotirauha jälleen palautettu. Maan tavan mukainen suuruspala haukattiin hätäisesti ja talon vieraanvaraisuus korvattiin nahkaisesta kukkarosta. Kun ei muuta pelastettua tavaraa tiedusteltukaan kuin oluttynnyriä, niin on luultavaa, että toföläisten ihmisrakkaus oli sillä kertaa ollut varsin tuottavaa. Myrsky oli tällöin tyyntynyt ja taivas kirkas, joten isäntä ja vieraat piankin istuivat hyvinä ystävinä isossa nuottaveneessä, matkalla Tammisaaren kaupunkiin.