— Joosua — sanoi nuori pappi katsoen häneen terävästi — sinä olet aika kirjava otus.
— Ruudukas myöskin, herra maisteri! Minulla oli kerran ylläni parhaan muodin mukaan tehty ruudukas nuttu.
— Vaikka sinusta olisi voinut tulla rehellinen palvelija, olet sinä ruvennut maankiertäjäksi, eikä se ehkä ole kokonaan ollut sinun oma vikasi. Minä pelkään, että sinulla on vähän kiero käsitys siitä, mikä on sinun omaasi, mikä muiden; ehkä myöskin siitä, mikä on oikein, mikä väärin. Mutta minkälainen poikalurjus lienetkin, on sinussa kuitenkin jotakin hyvää. Minä uskon esimerkiksi, ettet nyt siinä laskettele valheita.
— Minä en valehtele koskaan muulloin kuin oikeuden edessä ja välistä huvikseni, herra maisteri.
— Minusta näyttää, että sinusta vielä voisi tulla ihminen. Hyvillä töillä ei saateta ostaa tuumankaan vertaa autuutta. Mutta jos sinä saat tehdyksi hyvän työn, Joosua, ymmärrätkö silloin, että Herramme tahtoo tarttua tukkaasi vetääkseen sinut suosta.
— Kyllä, senpä minä ymmärsin, sanoi poika viilipiimästä.
— Hyvä, minä otan sinut palvelukseeni, ja me pelastamme yhdessä rovasti Ödmarkin onnettomat lapset.
11. TULOSAARNA.
Aulangon kirkko oli ääriään myöten täynnä väkeä, kun uuden papin oli vuoro saarnata. Niin monenlaisia huhuja oli hänestä liikkeellä, niin herjaavia juttuja oli kulkemassa, eikä oikein tiedetty, mistä ne olivat peräisin, että nekin, jotka jo aikoja sitten olivat unohtaneet, miltä kirkko näyttää sisältä, olivat sillä kertaa poikenneet tavoistaan ja lähteneet uteliaisuudesta kuulemaan tulosaarnaa.
Kirkko olikin tuona päivänä kummallisen näköinen. Vanhat penkit, joita ei ollut maalattu sataan vuoteen, upeilivat nyt kirjavien pukujen ja muiden korujen komeutta. Parvet, jotka olivat aivan maahan romahtamaisillaan, olivat kummallekin puolelle saaneet kannattimiksi pari vahvaa tukea. Saarnastuoli, jota siihen saakka olisi voitu verrata katonharjan alla olevaan ampiaispesään, oli reunustettu puhtaalla, valkoisella vaatteella, joka peitti monet puutteellisuudet ja teki kaiken sievemmän näköiseksi. Katajanhavuja oli siroteltu ränsistyneen alttarin ympärille, vaikkei se kuitenkaan parantanut hallistunutta alttarivaatetta eikä kurjan huonoa alttaritaulua, jonka paljoa paremmin saattoi katsoa kuvaavan ilkeästi irvistelevää ryövärijoukkoa kuin korkeinta, parhainta ja kauneinta, mitä ihmiskunta palvelee. Yhtä vähän olivat nuo seurakunnan uuden hoitajan hät'hätää toimittamat korjaukset voineet estää lunta tuiskuamasta katosta ja nurkista tai lattiata notkahtelemasta ja siellä täällä murtumastakin sen päivän tavattoman painon alla.