— Vai niin. Entä tehtaanisäntä Hagelfelt, jolla on kaksi sulatusuunia, neljä kalkkipolttimoa ja kahdeksantoista myllyä?
— Se juttu oli viime keväänä, ja se oli vielä vaikeampi. Äiti niiasi ja hyväksyi tarjouksen, mutta minä sain isän puolelleni. Hagelfelt sai oikeat talvirukkaset.
— Niin vai. Eikö Elgkin ollut kerran sulhasesi, kun vielä olit pikku tylleröinen?
— Oli kyllä, me teimme silloin peukaloliiton.
— Nyt hän on tuomiokirkon diakoni, ja hänen luonaanhan sinä kävit rippikoulunkin?
— Niin. Mutta pitihän sinun kertoa, mitä unta näit.
— Maltahan vähän. Hän täyttää kohta neljäkymmentä … on poikamies … eikä ole koskaan rakastanut ketään muuta. Diakoni Elg on Jumalan mies; mikset ota häntä?
— Isä ei tahdo, äiti ei tahdo, eikä hän itse ole sanonut sanaakaan.
— Pitäisikö sinun mielestäsi vanhan, ymmärtäväisen miehen juosta kilpaa tuommoisten liehakkojen kanssa? Vai ajatteletko kenties Iisakki parkaa?
— Älä puhu mitään pahaa Iisakista, Vappu! Liian sävyisä, liian haaveksiva hän on, mutta parempaa poikaa ei ole koskaan tehty professoriksi Turkuun. Jätä hänet rauhaan, hän on minun veljeni.