— Te valehtelette! tiuskaisi hän kiivaasti. Sen tähden, että minä olen köyhä leski, uskallatte te häväistä rehellistä miestä. Viisitoista vuotta takaperin Eerik hukkui Liverpoolin sataman edustalla. Jos hän vielä eläisi, ette te kaksi koskaan seisoisi tässä.
— Olen minä kuullut kerrottavan — mumisi Aaron — merimiesten hukkuvan milloin missäkin. Ja kun soveltuu, virkoavat he jälleen henkiin.
Briitta vastasi vain halveksivasti silmäten häneen. Pöydän hän kattoi ääneti ja meni ulos siksi aikaa, kun kruunun viranomaiset söivät.
— Mitä te noin ilkeitä puhutte, lautamies? sanoi Black käydessään käsiksi herkulliseen aamiaiseen, joka olisi voinut kutkutella maaherrankin ruokahalua. — Eikö Eerik Skrifvars ollut rehellinen merimies?
— No — sanoi Aaron tehtyään melkoisen kuopan voipyttyyn — rehellisyys oli sellaista kuin se on kansassa enimmäkseen. Vähän kevytmielisesti hän käsitteli rahoja ja naisia, mutta ei hän siitä sakkoa saanut. Eräänä yönä hän hävisi Liverpoolissa, ja kun hattu löydettiin seuraavana päivänä merestä, sanottiin hänen hukkuneen. Sielukelloja soitettiin kunnolleen seuraavana vuonna, mutta kyläläisillä on oma uskonsa. Mutta hiiskupas siitä Briitalle! Totta taivahinen, hän piti miestään pyhimyksenä!
— Vai niin, hän ei siis sitä usko. Ottakaa viiliä, Aaron!
— Mitäpä hän uskoisi! Semmoinen hän on aina ollut, köyhä kuin uuninhuisku ja jäykkä kuin luudanvarsi. Kuulittehan te itsekin, nimismies, miten hän osaa pieksää suutaan korkeaa kruunua vastaan. Olisipa hauska nähdä, kantaako hän päätään yhtä pystyssä huutokaupan jälkeen… Kiitoksia tarjoamastanne, kyllä minä yletän lampaanlapaan…
Nimismies Black myönsi, että kun naiset kerran saavat jotakin päähänsä, niin harvoin on enää apua järkevästä puheesta. Mutta miksikähän Richardsson hakee pois saatavaansa, kun hänellä kuitenkin on omaisuudessa täysi arvo…
— Suuttumuksesta se lienee tapahtunut, kun leski on soittanut hänelle julkeasti suutaan, arveli lautamies.
Runsaan aterian päätyttyä nimismies Black odotteli muutamia minuutteja turhaan velallista ja kahvia, tarkasteli vielä kerran tekemäänsä irtaimiston luetteloa, pani pienen hopearahan pöydälle ja lähti paluumatkalle kuuliaisen seuralaisensa saattamana.