— Ka, mitäs olisi minun pitänyt tekemän, — puolustelihe Pekka hämillään. — Kun kohotin käteni häntä iskeäkseni, pisti se pakana ristinkuvan eteen.
— Pistä sika hengiltä! Se on sitä pirun karjaa, joka kuljeksii lammasten vaatteissa ja polttaa roviolla oikeita kristityitä.
— Kaula poikki konnalta! Kun me ryntäsimme kukkulalle, oli sama mies ristinkuvineen keisarillisten joukossa kanuunaa laukaisemassa.
— Annas kun katsotaan, onko kapine hopeasta! — huusi ratsumiehistä muuan, pisti kätensä kauhtanan alle ja veti sieltä munkin vastustelemisesta huolimatta kauniisti silaellun, hopeaisen ristin kuvan.
— Näytähän minulle tuota, — sanoi muuan vanha ratsumies, — minä tunnen vähän näiden munkkien vehkeitä. — Sitten tarkasteli hän kullattua kuvaa kaikilta tahoilta, ja kas, samassa, kun hän painoi pientä vieteriä sen rinnassa, ponnahti sieltä ulos teräväksi hiottu tikari.
Kuin käärmeen puremana nakkasi hän ristiinnaulitun kuvan kauas luotaan.
Kauhu ja inho oli vallannut kaikkien mielen.
— Hirtä tuo kyykäärme omaan nuoraansa! — huusivat ratsumiehet.
— Eihän täällä ole puuta mihin hirttää, — huomautettiin, — eikä kukaan saa poistua rivistä.
— Hukuta hänet!
— Ei ole vettä!