— Petollinen komentaja on antautunut.
— Entä talonpojat, jotka vastustivat vihollisen kulkua metsän läpi?
— Kaikki hajosivat ne kuin akanat tuulessa … meidän syntiemme vuoksi.
— Entä pyhän Birgittan kuva?
— Nuo jumalattomat kerettiläiset ovat pystyttäneet sen pellolle variksen pelätiksi. — Mutta mitä näen minä, tyttäreni? — jatkoi hän ja hänen äänensä kävi käskevän teräväksi. Te olette vielä täällä, ja linna on täynnä naisia ja lapsia, kun vihollista odotetaan saapuvaksi joka hetki?
— Neiti Reginan ei tarvitse pelätä henkeään, niinkauan kuin tämä käsi voipi miekkaa heiluttaa, — virkkoi kreivi Fritz.
— Linnassa on ruokavaroja vuoden ajaksi, — sanoi Regina. — Mutta te olette uupunut, kunnianarvoinen isä, te olette haavoitettu ja kaipaatte lepoa. Sallikaa minun hoitaa haavojanne; teidän päänne on haavoitettu.
— Ei se tee mitään, tyttäreni, ne ovat pikku asioita. Kuka nyt joutaa minua ajattelemaan? Teidän täytyy poistua täältä, poistua heti paikalla … vahvasti varustettuun Aschaffenburgiin.
— Pelkäänpä sen jo olevan myöhäistä, — huudahti kreivi Fritz, joka oli katsellut ikkunasta jokea ja kaupunkia.
— Pyhä Maria, ovatko ne jo täällä?