— Kuinka komeilta he näyttävät! Nyt kääntyvät he kulman taa … nyt näkyvät he taas. Katsokaa, kuinka kaikki väistyvät heidän tieltään!
— Kutsukaa tänne kreivi Fritz. Hän on ollut kolmatta viikkoa ruotsalaisten leirissä ja tuntee heidän päällikkönsä.
Kreivi, joka haavojensa vuoksi ei voinut ottaa osaa linnan puolustukseen, noudatti mielellään kauniin neidin kutsumusta. Ruotsalaiset olivat ottaneet kaupungin haltuunsa ja alkoivat hajanaisissa joukoissa näyttäytyä rannalla ja rikotun sillan luona. Samassa alkoivat linnan tykit ampua. Milloin tuolla milloin täällä iski kuula ruotsalaisten keskeen, jotka parhaansa mukaan koettivat hakea suojaa rantarakennuksien takaa.
— Auta, pyhä Maria, tuolla kaatui mies kuolleena maahan! — huudahti
Kätchen, joka ei voinut salata osanottoaan.
— Pyhä Fransiskus olkoon siitä kiitetty! — virkkoi vanha Dorthe, neiti Reginan imettäjä, jonka isä Hieronymus oli määrännyt vartioimaan kaikkia hänen tekojaan.
— Mutta onhan kauheata tappaa.
Kreivi Fritz hymyili.
— Neitsyt Kätchen, olisittepa nähneet Breitenfeldin tappotanteren!
Yhdeksäntuhatta ruumista.
— Se on inhoittavaa.
— Voitteko sanoa minulle, kreivi, ketä nuo ratsumiehet ovat, jotka keskellä kuulasadetta seisovat rannalla ja näyttävät tarkastelevan linnaa?