— Kaksi solakkaa upseeria juoksee lankkua pitkin.
— Veljekset Ramsay, molemmat aivan nuoria. Minä tunnen heidät sinisistä sotavöistään. He rakastavat molemmat samaa naista ja kantavat hänen värejään, rakastamatta kuitenkaan silti toisiaan sen vähemmän.
— Oi, taivas heitä varjelkoon!… Oi, pyhä Maria, se on kauheaa! — Ja Kätchen kätki kasvonsa esiliinaansa. Urhoolliset skottilaiset olivat tuskin ehtineet puoli siltaan, kun heidän nähtiin horjuvan, kadottavan tasapainonsa ja syöksyvän suin päin jokeen. Hetken aikaa nähtiin heidän taistelevan kuohuja vastaan, mutta pian he vihollisten luotien lävistäminä uupuivat, raskas sotisopa veti pohjaan … vielä hetkinen, ja ritarilliset nuorukaiset katosivat veden alle.
— Sinä iloitsit eilen sodasta, — sanoi neiti Regina kylmästi, vaikka hänen sydämensä sykki korvaan kuuluvasti.
— Voi, voi, enhän minä iloinnut kuin kauneista ritareista, soitosta ja tanssista, mutta en tämmöisestä kauheasta! — huudahti Kätchen itkien.
— Skottilaiset väistyvät! — huudahti kamarineitosista muuan.
— Niin näyttää, — sanoi kreivi hitaasti, — mutta ruotsalaiset menevät parhaillaan joen poikki venheillä.
— Skottilaiset juoksevat taas lankkua myöten!
— Arvasinhan sen, — vastasi kreivi kylmästi.
— Auta taivahinen, he tulevat yli, he ottavat rannan haltuunsa.
Meikäläiset tekevät hyökkäyksen.