— Stålhandske, — sanoi kuningas, saavuttuaan suomalaisten rintaman eteen. — Te ja teidän miehenne olette kaikki taistelleet kuin kunnon pojat ja aivan niinkuin olin teiltä odottanutkin. Kiitän teitä, lapseni! Olen ylpeä teistä.
Riemuisa hurraa oli kiitettyjen vastaus.
— Mutta, — lisäsi kuningas, — teidän joukossanne oli muuan, joka hyppäsi alas hevosen selästä ja ennen muita kiipesi kukkulalle valloittaakseen keisarillisten kanuunat. Missä hän on?
Nuori mies ratsasti ulos rivistä. — Armoa, teidän majesteettinne! — sammalteli hän. — Minä tein sen käskyä odottamatta ja olen ansainnut kuolemani.
Kuningas hymyili. — Nimesi?
— Perttilä.
— Pohjanmaalta?
— Pohjanmaalta, teidän majesteettinne!
— Hyvä. Huomen-aamuna kello seitsemän tulet kuulemaan tuomiotasi.
Kuningas ratsasti edelleen ja ratsumies peräytyi riviinsä.