Samassa alkoi baletti, ja puhe keskeytyi.
Tanssin jälkeen oli illallisateria, ja luultavaa on — niinkuin kreivi Tessin sanoo — että silloin tuotiin esille 15 ruokalajia, 4 pientä vatia ja hillakekoja sekä 17 korillista makeisia. Illalliselta päästyä palattiin kaupunkiin, palattiin hyvinkin eriskummallisella tavalla.
Kaikki hovin herrat ja naiset, joilla vain siihen oli rohkeutta, sullottiin kaksittain pikkuisiin rekiin, jotka kiinnitettiin aisoista toisiinsa, kaikki yhteen jonoon, niin että siten saatiin 16 rekeä perättäin. Ensimmäisen reen eteen, jossa kuningas istui Hornin kanssa, valjastettiin 16 hevosta, mutta ei parittain eikä rinnatusten, vaan kaikki 16 peräkanaa yhteen jonoon, niin että ratsastaja, joka istui ensimmäisen hevosen selässä, ohjasi kulkua. Ja niin lähdettiin liikkeelle, 16 hevosta ja 16 rekeä perätysten — alussa varovasti käännösten kohdalla, mutta jäälle tultua täyttä vauhtia, niin että lumi pyrysi ympärillä. Ei siinä nyt auttanut kammostella eikä kalveta, kun Kaarle-kuningasta seurattiin, sillä armoa ei annettu. Jos kellahdit kumoon, niin sait auttaa itseäsi ja koettaa pyöräyttää rekeä pystyyn, muuten sait laahata lumessa, eikä kukaan huolinut seisauttaa. Senpätähden saatiinkin ennen kaupunkiin pääsyä monta naarmua ja kuhmua, mutta kuningas ei ollut milloinkaan niin hyvällä tuulella kuin oikein hurjasti ajettaessa, jolloin sekä hän että muut kellahtivat kumoon ja hengenvaara oli aina tarjona.
Kun sitten taas oltiin kaupungissa, istuutui diplomaatti vielä samana yönä lopettamaan hallituksensa varalle aloittamaansa kertomusta Ruotsinmaan nuoresta yksinvaltiaasta; tätä kuvailtiin siinä seuraavaan suuntaan: "Ruumis vahva ja kestävä, ulkomuoto ikään nähden tavallista miehekkäämpi, henkiset lahjat vähäiset, opetus laiminlyöty, luonteeltaan huolimaton, halukas kaikenlaisiin lapsellisiin huvituksiin. Siihen vielä arvaamaton uhkarohkea itsepäisyys, joka epäilemättä on lyhentävä hänen ikäänsä, jollei häntä vietellä huikentelevaisuuteen, mihin hän ei ole niin aivan taipumaton kuin on luultu. Teidän majesteettinne hallitus voi olla huoleton siitä, että rajaton valta on tämän hurjan pojan käsissä. Valtiollisiin asioihin se ei tule vaikuttamaan. Hän ei koskaan tule saamaan mitään suurta aikaan, ja jos hän yrittää, hän epäilemättä ajaa ojaan. Olkaamme levolliset; tästä kotkanpojasta koituu aikaa voittaen vain käki!"
Kuinka ihmisten ennustukset toteutuvat mainiosti!
2. LEIJONA HERÄÄ.
Kukapa ei liene nähnyt ukkosilman kesällä lähenevän ja mustia pilviä keräytyvän taivaanrannalle? Maalaiset tanssivat niityllä, lapset leikkivät nurmikolla; ei kukaan aavista vaaraa, kaikki elävät vain siksi hetkekseen. Hurjemmaksi käy tanssi, ilma rasittaa, hiki valuu otsalta ja poskilta kenenkään sitä tuntematta; huumaus on vallannut muuten levollisimmatkin; hillitön ilo rientää tyhjentämään huvituksien kuohuvaa maljaa ennenkuin se kumoon syöstään; kärpäset purevat rohkeammin, linnut lentävät nopeammin; yltäkylläisyys valtaa luonnon ja ihmiset.
Silloin, tanssin huimuuden ja leikkijuoksujen ylimmillään ollessa, välähtää salama mustan pilven povesta; jymähtelevä jyrinä seuraa, ja sade alkaa putoilla raskaina pisaroina. Leikkivien rivit hajautuvat, käsi irtautuu kädestä, nauru lakkaa, laulu ja soitanto vaikenevat — kaikille haaroille hajaantuneena rientää joukko etsimään suojaa alkavaa rajuilmaa vastaan.
Melkein samanlainen oli tila Ruotsin hovissa 1700-vuoden alussa. Pilvet synkistyivät näköpiirin perillä; tarkka silmä olisi voinut keksiä tsaari Pietarin jättiläishahmon tuolta idästä sekä saksilaisen Herkules-nuijan ja tanskalaisen puristetun kouran eteläisten pilvien seasta. Mutta Svedenborg oli vielä vaiti; Kaarle-kuningas, seitsentoistavuotias, luotti vielä ruhtinasten valoihin, ja harmaantuneen valtiotaidon varoittava sana kaikui kuin ilkeä korpin rääkynä hovin jyryävissä pidoissa ja pohjolan nuorison keväisillä metsästysretkiltä.
Paeten Tanskanmaan hyökkäystä olivat Holsteinin herttua ja herttuatar turvautuneet Ruotsin kuninkaaseen. He tulivat kuin auringon välähdys ennen ukkosta hovin pitoja kultaamaan; nuori herttuatar Hedvig Sofia oli unohtanut maanpakonsa ja menetetyn herttuankruununsa nauttiakseen vielä kerran kotimaansa talvisesta ilmasta ja nähdäkseen entistä iloisemman hoviväen parveilevan isänsä palaneissa saleissa.