— Kaatua osaa jokainen kuormastopoika. Iskeä osaa jokainen palkkasotilas. Mutta tehdä velvollisuutensa!… Sitä emme tehneet Isokyrössä, ja sentähden se päivä ei tule Ebban kirjaan. Meidät kaikki, jotka sen päivän jälkeen jäimme elämään, olisi sotaoikeuteen vedettävä.
— Mutta Armfelt, sinä, te kaikki, ratsuväkeä lukuun ottamatta, taistelittehan te verrattoman miehuullisesti aina loppuun asti.
— Ratsuväkeä lukuun ottamatta, niin kyllä. Olkoon syy kenen hyvänsä, mutta meillä ei ole tapana jäädä elämään semmoisten päivien jälkeen. Asia on mutkaton; kaadutaan vain, eikä siitä ole sen enempää sanomista. Minä puolestani tein voitavani saadakseni saman lopun kuin muutkin, mutta koska en taistelematta voinut sitä saada, satuinkin pääsemään hengissä. Älkäämme siitä enää puhuko.
— Mutta mitä kirjoitamme viimeiselle lehdelle?
— Sitä en tiedä. Ehkä uskoo Eeva sen köyhälle soturille toistaiseksi velaksi, uusien voittojen korkoa ja luotettavaa, hänen sydänverensä vahvistamaa velkakirjaa vastaan.
— Toistaiseksi on petturi.
— Sitten en tiedä, mitä tehdä.
— Ellet pane itseäsi pantiksi, — keskeytti Ebba. — Se olisi luotettavampi pantti kuin sydänveresi, jota jokainen vihollisen kuula on vaatimassa.
— Ei Eeva tahdo niin halpaa panttia, eikä se olekaan minun vallassani tätä nykyä, — vastasi Bertelsköld ja taittoi huomaamattaan sievät englantilaiset sakset, jotka oli ompelupöydältä ottanut.
Eeva katseli ikkunasta ulos ja rummutti ruutua vasten "Kaarle XII:n marssia Narvan luona".