— Ah, sen kirotun tytön isä! — vastasi kuningas, jatkaen tarkastustaan, nyökytti armollisesti päätään Ranskan lähettiläälle ja jokseenkin kylmästi presidentti, kreivi Bertelsköldille, ja pysähtyi viimein katselemaan erästä nuorta paimentyttöä, joka naamioituna niinkuin kaikki muutkin seisoi yksinään erään ikkunan luona, katsellen häntä naamarin läpi.
Tarkastus lienee herättänyt kuninkaan uteliaisuutta, sillä heti sen jälkeen kuultiin hänen majesteettinsa sanovan isännälle ranskankielellä: — Erakkoseni, lieneekin aika, että noitasauvallanne jälleen annatte oikean muotonsa kaikille noille aaveille, jotka erämaassanne liikkuvat.
Mutta Tessin oli huomannut, että kuningattaren tarkat silmät seurailivat erästä toisella puolen salia liikkuvaa solakkaa, naamioitua Amaryllistä. — Suvaitkaa, — sanoi hän, — että odotan hetkeä, joka on tähdissä määrätty. Juuri tällä hetkellä näkyy taivaalla kaksi kiertotähteä, jotka kulkevat ristiin Jupiterin radan yli.
— Ahaa, — vastasi kuningas samaan tapaan, — te tarkoitatte, että Jupiter voisi joutua välikäteen Junon ja Venuksen välillä. Suuri tähdistälukija, minä ihmettelen tarkkanäköisyyttänne. Tehkää niinkuin viisautenne hyväksi näkee.
Vieraat vaihtoivat monta kertaa naamaria ja pukuja. Kaksi paria, jotka olivat vuodenaikoja esittävinään, astui nyt sisään ja tanssi vastakkain. Yksi näistä neljästä, nuori Kevät, joka oli kokonaan kukilla verhottu, herätti kaikkien huomiota. Noin notkeata sulotarta, noin kevykäistä jalkaa ei vielä oltu tanssissa nähty. Kaikki kysyivät toisiltaan, kuka Kevät oli. Toiset arvailivat neiti Stenbockia, toiset nuorta kreivitär Bondea.
— Mutta tuohan on oikea kukkaiskimppu, — sanoi neiti de Lynar kärkevästi luutnantti Bertelsköldille, joka kaiken iltaa oli ollut tavattoman hajamielinen ja nyt, niinkuin kaikki muutkin, tarkasti seurasi vuodenaikain tanssia. — Te olette kovin runollinen tänä iltana, kreiviseni, — lisäsi hän. — Menkää noukkimaan ruusuja tuolta keväältä; lyön vetoa, että saatte niitä koko korillisen.
— Meidän pohjoiset keväämme kalpenevat eteläisten rinnalla, — vastasi
Bertelsköld miltei ajattelematta, mitä sanoi.
— Niinkö luulette? — jatkoi neiti de Lynar. — Minulle johtuu jotakin mieleeni. Tunnustakaa, että arvasin oikein silloin, kun minulla oli kunnia teidän seurassanne mitata Itämeren syvyyttä.
— Sitä en voi muistaa…
— Tänä iltana ette muista mitään. Se ketterä luisteleva tyttö, hän, joka teatterikepposella pelasti meidät hukkumasta — hän oli sittenkin tanssijatar, vaikkette tahtonut sitä uskoa.