— Ja jos hän saa tehdä niinkuin tahtoo, on meidän hyvä olla, — sanoi toinen. — Mutta korkeat herrat ovat panneet hänelle päitset päähän ja tekevät kuninkaalle ja talonpojille mitä tahtovat.
— Ovatpa päitset saattaneet tarpeeseen ollakin kaiken sen jälkeen, mitä näimme tapahtuvan kuningas Kaarle-vainajan aikana, — vastasi toinen.
— Kuka rohkenee herjata Kaarle-kuningasta ja hänen sinisiä poikiaan! karjaisi eräs vanha, arpinen, tuvan loukossa istuva puujalkainen karoliini. — Ei tarvittu muuta kuin kuulla Kaarle-kuninkaan nimi, niin jo heti kuningas Fredrikin osakkeiden hinta aleni.
— Vanha Hannu on oikeassa, siinä oli kuningas, joka johonkin kelpasi, ja että kävi hullusti, se oli Görtzin ja herrain syy — huusivat useat äänet.
— Laki ja vapaus ovat nyt meidän herramme, — muistutti sävyisästi eräs vuoden 1719 valtiopäivämies.
— Laki ja vapaus! matki karoliini polkien puujalallaan lattiaan, niin että tupa kaikui; — tahdotteko, pojat, kuulla uuden laulun, tänä vuonna painetun? Se kuuluu näin:
"Kun kaikk' on huipussaan — saa maahan särjetyks'; niin kakstoist' oltuaan löi Ruotsin kello yks'."
Äänekäs ihastuksenhuuto palkitsi tämän yleisesti tunnetun, hallitsijain järjestysnumeroita tarkoittavan viittauksen, ja kuningas Fredrikin osakkeet laskivat yhä edelleen tämän kummallisen kansan silmissä, joka ennemmin tahtoi kärsiä sankarin hirmuvaltaa kuin elää vapaana nukkekuninkaan hallitessa. Turhaan väitti ensimmäinen puhuja, että Fredrik oli tunnettu urhoolliseksi sotilaaksi ja että hänellä ruumiissaan oli useampia luodin ja piikin arpia kuin edes Kaarle-kuninkaalla. Tämän jälkimmäisen nimen varjo himmensi jo nyt, kun kaikki karoliinisen ajan haavat vielä vereksinä verta vuotivat, siihen määrin kaikki muut nimet, että seuraaja kokonaan unohtui niitä tarumaisia urotekoja ja seikkailuja kuunnellessa, joilla puujalka mies nyt alkoi kestitä oluthaarikan ääressä istuvia tovereitaan.
Sillaikaa istuutui kuningas Fredrik herkullisen pöydän ääreen pappilan salissa ja söi hyvällä ruokahalulla, kuunnellen pilapuheita ja iloisia metsästysjuttuja, kun muuan hänen metsästäjistään astui sisään ja jätti kuninkaan suosikille, Bromanille, kirjeen. Hetken kuluttua otti Broman, joka silloin yksityissihteerinä aloitteli vastaista presidentinvirkaa kohti kulkevaa rataansa, lautasen kuninkaan edestä ja pudotti kenenkään huomaamatta kirjeen lautasliinalle. Kuningas laski leikkiä ja jutteli yhä edelleen, mutta pisti kirjeen poveensa. — Was giebts? — kysyi hän sitten sihteeriltään ikäänkuin sivumennen.
— Lapinmaa on löydetty, — vastasi Broman matalalla äänellä.