— Tietysti. Mutta jos joku hyvä ystävä osoittaa teille paremman auran, joka kyntää syvemmän vaon, niin sehän on teidän omaksi eduksenne.
— Onpa se niin ja näin. Meillä on tätä nykyä niin monta hyvää ystävää, eikä ole koiraa karvoihin katsominen.
— Vai niin. Olette myssy?
— En. Hattu olen, jos välttämättömästi tarvitaan päähinettä.
— Sen parempi. Silloin olemme samaa mieltä. Perttilä? Muistelen joskus kuulleeni tuon nimen.
— Olettepa saattanut kuullakin, koska omistan sen maatilan, josta teidän armonne suku polveutuu kuudennessa polvessa ja josta se on saanut nimensä, — vastasi talonpoika häikäilemättä.
Kreivi puri huultaan. — Se on mahdollista — lausui hän välinpitämättömällä äänellä — ja sitä enemmän meillä on syytä vetää samaa köyttä. Talonpojat eivät suostu esitykseen, sanoitte?
— Eivät.
— Sanon teille jotakin näin meidän kesken, ystäväni. Siinä talonpojat tekevät varsin oikein. He ovat niin kauan tanssineet herrojen pillin mukaan, että he nyt vihdoin voivat ruveta itse soittamaan.
Perttilän viekkaasta ilmeestä saattoi nähdä, että hän pidätti itselleen oikeuden uskoa kreivin sanoista sen verran kuin itse tahtoi.