Hetken kuluttua sulki lukija kirjan, sillä sairas tarvitsi lepoa. Mutta seuraavana päivänä hän alkoi uudelleen.
Kreivi Bernhardin hairahdus joudutti hänen sisällistä muutostaan. Jos hän ei, vastoin tapaansa, olisi käyttäytynyt niin raa'asti, ei hän ehkä olisi sietänyt niin suurta itsepäisyyttä. Mutta nyt hän häpesi kiivauttaan ja jossakin määrin sitä sovittaakseen hän päätti tällä kertaa olla kärsivällinen. Tätä lukemista seurasi toinen ja taaskin toinen, päivä päivältä, Östanlidin muori ei päästänyt häntä päiväksikään hänen entisten ajatustensa valtaan. Hänen ensi inhonsa munkkisaarnaa kohtaan, joksi hän sitä sanoi, alkoi vähitellen vähetä. Hän myönsi nyt, että siinäkin voi olla jotakin hyvää, vaikka se olikin "sietämättömän liioiteltua". Vastoin hänen tahtoansakin aukeni hänelle aivan uusi kärsimysten ja kieltäymysten maailma, josta hänellä ei ollut koskaan ollut aavistusta, ja selittämätön, ennen kokematon tunto Jumalan läsnäolosta vaikutti kummallisesti hänen sielunsa syvyyksiin, milloin herättäen voimakasta katumusta ja nöyrtymistä, milloin lohdutuksen esimakua, joka tuntui kuin suloisen kevättuulosen virvoittava viileys murtuneessa, rauhattomassa, levottomassa omassatunnossa.
Eräänä päivänä tuli vanha kreivi takaisin, kun Östanlidin muori tavallisuuden mukaan istui äänetönnä varjostimen takana. — Minulla on hyviä uutisia, — sanoi kreivi otsa kirkkaana. — Paul elää ja on melkein parantunut haavastaan. Hän kirjoitti minulle, ja minä kävin hänen asunnossaan erään hovimetsästäjän luona, jonka nimi on Grenman. Niin pian, kun hän saa luvan mennä ulos, tahtoo hän tulla käymään luonasi — jos hänet otetaan vastaan. Hän on itse sitä pyytänyt.
— Hän on tervetullut. Virtaahan hänenkin suonissaan jaloa verta, — vastasi Bernhard liikutettuna vasten tahtoaan.
— Niin, — sanoi kreivi totisesti, — hänen suonissaan virtaa jalompaa verta kuin sinussa ja minussa, hänen äitinsä verta.
Bernhard oli vaiti. Tämä oli kovin kaikista pähkinöistä, joita kasvoi hänen sielunsa orjantappurain keskessä.
— Isäni, vastasi hän puoleksi vältellen. — Muistelen kuulleeni, että äitipuoleni ennen muinoin luki teille ääneen. Mitä kirjoja hän luki?
— Useimmittain Raamattua. Joskus myöskin Tessinin Kustaa III:lle, tämän prinssinä ollessa kirjoittamia kirjeitä, tai muita opettavaisia, maallisia kirjoja. Mutta paitsi raamattua luki hän mieluimmin Juhana Arndtia ja Tuomas Kempiläistä.
— Mitä pidätte Tuomas Kempiläisestä? Eikö hän ole liian ankara?
— Hän vaatii ainoastaan sitä, mitä kaikki kristityt opettajat vaativat: sydämen täydellistä kieltäytymistä ja antautumista Jumalalle.