Paul Bertelsköld seisoi hiljaa ja haaveillen ikkunan luona, kun raikas nauru sattui hänen kuuntelevaan korvaansa. Se oli markiisitar Egmont, joka nousi pöydästä ja laski leikkiä siitä tukaattikääröstä, jonka hän oli voittanut Englannin lähettiläältä. — Myöntäkää, mylord, — sanoi hän, — että nämä ovat hyvin käytettyjä rahoja! Huomenna ostan kullallanne puolet valtiopäivistä, mylord, ja asetan vallantavoittelijan Stuartin Englannin valtaistuimelle.
— Pelkään, että teidän armonne menettää pelin, —. vastasi kankea englantilainen, joka ei pitänyt leikinlaskusta.
— Kuka tietää? Minulla ei koskaan ole ollut onnea rakkaudessa; siis on minulla onni pelissä. Asiasta toiseen, teillä on, kreivi Horn, huono muisti. Muistelen, että hänen majesteettinsa, joka rakastaa vaihtelua, välistä kirjoittaa kuninkaallisen nimensä f:llä, välistä v:llä. Mutta tuossahan on se, joka voi ratkaista riitamme! Mitä sanotte siitä, hyvä kreivi?
Näin sanoen hän lähestyi Paulia.
— Hänen majesteettinsa kirjoittaa ruotsalaisen nimensä Gustaf ja ranskalaisen Gustave, — vastasi Paul, ja hänen kasvoillaan näkyi markiisittaren hymyn heijastus.
— Sanoinhan sen! Teidän pitää kertoa minulle, onko totta, että hänen majesteetillaan on eräs esprit familier, eräs hirveän ruma, punamyssyinen kotitonttu, joka istuu kahareisin hänen tuolillaan ja kuiskaa hänelle hänen runolliset aatteensa. Käsivartenne, jos suvaitsette!
Ja kaunis markiisitar tarttui huolettomalla tavallaan nuorukaisen käsivarteen, jatkaen leikinlaskuaan kuninkaan kotitontusta.
Mutta vähitellen he olivat huomiota herättämättä päässeet pois tungoksesta ja olivat nyt yksin syrjähuoneessa, jossa "Thetis ja Peléen" näyttelijättäret vähän ennen olivat pukujaan muuttaneet. Siellä vaipui markiisitar lähimmälle tuolille ja purskahti itkuun, niin katkeraan, hillittömään ja teeskentelemättömään kuin koulutyttö, joka itkee kuollutta kanarialintuaan.
— Mutta mikä teitä vaivaa, madame? — kysyi Paul, hämillään tästä aivan odottamattomasta tunteenpurkauksesta.
— Ei mikään, älkää minusta huoliko! — vastasi hän. — Itken ainoastaan tätä kurjaa elämää ja itseäni. Jos tietäisitte, niin itkisitte minun kanssani, vaikka olettekin mies; ja se teitä kaunistaisi, Bertelsköld! Teillä on sydän! Mutta en tahdo tuottaa teille mitään surua ja senvuoksi olkaamme iloiset. Katsokaa nyt minuun — onko taas kaikki hyvin? Enkö taas ole iloinen?