— Äiti! — sopersi Vera melkein kuulumattomasta
— Vera! — kuiskasi vieras yhtä hiljaa.
Ja samassa lepäsi tytär äitinsä hellässä helmassa — ja kun he kaksi kohtasivat toisensa, niin sitä ei nähnyt kukaan muu kuin Hän, joka näkee salatuimmatkin.
23. VALTAKUNNAN AAMU.
Elokuun lopulla nousee aurinko kello viisi aamulla ja jo heti neljän jälkeen alkaa sarastaa. Sekä Bernhard että Paul Bertelsköld olivat eräänä semmoisena aamuna ylhäällä ennen aurinkoa.
Ihanan aamun ensimmäinen lapsuudenihanuus oli kirkastuksen tavoin levinnyt yli koko tienoon. Kuinka vilpoista olikaan! Ja kuinka raikasta! Ilma oli niin puhdas kuin olisi se tulvaillut iankaikkisista terveyslähteistä ja niin läpikuultava, että voi erottaa kaakkurin siivet korkeuden sinessä. Kaste kimmelteli suurina, kirkkaina helminä heinikossa, niin että pihamaalle ja puistoon oli kuin seulottu säihkyviä jalokiviä. Järven rannan alla lepäsi vielä viileän yösumun hieno harso; sumujen ylitse kuvastuivat koivujen keveät lehdet ja kuusien tumma vihreys vasten ruskottavaa aamutaivasta. Joka lehti, joka havunneulanen näkyi ja kaikki olivat hopeanhohtavia, ikäänkuin ilon ja kauneuden kyyneltämiä.
Niistä, jotka eivät ole tottuneet nousemaan vuoteeltaan ennen auringon nousua, on omituista nähdä, kun puiden ja rakennusten varjot lankeavat pitkinä länteen idän purppuraisten pilvien heijastamina. Pitkät varjot ovat muutoin kuin ilta-ajatukset ja ennustavat yötä; mutta kun ne ennustavat katoavaa pimeyttä ja koittavaa päivää, kuinka peräti toisenlainen onkaan silloin niiden herättämä tunnelma! Paul tunsi selvästi, kuinka hänen sielunsa yö alkoi valjeta, kuinka uusien aikain aamu alkoi hänelle koittaa.
Puistossa oli jo monta tuntia parvi nuoria kylän poikia ja tyttöjä ahkerasti laitellut kukkaissalkoja ja lehtikoristeita ja siellä oli tekeillä jotakin muutakin salaperäistä uuden rakennuksen luona tuolla portin pielessä. Sama lehtimaja, joka edellisenä kesänä oli koristeltu kreivin syntymäpäiväksi oli taas tapahtuvan juhlan keskustana ja koko tämän tärkeän toimituksen johtaja oli vanha, siivo puutarhuri Bergflykt, joka ei tähän saakka — ollen vähän pitkävillainen kaikessa siivoudessaan — ollut voinut unohtaa kärsimäänsä vääryyttä, mutta joka nyt vihdoinkin oli taipunut kuultuaan, että hänen vanha emäntänsä oli palannut pitkältä matkaltaan. Oli kuin olisi hän nyt kaksinkertaisella innolla koettanut sovittaa itsepintaisuuttaan ja häntä auttoi tässä kömpelösti, mutta sydämensä pohjasta eräs rotevajäseninen mies, joka otsansa hiessä työskenteli neljän miehen voimalla.
— No, Leo, — sanoi Paul, — et viihtynyt kauan Tukholmassa?
— On vaikea viihtyä, kun ei ole syötävää.