— Sinä kummastut nähdessäsi minut näin muuttuneena, — sanoi hän. —
Se johtuu siitä, ettet koskaan ole tuntenut Östanlidin muoria.
Kansan huviksi toimeenpantiin sitten puistossa kaikenlaisia leikkejä aamusta iltaan. Ainoastaan Paulin kauniita tummia silmiä varjosti alakuloisuuden harso, sillä hän tunsi paroonittaren uuden kamarineitsyen, joka astua sipsutteli pihan yli yhtä itsetietoisen ylpeästi kuin ennenkin. Se oli näet tuo parantumaton, sukkela ja nenäkäs Babette.
Mutta hänen ajatuksensa muuttuivat taas iloisemmiksi, kun kreivi Bernhard näytti hänelle juuri äsken Eerikki Ljungilta tulleen kirjeen. Tämä voi hyvin onnellisessa Suruttomassaan reippaan Eriikkansa kanssa ja lähetti sellaiset terveiset, että hän nyt oli ostanut puheena olleen tilan Suomessa kreivi Bernhardia varten. "Cecilia Larsson", — sanottiin vielä kirjeessä, — "tervehtii ystäväänsä Paulia kertoen, että Suruttoman tammi on kasvanut kattoa korkeammalle, ja lähettää hänelle nämä mukaanliitetyt kauneimman ruusunsa lehdet."
Paul ei enää nähnyt Babettea. Hän suuteli ruusunlehteä.
Ja näin tuli ehtoo ja aamu Falkbyn kartanossa. Mutta tuolla ulkona puistossa kuuluivat vielä lasten äänet laulavan:
Taloss' Esterin koti kultaisin. Sen kauniimpaa ei onnelaa. Luon' Esterin hovi herttaisin, siell' orvot saa ain' asustaa. Ilo Ihanin syliss' Esterin.
VIITESELITYKSET:
[1] Halm = olki.
[2] Ei vielä elämää! Kuinka kauan pysyy kuolema voitolla?
[3] Älä johdata meitä kiusaukseen.