Tätä sanoessaan veti vanhus punaliidulla ympyrän tuhkankarvaiselle lattialle niin, että sen keskipisteenä oli kolmijalka, ja sen reunoille hän asetti seitsemän pientä suitsutusastiaa, mutta hän itse sekä hänen oppilaansa jäivät seisomaan ympyrän sisäpuolelle. Suitsutus sytytettiin, ja ennen pitkää tulvi huoneeseen hyvänhajuisia, hurmaavia höyryjä.
Iso seinäkello näytti puolta kahtatoista.
— Kiertotähdet ovat meille suotuisat, — jatkoi tuo eriskummainen mies, alentaen äänensä kuiskutukseksi. Aika on käsissä, ja nyt pidä varasi, poikani! Ei sanaakaan enää, jos henkesi on sinulle rakas, ennenkuin annan sinulle luvan puhua!
Paul seisoi, yhäkin ylenkatseellisesti hymyillen taikapiirin sisällä, pitäen tarkasti silmällä kaikkia tohtorin liikkeitä, ettei herkkäuskoisesti joutuisi silmänkääntäjän taikatemppujen leikkikaluksi. Hänen uteliaisuutensa oli kiihtynyt, hänen mielikuvituksensa oli liikkeessä, mutta hän torjui miehuullisesti kaikki ilveilevät näköhäiriöt ja päätti pysyä tyynenä ja kylmänä paljastaaksensa pettäjän heti kohta, kun huomaisi hänen vehkeensä.
Nyt otti tohtori käteensä nuo neljä böömiläistä pulloa ja kaatoi niiden vesikirkkaan sisällön hitaasti lasipalloon. Paul jännitti huomiotansa keksiäksensä tämän seoksen tekemän vaikutuksen, mutta hän näki ainoastaan sakkaisen, öljynkaltaisen nesteen, joka täytti lasipallon melkein kolmanneksi osaksi.
Tämän tehtyä sytytti tohtori lasipallon alla alimmaisella kolmijalalla olevan väkiviinalampun. Muutamia minuutteja kului hiljaisuudessa, keltainen neste rupesi kiehumaan ja sekosi yhä enemmän, kunnes se vihdoin tummeni ja sakeni mustanruskeaksi, tulikiveltä hajahtelevaksi massaksi.
Silloin otti mestari kolmijalan alta vaskisen rasian ja aukaisi kannen. Vaskirasian sisällä oli sinkkirasia, sinkkirasian sisällä hopearasia ja hopearasiassa pienoinen kultapullo. Tästä pullosta kaatoi hän verkkaan ja juhlallisesti seitsemän tippaa ruskeaan, lasipallossa olevaan aineeseen.
Siinä silmänräpäyksessä näki Paul tämän aineen joutuvan kovaan käyntiin ja muuttuvan yhä vaaleamman karvaiseksi. Muutamien minuuttien kuluttua oli tumma pohjasakka laskeutunut lasipallon pohjalle ja sen päällä kiehui kristallinkirkas, ihmeen loistava ja ihana neste. Lasipallosta levisi tämä loiste, joka melkein huikaisi silmiä niinkuin kirkkain kuutamo, yli kaikkien esineiden suitsutusta täynnä olevassa huoneessa. Kaikki noiden kahden miehen ympärillä tuntui liikkuvan ja alkavan elää. Lattia notkui, kolmijalka tärisi, hyllyt kohoilivat, pöytä ylentelihe, uuni siirtyi, sulattimet vierivät edestakaisin, hehkuvat hiilet näyttivät karkelevan keskenään ja varjontapaisia olentoja vilahteli savun seassa, ikäänkuin hapuillen ympyrää kohden ja taas aaveentapaisesti kadoten tyhjyyteen.
Kello löi kaksitoista.
Paul näki huoneen liikkuvan ja välkkyvän, hän näki olentojen vilahtelevan ja taas katoavan. Hän ei uskonut silmiään, hän kosketti otsaansa. Hänen ohimonsa tykyttivät, poskensa hehkuivat, hän tahtoi vastustaa tätä petollisen mielikuvituksensa ilveilyä, mutta hänen kielensä kieltäytyi tottelemasta. Hän tunsi olevansa täydellisesti valveillaan: hän näki kaiken, kuuli kaiken, mutta hän ei voinut liikkua ja oli kadottanut puolet arvostelukyvystään.