Rosvoja
Mutta golfinpeluu jatkui. Vuoren tasaiselle huipulle oli tehty rata ja siellä saivat vieraat liikuntaa samalla kun cowboytkin olivat pelissä mukana omaksi ilokseen ja toisten avuksi. Eikä Madeline pannut sitä pahakseen.
Eräänä kesäkuun iltapäivänä oli joukko väsynyt peliin ja sen loputtua asettui lepäämään aivan kuin odottaen taas uutta vaihtelua. Se tuli nopeammin kuin oli luultukaan ja joukkoa odotti tosiaan yllätys. Jostakin kauempaa rinteeltä kuului huudahdus ja toiset kääntyivät katsomaan sinnepäin. Suuri musta hevonen oli noussut rinteelle ja oli juuri lähdössä juoksuun. Sen ratsastaja huusi terävästi cowboyille. He kääntyivät syöksyäkseen laitumella olevia hevosiaan kohti.
"Hän on Stewart! Jokin on hullusti", sanoi Madeline pelästyneenä.
Castleton tuijotti toisia. Muut miehet huudahtivat levottomina. Naiset odottivat Madelinen selitystä tuskaisin silmin. Musta hevonen lähti juoksemaan ja tuli nopeasti heitä kohti.
"Katsokaahan, miten tuo hevonen juoksee!" huudahti Helen. "Katsokaahan, miten tuo mies ratsastaa!"
Musta hevonen oli niin likellä Madelinea ja hänen ystäviään, että kun Stewart veti sitä taaksepäin, lensi sen kavioiden kohottama hiekka heidän kasvoilleen.
"Stewart, mikä nyt?" huudahti Madeline.
"Luullakseni olen pelottanut teidät, neiti Hammond", vastasi toinen. "Mutta minulla on kova kiire. Karjatalolla piileskelee rosvojoukko, luultavimmin eräässä autiossa mökissä. Pat Hawe on sen joukon mukana, joka seuraa rosvoja. Pelkään, ettei olisi mieluista teille eikä vieraillenne kohdata joko takaa-ajava joukko tai rosvot."
"En luule", sanoi Madeline melkoisesti huojentuneena. "Me kiiruhdamme takaisin taloon."