"Suvaitsetteko kuunnella minua?" kysyi hän virheettömällä englanninkielellä, ja hänen äänensä oli matalasointinen ja vakava.
"Kyllä, tietysti, padre Marcos", vastasi Madeline ja vei hänet toimistoonsa.
"Saanko pyytää, että ovet suljettaisiin?" sanoi padre. "Kysymyksessä on tärkeä asia, jota ette luultavasti tahdo toisten kuulevan."
Padre sulki hiljaa ensin yhden oven ja sitten toisen.
"Olen tullut ilmaisemaan salaisuuden — tein syntiä säilyttäessäni sen — ja rukoilemaan teiltä anteeksi. Muistatteko sen yön, jolloin Stewart laahasi minut eteenne El Cajonin odotushuoneessa?"
"Kyllä", vastasi Madeline.
"Siitä yöstä lähtien te olette ollut Stewartin vaimo!"
Madeline tuli liikkumattomaksi kuin kivi. Hän ei näyttänyt tuntevan mitään, ainoastaan kuulevan.
"Te olette Stewartin vaimo. Minä olen säilyttänyt salaisuuden kuoleman pelosta. Mutta en ole voinut säilyttää sitä kauempaa. Stewart saattaa tappaa minut nyt. Ah, tämä on kovin omituista teistä. Te olitte niin pelästynyt sinä yönä, te ette tiennyt mitä tapahtui. Stewart uhkasi minua. Hän pakotti teitä. Hän sai minut lausumaan vihkikaavan! Hän sai teidät sanomaan espanjaksi 'kyllä'. Ja minä en voinut muuta kuin vihkiä teidät. Vihin teidät laillisesti kirkkoni kaavan mukaisesti."
"Hyvä Jumala!" huudahti Madeline.