"Las Vegas sanoo, että tuo aika on nyt koittanut."
"Roy, mitä ajattelette kaikesta tästä?"
"Olen samaa mieltä kuin Las Vegaskin, vaikka hän nykyään onkin niin äreällä tuulella, että hän suhtautuu kaikkiin asioihin liian synkästi. Meille pojille kumminkin riittää, kun tiedämme milloin se tapahtuu. Mutta, neiti Helen, jos Beasley ryhtyy panemaan aikomuksiaan täytäntöön, muuttuu tilanne hyvin vakavaksi. Olen nähnyt sen tapahtuvan. Noin neljä tahi viisi vuotta sitten karkoitti Beasley muutamia meksikolaisia niiden maatiloilta kenenkään tietämättä, oliko hänellä sellaiseen mitään oikeutta."
"Beasleyllä ei ole mitään oikeutta omaisuuteeni. Enoni vannoi sen vakavasti kuolinvuoteellaan. En ole sitäpaitsi löytänyt mitään hänen kirjoistaan enkä papereistaan noilta vuosilta, jolloin Beasley oli hänen palveluksessaan. Beasley ei ole todellisuudessa milloinkaan ollutkaan enoni yhtiötoveri. Totuus on päinvastoin sellainen, että enoni oli ottanut Beasleyn luokseen tämän ollessa köyhä ja koditon poika."
"Niin minun vanha isänikin sanoo", vastasi Roy. "Mutta tällaisissa asioissa ei oikeus pääse aina voitolle."
"Roy, olette viisain täällä Lännessä tuntemani mies. Sanokaa nyt minulle, mitä luulette tapahtuvan."
Beeman näytti olevan mielissään, mutta epäröi vastatessaan. Helen oli jo aikoja sitten tottunut näiden luonnon parissa elävien miesten vaiteliaisuuteen.
"Tarkoitatte luultavasti syitä ja niiden seurauksia, kuten Milt Dale sanoisi?" vastasi Roy miettiväisesti.
"Aivan niin. Jos Beasley koettaa karkoittaa minut maatilaltani, niin mitä luulette tapahtuvan?"
Roy suoristautui ja katsoi häntä silmiin. Helen muisti jo entuudestaan tuon hänen kasvojensa harvinaisen rauhallisuuden ja terävyyden.