"Oliko hän huomannut siellä muita jälkiä?"
"Ei."
"Neiti Helen, löysin ne kaakkoon päin Pinestä vuoren rinteeltä. Kun kuljimme niiden poikki, oli seitsemän muuta hevosta seurannut niitä. Alempaa löysimme hylätyn leirin, jossa miehet olivat odottaneet. Ja Bon poni, jota muudan suurella hevosella ratsastava mies on taluttanut, on tullut tuohon leiriin idästä, ehkä hieman koillisesta päin. Silloin on asia selvä."
"Riggs on saanut hänet kiinni ja vienyt hänet mukanaan!" huudahti Helen kiihkeästi. "Voi tuota roistoa, minkä teki! Hänellä oli miehiä siellä odottamassa. Tämä on Beasleyn työtä. He ovat olleet vahtimassa minua!"
"Ellei asia olekaan niinkuin luulette, olette kumminkin hyvin lähellä oikeata ratkaisua. Bo on nyt pahemmassa kuin pulassa. Teidän on saatava se itsellenne selväksi ja koetettava suhtautua siihen tyynesti pelosta huolimatta."
"Ystäväni, lupaattehan suojella häntä?"
"Tuon hänet takaisin joko kuolleena tahi elävänä."
"Kuolleenako! Ah, Jumalani!" huudahti Helen sulkien silmänsä hetkeksi ja avaten ne sitten leimuavina. "Mutta Bo ei ole kuollut. Tiedän ja tunnen sen. Eikä hän kuolekaan niin helposti. Hän on kuin pieni villi eikä hän pelkää. Hän taistelee kyllä kuin naarastiikeri elämänsä puolesta. Muistatte kai, miten voimakas hän on? Elleivät he tapa häntä muitta mutkitta, on hän elävä kauan vaikeissakin olosuhteissa. Pyydän siis teitä, ystäväni, ettette menettäisi hetkeäkään ettekä milloinkaan hellittäisi."
Dale vapisi Helenin puristaessa hänen käsiään. Irroitettuaan ne meni hän portaille. Juuri silloin ilmestyi John näkyviin Rangerin selässä. Hän lasketti tulemaan täyttä vauhtia.
"Nel, en tule milloinkaan takaisin hänettä", sanoi Dale. "Voitte toivoa, mutta teidän on silti valmistauduttava pahempaankin. Sellainen on kyllä kovaa, mutta muutakaan neuvoa en voi antaa. Tällaiset kirotut työt ovat hyvin tavallisia täällä Lännessä."