"Riggs löi minua", kuiskasi Bo. Sitten jokin, jota hän pelkäsi tahi näki tahi aavisti, pakotti hänet peräytymään, polvistumaan ja ryömimään kuusisuojukseen.
"Kuulehan, Riggs, kehoitan sinua vetämään revolverisi esille, jos luulet sen hyödyttävän jotakin", sanoi Wilson harkitsevasti, vaikkakin hieman nopeasti.
Mutta Riggs ei voinut vetää, ei liikahtaa eikä puhuakaan sanaakaan. Hän näytti muuttuneen kiveksi lukuunottamatta leukaa, joka hitaasti painui alemmaksi.
"Harve Riggs, ampuja tuolta Missourista päin", jatkoi ääni kuvaamattoman tarkoittavasti, "olet luultavasti katsonut monenkin revolverin suuhun aikoinasi. Katsopas nyt tännekin!"
Wilson kohotti harkitsevasti revolverin suun juuri Riggsin säikähtyneiden silmien tasalle.
"Olit kuulemma kehunut Turnerin kapakassa, että voit nähdä luodin tulevan ja väistää sen. Sinun on kumminkin toimittava nopeasti! Koeta nyt väistää tätäkin!"
Revolveri sylki tulta ja paukahti. Toinen Riggsin säikähtynyt silmä, oikea, sammui kuin lamppu. Toinen pyöri hetkisen hirveästi, kunnes se muuttui liikkumattomaksi kuin kuolleella. Riggs horjui hitaasti, kunnes menetetty tasapaino kaatoi hänet raskaasti liikkumattomaksi kasaksi. Wilson kumartui katsomaan tuota maassa makaavaa ruumista. Hän oli nyt tuon äskeisen kylmän ja ivallisen miehen täydellinen omituisesti kiivas vastakohta. Sähisten ja sylkien kuin raivon myrkyttämä purki hän nyt tuota vihaansa, jota hänen luontoisensa mies ei ollut voinut kohdistaa elävään vastustajaansa. Hän oli nyt kuin halvattu ja syyti suustaan kiihkeitä epäjohdonmukaisia sanoja, jotka ilmaisivat ensi sijassa luokkavihaa, sitten todellisen miehuuden aiheuttamaa inhoa raukkaa kohtaan ja lopuksi vastenmielisyyttä murhaajaa vastaan. Maailmassa on vähän niin oikeudenmukaisia miehiä kuin nämä Lännen revolverisankarit ovat.
Wilsonin peloittava vihan aiheuttama kouristuskohtaus meni vihdoin ohitse. Suoristuttuaan pisti hän aseen tuppeen ja alkoi hitaasti kävellä tulen luona. Jonkun hetken kuluttua nosti hän päänsä pystyyn ja kuunteli. Hevosten kavioiden pehmoista kapsetta kuului metsästä. Pian ilmestyi Anson näkyviin miehineen ja heillä oli mukanaan muudan noista kadonneista hevosista. Sattui samalla, että nuori Burt lähestyi aukion toiselta puolelta. Hän käveli nopeasti, kuten sellainen, jolla on kerrottavana tärkeitä uutisia.
Laskeutuessaan satulasta huomasi Anson tuon kuolleen miehen.
"Jim, olin kuulevinani laukauksen."