"Älkää valehdelko minulle, sillä tiedän. Aiotte mennä suoraan Beasleyn luo."
"Nell, jos pidätätte minua vielä, on minun totisesti juostava, sillä muuten on minun mahdoton ennättää Beasleyn luo ennen tuota paimenta."
Helen katseli Dalen takin rinnuksista kiinni pitäviä sormiaan, nojautui enemmän häneen ja tunsi veren virtaavan kuumasti suonissaan.
"En salli teidän mennä", sanoi hän.
Dale nauroi ja puristi Helenin pienet kädet suuriin omiinsa.
"Mitä sanoittekaan? Ette voi pidättää minua."
"Voinpahan! Dale, en halua, että panette elämänne vaaralle alttiiksi."
Dale tuijotti häneen ja teki liikkeen kuin irroittaakseen Helenin kädet.
"Kuunnelkaa nyt minua, voi kuunnelkaa!" pyysi Helen. "Jos menette harkitusti tappamaan Beasleytä, ja teette sen, on se murha. Sellainen on uskontoani vastaan. En voisi olla enää milloinkaan onnellinen."
"Mutta, lapseni, menetätte omaisuutenne ainiaaksi, ellei Beasleytä
kohdella, kuten sellaisia miehiä on aina totuttu kohtelemaan täällä
Lännessä", huomautti Dale ja vapautti itsensä nopealla liikkeellä
Helenin otteesta.