"Ennen päivällistä!" huudahti Las Vegas kuin änkyttävä mielipuoli.
"Niin. Lähde nyt kanssani pukeutumaan", sanoi Roy. "Neiti Helen, ilmoittakaa Bolle kaiken olevan järjestyksessä."
Hän tarttui sinisen mustangin marhamintaan ja poistui aitauksille päin.
Las Vegas heitti hevosensa suitset käsivarrelleen ja näytti seuraavan
Royta huumautuneena ja riemuitsevin ja loistavin kasvoin.
"Tuokaa Dale mukananne!" huudahti Helen hiljaa heidän jälkeensä.
Tapahtui siis yhtä luonnollisesti kuin se oli ihmeellistäkin, että ennenkuin iltapäivä oli kulunut loppuun, Bo ratsasti sinisellä mustangillaan.
Las Vegas ei totellut ensimmäistä rouva Tom Carmichaelilta saamaansa käskyä, vaan ratsasti hänen jälkeensä viheriöille kukkuloille. Helenistä tuntui kuin hänen olisi pakko seurata heitä. Hänen ei tarvinnut kysyä Dalelta toista kertaa. He ratsastivat nopeasti, mutta eivät saavuttaneet Bota eivätkä Las Vegasia, joiden ratsastaminen oli samanlaista kuin heidän onnellisuutensakin.
Dale luki Helenin ajatukset tahi sitten mukautuivat hänen ajatuksensa ihmeellisesti Helenin ajatuksiin, koska hän aina puhui sitä, mitä Helenkin mietti. Ja kun he ratsastivat kotiin päin, kysyi Dale tyynellä tavallaan, eivätkö he voisi ottaa muutamia päiviä lomaa ja lähteä vierailemaan hänen vanhaan kotiinsa.
"Bon ja Tomin kanssako? Mikään ei todellakaan olisi minusta hauskempaa", vastasi Helen.
"Niin ja Royn myöskin", lisäsi Dale merkityksellisesti.
"Tietysti", sanoi Helen sivumennen kuin hän ei olisi ymmärtänytkään Dalen tarkoitusta. Mutta hän käänsi silmänsä muualle sydämen sykkiessä kovasti ja koko hänen ruumiinsa hehkuessa. "Lähtevätköhän Bo ja Tom?"