Seurasi vähän aikaa kestävä hiljaisuus, jonka kuluessa Dale silloin tällöin kuuli nopeata kavioiden kapsetta kiviseltä tieltä. Alhaalla olevat miehet liikahtelivat levottomasti, mutta ei kukaan heistä puhunut sanaakaan. Tuli räiskyi iloisesti piisissä. Snake Anson peräytyi ovelta liikkein, jotka ilmaisivat sekä epäilyä että varovaisuutta.
Kävelevä hevonen oli pysähtynyt jonnekin tuonne saunan edustalle.
"Hei te, siellä sisällä!" kuului huuto pimeästä.
"Hei itse!" vastasi Anson.
"Snakeko siellä puhuu?" seurasi nopea kysymys.
"Varmasti", vastasi Anson tullen näkyviin.
Vastatullut astui saunaan. Hän oli kookas mies, jonka vyössä oleva suuri puukko näytti märältä tulen valossa. Hänen syvään painettu hattunsa varjosti niin hänen kasvonsa, että niiden yläosa oli kuin naamion peitossa. Hänellä oli mustat alaspäin riippuvat viikset ja leuka kuin kallio. Mahtavaa voimaa, kypsynyttä ja jäntevää, oli hänen liikkeissään.
"Halloo, Snake! Halloo Wilson!" hän sanoi. "Olen luopunut tuosta toisesta asiasta ja haluan nyt keskustella kanssanne eräästä toisesta vähäpätöisemmästä seikasta, mieluummin kahdenkesken."
Tässä hän viittasi Snaken miehiä poistumaan saunasta.
"Vai niin!" huudahti Anson epäilevästi. Sitten hän kääntyi nopeasti. "Moze, sinä, Shady ja Burt menette ulos odottamaan. Tällaista hommaa en totisesti osannut odottaakaan. Satuloikaa samalla hevoset."