IHMISRUUMIIN SUBSTANSSI

Suomalais-ugrilaisten kansojen taikuudessa
Taikapsykologinen tutkimus

Kirj.

Albert Hämäläinen

Société Finno-ougrienne.

1920.

Suomalais-ugrilaisen Seuran Toimituksia XLVII

Mémoires de la Socicis Finnio-ougrienne XLVII

SISÄLLYS:

[Alkulause.]
[I. Kynnet.]
[II. Hiukset y.m. ihmisruumiin karvat.]
[III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.]
[IV. Hammas.]
[V. Veri.]
[VI. Hiki.]
[VII. Sylki, henkäys ja suupala.]
[VIII. Kyyneleet.]
[IX. Ulostus.]
[X. Virtsa.]
[XI. Pesu- ja ristimävesi.]
[XII. Kylpyvitsa.]
[XIII. Vaatteet y.m. pukuesineet.]
[XIV. Jalan- sekä ruumiillisen kosketuksen jälki yleensä.]
[XV. Katsaus.]
[Lähteitä ja muistutuksia.]
[Lähdeluettelo.]

[Alkulause.]

Seuraavassa on erästä suomalaiskansojen taikuuden alaa yritetty tieteellisesti systematisoiden, kansanpsykologian valossa eritellen ja vertaillen käsitellä. Aineiston pääosan muodostaa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran taika-aarteisto. Etäisempiä suomensukuisia kansoja kosketteleva aineisto on eräiden Suomalais-ugrilaisen Seuran hallussa olevien käsikirjoitusten ohella etupäässä poimittu painetuista lähteistä. Kun näiden kansojen taikuuteen kohdistuvaa systematista keräystyötä varsinaisesti ei ole toimitettu, niin tutkimusaineistokin suomalais-karjalais-virolaiseen verrattuna on suhteellisesti niukempi.

Osan aineiston keräystyötä olen suorittanut kesillä vv. 1914 ja 1916 British Museumin ja Pietarin yleisessä kirjastossa.

Vakaumukseni on, että uskomusten, luulojen ja taikuuden historiallisen tutkimuksen edellytyksenä on syventyminen niihin kansanpsykologian valossa, sen ajatusmaailman, niiden mielikuvien selvittely, joita ne kuvastavat. Tälle työlle pyytää yritykseni olla vähäisenä sysäyksenä.

Hämeenlinnassa syysk. 18 p. 1919.

Tekijä.

[I. Kynnet.]

Suomessa ja Karjalassa on kansan kesken viime aikoihin saakka kynsien leikkaamisessa ja leikattuihin kynsiin nähden noudatettu eräitä säännöksiä. Niiden yleisenä suuutana on kielto leikata kynsiä määrättyinä päivinä ja varsinkin heittää leikatuita kynsiä huolimattomasti pois. Kynnen leikkeleiden suhteen on noudatettu määrätyitä menetelmiä, joiden kautta niiden katsotaan tulevan jollakin tavoin talteen pannuiksi tahi tykkänään hävitetyiksi.

Itä-Hämeessä pitää leikatut kynnen osat pistää poveensa korjuuseen siinä tarkoituksessa, että löytäisi ne kuoleman jälkeen, "jos kenties sattuisi niitä tarvitsemaan".[1] Karjalassa kynnenpalat on joko poltettava tahi pantava "sisälöh" ("sishäliin"), s.o. paidan etuaukosta poveen, paidan ja ihon väliin.[2] Varpaan kynsiä ei kuitenkaan tule panna poveen, vaan ne on poltettava.[3] Sodankylässä aikuisen ihmisen kynnet pannaan tuleen, ellei niitä pilkota.[4]

Virossa pannaan kynnet poveen. Ne on säästettävä sen vuoksi, että niistä hädän aikana saattaa olla apua.[5]

Toinen, Suomessa yleisesti noudatettu ja Suomen Lapissa tunnettu yleissääntö on se, ettei kynsiä eräinä viikonpäivinä saa leikata. Yleisimmin koskee tämä sunnuntaita. Tämän säännön rikkomisesta on seurauksena joko kynsien tahi niitä ympäröivän ihon kipeytyminen, tavallisimmin kynnen juuressa olevan nahan säröileminen tahi repeileminen (kynnen "okaat", "lihapiirrot", "lihapistot", "lihatikut").[6]

Muiden suomalaiskansojen samanluontoisista määräyksistä, kielloista a luuloista huomattakoon tšeremissien käsitys, että kynsien kasvun pysähtyminen merkitsee ihmisen kuolemaa. Jos ne taasen saisivat kasvaa ihmisen pituisiksi, olisi siitä tälle sama seuraus.[7] Vjatkan läänin Mamadysin piirin votjakit huolehtivat kynsiä leikatessa siitä, ettei taikinakorvossa olisi sekoitettua taikinaa. Päinvastaisessa tapauksessa vie peri, paholainen, kappaleen pois leikattua kynttä ja panee taikinaan, mistä on seurauksena sen ihmisen sairaus, joka syö tuon kynnenkappaleen.[8]

Syrjänit heittävät uuniin ja polttavat leikatut kynnet.[9] Vogulit taasen eivät koskaan heitä hukkaan katkenneita tahi leikatuita kynsiä, vaan säilyttävät ne jossakin piilopaikassa, pannen ne tavallisimmin poveensa. Jos ne sieltä putoilevat pois, ei siihen enää kiinnitetä huomiota.[10]

Nämä käsitykset ja kieltomääräykset ovat kynsiin kohdistuvien uskomusten yksinkertaisimpia itsetiedottomia muotoja. Niiden ohella noudattavat suomalaiskansat toisia, joissa yksinkertaiset kynsiä koskevat taikaluulot yhtyvät erilaisiin muihin tahi joissa kielloille annetaan määritellympiä selityksiä.

Yleisimpiä kynsiin liittyvistä luuloista on se, että ne huolettomasti poisheitettynä saattavat joutua paholaisen haltuun, joka saattaisi käyttää niitä eräisiin tarkoituksiin. Pohjois-Pohjanmaalla ei kynsiä saatu leikata sunnuntaina. Leikattaessa oli katsottava, ettei pudotettu maahan suuria kynnenpaloja, sillä paholainen käyttäisi niitä tarveaineina rakentaessaan itselleen venhettä.[11] Iso kynnenpala leikattiin aina palasiksi. Vanhat eivät missään tapauksessa jättäneet sellaista kokonaiseksi, sillä piru saisi siitä venheen laidat ja pääsisi joka paikkaan.[12] Hailuodossa oli kappaleet leikattava lautaa vasten palasiksi ja heitettävä pesään palamaan samasta syystä.[13] Venäjän Karjalassa pitää leikatut kynnenpalaset katkaista kahtia ja pistää kauluksesta paidan ja ihon väliin, josta ne saavat pudota lattialle. Jos ne kokonaisina ja suoraan viskattaisiin lattialle, tekisi piru niistä venheen ja "Jesus saisi syytä itkeä".[14]

Täälläkin yhtyy näihin käsityksiin kielto leikata kynsiä sunnuntaina. Erään tiedon mukaan paholainen saa sunnuntaina leikatuista kynsistä laivantarpeita ja rakentaa niistä laivan, jolla ajaa lopettamaan maailmaa. Kynnenpalaset pannaan poveen, silloin ei pahahenki niitä saa.[15] Suomen Karjalassa on kielto voimassa samantapaisena: poisheitetyistä kynnenpaloista saisi paholainen laivan kaaripuita.[16] Edelleen tavataan se Etelä-Hämeessä, missä paholainen sunnuntaina leikatuista kynsistä tekee laivan, jolla vie ihmisen helvettiin.[17] Varsinais-Suomessa tekee paholainen niistä venheen, johon vie ihmisen.[18]

Paitsi venheen rakentamiseen, saattaa paholainen käyttää hukkaan isoina paloina heitetyitä kynsiä erilaisiin muihin tarkoituksiin. Pohjois-Hämeessä niistä syntyy kehto,[19] tahi käyttää paholainen niitä kampaluiksi.[20] Savossa on kynsiä leikattaessa niiden yli tehty risti ja pistetty ne taskuuu, koska paholainen muuten tekisi niistä sillan joen yli.[21] Satakunnassa hän tekee niistä rautalapion teriä,[22] Etelä-Hämeessä kirjoituskynän.[23]

Itä-Hämeessä leikatut kynnet on pantava talteen, nimittäin pistämällä poveen, kuolemanjälkeistä tarvetta varten.[24] Sunnuntaina leikatut kynnet saattavat yleensäkin joutua sellaisen kohtalon alaisiksi, että ihminen joutuu niiden kanssa tekemisiin kuolemassaan tahi kuolemanjälkeisessä olossaan. Varsinais-Suomessa luullaan paholaisen kokoavan ne ja vievän ihmisen haudalle.[25] Tahi otetaan ne viimeisellä tuomiolla esille ja niiden mukaan tuomitaan,[26] tahi ne poltetaan helvetissä ihmisen kämmenellä.[27] Satakunnassa liittyy sunnuntaina leikkaamiseen luulo, että kynsien omistaja saa helvetissä kärsiä polttavaa kuumuutta.[28]

Käsitys paholaisen kynsilaivasta tavataan vastaavissa lappalaisten luuloissa. Kynnet on joko pilkottava tahi poltettava, muuten piru niistä tekee venheen, ja kuollessaan on ihminen pirun vallassa, joka vie hänet kynsivenheessä.[29]

Suuri osa tarkastelluista luuloista on yhteydessä käsityksen kanssa eräiden toimitusten suorittamisen kiellettävyydestä sunnuntaina. Tämä kielto tavataan eräiden suomalaisten loitsujen, esim. verensulkusauojen[30] yhteydessä, ja on se niissä yhtä hyvin kuin tutkimuksemme alaisissa luuloissakin myöhäisperäistä, kristillisyydestä tullutta lisää.

Kynsien leikkaamisen kiellettävyys määrättynä päivänä ei rajoitu yksinomaan sunnuntaihin. Votjakkien luulon mukaan on kiellettyä leikata kynsiään sinä viikonpäivänä, jona jokin on syntynyt. Jos esim. joku on syntynyt lauantaina, hän ei saa leikata kynsiään yhtenäkään lauantaipäivänä.[31]

Toiselta puolen saattaa ihmiselle koitua hyötyä siitä, ettei hän leikkaa kynsiään määrättyinä päivinä tahi että hän päinvastoin suorittaa tämäu tehtävän jonakin määrättynä päivänä. Telovin piirin grusinit luulevat, ettei sen hampaita, joka ei koskaan leikkaa kynsiään keskiviikkoisin ja perjantaisin, milloinkaan ole kivistävä.[32] Suomessa saavutetaan sama, vapautuminen ainaiseksi hammaskivusta, leikkelemällä joka perjantaina kynsiänsä.[33] Suomen ruotsalaisten käsityksissä vallitsee sunnuntaina leikkaamisen suhteen jonkunmoinen ristiriitaisuus. Pohjanmaalla luullaan erään tiedon mukaan sunnuntaina leikkaamisen seurauksena olevan kynnen okaiden syntymisen,[34] toisen mukaan kasvavat ne siitä entistä paremmin.[35]

Kynsien leikkaamiseen ja kynnen leikkeleisiin kohdistavista uskomuksista ja taikakäsityksistä ansaitsee luulo paholaisen kynnenpaloista tekemästä laivasta levenemissuhteittensa kannalta erikoista huomiota. Suomessa ja lappalaisilla tavattava usko kynsistä tehtyyn paholaisen laivaan löydetään edelleen skandinavisesta kansanuskosta. Snorri kertoo Voluspa'n mukaan, että Naglfar-laiva, joka maailman lopussa Hrym-jättiläisen ohjaamana lähtee liikkeelle, on kokoonpantu kuolleitten kynsistä. Tämän vuoksi olikin tapana leikata kynnet, jottei hankittaisi lisätarpeita tämän laivan rakentamiseen, jota sekä jumalat että ihmiset tahtovat hidastuttaa.[36] Islantilaisesta ja tanskalaisesta kansanuskosta löydetään tälle uskomukselle myöskin parallelleja.[37]

Niille esitetyistä suomalaisista uskomuksista, jotka eivät sisällä käsitystä paholaisen laivasta, tavataan vastineita sekä suomalais-ugrilaisten että muidenkin kansojen luuloissa.

Yhdeksi suomalaisten luulojen yleispiirteeksi olemme todenneet ajatuksen, että kynsiä tarvitaan viimeisellä tuomiolla tahi että vainaja tarvitsee niitä haudantakaisessa maailmassa. Vastaavat uskomukset tavataan virolaisilla. Jos leikatut sormen kynnet viskataan maahan, ei ihmistä "toisessa maailmassa" oteta vastaan, ennenkuin hän on näyttänyt leikatut kyntensä. Tämän vuoksi on ne pistettävä poveen.[38]

Luulolla kynsien tarpeellisuudesta kuolemanjälkeisessä olossa on edelleen vastine mordvalaisten käsityksissä. Saratovin läänin Hvalynskin piirin mordvalaiset käsittävät näkyvän taivaan kristallikuvuksi, jonka takana paratiisi on. Tie manalaan kulkee pitkin tätä kupua, joka on niin liukas, ettei sitä kynsien avutta voi kiivetä ylös. Tämän käsityksen voimasta mordvalaiset ennen kasvattivat kyntensä pitkiksi.[39]

Syrjäneillä on ollut tapana panna leikatut kynnet vainajan mnkana kirstuun. Nalimov sanoo nykyisten syrjänien luopuneen tästä tavasta, mutta sen sijaan pudottavan kyntensä poven kautta. Poven läpi kulkiessaan kynnet ikäänkuin uudelleen kasvettuvat kiinni ja muodostavat haudan takana ruumiin erottamattoman osan.[40] Votjakit uskovat, että jokaisen heistä on elämänsä aikana varastettava kana ja syötävä se sitä varten, että [hänellä] olisi toisessa elämässä kynsien kokooja. Kunkin ihmisen kynsiä vaaditaan näet toisessa elämässä häneltä itseltään, mutta koskei ihminen elämänsä aikana saata panna talteen ja ottaa mukaansa tuonelaan kaikkia leikatuita kynsiänsä, niin on hänen varastettava kana ja syötävä se, jotta [hänellä] olisi kynsien kokooja. Tuonelassa kysytään jokaiselta ihmiseltä: sürlań tšabjasez luškasa siid-a? 'varastettuasi söitkö takaisin heittävän (hajallerevittävän kо'оп)'[?] — Kynsiä leikattaessa on kaikki palat huolellisesti koottava ja heitettävä oven väliin sille kohtaa, mistä se aukeaa; sieltä ei peri saata ottaa niitä eikä näin ollen voi vahingoittaa ihmisiä. Sitäpaitsi, kun kynnet heitetään yhteen paikkaan, on helpompi koota ne, kun niitä tarvitaan toisessa elämässä.[41]

Tšeremissit ovat varteen ottaneet yhtäläisistä luuloista johtuviksi käsitettyjä, samantapaisia menettelyjä kynsiensä suhteen. Niittytšeremissit ovat panneet kaikille vainajille, sukupuolesta huolimatta, haudatessa arkkuun pussin, jossa ovat hänen elämänsä aikana leikatut kynnet. Ne ovat tarpeen tuonelassa kiivettäessä jyrkille vuorille, jolloin täytyy repiä kyntensä verille ylenmääräisten ponnistusten takia.[42] Ostjakit panevat vainajan poveen hänen elämänsä aikana leikatut kyntensä siinä tarkoituksessa, että hänen olisi helpompi tuonelassa nousta vuorelle; ilman kynsiä hän saattaisi luisua.[43] Vogulien käsityksen mukaan on vainajan varjojen tahi haamujen manalassa kiivettävä korkeille vuorille ja kuljettava tulisten jokien yli. Sen vuoksi eivät he milloinkaan heitä hukkaan rikkoutuneita tahi leikatuita kynsiä ja hiuksia, vaan panevat ne poveen tahi säilyttävät jossakin suojapaikassa. Ensimäisenä keväänä kuoleman jälkeen, kun sorsat tulevat, reväistään niiltä kaksi pyrstösulkaa, ja ne poltetaan piilotettujen kynsien ja hiusten keralla; silloin nämä antavat vainajalle kyvyn kulkea tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[44]

Käsitys leikattujen kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä, nimenomaan manalan vuorelle kiivettäessä ja tulisen joen tahi sillan yli kuljettaessa, samoinkuin myöskin tämän ohella tavattava käsitys, että vainajan toisessa elämässä on koottava tahi viimeisellä tuomiolla otettava esiin kyntensä ja tehtävä niistä tili, on edelleen tavattavissa venäläisissä kansan uskomuksissa. Näiden uskomusten voimasta venäläiset ovat noudattaneet samoja menettelytapoja leikatuiden kynsien suhteen, koonneet ja säilyttäneet ne, panneet poveen ja vainajan mukana arkkuun. Pohjois-Venäjällä menettelevät näin taikauskoiset, etupäässä n.s. vanhauskoiset ja lahkolaiset. Kynnen leikkeleet panevat he pussiin, jonka käskevät kuolemansa jälkeen asettamaan mukanaan hautaan, uskoen, että toisessa elämässä heiltä vaaditaan tiliä jokaisesta leikatusta kynnenkappaleesta. N.s. avvakumilaiset kiinnittävät kynsiä sormuksiin.[45] Isovenäläiset uskovat yleisesti, että kynsien avulla on kiivettävä lasista manalan vuorta.[46] Jaroslavin läänin Posehonin piirissä pannaan vainajan mukana joskus hänen leikkaamansa kynnet, jotta hänen olisi helpompi kiivetä korkealle vuorelle, jossa paratiisi sijaitsee.[47] Toiset säilyttävät luonansa leikatut kyntensä samassa tarkoituksessa.[48] Aunuksen läänissä pannaan leikatut kynnet ruumiin arkkuun siinä luulossa, että tuonelassa on kiivettävä lasiselle tahi jyrkälle vuorelle.[49] Novgorodilaiset luulevat, ettei vainajan kynsiä pitäisi leikata, jotta hän saattaisi tarttua kiinni, kiivetessään pitkin kristallivuorta taivaaseen. Saratovin läänin Saratovin ja Atkarskin piireissä ovat talonpojat kynsiänsä leikatessaan käärineet ne räsyyu, ja kun ihminen kuoli, tämä mytty pantiin hänen kanssaan hautaan, jotta vainaja olisi saattanut tuonelassa kiivetä lasiselle vuorelle.[50]

Valkovenäläiset uskovat, että haudantakaisessa elämässä on kynsistä tehtävä tikapuut, joita myöten noustaan taivaaseen.[51] Kynsiä ei leikatessa saa heittää hukkaan, parasta on panna ne poveen. Kun ihminen on tullut toiseen elämään ja hänet pakotetaan keräämään elämänsä aikana leikatut kynnet, hän löytää ne povestansa. Huolimattomasta kynsien poisheittämisestä tahi niiden heittämisestä uuniin on seurauksena rikkeämien ilmestyminen kynsien juuriin.[52] Niitä ihmisiä, jotka eläessään varomattomasti ovat heittäneet hukkaan hiuksiansa ja kynnen leikkeleitä, pirut pakottavat ryömimään pitkin maailmaa niitä etsimässä.[53]

Nähtävästi samanlaatuisten luulojen vaikutuksesta valkovenäläisetkin ovat panneet leikatut kynnet vainajan mukana arkkuun, jota varten niitä koottiin ja säilytettiin. Kynsiä tarvitsi niiden entinen omistaja toisessa elämässä korkealle vuorelle kiivetessään.[54] Vähävenäläiset ja puolalaiset uskovat, että toisessa elämässä ihmisen on pakko koota kyntensä.[55] Etelä-Venäjän bulgarien uskomukset ovat läheistä sukua viimeksi tarkastelluille. Kun kynsiä leikataan, ne on koottava ja piilotettava poveen, tahi on niihin puhallettava ja sitten heitettävä yksitellen selkänsä taa. Tämä on välttämätöntä sen vuoksi, että tuonelassa, kun siellä kysytään: "Missä kyntesi ovat?" voidaan sanoa: "Ne ovat tässä povessani." Silloin ei tarvitse kulkea ja koota niitä yksitellen, kuten silloin, kun ne on heitetty hajalleen.[56]

Kun suomalais-ugrilaisen heimon kansojen tapoja, käsityksiä ja luuloja tarkastellaan venäläisten yhteydessä, ei niiden välillä useissa suhteissa vallitseva läheinen yhtäläisyyssuhde saata jäädä huomioon ottamatta. Käsitykset leikatuiden kynsien poisheittämisen vaarallisuudesta ja pyrkimys säilyttää niitä tahi ainakin noudattaa niiden suhteen joitakin menetelmiä saattaa kyllä vielä kuulua yleisiin taikaluuloihin, jotka kummallakin kansaryhmällä voivat olla omaperäisiä, mutta näiden uskomusten ja luulojen kehitys tästä kauemmaksi viittaa sellaisiin yhtäläisyyksiin, jotka edellyttävät lainaussuhteita tahi ainakin jonkunmoista toisen kansaryhmän vaikutusta toiseen. Ensiksikin jo käsitykset kynsien tarpeellisuudesta toisessa elämässä useissa tapauksissa, mutta varsinkin niiden joutuminen paholaisen huostaan viittaavat niiden vierasperäisyyteen ja myöhäsyntyisyyteen. Toiseksi, eräät yhtäläisyydet lienee selitettävä suoranaisiksi lainoiksi.

Selvimpänä näistä vierasperäisistä piirteistä suomalais-ugrilaisten uskomuksissa on pidettävä käsitystä manalan lasisesta tahi kristallisesta vuoresta. Mutta myöskin tulisen joen yli kulkeminen, vieläpä Suomessa asti (Savossa) tavattava sillan teko joen yli viittaavat idästäpäin saatuihin vaikutuksiin. Kynsien kokoaminen toisessa elämässä, tilinteko niistä tahi niiden tarvitseminen viimeisellä tuomiolla tahi manalassa saavat nekin parhaiten selityksensä vastaavista venäläis-slaavilaisista uskomuksista.

Suomalais-lappalaisella alueella muiden toisintojen ohella tavattava käsitys kynsistä rakennetusta paholaisen laivasta saattaa taasen ainakin eräältä osaltaan olla syntynyt skandinavis-keskieuropalaisten käsitysten nojalla. Kynnen leikkeleiden joutumista paholaisen huostaan, joskin sitä semmoisenaan on suomalais-ugrilaisella alalla pidettävä myöhäsyntyisenä, ei kuitenkaan ole välttämätöntä pitää joltakin taholta suorastaan lainattuna käsityksenä, vaan se on saattanut alkuperäisimmistä käsitteistä kehittyä joillakin näistä kansoista siksi itsenäisestikin, jossa tapauksessa se liittyy vastaavaan yleismaailmalliseen käsitysryhmään. Huolenpito leikatuista kynsistä, kuten yleensä ihmisruumiin erilleen joutuneista ainesosasista, ja luulo niiden joutumisesta paholaisen huostaan ovat erittäin laajalle erilaatuisten kansojen ja kansaryhmien keskuuteen levinneitä uskomuksia.[57]

Kuten jo on huomautettu, muutamiin käsityksiin on silminnähtävästi vaikuttanut irralleen leikatun kynnen muoto. Se on idea-assosiationin avulla saanut milloin venheen tahi laivan kaaripuun, rakennuspuun, milloin lapion, kehdon, s.o. kaarevan kehdon jalaksen, kynän, tahi — kuten kohta nähdään — lakinlipun muodon. Yksinkertaisiin ajatusyhtymiin perustuen tällaiset käsitykset ovat saattaneet muodostua kullakin kansalla itsenäisestikin ja yhtyä yleiseen luuloon kynnen leikkeleiden joutumisesta paholaisen huostaan. Lainaussuhteisiin on siis tällä alalla erittäin varovaisesti suhtauduttava. Tähän on sitä suurempi syy sen vuoksi, että tarkasteltavana olevat käsitykset eräältä osaltaan kuuluvat yleisinhimillisten taikakäsitteiden piiriin. Taikauskoinen pelko kynsien, kuten yleensä muidenkin ruumiin irralleen joutuneiden osasten hukkaan joutumisesta kuuluu epäilemättä niiden yleisten taikaluulojen piiriin, jotka alkeelliseen yleisinhimilliseen ajatukseen perustuen itsenäisesti ovat syntyneet erilaisten ja erillään asuvien kansojen taikakäsityksissä.

Pelkoa kynnen leikkeleiden hukkautumisesta voidaan siis sellaisenaan a priori pitää suomalaiskansoillakin omaperäisenä. Muiden samantapaisten käsitysten ohella se on edellä viitattujen käsiteyhtymien tietä eräissä tapauksissa itsenäisesti saattanut kehittyä niiksi luuloiksi, joiksi se Suomessa on muodostunut. Paholaisen laivan muotoon pukeutuneen luulon laajahko levinneisyys Suomessa ja samanlaisten käsitysten olemassaolo lappalaisilla saattavat kuitenkin otaksumaan, että sen syntyyn ja yleisyyteen on vaikuttanut jokin ulkoinen syy, ja tällöin on skandinavinen vaikutus otettava huomioon.

Tähän saakka on erään tutkimuksenalaisen kansan vastaavat uskomukset suurimmalta osaltaan jätetty toistaiseksi sen vuoksi, että ne eräissä suhteissa muodostavat muutamien sen kanssa maantieteellisessä yhteydessä olevien kansojen kanssa verraten selväpiirteisen yhteyden. Virolaisten taikaluuloissa suhtaudutaan kynnen leikkeleisiin yleensä samalla tavoin kuin muiden suomalaiskansojen taholla, mutta tämän ohella osoittavat ne silmiinpistäviä erikoispiirteitä. Useat virolaisten entisen elämän kuvaajat ovat kiinnittäneet näihin uskomuksiin huomiotansa. Niinpä kertoo Boecler,[58] että Wörumaalla (im Werroschen) sormien ja varpaiden kynsiä leikattaessa tehdään veitsellä leikkeleiden yli risti ennenkuin ne heitetään pois, koska paholainen niistä muutoin tekisi lakinlipun. Wirumaalla (in Wierland) nähdään muutamien pistävän sellaiset palat poveensa, jotta ne olisivat heti käsillä, jos toisessa maailmassa niitä kysyttäisiin. Samaan tapaan kertoo tästä Wiedemann: Varpaan ja sormen kynsiä leikattaessa leikkeleet on pantava poveen, sitten ei niistä viimeisenä päivänä ole mitään vastuunalaisuutta. Jos ne heitetään maahan, niin kokoaa paholainen (wana tоńt) ne ja tekee itselleen niistä lakinlipun, ja kun se tulee valmiiksi, on hänellä taas täysi vapaus vahingoittaa ihmistä. Mutta jos ennen heittämistä on tehty risti niiden yli, ei wana tońtilla ole mitään valtaa niihin. Toiset sanovat, että kynsien palat ovat heitettävät uuniin, sillä sormet ovat kõetjad (Fesselnde), koska niillä moni pakeneva otetaan kiinni, varpaiden kynnet taasen pitäisi panna poveen, sillä varpaat ovat peastjad (Rettende), koska moni pakeneva niiden avulla pääsee vainoojiensa käsistä.[59]

Nykypäivienkin virolaisten käsityksissä kynnen leikkeleistä syntyvä paholaisen lakinlippu tavataan. Pöltsamaalla on kynnen leikkeleiden yli tehtävä risti ennenkuin ne heitetään maahan, muutoin niistä wana jaak tekee itselleen lakinlipun.[60]

Virolaisella alalla tapaamme siis tunnetut piirteet kynsien joutumisesta paholaisen huostaan ja tilinteon niistä viimeisellä tuomiolla. Kynsistä syntyvään esineeseen nähden virolaisten mielikuvitus ei pysähtynyt kuitenkaan lakin lippuun. Niistä syntyy myöskin lakki, taikahattu. Kreutzwaldin satukokoelmassa tavataan sadussa "Peukaloisten riita" (Ärjapõlwelaste riid) kynsistä tehty taikahattu. Sillä oli seuraava ominaisuus: "Kui ta kübara pähä paneb, nääb tema kõik, mis mailmas juhtub, olgu ligi ehk kaugel, nähtaw eli nägemata; — jah, kübara peremees tunneb inimeste mõttedgi ära."[61]

Kynsistä tehty taikahattu esiintyy edelleen Kalewi poegin XIII runossa, Kalevanpojan ensimäisen manalanmatkan kuvauksessa. Pitkien seikkailujen jälkeen joutuu Kalewipoeg taikaluolaan ja tutustuu siellä hattuun

"Mis ei wildist wanutud,
Willast olnud walmistatud,
Ega karwadest kogutud;
Kübar oli küündlelaastust,
Korjatud küünde kildusest
Targal kombel isehtud."[62]

Luolan neito panee hatun päähänsä, ja lausuu toivomuksen kasvaa suureksi. Silloin neito

"Kaswis küünra, kasvis kaksi,
Sirgus sülla, sirgus kaksi,
Kaswis Kalewi kõrguseks
Sirgus sõbra suuruseks."[63]

Tässä yhteydessä mainittakoon vastaavista lättiläisteu uskomuksista. Täällä paholainen tekee kynsistä taikahatun, nagucepure. Treilandin kokoelmassa tavattavassa sadussa kerrotaan, miten talonpoikien varastama pirun hattu muuttui kasaksi kynsiä ja eläinten kavioita. Žmudit uskovat paholaisen kynsien leikkeleistä tekevän itselleen hatun.[64]

Liettualaisilla sama luulo näyttää olevan yleinen. Paholainen tekee leikatuista kynsistä itselleen hatun (naginen keþuren), jolla on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi.[65] Tämän vuoksi Liettuassa ei kynsiä heitetäkään maahan. Kun jumala viimeisellä tuomiolla vaatii niitä, on ne helppo saada käsille povestaan, mutta pirulta niitä ei kukaan saa takaisin.[66]

Liettualaisten leikattuihin kynsiin liittyvä tapa-aineisto on yleensä rikas ja siinä havaitaan paholaisen tekemän taikahatun rinnalla eräitä suomalaiskansojen ja venäläisten uskomuksille yleisiä piirteitä. Kynsiä ei saa heittää maahan, muutoin kuoleman jälkeen on täytymys koota ne, tahi tarvitaan ne silloin, kun kuoleman jälkeen on kiivettävä vuorelle.[67] Liettualaisessa kieltojen ja käskyjen kodeksissa sanotaan: "Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, jottei piru niillä kynsisi, omillaan ei se voi, koska ihminen on ristitty. Löydettyäsi ihmisen kynsiä, polta ne, koska piru kokoaa niitä ja valmistaa niistä hatun."[68]

Paholaisen leikatuista kynsistä tekemä taikahattu (venäläisen saduston шапка невидимка, jolla on ominaisuus tehdä kantajansa näkymättömäksi) kuuluu myöskin valkovenäläisten taikaluuloihin. "Kun kynsiä leikkaat, on ne koottava poveen sen vuoksi, että paholainen, löydettyään ne, valmistaa niistä hatun, jolloin häntä ei kukaan huomaa. Tämä hattu on nevydymka."[69] Proskurovin piirikunnassa ei kynsiä saa heittää mihin sattuu, vaan on ne piilotettava poveen. Tämä on tehtävä siksi, että enkeli, kuljettaessaan viimeisellä tuomiolla kuolleiden sieluja oljenkorren vahvuista siltaa myöten yli, kysyy: "Missä ovat kynnet?" Jollei niitä löydy, on ylikulkijan etsittävä niitä siksi kunnes hän on koonnut ne kaikki.[70]

Paitsi yleisiä piirteitä, taikauskoista pelkoa kynnen leikkeleiden joutumisesta hukkaan ja pyrkimystä säilyttää niitä jotakin epämääräistä tarvetta varten, virolaisten käsitykset kynsien leikkeleistä ovat pukeutuneet erikoismuotoon, luuloon kynsistä tehdystä taikahatusta tahi paholaisen lakinlipusta. Ensinmainittu luulo osoittaa niin läheistä yhdenmukaisuutta vastaavien lättiläis-liettualais-valkovenäläisten luulojen kanssa, ettei, huomioon ottamalla vielä maantieteellisen yhtenäisyyden, saattane olla epäilystä niiden yhteenkuuluvaisuudesta. Joskin aikaisemmin lausumamme perustalla luulo paholaisen lakinlipusta voisi virolaisilla olla itsenäinenkin, on sen luulon kehitys taikahatuksi tapahtunut lättiläis-liettualaisten käsitysten vaikutuksen alaisena.

Suomessa, savolaisalueella, paholaisen nähtiin poisheitetyistä kynsistä rakentavan sillan joen yli, ja vogulien käsitysten mukaan kynnet oli säilytettävä manalan tulisten jokien yli pääsyä varten. Kynsiin liittyvistä luuloista erillään tämäntapaisia luuloja tavataan tšeremissien käsityksissä haudantakaisesta olosta. Vjatkan läänin tšeremissit ovat uskoneet, että manalan tuomari pakottaa kuolleet kulkemaan oljenkorren vahvuista siltaa pitkin, joka kulkee kiehuvan kattilan yli, missä on veden ja tuhan sekaista tervaa. Ken ei ole tehnyt pahaa, kulkee rohkeasti yli, pahantekijä putoaa kattilaan.[71] Orenburgin läänin tšeremissit uskovat samaa viimeisestä tuomiosta.[72] Venäläisellä taholla on käsitys manalan tulisesta joesta jo edellä mainittu länsivenäläisten, kynsiä koskevien uskomusten yhteydessä. Dobrovoljskij väittää arjalaisilla kansoilla vallinneen kahtalaisen käsityksen keinosta päästä manalan tulisen joen ylitse: kuolleet kulkivat joko siltaa pitkin tahikka venheellä tahi laivalla.[73] Mutta myöskin muhamettilaisten legendojen mukaan on kaikkien kuolleitten henkien kuljettava sillan yli, joka on hiusta hienompi ja miekan terää terävämpi; sen molemmin puolin on vielä istutettu pistelevää pensaikkoa.[74]

Manalan joen yli rakennettava silta-aihe saattaa Suomessa olla lainaa idästäpäin, varsinkin, kun se ei osoita suurempia levenemissuhteita suomalaisalueella. Kynnen leikkeleisiin kohdistuvat luulot ja uskomukset näyttävät siis Itämeren suomalaisten alueella saaneen vaikutuksia sekä lännestä että idästä.

Tänne kuuluvista ja käsityksiin haudantakaisesta elämästä liittyvistä uskomuksista ansaitsee eräs Suomen Karjalassa muistoonpantu erikoista huomiota. Kun sormista ja varpaista leikataan kynuet, ne pannaan poveen paidan ja ihon väliin; niistä sukeutuu kuoleman jälkeen keppi, jolla tuonen koiria pidetään loitolla.[75] Kepin tahi raipan paneminen ruumisarkkuun nimenomaan samassa tarkoituksessa on ollut varsin yleinen tšeremissien tapa, ja siitä mainitsee jo Rytškov päiväkirjassaan.[76] Eräässä tiedossa mainitaan vainajan niillä karkoittavan tuonelassa pahoja henkiä.[77]

Nižegorodin läänin mordvalaisten tiedetään samaten panneen ruumisarkkuun kepin, jolla vainajan oli määrä suojella manalassa itseään koirilta.[78]

Lukuun ottamatta alussa esitettyjä kieltomääräyksiä ja varovaisuussäännöksiä tähän saakka tarkastellut kynnen leikkeleisiin kohdistuvat tavat ja uskomukset saatetaan suurimmalta osaltansa lukea niiden myöhäsyntyisiin muotoihin, joissa alkuperäisemmät käsitteet ovat yhtyneet toisiin, etupäässä mytologisiin sekä erilaisiin muihin taikauskoisiin luuloihin. Näissä, lukuun ottamatta alussa esitettyihin kieltoihin liittyviä fysiologisia seurauksia, ei yksilön kohtalo ja menestys ole välittömästi riippuvaisuussuhteessa näistä hänen organisminsa erillisistä osista. Mutta näiden ohella suomalaisheimoiset kansat tuntevat toisia, joissa alkeelliset käsitykset yksilön snhteesta leikattuihin kynsiin suoranaisemmin ovat havaittavissa.

Muutamista tiedoista käy suoranaisesti ilmi, että leikatuiden kynsien suhteen noudatettavien varovaisuustoimenpiteitten tarkoituksena on estää niiden kautta niiden omistajalle mahdollisesti koituvaa pahaa. Syrjänit uskovat, että ihmiselle voidaan aiheuttaa salaperäisten tointen kautta vahinkoa m.m. kynsien kautta. Varastamalla jonkun ihmisen kynsiä ja saattamalla ne mätänemään, saadaan aikaan se, että ihminen sairastuu. Sen vuoksi on varovaisuustoimenpiteillä estettävä niitä joutumasta taikurien käsiin.[79]

Jonkunmoinen käytäntö leikatuilla kynsillä näyttää olleen suomalaisten taikaopillisessa lääketaidossa. Terapisen käytännön kynnet ovat saaneet useiden tautien lääkitsemisessä. Eräässä 1600-luvulta olevassa tiedossa kerrotaan kuumetautia parannetun leikkaamalla potilaan jaloista ja käsistä kynnet ja sitomalla elävän kalan kaulaan. Kala laskettiin veteen ja "siten tulee sairas entiselleen", vakuutettiin.[80] Veden vilvoittavan vaikutuksen ajateltiin tässä potilaan kynsien kautta tuottavan huojennusta kuumeeseen. N.s. "kynnen vihoja", s.o. kun ihossa näppylä tahi pisama kynsillä koskettelemisesta on ärtynyt, parannetaan polttamalla kynsiä pellillä ja viemällä niiden tuhka kolmen tien risteykselle, heittämällä siinä ilmaan ja palaamalla taakseen katsomatta takaisin.[81] Käärmeen pistoon on käytetty sekä ihmisten että eläinten lääkkeenä ristiin leikeltyjä kynsiä potilaalle sisällisesti annettuna.[82]

Edellisissä taioissa on saanut ilmaisunsa eräs yleinen taikaopillinen perusajatus, tartunnan ja sairauden tyhjäksitekeminen neutralisoimalla ne niiden todellisen tahi ajatellun alkulähteen substanssin avulla ("mistä kipu, sieltä apu"). Kauempana tutkimuksessamme saamme yksityiskohtaisemmin tutustna tähän taikaprinsipiin.

Suomalaisten nefarisessa eli pahansuopaisessa magiassa kynnet ovat yleisenä välikappaleena. Alistamalla ne määrätyu taikamenetelmän alaisiksi aiheutetaan kynsien omistajalle sen mukaisia seurauksia, millaista menetelmää kulloinkin on sovellettu. Venäjän Karjalassa ihminen "pilataan kitumaan", s.o. hänelle aiheutetaan salaperäinen hivuttava sairaus ja kuihtuminen ottamalla ruumiin kynsiä sekä vahingoitettavan ihmisen kynnenpalasia ja panemalla ne elävän käärmeen suuhun. Käärmeen suu sidotaan punaisella langalla kiinni ja käärme pannaan umpinaiseen astiaan ja annetaan kitua siinä kunnes kuolee. Sitten se haudataan leppäarkussa hautuumaahan. Tästä on seurauksena ihmisen kuolema; jos taas käärmeen pää päästetään irti ja käärme nakataan metsään, ihminen elää kauemmin, mutta kuolee lopulta kuitenkin.[83]

Avioliittotavoissa noudatetuissa taioissa tavataan kynnet taikatoimien joukossa, joiden tarkoituksena on taata johto- tahi vaikutusvalta avioliitossa toiselle tahi toiselle naimisiinjoutuvista. Tämän saavuttaa morsian siten, että leikkaa vihille mentäessä sulhaseltaan kynsiä, panee ne sukkaansa ja sanoo: "Kynnet lymässä."[84]

Nämä taiat, kuuluen suureen yleisryhmään, kuvastavat yksilön riippuvaisuutta hänen ruumiillisen olemuksensa osasista ja liittyvät siihen suureen taikaryhmään, jossa taikavaikutuksia aiheutetaan ihmisille ja eläimillekin näiden organismin osasten ja eritteiden välityksellä.

Lasten kynsien suhteen noudatetut määräykset ja tavat muodostavat suomalaisten taikakäsityksissä erikoisen ryhmänsä. Yleinen sääntö on ollut, ettei lapsen kynsiä ole saanut lyhentää leikkaamalla vaan puremalla. Pohjois-Karjalassa ei puhumattomalta lapselta saa leikata kynsiä, vaan äidin on pureskelemalla ne lyhennettävä; muutoin lapsesta tulee rosvo.[85] Venäjän Karjalassa oli näin meneteltävä siihen saakka, kunnes lapsi itse kykenee leikkaamaan kyntensä.[86] Sodankylässä on meneteltävä samoin.[87] Pohjoispohjanmaalla ei lapsen kynsiä koskaan saanut leikata, ennenkuin se oli oppinut puhumaan.[88] Erään tiedon mukaan koskee tämä kielto lapsen ensimäisiä kynsiä,[89] ja Venäjän Karjalaa koskevan tiedonannon mukaan kesti se siihen saakka, kunnes lapsi oli tullut vuoden vanhaksi. Jos kynsiä tätä ennen leikkaamalla lyhennetään, lapsesta tulee varas.[90]

Samantapaista kieltoa ovat tšeremissit noudattaneet.[91] Venäläisillä samat määräykset näyttävät olevan yleisiä. Tulan läänissä lapsen kynsiä, enempää kuin hiuksiakaan, ei saa leikata ennen vuoden ikää.[92] Samaan aikamäärään ulottuu kielto Jaroslavin läänin Posehonin piirissä. Jos lapsen kynnet ovat liian pitkät, ne pureskelemalla lyhennetään.[93] Toisen samaa paikkakuntaa koskevan tiedon mukaan kestää kynsien leikkuukielto täälläkin vuoden; jos lapsen kynsiä ensimäisenä ikävuotena leikkaamalla lyhennetään, siitä tulee varas.[94]

Suomessa ja Venäjällä esiintyvien käsitysten yksityiskohtaiset yhtäläisyydet ja se seikka, että suomalaiset luulot näyttävät esiintyvän rajoitetulla, Venäjän Karjalaan liittyvällä alueella, aiheuttavat otaksumaan, että ne olisivat meille idästäpäin kulkeutuneet. Tämän yhteydessä ou kuitenkin otettava huomioon, että tämäntapaiset luulot ovat levinneet laajalti muidenkin Europan kansojen keskuuteen. Yleisenä sääntönä on, ettei lapsen kynsiä tule leikata ensimäisenä ikävuotena, vaan — jos niiden lyhentäminen on välttämätöntä — äidiu tahi hoitajan on pnrtava ne poikki. Eräillä Aasian ja Amerikan kansoilla tämä kielto saattaa olla voimassa kuudesta kuukaudesta neljään vuoteen saakka.[95]

[II. Hiukset y.m. ihmisruumiin karvat.]

Hiuksista ja parrasta olevat kieltomääräykset ja varotoimenpiteet muistuttavat useassa suhteessa kynsiin kohdistuvia. Venäjän Karjalassa ollaan erikoisen tarkkoja partakarvojen suhteen. Parrasta irtautuvat karvat työnnetään kauluksen kautta ihon ja paidan väliin, josta ne saavat tippua lattialle.[96] Partakarvoja ei mielellään ole leikattu, vaan on parranajoa aina pidetty syntinä, ja vielä nytkin se käsitetään synniksi. Jos partakarva putoaa, ei sitä saa heittää lattialle, vaan on se pantava kauluksen alitse "sisälöh", s.o. ihoa vasten poveen. Jos karva joutuu hukkaan, on se synti.[97] Toisessa tiedossa sanotaan, että jos toiselta leikkaa partakarvan pois, on se samaa jos leikkaisi pään, tulee yhtä suuri synti.[98]

Syrjäneillä kohdistuvat tällaiset käsitykset sekä partaan että hiuksiin. Monet syrjäneistä eivät ollenkaan salli leikata hiuksiaan ja partaansa.[99]

Näissä tapauksissa partaan ja hiuksiin kohdistuva taikauskoinen käsitys jo sellaisenaan kuvastaa niiden perustana olevaa ajatusta: partakarvojen tahi hiusten ei saa antaa joutua hukkaan tahi vierasten ihmisten käsiin.

Eräissä toisissa tavoissa ja luuloissa tämä käsitys havaitaan vielä selvempänä. Jos Birskin piirin tšeremissit ajavat hiuksensa ja partansa vieraiden ihmisten luona, he kokoavat karvat viimeistä myöten, vievät kotiansa ja polttavat. Vieraiden ihmisten luo ei niitä saa jättää sen vuoksi, että ne siellä voidaan tallata jalkojen alle, ja siitä olisi seurauksena päänkivistys tahi järjen menettäminen.[100] Kertšemin syrjänit (ovat "vanhauskoisia") nielevät leivän kanssa satunnaisesti irtautuneen hiuksen.[101] Leikatut hiukset syrjänit heittävät uuniin ja polttavat.[102] Voguleista kerrotaan, etteivät he koskaan heitä leikatutta hiuksia hukkaau, vaan säilyttävät ne jossakin suojaisessa paikassa.[103]

Suomalaisista ja virolaisista on myös joukko tietoja, joiden mukaan ieikatuiden hiusten suhteen on noudatettu eräitä sääntöjä ja varotoimenpiteitä. Sananlasku: "Vaimon tukka valkeaan, miehen tukka tuuleen" on eri toisintoina laajalti tunnettu Suomessa ja Venäjän Karjalassa.[104]

Näiden tapojen syistä ja määräysten rikkomisen seurauksista annetaan useammanlaatuisia selityksiä. Pohjois-Pohjanmaalla poltetaan vaimon hiukset pelosta, että eräs hyönteinen, "hapsinkatkiainen" (tipula), voisi päästä niihin käsiksi, josta päänkivistys olisi seurauksena.[105] Savossa tukan kanssa näin meneteltäessä se paremmin kasvaa.[106] Etelä-Hämeessä se samaten kasvaa entistä paremmin ja säilyttää entisen kiiltonsa ja värinsä.[107] Venäjän Karjalassa annetaan vertauskuvallinen selitys: tukka edustaa "tuumia", järkeä. Miehen järkeä tarvitaan laajoilla matkoilla, siksi tukka on heitettävä tuuleen, naiseu järkeä tarvitaan parhaastaan kodissa.[108]

Nämä selitykset kuvastavat ilmeisesti sekundäristä käsitystapaa ja ovat syntyneet sen jälkeen, kuin varsinainen alkukäsitys hiusten ja karvojen huolettoman poisheittämisen seurauksista on joko kadonnut tahi hämmentynyt, mutta tapa sellaisenaan jatkanut olemassaoloaan. Näiden ohella ilmoitetaan hiusten suhteen noudatettaville tavoille toisiakin syitä, jotka selvemmin vastaavat alkuperäisiä käsityksiä. Suomessa on yleisesti levinnyt luulo, että hiusten joutumisesta määrättyihin paikkoihin ja joko määrätynlaisen tahi tuntemattoman kohtalon alaiseksi koituu ihmiselle senrauksia, jotka yleensä ovat vahingollisia. Varsinkin pelätään lintujen tahi hiirien pääsevän niihin käsiksi ja vievän pesäänsä, mistä on hiusten entiselle omistajalle seurauksena alinomainen päänkivistys, hivuttava tauti, n.s. "kituminen", pään rupeutuminen, hyönteisten ilmestyminen päähän j.n.e.[109]

Paikoitellen tämä pelko erityisesti kohdistuu naisten hiuksiin, joita siitä syystä ei saa heittää ulos eikä polttaa.[110] Joskus luullaan hiusten linnunpesään joutumisen aiheuttavan vastaavalle henkilölle mielipuolisuuden,[111] toisinaan varotaan määrätyitä lintuja: varista ja harakkaa.[112]

Muutamissa tapauksissa pelko hiusten tuuliajolle joutumisesta on johtanut toisenluontoisiin toimenpiteisiin. Sekä miehen että naisen tukka oli polttamalla hävitettävä. "Parempi tukka tulessa kuin tuulessa", sanottiin.[113] Tahi ei miehen hiuksia saatukaan viedä tuuleen, vaan ne oli jollakin selvemmin tajuttavalla tavalla talletettava: joko kaivettava maahan,[114] piilotettava salvoimen väliin[115] tahi oven päälle vuorilaudan taa.[116] Viimeisessä tapauksessa määräys koskee erikoisesti miehen hiuksia. Uudeltamaalta olevan tiedon mukaan on vastoin yleistä sääntöä "miehen tukka tuuleen j.n.e." varottava päästämästä niitä tuuliajolle. Jos vie miehen hiukset ulos tuuleen, tulee päänkipua, jos naisen hiukset, tulee tämä mielenvikaiseksi.[117]

Niiden säännösten, joita virolaiset ovat noudattaneet leikatuiden hiusten suhteen, huomataan olevan yleensä samoja kuin suomalais-karjalaisten. Wiedemann kertoo uskotun, että kammatessa kampaan tahi sukaan jääneiden hiusten joutumisesta jalkoihin oli ihmiselle seurauksena pään hiusten menetys.[118] Hiusten suoranaista hävittämistä eivät virolaiset, kuten suomalaiset ja karjalaiset, ole käsittäneet suoranaiseksi varotoimenpiteeksi, vaan ovat ajatelleet siitä koituvan vahinkoa. Kammatessa ja sukiessa irtautuneita hiuksia ei ole ollut lupa jättää tuulen huostaan, viskata maahan eikä polttaa: kussakin tapauksissa olisi seurauksena ankara päänkivistys.[119] Samoin käy, jos linnut saavat viedä niitä pesäänsä,[120] Hiukset oli sen vuoksi pantava varmaan säilöön. Ne koottiin huolellisesti ja pistettiin joko seinänrakoihin tahi sitä varten erikoisesti kaivettuihin reikiin. Wirumaalla suittaessa lähteneet hiukset samasta syystä haudattiin aidan pylvään alle.[121]

Samalle menettelytavalle annetaan siis yleensä eri merkitys riippueu siitä, käsitetäänkö se jossakin tapauksessa varotoimenpiteeksi vai ajatellaanko sen kautta hiusten joutuvan sellaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi, josta saattaisi koitua vahinkoa ja ikävyyttä asianomaiselle henkilölle. Näin on tuuleen heittäminen ja polttaminen toisessa tapauksessa käsitetty varotoimenpiteeksi, toisessa jälkimäisen luontoiseksi, hiusten omistajalle vahinkoa aiheuttavaksi. Kummassakin tapauksessa ilmenee niiden yhteydessä pelko näiden ihmisorganismin osien joutumisesta tuuliajolle ja tuntemattomalle kohtalolle alttiiksi.

Samalla kuvastavat nämä käsitykset hiusten entisen omistajan riippuvaisuussuhdetta näistä hänen ruumiillisen olemuksensa osasista. Sitä mukaa, millaisen käsittelyn alaiseksi ne kulloinkin joutuvat, ihminen saa tuntea määrättyjä, etupäässä vahingollisia vaikutuksia ruumiissansa. Vaikutukset kohdistuvat etupäässä siihen ruumiinosaan, johon hiukset kuuluvat (päänkipu, mielenvikaisuus, hiusten menetys j.n.е.). Tässä tapaamme erään maagillisen ajatustavan, joka monien muiden rinnalla käsittelynalaisen aiheen alalla esiintyy useinkin vallitsevana. Se ilmenee käsityksenä, jonka mukaan jokainen ihmisorganismin erillinenkin osa ja substanssi yleensä, määrätynlaisen käsittelyn tahi kohtalon alaiseksi joutuessaan, aiheuttaa sille yksilölle, josta se on peräisin, vaikutuksia, jotka laadultaan ovat suhteessa siihen käsittelyyn tahi kohtaloon, minkä alaisena se on ollut. Nämä vaikutukset saattavat paikallistuakin ruumiin osiin sitä mukaa, mistä ruumiin osasta osanen on lähtöisin.

Toiselta puolen tämä taikaopillinen perusajatus perustun käsitykseen siitä sympatetisesta siteestä, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osasten välillä, toiselta, vaikutuksen laatuun nähden, homeopatiseen ajatustapaan (määrätynlaatuinen ruumiillisen substanssin käsittely tahi kohtalo aiheuttaa ihmiselle itselleen samanlaatuisia vaikutuksia). Vielä saattaa homeopatisen käsityksen ohella olla huomattavissa myöskin symbolinen l. mimetinen ajatustapa, joka perustuu käsite- tahi kielellisiin aualogioiliin. Nämä ajatustavat esiintyvät yhdessä esim. siinä venäjän-karjalaisessa uskomuksessa, että se, jonka tuulessa kammatuita hiuksia on joutunut tuulessa vaivaiskoivuun, joutuu iäksensä vaivaiseksi.[122]

Yleisinhimillisiin käsityksiin perustuen ovat suomalaiskansojen hiuksiin kohdistuvat tavat ja uskomukset useimmilta kohdiltaan pukeutuneet samoihin muotoihin kuin lukuisten muiden läheisempien ja etäisempien kansojen. Puhumattakaan samasta perusajatuksesta lähteneestä pyrkimyksestä eri menettelytavoilla suojata hiuksia joutumasta sellaisen kohtalon alaiseksi, että siitä aiheutuisi ihmiselle vahinkoa, läheistä yksityiskohtienkin vastaavaisuutta on havaittavissa. Silmäiltäköön tässä aluksi vastaavia seikkoja eräiden tutkimuksenalaisten kansojen lähinten naapurien keskuudessa.

Isovenäläiset käsittävät leikatuiden hiusten tuleen joutumisen aiheuttavan päänkivistystä.[123] Valkovenäläinen luulo kieltää heittämästä hukkaan sukiessa irtautuneita tahi leikatuita hiuksia. Jos ne joutuvat hiiren tahi linnun pesään, on siitä seurauksena päänkivistys ja hilseen muodostuminen päähän, vähintäänkin siksi aikaa, jonka hiukset ovat pesässä. Samoin käy, jos hiukset heitetään uuniin. Parasta on asettaa sukiessa irtautuneet hiukset seinänrakoihin pirtin sisäpuolelle.[124]

Ruotsissa on hiuksia kammattaessa tahi suittaessa pidetty tarkkaa huolta siitä, että kaikki hiukset on saatu talteen. Niihin hengäistään tahi puhalletaan ennenkuin ne heitetään pois; muutoin menee pää pilalle, jos hiiret tahi linnut saavat tehdä niistä pesiä itselleen.[125]

Suomen ruotsalaisten on ollut kiellettyä polttaa tahi heittää ulos leikatuita hiuksia pelosta, että linnut saavat niistä rakentaa pesänsä, mistä olisi ihmiselle seurauksena onnettomuutta, päänkipua j.n.e.[126] Hiukset on piilotettava jonkin kiven alle, jossa ne rauhassa saavat mädätä.[127]

Saksassa ei kammatuita tahi leikatuita hiuksia saa heittää ikkunan ulkopuolelle, muutoin saadaan päänkivistystä (Mark, Schlesia) ja noitavaimot voivat jotenkin käyttää niitä ihmisen vahingoksi (Hessen, Wf., Tyroli) tahi tehdä niistä "Hagelsteine" (Tyroli). Niitä ei ole heitettävä tuleen, muuten hiusten kasvu hidastua (Schlesia), ei myöskään niitä pidä heittää semmoisenaan pois, sillä jos niitä linnut käyttäisivät pesänsä rakentamiseen, saisi ihminen päänkivistystä (Schlesia, Wetterau, Wf., Tyroli). Hiukset on sen vuoksi asetettava piilossa oleviin rakoihin tahi haudattava.[128]

Samoin paikoitellen Englannissa. Sussexin talonpojat eivät salli ainoatakaan hiustansa heitettävän huolimattomasti pois, muuten lintu löytää ne ja vie pesäänsä, mistä hiusten omistajalle olisi seurauksena päänkipu siihen saakka, kunnes hiukset ovat hävinneet. Jos taasen sammakko saisi neidon palmikkohiuksia huostaansa, tuntisi hän kylmyyttä päässänsä niin kauan kuin tämä eläin pitää hiuksia suussansa. Norjassa varotaan samaten sammakkoa; hiusten joutumisesta sen huostaan olisi seurauksena järjen menetys. Pohjois-Amerikan Atlannin puolisissa valtioissa poltetaan suittaessa lähteneet hiukset pelosta, että lintu vie ne pesäänsä tahi helvettiin, jolloin omistajan olisi pakko mennä perässä ja etsiä ne takaisin. Tonavanmaiden mustalaiset pelkäävät hekin linnun käyttävän hiuksia pesänsä rakentamiseen, mistä päänkipu olisi seurauksena.[129]

Pelko hiusten joutumisesta linnun huostaan ja pesään näyttää Suomessa esiintyvän Pohjanmaalta Uudellemaalle ja Etelä-Hämeeseen sekä Venäjän Karjalassa. Niinhyvin Suomessa kuin muuallakin on tämä vain yksi, joskin yleisin ja useimmin esiintyvä selitys hiusten hukkaan heittämisen seurauksista. Se näyttää liittyvän samanlaisiin uskomuksiin idässä ja lännessä. Lienee kuitenkin tarpeetonta olettaa suomalaisten käsitysten olevan ainakaan suoranaista lainaa kummaltakaan taholta. Samalta alkeelliselta yleisinhimilliseltä pohjalta lähtien on luulo hiusten hukkaan joutumisen vaarallisuudesta saattanut suomalaisillakin kansoilla pukeutua samanlaisiin muotoihin kuin monilukuisilla muilla kansoilla.

Virolaisista kerrotaan, että leikatut hiukset oli säilytettävä ja. pantava kuolleen kanssa arkkuun, jotta hänellä ylösnousemuksessa olisi kaikki tallella.[130] Saratovin läänin Saratovin piirin ersäläisillä on ollut sama tapa. Vanhaan aikaan ihminen kokosi koko elämänsä ajan hiuksiansa. Kuoltua asetettiin ne hänen kanssansa hautaan. Muutamat tekevät näin vielä nykyäänkin.[131] Vogulit ovat polttaneet linnun pyrstösulassa ei ainoastaan vainajan kynnet vaan myös hiuksia, jotta tämän olisi mahdollista kulkea manalan tulisten jokien yli ja kiivetä korkeille vuorille.[132] Novitskijn kuvauksessa ostjakeista seitsentoistasataluvun alkupuolelta kerrotaan näiden surunsa osoitukseksi repineon hiuksiansa ja raapineen kasvojansa verille asti. Veren tahraamat hiukset he heittivät kuolleen päälle.[133] Kuollutta hautaan valmistettaessa pohjois-ostjakeilla joku syrjäinen henkilö leikkaa vähän suortuvia vainajan tukasta.[134]

Näiden tapojen suhteen herättää mielenkiintoa ennen kaikkea kysymys, minkä käsitysten voimasta vainajille pantiin mukaan hiuksia ja kynsiä. Aikaisemmasta tiedetään, että kynsiin samaten kuin hiuksiinkin kohdistuvat luulot yleensä ovat yhtyneet monenlaisiin mytologisiin käsityksiin. Näistä näyttää kynsien mukaanpano vainajalle eräiden suomensukuisten kansojen ja venäläisten tavoissa olevan yhteydessä käsityksen kanssa manalan vuorelle kiipeämisestä.

Eräät seikat oikeuttavat päättämään, että hiustenkin mukaanpanoon ainakin määrätyissä tapauksissa on vaikuttanut ajatus niiden tarpeellisuudesta manalan vaikeuksista suoriuduttaessa. Manalan silta käsitetään joskus oljenkorren vahvuiseksi tahi hiuksen hienoksi.[135] Vähävenäläiset luulevat taivaaseen noustavan tikapuita, jotka erään tiedon mukaan kumminkin olisivat kynsistä tehtävät.[136] Hiukset ja kynnet mainitaan taivaaseen nousun välikappaleina muhamettilaisten ja kiinalaisten uskomuksissa.[137] Tšeremissit ovat panneet vainajan vaatteiden taskuun vähän silkkiä, jotta vainaja saattaisi silkkilankaa myöten, ikäänkuin nuoran avulla, kiivetä ylös haudasta ja helvetistä. He panevat arkkuun myös rihmakerän.[138]

Vainajalle ovat näinmuodoin muun muassa hiukset tarpeellisia manalan vaikeuksien voittamiseksi. Tapa panna kuolleen mukaan hiuksia saattaa siis yhtyä tämänlaatuisiin käsityksiin manalan joen yli kulusta sekä haudasta taivaaseen nousemiseen.

Samalla on vielä huomioon otettava luulo, että hiuksista on toisessa elämässä ja viimeisellä tuomiolla tehtävä tili tahi on niiden oltava vainajalla silloin tallella; näistä luuloista on edellä kynsistä puhuttaessa ollut nähtävänä lukuisia esimerkkejä.[139]

Näiden näkökohtien ohella on muitakin otettava huomioon. Alkeellisen ajatustavan mukaan yhdyssuhde ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa erillisten osasten välillä saatetaan ajatella jatkuvaksi kuoleman jälkeenkin. Tähän katsoen voitiin pitää tarpeellisena asettaa säilöön pannut kynnet ja hiukset vainajien mukaan, sillä vainajan kuolemanjälkeinen olemus oli riippuvaisuudessa näistä, toisin sanoen, vainajan haudantakainen haamu oli harhaileva näiden hänen ruumiillisen minänsä osien ympärillä. Jälkeenjääneiden kannalta tämä ei ole suinkaan ollut suotavaa, sillä siitä on ajateltu koituvan ikävyyksiä ja haittaa, Eräiden suomalaiskansojen hautausmenoissa on runsaasti varokeinoja, jotka alkuaan nähtävästi ovat tarkoitetut karkoittamaan vainajaa, s.o. vainajan sieluhaamua, jolle on vaikeaa erota maanpäällisistä oloistaan, ja ehkäisemään sitä niin toimimasta, että siitä voisi olla vahinkoa ja haittaa eläville.[140]

Tällainen ajatus ilmenee selvänä m.m. juutalaisten käsityksissä leikatuista kynsistä. Kuolleiden kynnet leikataan ja pannaan pussissa arkkuun päänalaisen viereeu, muutoin ne ruumiissa kasvettuaan tunkeutuisivat ihoon, mistä koituisi onnettomuutta perheelle. Elävien leikatut kynnet on poltettava tahi haudattava; jos ne säilyvät ihmisen kuoleman jälkeen, alkaa hänen sielunsa harhailla niiden ympärillä siihen saakka kunnes ne mätänevät.[141] Haudattaessa pannaan ruumiin mukana arkkuun muitakin vainajan organismin erinneitä osia. Korealaiset asettavat ruumisarkun nurkkiin pusseja, joissa on leikatut kynnet ja hiukset sekä vainajalta hänen elämänsä aikana lähteneet hampaat.[142] Näiden tapojen perustana on hyvin saattanut olla viimeksi puheenaollut käsitys.

Paitsi mytologisiin käsityksiin pelko hiusten hukkaan joutumisesta on ensi sijassa osoittanut perustuvansa luuloon hiusten omistajaa uhkaavasta vaarasta, vahingosta ja ikävyydestä. Nämä käsitykset ovat toisinaan saaneet ilmausmuodokseen kieltomääräyksiä, joiden tarkoitus sellaisenaan näyttää epäselvältä. Näin on esim. asianlaita partaan, partakarvoihin ja joskus hiusten leikkaamiseen nähden karjalaisten uskomuksissa. Ne ilmenevät täällä jonkunlaisen syntikäsityksen yhteydessä ja koskemattomuusvaatimuksena ja muistuttavat niitä pyhyys- ja epäpyhyyskäsitteitä kieltomääräyksineen, joita tavallisesti ilmaistaan yhteisnimityksellä tabu.

Partaa ja hiuksia lukuunottamatta näitä kieltomääräyksiä Karjalassa kohdistuu neidon palmikkoon. Siihen koskeminen on kiellettyä ja sitä pidetään jonkinlaisena neidon kunnian ja neitseellisyyden asuinsijana. Ei palmikkonauhaankaan syrjäisen ole lupa koskea. Jos joku pahansuopa saa vetää neidon palmikon kätensä läpi, neito menettää onnensa naima-asioissa.[143]

Näissä tapauksissa varovaisuustoimenpiteet ja kiellot eivät kohdistu hiuksiin irrallisina, vaan niihin niiden luonnollisessa olotilassa. Näidenkin lähtökohtana on saattanut olla pelko hiusten joutumisesta sellaisen kohtalon alaiseksi, josta aiheutuisi vahinkoa tahi ikävyyttä ihmiselle. Kun tämä käsitys on käynyt epämääräiseksi ja hämmentynyt, ovat varotoimenpiteetkin alkaneet ilmetä tällaisissa muodoissa. Samalla ovat tällaiset kiellot ja varotoimenpiteet selviä esimerkkejä personallisesta tabusta, pyhyydestä ja koskemattomuudesta.

Palmikosta ja palmikkonauhasta puhuttaessa neitsyyden asuinsijana ja vertauskuvana muistettakoon, että tämä käsitys on yleinen venäläisillä ja heiltä lainautunut mordvalaisille. Se ilmautuu varsinkin näiden kansojen häämenoissa ja häärunoudessa.

Tähän saakka tarkasteltujen seikkojen ohella on hiuksilla ja ihmisruumiin karvoilla erittäin laaja käytäntö suomensukuisten kansojen уksitуistaikuudessa. Hiukset ja karvat ovat tällä alalla monenlaatuisten maagillisten ajatustapojen yhteydessä erilaisten tarkoitusperien välikappaleina niinhyvin aktivisessa kuin passivisessa taikuudessa. Näistä tarkasteltakoon aluksi hiusten ja ruumiin karvojen käytäntöä niissä taioissa, joiden tarkoituksena on hankkia myötäkäymistä ja onnea avioliittoasioissa kiinnittämällä määrätyt henkilöt keskenään tahi joku tunnettu henkilö joihinkin tuntemattomiin lemmen siteellä, s.o. lemmennostotaioissa.

Yksinkertaisimmin saavutetaan tämä tarkoitus hankkimalla sen henkilön hiuksia, jota tahdotaan itseensä kiinnittää, ja kantamalla niitä luonansa. Venäjän Karjalassa voi tytön lemmen saada kohtaansa nousemaan leikkaamalla salaa hänen palmikkonsa latvoja ja kantamalla niitä aina taskussaan tahi jossakin vaatteissaan.[144] Useimmiten on kuitenkin ajatus lemmen siteen aikaansaamisesta hiusten avulla, vaatien silminnähtävämpiä ja tajuttavampia toimenpiteitä, pukeutunut havainnollisempaan muotoon. Useimmissa tapauksissa on tätä tarkoitusta varten taikatoimen alainen henkilö eli taiottava tavalla tahi toisella saatettava välittömään ja mahdollisimman intimiin yhteyteen näiden taikavälineiden kanssa. Tämä saavutetaan tavallisimmin saattamalla taiottava jossakin muodossa — harvoin vapaaehtoisesti ja tietensä, useimmiten salaisesti, itsetiedottomasti — sisäisesti tahi ulkonaisesti vastaan ottamaan näitä sen yksilön organismin osia, johon hänet taian avulla tahdotaan kiinnittää. Se saattaa tapahtua jonkunmoisen lahjan muodossa, esim. ottamalla kolme hiussuortuvaa, kolme tinanappia, yhtä monta pennin rahaa, jotka asetetaan rahapussiin tahi nenäliinaan. Tämä pannaan sellaiseen paikkaan, jossa se vähintään kolmen vuorokauden sisällä joutuu sille, jolle se on aiottu. Jos poika käyttää näitä tavaroita hyväkseen, on taialla tarkoitettu vaikutus, jos hän vihastuu pakettiin, raukeaa taika tyhjään.[145]

Yleisintä näissä taioissa on kuitenkin pyrkimys saada taiottava jossakin muodossa sisällisesti nauttimaan hiuksia tahi karvoja. Tämä pyrkimys on johtanut useammanlaatuisiin menetelmiin. Tavallisimpia niistä on se, että sen henkilön hiuksia tahi karvoja, joka haluaa, toista itseensä taialla sitoa, leivotaan johonkin syötävään aineeseen, joka koetetaan syöttää taiottavalle (karvakaku, kiimakakku). Vaikutuksen vahventamiseksi tällainen kakku leivotaan joskus reiden päällä.[146] Sama tarkoitus saavutetaan luonnollisesti antamalla hiuksia tahi karvoja taiottavalle juomassa. Tällöinkin voidaan taikaa vahvistaa jollakin lisämenettelyllä, esim. saattamalla taikaväline ensiksi eräiden ihmisruumiin eritteiden yhteyteen. 1600-luvulla syytettiin erästä tyttöä Kokemäellä siitä, että hän taikuuden avulla oli koettanut hankkia itselleen miehen. Hän oli ottanut yhdeksän hiuskarvaa, pitänyt niitä kolmena peräkkäin seuraavana pyhäpäivänä vasemman kainalonsa alla kirkossa, liuottanut niitä kolme yötä viinassa, kuljettanut viinan kolme kertaa vasemman reitensä ympäri ja antanut sen nuoren miehen juotavaksi.[147]

Toisinaan hiukset poltetaan ja tuhka annetaan juomassa taiottavalle.[148]

Lemmennostoon kelpaavat muutkin ihmisruumiin karvat. Kylmenevää rakkautta voidaan kiihoittaa ottamalla "rakkaudesta palavan" ihosta karvoja, leikkaamalla ne hienoksi ja antamalla kylmäsydämisen nauttia viinan kanssa.[149] Erittäinkin näyttävät eräiden ruumiinosien karvat, kuten pudenda- ja kainalokuoppakarvat, olleen käytettyjä lemmenjuomissa.

Tällaiseu juoman valmistusmenetelmät saattavat olla sangen vaihtelevia, riippuen m.m. siitä, miten kehittynyttä, ja kuinka paljon erilaisilla lisätaioilla vahvistettua taikamenetelmää siinä sovelletaan. Esim.: karvat (luvultaan 9) leikataan — veitsellä, jonka tekijää ei kukaan tiedä — poikki (9 kohdalta) ja annetaan juomassa (joka ensin kaadetaan kolme kertaa kupparin sarven läpi) taivutettavalle.[150] Tahi poltetaan karvat ja annetaan juomassa tuhkana asianomaiselle.[151]

Kehittyneimmissä taikamenetelmissä karvat otetaan useammasta (tavallisesti kolmesta) ruumiinosasta ja sekoitetaan muiden taika-aineiden, kuten veren (taikojan vasemman käden nimettömästä), yölepakon veren, porttonaisen maidon kanssa taikajuomaksi.[152]

Virolaiset ovat lemmennostotarkoituksiin käyttäneet ihmisruumiin karvoja. Boecler-Kreutzwaldin mukaan tarvitsi tätä varten vain riistää karva "määrätystä ruumiinosasta" ja antaa se leivässä tahi ruoassa pojalle tahi ommella se hänen alusvaatteisiinsa.[153] Wiedemannin kuvaus osoittaa virolaisten yksityiskohtaisesti noudattaneen samoja menetelmiä kuin suomalaiset. Keitettiin kainalonaluskarvoja ja annettiin seitsemän tippaa tästä sille naiselle, jonka rakkautta tavoiteltiin. Tahi liotettiin kainalonalus- ja pudendakarvoja hiessä ja leivottiin ne leipätaikinan kanssa, säädytöntä laulua laulaen kakuksi (karwa-kakk l. karwa-kõk).[154]

Myöhäisempää aikaa koskevissa tiedoissa pään hiukset ja kainalonalusen karvat ovat välikappaleina virolaisissa lemmennostotaioissa.[155]

Nämä taikamenetelmät perustuvat mahdollisimman havainnolliseen metodiin. Hiukset ja karvat pyritään tavalla tahi toisella saattamaan välittömään fyysilliseen yhteyteen taiottavan kanssa. Näiden ohella hiuksia käytetään välineinä homeopatiseen ajatustapaan perustuvissa suomalaisissa lemmennostotaioissa, Esim.: tyttö ottaa pojan päästä hiuksia, polttaa niitä pannulla, panee siihen lisäksi viinaa ja loitsii:

"Pala tuli, pala pakla,
Pala nuoren miehen mieli
Kekäleenä keikkumaan,
Taklana takitsemaan.
Ja nuoren miehen mieli palamaan,
Kuin tämä viina palaa ja kyttöö."[156]

Ajatus, että määrätty toiminta ex opere operato aiheuttaa samanlaatuisen vaikutuksen siinä, johon taika kohdistuu, on tässä, käyttämällä välikappaleena tahi ikäänkuin johtolankana taiottavan oman ruumiillisen olemuksen ainesta, koettanut päästä päämääräänsä, aiheuttaa lemmen poltetta. Eri aineiden tuli tätä vaikutusta vielä vahventaa.

Läheltä samantapaisessa käytännössä kuin lemmennostotaioissa ovat hiukset ja karvat niissä taikatoimissa, joiden tarkoituksena on hankkia avioliitossa jommallekummalle puolelle johto- tahi määräysvalta tahikka uudelleen rakentaa huonoa aviosuhdetta. Vaimo voi hankkia vaikutusvallan mieheensä käyttelemällä miehen hiuksia in pudendis, kaatamalla viinaa päälle ja polttamalla ne hopearahan päällä.[157] Molempien puolten ruumiillisen substanssin yhtymisen homeopatiseen käsitykseen perustuvan käsittelyn kautta ajatellaan tässä johtavan tarkoitettuun tulokseen.

Erilaisilla lisätoimilla voitiin näitäkin taikatoimia vahvistaa. Näissä lisätoimissa on havaittavissa pyrkimys tehdä taikojan ja taiottavan välinen substantialinen yhteys mahdollisimman lujaksi ja läheiseksi. Taikavälineellä tahdotaan ikäänkuin sekoittaa molempien fyysillineu olemus toisiinsa. Otettakoon näistä muutama esimerkki. Ynseää ja toraista miestänsä vaimo suostutteli ottamalla miehen päästä kolme hiussuortuvaa, kiertämällä ne kolme kertaa hänen ympärinsä, ja polttamalla tuhaksi, joka sekoitetaan veteen. Tätä vettä ottaa vaimo miehen kotia tullessa suuhunsa ja pitää sitä siinä siksi, kunnes mies ehtii käydä levolle. Näin tuli tehdä yhdeksän iltaa perätysten.[158]

Valta voidaan mieheltä anastaa myös käsittelemällä miehen hiuksia kuvaannolliseen parallellismiin nojautuvan menettelyn mukaan. Vaimo leikkaa miehensä hiuksia ja pitää niitä sukassaan vasemman kantapäänsä alla.[159]

Avioliittotavoissa sisältävät vihkimiseen liittyvät taiat hiuksilla taikomista tarkoituksella synnyttää rakkautta naimisiin joutuvien välille. Tätä varten morsian kampaa ennen vihillemenoa sulhasen ja oman päänsä, panee sukaan jääneet hiukset tallelle, loikkaa jalkainsa välitse paitansa takapuoleisesta helmasta palan, johon käärii hiukset, ja asettaa käärön sulhasen kaulahuivin väliin vihkimatkalle.[160] Vahvistavana lisätaikana on tässä menetelmässä toisen kontrahentin vaatekappaleen käyttö, mikä sellaisenaan jo palvelee taikuudessa samaa tarkoitusperää.

Uskottoman miehensä saattaa vaimo kiintymään itseensä karvojen avulla yksinkertaisella analogiseen käsitystapaan perustuvalla menettelyllä. Hänen tarvitsee tätä varten vain sitoa omia karvojansa mieheensä jollakin langalla.[161]

Lemmennosto- ja avioliittotaioissa hiuksia ja karvoja käytetään myös päinvastaiseen tarkoitukseen, s.o. rakkauden sidettä hävittämään ja lemmen poltetta haihduttamaan. Taikamenetelmää on tällöin tietysti vastaavasti muutettava. Seuraavassa esitettäköön huomattavimmat kohdat tästä taikaryhmästä.

Jos tahdotaan joku kylmentää sulhaselleen (morsiamelleen), otetaan hänen hiuksiaan, kiedotaan yhdeksän eri kiven ympärille, heitetään kaivoon ja sanotaan heitettäessä: "Sinun pitää tulla niin kylmäksi N. N:lle kuin tuo vesi on noille kiville!"[162] Teknilliseltä rakenteeltaan ja ajatussisällöltään tämä taika on selvä vastine aikaisemmille homeopatiseen ajatukseen perustuville lemmennostotaioille. Hiusten omistaja tuntee samanlaista kylmyyttä, ei tosin suorastaan fyysillisesti vaan tunteissaan, jommoista hiusten, hänen ruumiillisen olemuksensa osien, kylmässä kaivossa ajatellaan tuntevan.

Sama tulos saavutetaan ottamalla molempien rakastavien hiuksia, sekoittamalla ruumiin vasemmassa jalassa olleesta sukasta otettuun untuvaan ja asettamalla sellaisten puiden väliin, jotka nitisevät metsässä.[163] — Muodollisesti tämä taika näyttää kuuluvan erääseen toiseen suureen ryhmään, n.s. pahansuopaisiin taikoihin eli niihin, joiden tarkoituksena on jotenkin vahingoittaa taiottavaa.

Lemmen pauloista voitiin joku vapauttaa vielä siten, että otettiin molempien [rakastavien] hiuksia ja poltettuna sekoitettiin veteen, joka heitettiin sen päälle, jota tahdottiin vaivasta vapauttaa. Kun tämä säikähtyen heräsi, hän alkoi vierautua lemmentuskansa esineestä.[164] Sama saavutettiin myös siten, että rakkauden pauloihin kietoutunut leikkasi nukkuessa salaa rakastettunsa hiuksia, hakkasi ne hienoksi, poltti ja söi tuhan.[165]

Näissä taioissa on ollut vallitsevana se taikaopillinen perusajatus, jonka mukaan taikavaikutuksia, taikomalla aiheutettua ja muutenkin aiheutunutta sairautta, kipua tahi vahinkoa pyritään parantamaan ja tekemään tyhjäksi niiden ajatellun alkulähteen avulla, toisin sanoen, asettumalla jollakin tavoin substantialiseen yhteyteen taian eli pahan aiheuttajan kanssa.

Tätä valaisee hyvin m.m. seuraava hiustaika. Jos joku noituu toisen lapsen itkemään, se lakkaa itkemästä vasta sitten, kun saadaan hiuksia sen päästä, joka lapsen on noitunut, ja syötetään ne hiukset maidon kanssa lapselle.[166]

Hiusten avulla taikomalla ovat myöskin liiviläiset aikaan saaneet kielteisiä vaikutuksia avioliittoasioissa. Neitonen taiottiin sellaiseksi, ettei hän päässyt naimisiin, vetämällä hänen huomaamattaan pois solki, jolla hän edestä on kiinnittänyt paitansa, sekä kolme hiusta juurineeu, jotka viimeksimainitut kiedottiin neulaan ja pistettiin jossakin pohjoiseen päin olevassa kulmauksessa talon luona ensimäisen aidanpaalun alle. Samalla loitsittiin: "Niin kauvan kuin tämä tässä on, elköön tyttöä kosittako." Jos löydetään tieltä hevosenkenkä, jossa on naula jäljellä, voidaan tällä naulalla suorittaa sama kuin neulalla. Samoin, jos nuo kolme hiusta kiedotaan vanhan, rikkaläjälle heitetyn luudan ympärille, tämä viedään tienhaaraan ja sanotaan samat sanat.[167]

Muutamat viimeksi puheeuaolleista taioista kuuluvat osaksi niihin, joiden avulla aikaan saatetaan taiottavalle vahinkoa ja pahaa, siis nefarisen taikuuden alalle. Tämänlaatuisten taikatoimien välikappaleena ovatkin hiukset saaneet laajimman käytännön suomalaisten taikuudessa ja muidenkin suomensukuisten kansojen magiassa.

Esim. syrjänit harjoittavat tätä lajia taikuutta. Juuri sen estämistä ja siltä suojelemista tarkoittavat useimmat syijänien noudattamat hiuksiin samaten kuin kynsiinkin kohdistuvat varotoimenpiteet.[168] Hiuksien kautta voidaan toiselle ihmiselle aiheuttaa sairautta homeopatiseen käsitykseen perustuvalla menettelyllä, esim. saattamalla taiottavan hiukset mätänemään.[169] Suomalais-karjalainen taika-aineisto sisältää erittäin suuren määrän sellaisia taikoja, joissa hiusten avulla aiheutetaan ihmiselle pahhaa. Seuraavassa esitettäköön tämän taikuuden lajin pääasiallisimmat ilmenemismuodot.

Savossa ja Karjalassa pahansuovat panivat ruumiin mukana hautaan m.m. vihamiestensä hiuksia, josta oli seurauksena, että "kalma" alkoi näitä kiusata.[170] Tätä taikaa voidaan verrata aikaisemmin puheenaolleeseen tapaan panna vainajalle mukaan hänen leikatut hiuksensa ja kyntensä: molemmissa syntyy hiusten välityksellä määrätynlainen suhde henkimaailmaan. Taikana on viimeksimainittu yksinkertainen. Hiukset, jouduttuaan välittömään yhteyteen kuolemaa ympäröivän maailman kanssa, saattavat omistajansa kuoleman voimien vaikutuksen alaiseksi.

Useimmiten ei kuitenkaan tyydytä näin yksinkertaisiin menettelytapoihin. Varsinkin suomalaisten mielikuvitus on maagillisen ajattelutavan ja taikateknikan alalla keksinyt mitä erilaisimpia ja kehittyneimpiä menettelytapoja aiheuttaakseen vihamiehelleen onnettomuutta m.m. hänen hiustensa välityksellä.

Yleisimpänä päämääränä on tässä n.s. "kitumaan pilaaminen", s.o. vihamiehen saattaminen taikomalla hiljaisesti edistyvän, salaperäisen, hivuttavan sairaloisuuden tilaan. Sovelletusta menetelmästä riippuen saattaa tämä tila olla lievempää laatua ja vain jonkun ajan kestävä, mutta se voi myös päättyä taiotun täydelliseen tuhoon, kuolemaan, mielipuolisuuteen j.n.e. Tätä paitsi voidaan hiuksien avulla taikomalla aiheuttaa myöskin selvästi määriteltyjä sairauksia ja taudin tiloja.

Yksinkertaisimmin aikaan saadaan tällainen taikuuden tila toiselle ihmiselle panemalla hänen hiuksiaan kitisevään puuhun, s.o. metsässä kahteen toisiaan vastaan hankautuvaan puuhun, paremmin vielä, näiden puiden väliin.[171] Hiukset on saatava vihamieheltä salaa ja taikatointa voidaan vahvistaa vastaavalla loitsulla, esim.

p/ "Valittakoon ja vaivakkoon niin kauan, kuin tämä puu seisoo tällä kankaalla."[172] /p

Myös voidaan hiukset asettaa kituvan, s.o. huonosti ja sairaloisesti kasvavan puun rakoon. Ihminen kitui silloin niin kauan kuin puukin.[173] Tahi naulataan uhrin hiuksia ja hikistä vaatetta leppänauloilla tällaiseen puuhun samalla sanoen: "Kidu niinkuin tuo puu, valita niinkuin tuo puu!"[174]

Nämä yksinkertaiset taikamuodot saattavat saada ympärilleen joukon vahvistavia lisätaikoja. Esim.: On kierrettävä yhdeksästi sormensa ympärille taiottavan hiuksista saatua suortuvaa, jossa on kolme yhdeksää (=3x9) suortuvaa (hiusta?). Nämä viedään torstaina metsään ja lyödään kituvan lehtipuun halkeamaan ja isketään lujasti tulppa päälle. Silloin alkaa heti ahdistaa sitä, jonka päästä hiukset on otettu.[175] Jos taas kammattaessa irtautuneita toisen ihmisen hiuksia viedään sellaisten puiden väliin, jotka "niuskuttavat" (antavat tuulessa kitisevän äänen), tulee tuolle ihmiselle päänsärkyä tahi hän tulee "huupaksi", heikkopäiseksi.[176]

Paitsi tätä taikaryhmää, voidaan useita muita taikamenettelyjä käyttämällä hiusten avulla aiheuttaa onnettomuutta vihamiehelleen. Sangen yleistä on, että hiukset eri menettelytapojen avulla saatetaan veden yhteyteen, virtaan, puroon, kaivoon, umpilampiin j.n.e. Esim.: Hiuksia pannaan sellaisen kalan suuhun, joka kulkee pohjoiseen päin juoksevassa purossa,[177] tahi leppäpalikkaan käärittynä juoksevaan virtaan.[178] Tahi varastetaan vihamiehen päästä hiuksia, tehdään lepästä arkku, pannaan hiukset arkussa pieneen leppäiseen venheeseen, joka purjetuulella päästetään järvelle.[179]

Vielä kehittyneemmistä tähän ryhmään kuuluvista taioista mainittakoon seuraava: Etsitään yksikatainen[180] pihlaja sellaisesta paikasta, jonka päälle muista puista ei ole vettä tahi lunta karissut. Se halaistaan veitsettä keskeltä, ja tähän rakoon pannaan sen henkilön hiuksia, joka aiotaan saada kitumaan, kääritään kiinni punaisella langalla ja pannaan umpilampiin.[181] Tätä taikaa voidaan vahvistaa panemalla hiukset kuolleen tiaisen suuhun ja sitomalla se kuolleen hevosen jouhilla kiinni.[182]

Hiuksia käytetään välineenä sangen usein taioissa, joiden tarkoituksena on saattaa uhrinsa mielipuoleksi. Tämä saavutetaan m.m. panemalla taiottavan hiuksia kirkonkellon ikeeseen ja menemällä itse pois niin kauaksi, ettei kuule kellon ääntä sinä päivänä.[183] Tahi pannaan taiottavan hiuksia mielipuolena knolleen arkkuun tahikka kiedotaan niitä koskessa seisovaan keppiin loitsien:

"Kuin tämä varpa järisöö,
niin hänkin järisköön."[184]

Sama aikaan saadaan vielä ottamalla kolme yhdeksää uhrin hiuksia, yksikantaisesta lepästä pintalastu ja käärimällä hiukset tähän lastuun. Lastun päätä halaistaan, hiusten nenät pannaan rakoseen ja koko laitos kosken kiven alle. Tällöin alkaa vesihiisi vaivata hiusten omistajaa ja hän tulee heikkomieliseksi.[185] Saattaakseen uhrinsa hiusten välityksellä nimenomaan kosken voimien ja väen avulla mielipuoleksi pahansuopa saattaa menetellä vieläkin perinpohjaisemmin. Haetaan kohisevan kosken keskeltä pitkänsoikea kivi ja hankitaan taiottavan päästä juurineen nyhdettyjä hiuksia. Hiusten juuripuoli asetetaan kiveä vastaan ja ne kierretään kiven ympäri. Sitten hiukset sidotaan lujasti langalla kiinni ja kivi viedään illalla auringon laskun jälkeen järveen tahi jokeen ja viskataan olan yli veteen.[186]

Mielenvikaisuutta aiheuttavien, nimenomaan hiusten avulla suoritettavien taikojen monilukuisuus on varmaankin selitettävissä siten, että pidettäessä päätä järjen asuntona, juuri päästä saadun ruumiillisen substanssin avulla ajateltiin ennen kaikkea voitavan vaikuttaa järkeen. Tämän taikaryhmän runsaasta ja mielenkiintoisesta sarjasta tarkasteltakoon vielä muutamia, koska ne taikatekniiliseltäkin kaunalta ovat kehittyneimpiä ja monien muiden rinnalla sangen selväpiirteisiä.

Toinen ihminen voidaau saada hiljalleen menettämään järkensä käärimällä häneltä varastettuja hiuksia lujaan myttyyn ja panemalla se alakiven, puoliksi maahan hautautuneen, liiknttamattomau kiven alle.[187] Myös voidaan hiukset muiden taikaesineiden mukana panna nmpilammista pyydetyn ahvenen vatsaan, joka vuorostaan pihlajaan kiinnisidottuna pannaan virtaavaan veteen. Kolmen kuukauden kuluttua tulee taian alainen mielipuoleksi.[188] Mielenvikaiseksi tehdään myös varastamalla taiottavan päästä hiuksia ja naulaamalla ne leppänauloilla myllyn vesirattaaseen. Kun mylly rupeaa pyörimään, kadottaa hän heti järkensä.[189] Edelleen, ottamalla taiottavan hiuksia ja kiertämällä hänet niillä; jollei häntä itseään voida kiertää, kierretään kolmasti se huone, jossa hän on, ja naulataan hiukset leppänauloilla saman henkilön asuinhuoneen seinään ulkopuolelle, tahikka — mikä on vielä parempi — makuuvuoteen alle.[190] Vielä saatetaan ottaa kuolleen päästä hiuksia, polttaa ue ja antaa karret viinan seassa jollekin, mistä tälle on seurauksena mielipuolisuus.[191]

Erikoisista hiusten avulla aiheutettavista sairauksista on mainittava kaatumatauti. Se synnytetään naulaamalla hiuksia kirkonkellon kantaan.[192] tahi panemalla hiukset punaisella langalla sidottuina hauin suuhun, joka lasketaan takaisin järveen.[193] Sammakon suuhun pantuina ne aiheuttavat omistajalleen "pahan taudin".[194]

Paljaspäiseksi ja harmaapäiseksi voidaau joku saada ottamalla haudasta paljaspäisen (harmaapäisen) hiuksia ja panemalla ne jonkun pieluksiin. Jos taas hiukset otetaan täältä pois, poltetaan ja pannaan kypenet koskeen, itse taikoja kuolee.[195]

Edellisiin lähiunä verrattavia ovat ne taiat, joissa varas hiuksista taikomalla pakotetaan palauttamaan varastamansa. Tämä tapahtuu esim., jos pannaan sen hiuksia, jota varkaaksi luullaan, muurahaispesään ja lisäksi nalleja, ruutia, tamman luita ja viinapullo. Samalla on loitsittava: "Jos olet osallinen tähän (varastus)työhön, niin anna asiasi toteutua!" Jos luultu on syyllinen, muurahaispesä paukahtaa ja varas tuo sitten tavarat takaisin.[196] Myös voidaau hiusten avulla saada selville, kuka oman talon väestä on varas, nimittäin ottamalla jokaisen päästä hiuskarva ja asettamalla ne almanakan päälle. Sen hius, joka on varas, käyristelee almanakan päällä.[197]

Teknillisessä suhteessa on näille taioille sukua virolaisessa sadussa "Pikjalg, Osawkäp ja Terawsilm"[198] tavattava kertomus linnuksi muuttautuneesta ja häkkiin joutuneesta varkaasta. "Teräväsilmä" sai käsiinsä varkaan partakarvoja ja alkoi kärventää niitä tulessa. Silloin tuli linnulle hirveä hätä. Se parkui surkeasti ja tuskissaan hakkasi itseään, kunnes vihdoin oli pakotettu ilmaisemaan oikean itsensä ja ottamaan ihmismuotonsa.

Näiden taikatoimien psykologinen perusta on useimmissa tapauksissa hyvin selväpiirteinen. Niissä on läpikäyvänä homeopatiuen ajatustapa, joka esim. niissä taioissa, joissa taiottavalle aiheutetaan hivuttava sairaudentila kiinnittämällä hänen hiuksiansa kitisevään, toista vasten hankautuvaau tahi kitukasvuiseen puuhun, on pukeutunut yksinkertaisiksi idea-assosiationeiksi. Teknilliset keinot saattavat olla vaihtelevia, ja kehittyneemmissä taioissa liittyy päämotivin ympärille vahvistavia sivutoimia, jotka ovat lähtöisin joko samasta ajatuspiiristä tahi nojautuvat kuvaannollisiin parallelleihin. Hiusten kiinnittämisen kituvaan puuhun ajateltiin aiheuttavan samanlaisen näivettymisen tilan hiusten omistajassa, samalla kuin puun salaperäinen ja surkeaääninen kitinä sen toista vastaan hankautuessa loihti esiin mielikuvan sairauden käsissä vaikertelevasta ihmisestä yhtyen vielä mielikuvaan, miten taian uhri hivuttavan taudin käsissä hieroutui ja kului rikki kuten hänen hiuksensa puiden välissä.[199]

Tarkasteltuihin taikoihin liittyy usein mytologista ainesta. Hiusten paneminen kuolleen arkkuun, ruumiin mukana hautaan sekä kuolleen hiusten käyttäminen nojautunee ainakin määrätyissä tapauksissa ajatukseen kuoleman yhteydessä olevien henkiolentojen eli yleensä kaikkea kuoleman ja kuoleman kanssa yhteydessä olevaa ympäröivän "kalman" ja "kalman väen" palvelukseen ottamisesta. Edellä on jo viitattu siihen, että suuressa osassa tätä taikaryhmää taian suorituksen tahi siihen muuten liittyvänä paikallisuutena sekä taikavälineiden ottopaikkana on koski, järvi, puro t.m.s. Samoin on asianlaita useissa muissa taikaryhmissä. Joskus taiassa nimenomaan ilmaistaan haettavan avuksi näissä paikoissa asuvia henkiolentoja, veden väkeä ja vesihiittä. Tämä henkimaailmaan kääntyvä käsitystapa on siis erikoisesti huomioon otettava varsinkin niiden taikojen tarkastelussa, joissa taian suoritus tapahtuu esim. kirkkomaalla tahi joissa yleensä pyritään pääsemään yhteyteen kuoleman kanssa kosketuksiin joutuneiden esineiden tahi siihen jotenkin muuten yhtyvien seikkojen kanssa.

Kuitenkaan ei näitäkään taikoja ole selitettävä yksinomaan tältä kannalta. Niissä on huomioon otettava useissa tapauksissa suoranainen homeopatinen käsitys. Saattamalla joku ruumiillisen substanssin välityksellä yhteyteen jonkin kanssa, mikä ympäröi kuolemaa, on voitu ajatella suorastaan aiheutettavan samanlaatuista tilaa taiottavassa.[200]

Selvä homeopatinen ajatus on havaittavissa muun ohella niissä taioissa, joissa hiukset mielipuolisuuden tahi kaatumataudin aikaansaamiseksi pannaan kivessä tahi kepissä koskeen. Kosken kuohunta ja myllerrys, siinä hiuksineen seisovan kepin väriseminen oli omiansa aiheuttamaan samanlaista myllerrystä ja kuohuntaa sekä siitä johtuvaa sekaannusta taiottavan järjessä. Samanlainen selvä, yksinkertaiseen idea-assosiationiin perustuva parallellismi esiintyy järjen sekaannuttamisessa sitomalla hiuksia myllyn vesirattaaseen. Umpilampi kuuluu taasen niihin taikateknillisiiu yksityispiirteisiin, joissa — samaten kuin liikkumattoman maakiven käyttämisessä, sitomisessa, naulaamisessa ja ahtaaseen paikkaan sulkemisessa — on kuvaannollistettu ajatus kahlehdittuna ja sidjettuna olosta, jonka ajateltiin aiheuttavan lopulta tarkoitettuja tuloksia.

Mielenkiintoista on näiden taikatoimien yhteydessä todeta, miten saman taikatoimen ajatellaan palvelevan eri tarkoitusperiä aina sen mukaan, mikä taikaopillinen ajatussuunta kulloinkin sitä suoritettaessa on voimakkaimpana ja selvimpänä vallinnut taian suorittajan tietoisuudessa. Lemmennostotaikana ajatellaan hiusten kirkonkellon kieleen kiinnitettyinä vievän hiusten omistajan mainetta laajalle ja äänen avulla saattavan hänet lukemattomien naimisiin kelpaavien yhteyteen. Pahansuopaisena taikana sama menettely aiheutti hiusten omistajalle tuhon hiusten joutuessa mystillisessä ympäristössään henkiolentojen yhteyteen ja kelloa soitettaessa rikki hieroutuessa.

Lukuisat muut eri sivistysasteilla olevat kansat käyttävät hiuksia taikavälineinä niinhyvin lemmennostotaioissa kuin pahansuopaisessa magiassa. Teknillisessä suhteessa on näiden taikojen muoto yleensä sama. Hiuksia pyritään antamaan taiottavalle joko luonnollisessa muodossa, poltettuina tahi muuten valmistettuina, useimmiten ruoan tahi juoman seassa. Riittävänä pidetään myös, jos hiuksia jotenkin muuten voidaan saada taiottavan kanssa fyysilliseen yhteyteen, esim. vaatteisiin kiinnittämällä.[201]

Mikäli saatetaan tehdä johtopäätöksiä painetnissa lähteissä tavattavien Europan eri kansojen vastaavien taikojen ja suomalaisten taikojen välillä, tämän taikuuden alan psykologinen perusta, käsitys ihmisen riippuvaisuudesta ruumiin erotetuista osasista, näyttäisi jälkimäisellä taholla ilmenevän paljon selvempänä kuin edellisellä, missä se usein melkein kokonaan on hävinnyt tahi sekautunut muihin taikaopillisiin ajatustapoihin. Näin on laita esim. venäläisten taikojen. Niissä käytetään hiuksia m.m. pahansuopaisen taikuuden välikappaleena, mutta menettelytapa on toinen. N.s. pilauksen (порча) aikaansaamiseksi muurataan taiottavan hiuksia uuninpiippuun, kiinnitetään tuntemattomien lintujen höyhenten kanssa patjoihin, heitetään uuniin, asetetaan tuvan seinän alle tahi haudataan portin alle.[202] Lääkintätarkoituksessa sairaan hiuksia ja kynsiä pannaan haapaan kaivettuun reikään, joka tulpalla suljetaan.[203] Kuumetaudissa naulataan niitä haapanaulalla seinään tahi oveen, sairaan pituuden ylettyville kaivettuun reikään.[204]

Viimeksimainituissa taikatoimissa vallitsevana ajatuksena on sairauden kahlehtiminen eli sitominen sairaan ihmisen organismin osan tahi aineen välityksellä. Osa näistä menettelytavoista on samalla sukua toiselle hyvin yleiselle taikamenettelylle, joka perustuu ajatukseen tautien y.m. pahan siirtämisestä ihmisiin, eläimiin, puihin j.n.е., käyttämällä välittävänä aineena joko parannettavan henkilön ruumiillista substanssia yleensä tahi oletettua taudin ainetta kipeästä ruumiin kohdasta.

Paitsi edellä tarkasteltuja suurempia taikaryhmiä, suomalaiset ja karjalaiset ovat käyttäneet ihmisruumiin karvoja vielä monen laatuisissa yksityisissä taioissa. Hyvän kalaonnen hankkimiseksi käytetään naisen karvoja ex pudendis ongensiimaa valmistettaessa.[205] Eräissä varaustaioissa ovat hiukset päässeet käytäntöön. Näin esim. pahaa silmää vastaan sekä profylaktisesti että terapisesti. Synnyttäjä pääsi silmäyksistä siten, että hänen hiuksiansa poltettiin niin että haju levisi muiden nenään.[206] Lapsi varataan silmänteiltä ottamalla kolmasti hiuksia äidin päästä, leikkaamalla tilkku äidin paidan alasista ja panemalla hiukset siihen käärittynä kapaloihin.[207] Kiroista päästettiin joku ottamalla salaa potilaan hiuksia, pistämällä ne palavaan uuniin, samalla loitsien: "Tuolla sun tuskasi palakoon, ulos piipusta pihalle."[208] Veren juoksun pysähdyttämiscssä käytti loitsija omia hiuksiaan loitsun ohella haavan tukkona.[209]

Parissa viimeksi esitetyssä taiassa, synnyttäjän vapauttamisessa silmäyksistä ja kiroista päästämisessä kohtaamme jo ennen puheenaolleen taikaopillisen perusajatuksen, jonka mukaan taikavaikutusta on vastustettava saattamalla taiottu joitakin välittäviä keinoja käyttämällä yhteyteen taikavaikutuksen aiheuttajan tahi alkulähteen kanssa. Tämä perusajatus, jota saatamme nimittää neutralisointiprinsipiksi, tavataan useammissakin hiusten avulla suoritettavissa taioissa. Liiviläiset ovat sellaisissa sairauden tapauksissa, joita otaksutaan noituudella aikaan saaduiksi, hankkineet parannusta koettamalla saada selkoa taudin aiheuttajasta ja hankkineet hänen ruumiistaan karvoja, joilla sairasta on savustettu.[210]

Samalla tapaa koettavat esim. Indiau muhamettilaiset neutralisoida taian vaikutusta hankkimalla taikojasta muutamia hiuksia ja rukoillen manaamalla niitä.[211] Eräissä venäläisissä parannusmenetelmissä havaitaan sama ajatus. Koiran puremaa parannetaan nauttimalla sisällisesti purreen koiran karvojen tuhkaa tahi panemalla karvoja haavan päälle.[212]

Taikakäsitysten ja -keinojen alalla alkeellinen ajatustapa ei useinkaan tee erotusta ihmisen ja eläinten välillä. Ruumiilliseen substanssiin perustuvissa suomalaisissa taioissa onkin eläinten organismin osilla sama käytäntö ja merkitys kuin ihmisen. Vaikka tämä puoli ei varsinaisesti knulukaan tutkimuksemme alaan, ei liene perusteetonta sitä lyhimmiten kosketella, koskapa täällä on tavattavissa useita huvittavia yhtymäkohtia edellisen kanssa.

Niissä eläimiin kohdistuvissa taioissa, joissa karvoja käytetään taikomisvälineeuä, on useimmissa johtavana ajatuksena yhteyden luominen eläimen ja ihmisen, eläimen ja sen kotipaikan tahi eri eläin yksilöiden välille karjassa. Erittäin runsaasta suomalaisesta taika-aineistosta otettakoon moniaita esimerkkejä.

Koira saadaan hyviu pysymään kotona kiinnittämällä se karvojen avulla taloon. Tätä varten otetaan muutamia karvoja koiran hännästä ja lyödään ne kiinni seinän rakoon.[213] Tahi otetaan hännän nenästä karvoja ja etujaloista kynnen nenät ja naulataan ne leppänaulalla tuvan peräseinään.[214] Samoin saatiin lehmät kiinnitetyksi olinpaikkaansa. Karja saatiin tulemaan hyvin kotiin panemalla keväällä lehmän karvoja navetan nurkan väliin.[215] Samaa tarkoitusta varten otettiin joka lehmän kyljestä karvoja, tehtiin niistä paljaan polven päällä pallo, kaivettiin kellokkaan kohdalle reikä, pantiin pallo siihen ja lyötiin naula päälle. Lisäksi otti emäntä kellokkaan kellon, heitteli sillä vettä ympäri navettaa ja sanoi: "Pysykää yhdessä."[216] Erään toisinnon mukaan leikattiin jokaisen lehmän hännän nenästä karvoja ja pantiin kunkin lehmän "kynsipalkin" alle. Näin tehden löysi lehmä partensa paremmin.[217] Karjataioissa valmistetaan samantapaisia "karvakakkuja" kuin lemmennostossa. Saadakseen muut lehmät seuraamaan kellolehmää, emäntä leikkaa niistä jokaisesta karvoja ja syöttää ne leivän sisään leivottuna kellokkaalle.[218] Lehmät saatiin pysymään yhdessä ja tulemaan kotiin myös siten, että tehtiin vapunpäivänä taikinasta kyrsä, pantiin siihen jokaisesta lehmästä otettuja karvoja ja annettiin kaikille lehmille.[219] Joku yksityinen eläin saatiin pysymään karjassa antamalla sille keväällä ennen uloslaskemista leivänpalassa sen karjan karvoja, johon se oli kuuluva.[220]

Tarkoituksiltaan ja teknillisiltä keinoiltaan ovat nämä eläin- ja karjataiat hyvin selväpiirteisiä ja lähinnä lemmennostotaikoihin verrattavia. Nämäkin saattavat olla joskus moninkertaistuneita taikoja, kuten esim. se, jossa karvapallo seinään kiinnitettynä on hiomassa yhteyttä jokaisen eläimen ja navetan välille ja kellosta heitetty vesi kellokkaan kautta pitämässä karjaa koossa, jotapaitsi karvapallon valmistamisella paljaan polven päällä vielä saattaa olla tarkoituksena elukoiden kiinnittämiuen hoitajaansa.

Tämän pääasiallisen käytännön ohella tavataan eläinteu karvojen käyttöä eräiden taikatapojen yhteydessä, esim. hautaustavoissa jonkunmoisena pars pro toto-uhrina. Jottei kuollut veisi eläimiä jälkeensä, otetaan jokaisesta kotielukasta karvoja, pannaan ne ruumiin arkkuun samalla kuin ruumiskin ja lausutaan:

"Tässä on perintö-osasi:
elä enää muuta pyydä."[221]

Karjaonnen pidättämiseksi myyjän luona elukoita myötäessä otetaan eläimen ristiluilta kolme kertaa karvoja ja sanotaan:

"Onun minulle,
tänne sukus ja syntys jää."[222]

Päinvastainen tarkoitus kuin edellä tarkastelluissa eläin- ja karjataioissa, nimittäin eläimen villiinnyttäminen ja kodistaan karkuun pakottaminen, saavutetaan panemalla jäniksen karvoja ja hevosen kustakin jalasta otettuja "yösilmäkarvoja" sen vasempaan korvaan.[223] Hyväksi juoksijaksi saadaan varsa antamalla sille elävän suden karvoja; susi on päästettävä elävänä menemään.[224] Vieraassa karjassa kulkijaksi voi lehmänsä laittaa ottamalla vieraista lehmistä karvoja ja syöttämällä sille lehmälle, joka tahdotaan toisen karjaan suostuttaa.[225]

Syrjänit käyttävät karjataioissa karvoja samanlaisiin taikateknillisiin tarkoituksiin kuin suomalaiset. Lehmien laitumella koossa pysyttämiseksi otetaan yhdestä lehmästä tukko karvoja (mieluimmin rinnasta tahi sydämen kohdalta) ja ne annetaan leivän kanssa muiden lehmien syödä.[226]

Useiden suomensukuisten kansojen taikaluuloissa ja taikakäytännössä lasten hiuksille ja karvoille omistetaan eräitä erikoiskäsityksiä. Suomessa hiuksia koskevat luulot ilmenevät osaksi samanlaatuisina kieltoina kuin lasten kynsiinkin kohdistuvat. Lapsen hiuksia ei johonkin määrättyyn ajankohtaan saakka ole saanut leikata. Pohjanmaalla niitä, enempää kuin kynsiäkään, ei ole ollut lupa leikata ennenkuiu lapsi on oppinut puhumaan.[227] Hämeessä on kiellettyä leikata lasten, erittäinkin tyttöjen syntymähiuksia; leikkaamisesta on seurauksena, etteivät hiukset koskaan kasva tiheiksi.[228]

Myöskin lapsen hiusten kampaaminen ou kiellettyä. Suomessa on uskottu lapsesta tulevan mykän, jos sen hiuksia kammataan ennenkuin se on alkanut puhua.[229] Virolaiset eivät sui vuotta nuoremman lapsen hiuksia pelosta, etteivät sen hiukset kasvaisi.[230]

Niittytšeremissit noudattavat samantapaisia sääntöjä. Kahtena ensimäisenä vuotena lapsen hiuksia ei saa leikata; tämän säännön rikkomisesta on seurauksena, että lapsi rupeaa kasvamaan hitaasti.[231] Votjakit ovat samaten antaneet erikoisen merkityksen ensimäiselle lapsen hiusten leikkaamiselle. Kun se ensi kerran toimitetaan, ei hiuksia saa heittää pois, vaan on ne puhtaaseen valkoiseen liinavaatteeseen käärittynä pantava arkkuun säilöön. Jos ne heitetään hukkaan, lapsesta tulee tyhmähkö.[232]

Suomalaisista on olemassa XVIII vuosisadan lopulta oleva tieto, jossa puhutaan tavasta ajella lasten päät aivan paljaiksi.[233] Tällaisenaan tämä tieto ansaitsisi vähäistä mielenkiintoa, mutta ottamalla se huomioon muiden lasten hiusten suhteen noudatettujen tapojen yhteydessä ei voida kieltää, etteikö se saattaisi sisältää viittausta erääseen huomattavaan tapaan, lapsen hiuksien seremonialliseen leikkaamiseen. Lapsen hiusten määrättyyn ikään ulottuva leikkaamiskielto sekä käsitykset siitä erikoisesta merkityksestä, mikä niiden leikkaamisella yleensä luultiin olevan, ovat nimittäin johtaneet siihen, että lapsen hiusten ensimäisestä leikkaamisesta on monien kansojen tavoissa muodostunut määrätyitä menoja noudattava seremoniallinen toimitus.

Tällaisen muodon ovat nämä käsitykset saaneet votjakkien tavoissa. Kun votjakki haluaa tehdä läheistä tuttavuutta toisen kanssa, hän koettaa sopia siitä, että heistä tulisi keskenään orom (ǒром). Se, joka tahtoo hankkia itselleen orom'in, odottaa siksi, kunnes hänelle syntyy lapsi, ja kutsuu silloin sen ihmisen, johon hän haluaa tulla tällaiseen suhteeseen, luokseen vieraisiin. Kun tämä tulee, lapsen isä asettaa peränurkkaan patjan, levittää patjalle hurstikankaan, laskee sille lapsen ja hänen viereensä keritsimet. Samaan aikaan aletaan valmistaa päivällistä, jona tarjotaan puuroa ja naudanlihaa. Kun puuro on valmistunut, se pannaan kupissa pöydälle, kaadetaan lasiin olutta ja kumyškaa; sitten vieras ottaa käteensä keritsimet, leikkaa niillä kolmasti lapsen hiuksia ja sanoo: "Jumala suokoon että hän (lapsi) pysyisi elossa ja olisi terve ja antakoon Jumala meidän elää rauhassa ja sovussa kuolemaamme asti." Tämän jälkeen hän ottaa käteensä valmistetun puuron sekä juomat ja pyhäinkuviin katsoen rukoilee jumalaa. Rukous sisältää terveyden pyynnön lapselle ja rauhallisen elon toivotuksia rukoileville. Rukouksen jälkeen lapsi viedään pois, mutta itse käydään pöytään ja juhlitaan. Tästä alkaen pitävät lapsen isä ja vieras toisiaan sukulaisina, kävelevät juhlapäivinä yhdessä ja nimittävät toisiaan nimellä orom; näin nimittävät heidän perheensä jäsenetkin toisiaan.[234]

Lasten karvoihin kohdistuvista taikakäsityksistä on vielä huomioon otettava Suomessa ja Virossa tavattava luulo, että vastasyntyneessä lapsessa on joitakin vahingollisia harjasmaisia karvoja, jotka on poistettava. Tämä luulo yhtyy joskus niihin käsityksiin, jotka velvoittavat naisen noudattamaan eräitä säännöksiä raskauden aikana. Yhteys äidin ja hänen kohdussaan kehittyvän sikiön välillä ajatellaan erittäin kiinteäksi, niin että äidin varomattomuudet aiheuttavat vastaavia seurauksia jälkeläiselle. Suomessa luullaan monin paikoin lapsen saavan ihoonsa joitakin harjasmaisia karvoja, syntyvän harjaksisena, jos äiti raskauden aikana potkaisee sikaa,[235] syö sianlihaa tahi yleensä paljon liharuokia.[236]

Samaten uskovat niittytšeremissit raskaasta naisesta: jos tämä potkaisee sikaa, lapsi syntyy harjaksisena,[237] Sama luulo tavataan liiviläisillä.[238]

Luulo vastasyntyneessä olevista karvoista esiintyy Suomessa yleisenä myös edellä ilmaistusta syystä riippumattomana. Se yhtyy käsitykseen jonkinmoisesta lapsen sairaloisuuden tilasta. Lapsi itkee, on levoton, liikuttaa päätään, "kähertää" kovasti,[239] hieroo selkäänsä,[240] ei makaa oikein vaan kiemurtelee ja "rytisöö kuin sika".[241] Tahi on hänen äänensä käheä ja selkä syyhyy.[242] Ulkoisena merkkinä tästä tilasta on se, että lasten pinta on karkea[243] tahi on lapsen selässä, hartioilla ja siitä alaspäin, hienoja karvoja, jotka kehittyvät harjaksiksi ja halkeavat päästä,[244] Nämä harjakset pistelevät lasta aiheuttaen, ettei se saa maata.[245] Erään tiedon mukaan kasvavat nämä sukaset lapsen selkään kaksiviikkoisena.[246] Jollei lapsesta pienenä vihdota näitä karvoja pois, niin ne hänen isommaksi tultuaan vaivaavat häntä ihonäppyinä.[247]

Näitä karvoja poistetaan määrätyin keinoin. Tehdään joko nisujauhoista,[248] hiivasta[249] tahi molemmista[250] tahikka nisujauhoista ja siirapista,[251] jauhoista, hiivasta ja siirapista[252] tahi vihdoin siirapista ja ohrajauhoista[253] taikina, joka levitetään lapsen selkään ja joskus vanutetaan kädellä selässä kahtaanne päin[254] tahi muuten hierotaan.[255] Taikinan tahi voiteen päälle pannaan usein silkkihuivi ja sen päälle vielä joskus liinainen vaate, tahi vedetään verkavaatteella pitkin lapsen selkää saunassa, kun sitä ensin on hierottu vehnäjauhotaikinalla.[256] Joskus nisujauhovelliin pannaan käytettä ja se hapatetaan.[257] Voiteeseen käytetään myös äidin rintamaitoa.[258] Eräässä tiedossa puhutaan, että lapsen selkä voidekäsittelyn jälkeen vielä kammattiin.[259] Tämän käsittelyn kautta sanotaan lapsesta lähtevän ikäänkuin harjaksia, joita saattaa nähdäkin.[260]

Virolaiset luulevat samaten kuin suomalaiset lapsessa olevan harjaksia ja poistavat niitä samanlaisilla menettelytavoilla, nimittäin voitelemalla lasta taikinalla, kapaloimalla sen vaatteeseen ja vitsomalla.[261] Erään tiedon mukaan toimitetaan harjasten poisto lapsen ollessa vuoden vanha tahi vanhempikin. Niiden katsotaan hidastuttavan lapsen kasvamista, jonka vuoksi ne poistetaan.[262]

Eräät vanhemmat kirjallisuudessa esiintyvät virolaisia koskevat tiedot antavat mielenkiintoisia viittauksia siihen, mitä harjaksilla oikeastaau tarkoitettiin. Wiedemannin mukaan pitivät virolaiset huolta, että lapsessa syntyältä olevat emahiuksed eli titehiuksed huolellisesti poistettiin.[263] Äiti lypsää niille sitä varten maitoaan ja kietoo lapsen pään liinaan, silloin ne helposti lähtevät pois. Jos tämä jätetään tekemättä, lapsi saa myöhemmin "pahan silmän", ja kaikki paha, mitä hän toisille toivottaa, on toteutuva.[264] Tämän tiedon mukaan koski tapa siis syntymähiuksia päässä. Toinen, Viron saaristoasukkaita koskeva, puhuu ihokarvoista. Jollei lapsen ruumista peittäviä ihokarvoja ajoissa poisteta, ne kasvavat sisäänpäin ja lapsi saa rintataudin. Sen vuoksi voidellaan lapsi vehnäjauhoista ja hunajasta valmistetulla taikinalla, jolla karvat saadaan poistumaan.[265]

Miten ovat selitettävissä nämä laajalle levinneinäkin verrattain yhtenäisiä muotoja osoittavat taikaluulot? Eräs suomalainen lastenlääkäri pitää mahdollisena, että pienokaisten ihossa on joitakin näppyjä ja kovettumia, jotka voivat tuutua karheilta, ja että käsitys "harjaksien" olemassaolosta aiheutuisi tästä.[266]

Ihonäpyt tuskin ovat voineet olla varsinaisena syynä ja perustana luulolle lapsessa olevista vahingollisista karvoista. Ensiksikin on vaikeata olettaa, että tuollainen syy olisi saattanut olla yleisen ja laajalle levinneen taikauskoisten käsitysten ja tapojen sarjan aiheuttajana. Mielestäni on näiden selittelyssä lähdettävä joltakin muulta pohjalta kuin yksinkertaisesta tautiopillisesta syystä.

On muistettava, että ihossa oleviin karvoihin kohdistuvat luulot ja tavat suurimmalta osaltaan ovat samoja kuin päässä oleviin syntymähiuksiin nähden noudatetut, jotka taasen selvästi johtuvat taikauskoisista luuloista. Käsitys muualla lapsen ruumiissa olevista luulotelluista vahingollisista karvoista ei liene erotettavissa edellisestä, vaan perustuu sekin samanlaatuisiin taikauskoisiin alkuluuloihin. Tämän puolesta puhuu sekin, että ne muuallakin esiintyvät toistensa yhteydessä.

Virolaisten tavoissa karvojen poistaminen kohdistuu nimenomaan vastasyntyneen joko päässä tahi ihossa oleviin karvoihin eli syntymäkarvoihin. Aikaisemmin puheenaollut suomalaisia koskeva Acerbin tieto voisi hyvin tarkoittaa samaa. Suomessa viime aikoihin saakka yleisenä säilynyt "harjasten" poistaminen ei siis saattane olla erotettavissa luulosta vastasyntyneessä todellisuudessa olevien karvojen poistamisen tarpeellisuudesta. Kuten yleensäkin, on tässäkin itse tapa alkuperäisten käsitysten hämmennyttyä jatkanut olemassaoloaan toisenlaisten taikaluulojen varassa.

Tämän kysymyksen selvittelyksi silmäiltäköön eräiden toisten kansojen vastaavia käsityksiä ja tapoja, koska niissä on löydettävissä runsaasti analogioita suomalaiskansojen tavoille.

Isovenäläiset noudattavat lasten hiusten suhteen sääntöä, joka kieltää leikkaamasta niitä eunen vuoden ikää.[267] Liettualaiset uskovat, että jos raskas vaimo potkaisee sikaa, syntyy karvainen lapsi.[268] Novgorodin läänin venäläisillä on vastaava luulo.[269] Myöskin lapsen "harjaksista" uskovat isovenäläiset samaa kuin suomalaiset ja turvautuvat samanlaisiin keinoihin niiden poistamiseksi. Samalla käsittävät hekin "harjasten" esiintymisen sairaloisuuden tilaksi, joka saa nimityksensä sanasta щетинка, harjas, tahi syyhyämistä merkitsevästä sanasta (щекотунъ). Sen parantamiseksi ottaa äiti hyppysellisen jauhoja, sekoittaa, ne rintamaitoonsa ja hieroo näin saadulla tahtaalla lapsen selkää.[270] Tahi lasta voidellaan saunassa hunajalla[271] tahi hiivalla.[272] Jos lapsi usein venytteleikse, hieroo selkäänsä, ja kiemurtelee, vähävenäläiset päättävät sen selässä olevan sen eläimen karvoja (koiran, kissan, sian), jota lapsen äiti on potkaissut raskaana ollessaan. Nämä karvat on poistettava leivällä hieromalla. Tätä varten taitetaan ensimäinen uunista otettu leipä ja sen pehmeästä osasta pyöritetään pallo, jota sairaan lapsen selässä kieritetään pitkin ja poikki. Toimituksen jälkeen asetetaan leipäpala portin pylvään päälle tarkoituksessa, että linnut sen veisivät.[273]

Ulottamalla vertailu laajemmalle havaitaan ensiksikin, että lukuisat kansat joko leikkaamalla tahi muuten — samalla kuin toimitus useinkin on muodostunut erikoiseksi seremoniaksi — poistavat äskensyntyneen lapsen hiukset. Tämä meno liittyy useimmiten nimenantoon, mutta saattaa tapahtua myöhemminkin, siitä erilliseuä. Erään Indian heimon nimenantotavoissa tuodaau esiin vesiastia, ajellaan lapsen pää paljaaksi ja pannaan hiukset vesiastiaan.[274] Etelä-lndian Todo-heimossa isä ajelee nimenannossa paljaaksi keskiosan lapsen päätä.[275] Malajin niemimaan pakanallinen Mantra-heimo noudattaa tapaa ajella paljaaksi lapsen pään muutama päivä syntymisen jälkeen.[276] Eräät Afrikan heimot antavat lapselle nimen 7-8 päivän vanhana; samalla ajellaan lapsen pää.[277] Seitsemäntenä päivänä syntymisen jälkeen pidettävässä nimenantojuhlassa japanilaiset ajelevat lapsen pään paljaaksi.[278]

Toisinaan, kuten esim. Kantonin maakunnan alkuasukkaiden keskuudessa, nimenannossa lapsen koko ruumis ajellaan paljaaksi.[279] Joskus poistetaan silmäripset.[280]

Hiusten leikkaaminen voidaan tämän ohella lykätä myöhäisempään aikaan. Paikoitellen Saksassa luullaan, että jos lapsen hiuksia kammataan sen ensimäisenä ikävuonna, lapsesta tulee huono-onninen, tahi jos pojan hiuksia leikataan ennen tämän seitsemättä ikävuotta, ei hänestä tule rohkea.[281] Nayerien, Malabarin sotilaskastin keskuudessa leikattiin tyttöjen ja poikien hiukset vasta kolmantena tahi viidentenä ikävuotena,[282] Vanhassa Iuca-valtakunnassa leikattiin lapsilta kahden vuoden ikäisenä hiukset ja annettiin samalla nimi.[283] Hindut eivät leikkaa lapsen hiuksia viiden vuoden ikään saakka; sen ikäisenä viedään se tirtha'an (pyhään kylpypaikkaan) tahi tavallisemmin iwalamukhi'in (paikkaan, jossa tuli nousee maasta) ja siellä brahmani leikkaa hänen hiuksensa. Kun poika on 8-12-vuotias, hänen päänsä ajellaan ja ylipappi opettaa hänelle pyhät menot.[284]

Nämä esimerkit riittänevät osoittamaan, että erilaisten, kaukana toisistaan asuvien kansojen lasten hiuksiin kohdistuvat taikauskoiset käsitykset ja tavat toiselta puolen ilmenevät taipumuksena poistaa vastasyntyneen pääkarvat sekä muut ruumiin karvat, toiselta kieltona toimittaa hiusten leikkaamista aikaisimmassa nuoruudessa. Hiukset on leikattava seremoniallista menoa noudattaen tahi jonkin muun sentapaisen toimituksen yhteydessä.

Kaiken edelläesitetyn huomioon ottaen emme voi tulla muuhun lopputulokseen, kuin että suomalaiskansojenkin vastaavien tapojen varsinaisena lähtökohtana on ollut pyrkimys poistaa vastasyntyneessä tahi pienessä lapsessa olevat, vahingollista taikavoimaa sisältävät karvat. Mutta mistä johtuu käsitys lapsen hiusten ja karvojen vahingollisesta taikatehosta?

Alhaiskultturisten ja luonnonkansojen käsityksissä ihminen eräissä elämänsä tiloissa on erikoisesti alttiina kaikenlaisille pahoille vaikutuksille ja samalla kertaa itse maagillisten voimien valtaama. Tämän vuoksi on hänen itsensä noudatettava ja muiden häneen nähden näinä aikoina sovellutettava erikoisia varo- ja suojelustoimenpiteitä. Näitä tiloja on esim. naisen raskauden ja synnyttämisen aika, sekä miehen että naisen elämä avioliittoseremonioiden aikana ja varhaisin lapsuus syntymästä alkaen. Näinä aikoina katsotaan ihmisen olevan erikoisten suojelutoimenpiteiden tarpeessa, jotka saattavat olla joko ehkäisevää laatua tahi tarkoittaa tämän vaaranalaisen tilan neutralisoimista ja siihen yhtyvän taikaenergian hajoittamista. Naisen suhteen raskauden aikana nämä toimenpiteet esiintyvät etupäässä lukemattomien kieltomääräysten ja menettelyohjeiden muodossa, avioliittotavoissa pesuina, puhdistuksina, snlhasen ja morsiamen eristämisenä ympäristöstään peittämällä y.m.[285]

Lapsiin kohdistuvissa tavoissa käsitys tällaisesta vaaranalaisuuden tilasta on pukeutunut m.m. yleiseen luuloon n.s. "vaihdokkaasta". paholaisen oikean lapsen tilalle asettamasta epäsikiöstä sekä mitä monilukuisimpiin varotoimenpiteisiin pesuineen, varoesineiden käyttöineen j.n.e.

Tämän passivisen vaaranalaisuuden tilan ohella ajatellaan ihmisen näissä kriitillisissä elämänkohdissaan saattavan olla myös aktivisessa erikoistilassa (tabu), joka velvoittaa hänen itsensä sekä toisten ihmisten hänen suhteensa noudattamaan määrättyjä varotoimenpiteitä. Tällaisen taikatehon valtaaman ihmisen ruumiillisen olemuksen osienkin ajatellaan sisältävän hänelle itselleen tahi muille vaarallista taikavoimaa. Näin juuri nimenomaan hiusten. Rottin saaren asukkaat luulevat lapsen ensimäisten hiusten ja karvojen olevan hänelle itselleen vaarallisia ja niiden poistamisen tarkoituksena on tämän vaaran välttäminen.[286] Häämenoissa havaitaan useita hiuksiin kohdistuvia seremonioita, m.m. snlhasen hiusten ajaminen, jotka nähtävästi liittyvät näihin käsityksiin.[287]

Frazerin käsityksen mukaan lapsen hiuksiin kohdistuvien tapojen perustaksi on katsottava juuri lapsen tabu-tilaa. Sen poistamiseksi arvellaan lapsen ruumiillisen olemuksen osat, koska niihin on ikäänkuin tarttunut tabutilan myrkkyä ja ne sellaisina ovat vaarallisia. Samalla tavoin menetellään sellaisten esineiden, esim. astioiden kanssa, jotka ovat olleet kosketuksissa tällaisessa tilassa olevan henkilön kanssa: ne rikotaan ja hävitetään.[288]

Tarkastelumme on osoittanut, että suomalaiskansojen tavat ja käsitykset lasten hiuksista ja karvoista oleellisimmalta osaltaan liittyvät samantapaisiin yleismaailmallisiin uskomuksiin. Virolaisten tavat ja luulot osoittavat selvästi karvojen poistamisen tarkoittavau lapsen päässä ja muualla ruumiissa olevia sуntуmäkarvoja. Näiden karvojen poiston laiminlyönnin nähdään taikakäsityksissä aiheuttavan lapselle vahingollisia seurauksia, jotka ovat samanluontoisia kuin liian aikaisin toimitetusta hiusten ja kynsien leikkaamisesta johtuvat. Suomalainen ja venäläinen käsitys lapsen harjaksista voinee tuskin olla muuta kuin yksi näiden taikaluulojen ilmenemismuodoista, joista hyvin on myöskin voinut johtua hiusten poisleikkaamisen lykkääminen määrättyyn ikään tahi aikaan. Näin saattaisi se lähennellä niitä taikakäsityksiä, jotka velvoittavat pyhyyden energialla varustettujen ihmisten, pappien, kuninkaiden ja taikurien säilyttämään hiuksensa leikkaamattomina. Vogulien hius- ja tukkalaitteeseen kohdistuvat tavat seremoniallisen surun aikana johtunevat nekin käsityksistä surevan tabu-tilasta. Tunnettuahan on, että suruseremonioiden aikana tämänlaatuisia kynsiin, hiuksiin, astioihin y.m. kohdistuvia tapoja noudatetaan.[289]

Tällä en kuitenkaan tahdo sanoa, että puheenaolleeseen ryhmään kuuluvat tavat ja taikakäsitykset olisivat selitettävät yksinomaan tältä kannalta. Varsinkin myöhemmin, alkuperäisempien käsitysten hämmennyttyä, on niihin saattanut liittyä vallan toisenlaisia maagillisia mielikuvia. Ajateltakoon esim. kynsien ja hiusten leikkaamista. Siinä ei saata olla kaukana mielikuva typistämisestä, vähentämisestä, joka semmoisenaan saattaa olla vahingollista lapsen kasvulle ja vaurastumiselle.

Puheenaollut vähävenäläinen tapa poistaa lapsen hiukset pehmeällä leivällä ja jättää leipä lintujen vietäväksi puhuu selvästi sen käsityksen puolesta, että hiusten ajateltiin sisältävän vaaraatuottavaa voimaa tahi ainetta. Yleinen venäläisten ja eräiden suomalaiskansojen (suomalaisten, syrjänien) noudattama tautien parannuskeino ou taudin siirto toiseen ihmiseen, eläimeen j.n.e. jonkin välittävän aineen välityksellä, esim. syöttämällä koiralle leipää, jolla kipeää paikkaa on kosketeltu tahi hangattu.[290]

Votjakkien tavoissa, joissa lapsen hiusten leikkaaminen on muodostunut seremonialliseksi toimitukseksi, on huomiolle pantava hiusten leikkaajan ja sen perheen, johon lapsi kuuluu, joutuminen ystävyys-. jopa sukulaissuhteeseen keskenään. Tämä suhde muistuttaa toisaalta venäläistä ristivanhempien suhdetta ristilapseensa, toisaalta samanlaatuisia ilmiöitä turkkilais-tatarilaisten ja eräiden muiden muhamettilaisten kansojen tavoissa. Muhamettilaisten albanien keskuudessa, jotka samaten suorittavat lapsen hiusten ensimäisen leikkaamisen seremoniallisena toimituksena, tulee leikkaajasta jonkinlainen risti-isä ja hän joutuu läheiseen suhteeseen asianomaiseen perheeseen. Hän leikkaa tonsuran tapaan jonkun verran lapsen hiuksia ja panee suortuvan rahojen keralla pussiin, jota pidetään kolme päivää suljettuna. Tämän ajan loppuunkuluttua otetaan rahat pois ja hiukset heitetään tuleen.[291] Muissakin perhejuhlissa, esim. häissä, avustavat henkilöt voivat tulla samanlaiseen suhteeseen perheeseen. Tällaisia seremoniallisia sukulaisia ovat tšeremissien ja tšuvassien häämenojen kiamatlek l. kiamat-pariskunta ja tšuvassien hyjmatlyk l. hajmatlyh. He joutuvat aviopariin lähes samanlaiseen suhteeseen kuin vanhemmat ja heitä nimitetään isäksi ja äidiksi.[292]

Karjalaisten tavoissa ja taikaluuloissa tavattava parran pyhänä pitäminen ja erikoinen vaarinpito partakarvoista sekä joissakin tapauksissa huolenpito ja varonta hiusten suhteen yleensäkin saattavat yhtyä niihin käsityksiin, jotka antavat pään karvoille, etenkin hiuksille, inhimillisen elämän ja voiman tyyssijan tahi lähteen merkityksen. Monet kansansadut asettavat ihmisen "sielun" tahi voiman hänen hiuksiinsa: jos ne leikataan pois, ihminen kuolee tahi käy heikoksi. Tämän uskon vuoksi esim. noitien päät ajeltiin paljaaksi, ennenkuin heidät jätettiin kiduttajan käsiin.[293] Ajateltakoon tässä, miten Simsonin voiman katsottiin asuvan hänen hiuksissansa.

Edellisestä on muun ohella selvinnyt, että suomalais-virolaiset ja venäläiset käsitykset lapselle vaarallisista harjaksista, jopa niiden poistomenetelmätkin, osoitavat huomattavaa yksityiskohtaista yhtäläisyyttä. Tämä oikeuttaisi päättämään, että näiden kansojen välillä tässä suhteessa vallitsee jokin lähempi vuorosuhde, jolloin lähinnä tietenkin on ajateltavissa venäläisten tapojen vaikutus suomalaisvirolaisiin.

[III. Synnytysjälkeiset ja napanuora.]

Se yhteys, jonka ajatellaan vallitsevan ihmisen ja hänen ruumiillisen olemuksensa osien välillä senkin jälkeen kuin fyysillinen yhdysside niiden väliltä on loppunut, ilmenee synnytysjälkeisiin ja napanuoraan kohdistuvissa käsityksissä mitä kiinteimpänä ja luonteenomaisimpana. Monesti ne suorastaan identifioivat itseään lasta. Tämän ohella synnytysjälkeiset ja napanuora ovat tavoissa ja taikauskoisissa käsityksissä muihin organismin osasiin nähden erikoisasemassa siinä suhteessa, että ne säilyttävät maagillisen siteensä kahtaalle, s.o. sekä synnyttäjään että jälkeläiseen.

Suomessa synnytysjälkeisten eli puhtiaisten[294] suhteen on noudatettu vaihtelevia menettelytapoja. Sodankylässä ne viedään sellaiseen paikkaan, "johon ei päivä näe", jossa ei kukaan kulje, koirat eikä muut.[295] Liperissä ne otettiin talteen, kuivattiin uunilla, pantiin vaatepussiin ja siitä lapsen kehtoon pään alle.[296] Jos Etelä-Hämeessä ne heti lapsen synnyttyä kaadetaan kumoon (aukko alaspäin), ei vaimo enää saa lapsia.[297]

Erään tiedon mukaan vietiin synnyttäjän "veriset vuoteet" metsään, samalla loitsien:

"Tuua biiestä patoo
Helvetistä [kattilata]
Jolla verta keitetään."

Näin menetellen lapsesta tuli hyvin luonnokas ihminen, niin ettei minkäänlaiset noidat pystyneet.[298]

Napanuoraan näytään myös kiinnitetyn huomiota. Jos se osa napaa (napanuoraa), joka kuivaa ja erkanee itsestänsä, pannaan talteen ja sittemmin, kun lapsi on kasvanut ja sitä ruvetaan opettamaan lukemaan, se annetaan sille ensimäiseksi "kirjatikuksi", tulee lapsesta hyvä lukemaan.[299]

Nämä esimerkit osoittavat suomalaisten synnytysjälkeisiin ja napanuoraan nähden noudattaneen tapoja, joita ei saateta johtaa yksinkertaisista puhtaus- ja hygienisistä käsitteistä, vaan jotka viittaavat synnyttäjän ja jälkeläisen taikasuhteeseen niihin.

Eräät toiset suomalais-ugrilaisten kansojen vastaavat tavat ja käsitykset kuvastavat paljoa selvemmin ja alkuperäisemmin synnyttäjän ja lapsen suhdetta synnytysjälkeisiin ja napanuoraan.

Tšeremissit ottavat kaikki synnytysjälkeiset talteen, asettavat ne vanhaan virsuun, jonka toisella virsulla peitettynä heittävät joko pirtin sillan alle tahi saunaan. Ne on välttämättömästi heitettävä näihin paikkoihin, koska synnyttäjä muutoin sairastuisi parantumattomaan tautiin.[300]

Synnyttäjän riippuvaisuussnhdetta synnytysjälkeisistä kuvastavat myös syrjänien tavat ja käsitykset. Jos poltettaisiin osa istukkaa (plасenta) uunissa, niin synnyttäjä tämän jälkeen pian kuolisi. Tämän vuoksi syrjänittäret huolellisesti varjelevat istukkaa joutumasta kenenkään syrjäisen käsiin. He kätkevät sen hautuumaalle maahan. Keskivytšegdalaisten kylien naiset pitävät parempana haudata istukan navettaan. Vanhat naiset opettavat nuorille, jotka pian tulevat äideiksi, että heidän on haudattava synnytysjälkeiset missä ikänä (pellolla, metsässä) synnytys tapahtuukaan. He viittaavat siihen, että luontokappaleetkin, kuten lehmät, hautaavat ne, kaivamalla maahan kuopan ja peittämällä.[301]

Obin ugrilaisten vastaavista tavoista on olemassa mielenkiintoisia tietoja. Ostjakeista mainitsee Georgi, että he ripustavat synnytysjälkeiset puuhun lippaassa, johon ovat panneet kalaa ja palan lihaa.[302] Samasta tavasta kertoo Pallas matkakuvauksissaan.[303] Karjalaisen mukaan on tämä tapa vieläkin eri alueilla käytännössä. N.s. puhtiaiset ja kaikki synnytyksessä likautuneet pajunlastut pannaan tuohiseen vakkaan, johon asetetaan vähän kalaa ja lihaa, ja vakka ripustetaan metsään johonkin puun oksaan. Vasjuganin ostjakit sitovat kopan ulkopuolelle pienen jousen uhriantimiksi puhtiaisissa olevalle istukalle. Tremjuganilaiset nimittävät poistuvaa istukkaa, jossa väitetään näkyvän ihmiskasvojen piirteet, "lapsen-elättäjä-eukoksi" ja osoittavat sille palvontaa. "Sille ommellaan jo ennen synnytystä karttuunista pieni paita, johon vielä kiinnitetään pikkaraiset vyön ja päähuivin tapainen, ja tämä puku pannaan sitten mainittuun 'napakoppaan' yhdessä puhtiaisten kera. Ennen kopan vientiä lähimetsään ripustettavaksi tehdään sille 'napakestitys': se asetetaan asunnossa tšuvalin — kesäkodassa tulisijan — kupeelle ja sen eteen syömätuohisessa tahi lautasella kalaa, lihaa tahi leipää ja teetä, mitä syötävää vain kotona sattuu olemaan. Naiset kumartelevat kätilöakan kehoittaessa: 'Lapsen-elättäjä-eukko, sinä syö! tuliemonen, sinä syö, juo! onnistuvina, osakkahina ollaksemme!' Kestityksessä tarjotut ruoat on sitten naisten syötävä, miehet eivät niihin saa koskea."[304]

Vogulien tapana on samaten ripustaa synnytysjälkeiset puuhun.[305]

Tässä yhteydessä tarkasteltakoon erikoisesti eräitä napanuoraan kohdistuvia tapoja ja taikakäsityksiä. Sen leikkaamiselle omistetaan usein tärkeä merkitys ja tämän toimituksen katsotaan olevan suhteessa lapsen vastaiseen kohtaloon ja menestymiseen. Leikkaamisessa kiinnitetään erikoisesti huomiota siinä käytettyyn alustaan ja leikkausaseeseen; koko toimitus muodostuu usein seremonialliseksi menettelyksi asianmukaisine lauseineen ja toivotuksineeu. Niinpä Vjatkan läänin Uržumin piirin tšeremissit katkaisevat poikalapsen napanuoran kirveellä halon päällä, samalla lausuen: "Ole työteliäs!" j.n.e. Tytön napanuora katkaistaan rukin päällä samalla sanomalla: "Ollos ahkera kehräämään!"[306]

Glazovin piirin votjakit katkaisevat tämän elimen saunan kynnyksellä kirveellä; tyttölapsen napanuoran leikkausalustaksi käytetään rukkia ja toimitetaan leikkaaminen veitsellä lausuttaessa: "Ollos ahkera kehrääjä, voimakas, terve!" j.n.e. Mamadyšin piirin votjakit heittävät poikalapsen napanuoran jäännöksen hevossuojukseen, jolloin lapsesta tulee hyvä hevosten isäntä. Tytön napanuora on taas käärittävä jobonkin ja pantava arkkuun. Jos se heitettäisiin hevossuojukseen, tulisi tytöstä halukas tekemään miesten töitä.[307]

Inkeriläisillä on ollut tapana panna pieni leipäpala ja muutamia viljanjyviä lapsen napaa vastaan sen kapaloihin. Tämän pitäisi vastata niitä yhdeksää jyvää, jotka ommellaan naimisiin menevien vaatteisiin kainalokuoppien kohdalle.[308]

Paitsi niitä toimenpiteitä, joilla on suoranaisen varotoimenpiteen luonne, suomalais-ugrilaisten kansojen synnytysjälkeisiin nähden noudattamissa tavoissa on havaittavissa sellaisia, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten käsittelyn avulla aikaan saada toivottuja vaikutuksia jälkeläiseen. Näistä on ennen kaikkea kiinnitettävä huomiota Obin ugrilaisten tapaan ripustaa synnytysjälkeiset puuhun. Suomalaisista oleva tieto niiden metsään kantamisesta on tässä yhteydessä mainittava. Sen tavan perustana on kyllä voinut olla vain pyrkimys saattaa ne määrätyllä tavalla talteen tahi piiloon, siis varotoimenpiteiden sarjaan luettava toimi. Samalla se saattaisi kuitenkin viitata samantapaiseen menettelyyn ja käsityksiin kuin mitä Obin ugrilaiset ovat noudattaneet.

Ajatus kasvavan luonnonesineen, kuten puun suhteesta ihmisyksilöön, varsinkin lapsiin ja sairaisiin, on lukuisten kansojen tavoissa ja taikakäsityksissä kehittynyt laajaksi maagillisten käsitysten sarjaksi. Näin on asianlaita varsin suuressa määrin suomalais-ugrilaisten kansojen mytologiassa ja taikakäsityksissä. Näiden kysymysten yksityiskohtainen tarkastelu veisi liiaksi syrjään varsinaisesta aiheestamme; ne ovat kuitenkin tässä esillä olevien seikkojen kanssa siksi läheisessä yhteydessä, että katson voivani niitä vähän laveammaltakin kosketella.

Ensiksikin muistuttaa vasta mainitsemamme Obin ugrilaisten käytäntö monien muiden kansojen tapoja, joiden tarkoituksena on saattaa synnytysjälkeiset puun tahi jonkun muun kasvin yhteyteen. Mecklenburgissa ja Pommerissa viedään heti synnytyksen jälkeen jälkimeno nuoren puun juurelle luulossa, että lapsi kasvaa puun keralla.[309] Saona-heimo Indiassa leikkaa viiden päivän kuluttua syntymisestä napanuoran pois. Sen ottaa kätilövaimo ja panee lehdistä tehtyyn astiaan, jossa on öljyä. Tulisijan tuhka otetaan ulos, kasataan maahan ja astia asetetaan sen huipulle. Pienoiskokoinen jousi ja nuoli pistetään tuhkaan; sitten viedään kaikki vaatteeseen käärittynä kusum-puun (Schleichera trijuga) alle. Menon isä, lausuen samalla: "Minulla on poika, tulkoon hänestä metsänkävijä." Tytölle suoritetaan sama meno, mutta jousen ja nuolen asemasta käytetään bambulastua riisin sekoittamista varten ja sanotaan: "Tulkoon hänestä hyvä perheen emäntä."[310] Kun napanuora irtautui, Maorit veivät lapsen papin luokse. Napanuora haudattiin pyhään paikkaan ja sen päälle istutettiin nuori vesa, jota nimenomaan pidettiin lapsen "elämän merkkinä". Toisen tiedon mukaan haudattiin istukka ja istutettiin puu sen paikan päälle.[311] Fidshisaarelaiset hautaavat napanuoran kokospähkinän keralla, jota koetetaan saada itämään ja kasvamaan. Syntynyt puu tulee lapsen omaisuudeksi.[312] Azteki-pojan napanuora haudattiiu aseiden kuvien keralla paikkaan, jossa voitiin vastaisuudessa taistelun olettaa tapahtuvan.[313]

Luetelluista tapauksista havaitaan useimmissa selvänä ajatus lapsen ja kasvin välille synnytysjälkeisten tahi napanuoran avulla aikaansaatavasta yhteydestä. Ei liene epäiltävää, etteikö tämä ajatus ole ollut juuri Obin ugrilaistenkin tapojen perustana. Kun pidettiin vaikeana muulla tavoin säilyttää ja estää turmeltumasta synnytysjälkeisiä, joiden kanssa lapsen menestyksen ajateltiin olevan riippuvaisuussuhteessa, yhdistettiin lapsen elämä ja kehitys niiden välityksellä kasvavaan luonnonesineeseeu. Tämän toivottiin tuottavan lapselle samanlaista kasvu- ja kehitysvoimaa kuin mitä siinä itsessään piili.

Tämä sama ajatus on ollut perustana useille suomalaisten kansojen taikatoimille ja -käsityksille, ja on se pukeutunut edellisiin verrattaviin tapoihinkin. Suomalaisissa lapsitaioissa on joukko sellaisia, joissa lasten menestymistä tahi terveyttä hankitaan eräänlaisilla puihin ja muihinkin kasveihin kohdistuvilla taikatoimilla. Lapsen menestykseksi viedään se alasti riisuttuna pohjoiseen päin, pohjoispuolella mäkeä kasvavan koivun luo, sivellään kolmasti ylhäältä alaspäin koivun oksan latvalla ja lausutaan:

"Metsän tyttö, metsän akka
Metsän pienet piikaset
Hoiva sulle hoiva mulle;"

sitten mennään taas pohjoiseen päin toisen koivun luo, tehdään sama temppu, sekä vielä kolmannen koivun luo, jossa se uudistetaan, ja sitten mennään taakseen katsomatta takaisin.[314] Jos lapsi ei tavallisella ajalla rupea kävelemään, katsotaan riiden sitä vaivaavan. Sen parantamiseksi asetetaan lapsi pellolle istumaan ja kynnetään auralla tahi kuokalla sen ympärille vako. Sitten kylvetään hampun siemeniä lapsen päälle.[315] Riittä sairastavaa parannetaan myös halkaistujen puiden läpi kuljettamalla.[316] Itkuisaa ja levotonta lasta parannetaan halkaisemalla puu niin suurelle raolle, että lapsi mahtuu siitä, ja pujottamalla hänet siitä kolme kertaa läpi, joka kerran lukemalla isämeitä takaperin.[317]

Näiden tapojen ja taikojen selittelyssä, varsinkin silloin, kun niiden tarkoituksena on määrätyn sairauden parantaminen, on huomioon otettava toinenkin käsitys, nimittäin ajatus taudin siirtämisestä puuhun, joka m.m. hammastaudin parantamisessa näkyy selvänä. Etupäässä taudin siirtoajatukseen näyttää perustuvan suomalainen varastustaudin parannustaika, jossa potilasta kuljetetaan kolmen halkaistun puun läpi. Taian jälkeen näet puut reväistään ylös maasta, upotetaan kivien avulla koskeen sekä loitsitaan:

"Asu paha koskessa kovassa
Ettet riko ristittyä
Etkä kaada kastettua."[318]

Molempiin käsityksiin palautuvat nähtävästi vastaavat mordvalaiset taiat. Jos lapsi itkee kovasti ja sairastaa kauan, vievät ersäläiset sen metsään. Siellä halkaistaan puu (poikaa varten tammi, tyttöä varten koivu) siten, että puun keskusta halkaistaan, mutta latva ja juuriosa jätetään kokonaisiksi. Tästä halkaistusta paikasta kuljetetaan lapsi lävitse. Kun sitä kuljetetaan läpi, sanotaan: "Pyhä puu, viheriä tammi (jos lapsi on poika) ota orjalta N. N. hänen itkunsa, poista se hänestä, anna terveyttä. Siitä, että annat terveyttä, taudin ottamisesta, pue orjan N. N. päälle hänen vaatteensa, pane jalkaan hänen jalkineensa: hänen päästänsä lakki, hänen päältänsä paita, hänen vartaloltansa vyö, kapalot ja paita." Tämän jälkeen ripustetaan puuhun sairaan lapsen lakki, paita, vyö ja päällysvaate ja mennään pois.[319] Erään toisen taian mukaan näyttävät ersäläiset pitävän puuta lapsen suojelijana. Kun jossakin talossa on vastasyntynyt nähnyt päivän valon, ripotellaan akkunalaudoille tuhkaa, tehdään akkunoihin ristinmerkki ja vedetään vastasyntyneen ympäri koivuista vitsaa lausuen: "Pyhä puu, valkea koivu, suojele orjaa N. N. pahalta ihmiseltä (noidalta), pahasta, yöllä unen aikana, päivällä valvoessa, häntä ylös nostettaissa, häntä alas laskettaissa, rinnalla ruokittaessa, ruo'alla ruokittaessa, juotettaissa." Näin suojellaan vastasyntynyttä kuudenkymmenen päivän aikana.[320]

Muitakin sairauksia näyttävät mordvalaiset parannelleen viemällä sairaan tammen alle.[321]

Ei saatettane kieltää, etteikö näiden taikatointen perustana taudin siirtoajatuksen ohella olisi käsitys lapsen tahi sairaan joutumisesta erikoiseen suhteeseen puuhun, ajateltiinpa sen kautta joko sairauden siirtyväu puuhun tahi puun sellaisenaan antavan terveyttä, kukoistustansa ja kasvuvoimaansa lapselle. Nämä käsitykset ovat saattaneet olla esillä samanaikaisestikin. Niiden selvitykseksi tarkasteltakoon vielä muutamaa tänne kuuluvaa tapaa.

Virolaiset ovat käsitelleet sellaista lasta, joka ei ala tavalliseen aikaan kävellä, siten, että jonakin torstaina ovat kyntäneet ja äestäneet peltoa ja asettaneet lapsen näin valmistetulle paikalle istumaan. Sitten on lapsen yli kylvetty hamppua ja sanottu: "Капер kazuma, laps laduma", s.o. hamppu kasvakoon, lapsi juoskoon.[322]

Pensan läänin Gorodištšen piirin venäläiset (mordvalaiset?) ovat parantaneet sellaista lasta, joka pitkään ei lähde kävelemään, viemällä siemennettävälle pellolle. Siellä heitetään ensi kourallinen siemeniä pellolle, toinen lapsen päälle, kolmas taas maahan, taas lapsen päälle j.n.e.[323]

Suomessa on keväällä lehmiä ensi kerran laitumelle laskettaessa niiden annettu kulkea ulos halkaistun pihlajakepin läpi.[324] Lampaiden menestymiseksi otetaan Mikonpäivän lauantai-iltana kolme kasvavaa närettä ja kolmesta muurahaispesästä muurahaisia ja viedään ne lammaskarsinaan sanoen samalla:

"Kasva kuin näre ja sikie kuin kusiainen."[325]

Näissä tapauksissa, taudin siirtämisajatus ei ole saattanut olla taian perustana, vaan on niiden katsottava perustuvan suorastaan ajatukseen elimellisen luonnon rehoittavasta kasvuvoimasta ja hedelmällisyydestä, joita ominaisuuksia näin pyritään siirtämään taiottavaan.

Niissä parannustaioissa, joissa sairasta kuljetetaan reiän läpi, on vielä saattanut väikkyä mielessä ajatus sairauden poispyyhkimisestä tällaisen käsittelyn avulla. Sairaita on kuljetettu muidenkin reikien kuin halkaistujen puiden läpi. Lasta, jonka sairauden arvellaan olevan maasta, kuljetetaan reiän läpi, joka on tehty kolmelta sivulta maasta irtiotettuun turpeeseen.[326] Nämä tavat ovat mahdollisesti vielä jossakin yhteydessä oksanreikien merkitykseen taikuudessa.

Joka tapauksessa saatamme pitää Obin ugrilaisten synnytysjälkeisiin nähden noudattamaa tapaa tyydyttävimmin selitettynä juuri ominaisuuksien siirtoajatuksen kannalta ja pyrkimyksestä luoda yhteyttä kasvavaan luonnonesineeseen. Pienoisen jousen ja nuolen ripustaminen niiden yhteyteen käy tämän ajatuksen kannalta ja vastaaviin muitten kansojen tapoihin vertaamalla myöskin selväksi. Sen tarkoituksena oli symbolisella tavalla taata lapselle hyvät metsämiehen ominaisuudet.

Mikä merkitys on vihdoin annettava tavoille asettaa viljaa ja ruoka-aineita synnytysjälkeisten yhteyteen tahi säilyttää niitä viljan säilytyspaikoissa? Puhuttaessa esim. inkeriläisten tavasta asettaa viljanjyviä napaa vasten on muistettava, että jyviä käytetään usein profylaktisesti, vastataioissa varausesineinä, ja että vastasyntyneen kapaloihin ja kehtoon yleisesti asetetaan kaikenlaisia varoesineitä. Jyvien asettaminen nimenomaan lapsen napaa vasten oikeuttaa tässä ottamaan huomioon toisenkin selitystavan. Keinot, joiden avulla lapsen elämä ajatellaan yhdistettävän kasvavaan luontoon, eivät rajoitu yksinomaan edellä tarkasteltuihin, synnytysjälkeisiin kohdistuviin. Samasta ajatusyhteydestä on varmaankin sukeutunut tapa leikata napanuora poikki viljalyhteen päällä ja kylvää verestä kostuneet jyvät lapsen nimeen.[327] Inkeriläinen tapa saattaa palautua juuri tällaiseen mielikuva-analogiaan viljan ja lapsen kasvamisesta.

Selitettäessä Obin ugrilaisten tapaa panna synnytysjälkeisten mukaan ruokatavaroita on huomioon otettava se seikka, että he nähtävästi personifioivat n.s. istukan jonkunmoiseksi lapsionnen jumalattareksi ("lapsen-elättäjä-eukko"), jolle osoittavat palvontaa. Ruokatavarat saattavat tällöin olla tarkoitettu uhriksi tälle jumaluudelle. Mutta tässäkään ei voida olla huomioon ottamatta eräitä toisia näkökohtia. Tapa varustaa synnytysjälkeiset ruokatavaroilla, panna ne säilöön niiden kanssa tahi samaan paikkaan, missä viljaa ja ruokatavaroita säilytetään, ei näytä olevan niinkään satunnainen. Etelä-Jenisein laaksossa asuvien koibalien tapana on kaivaa sille kohdalle jurttaa, jossa lapsi on syntynyt, hauta ja peittää siihen synnytysjälkeiset pannen mukaan vähän jauhopnuroa.[328] Hindut hautaavat napanuoran saman huoneen nurkkaan, missä synnytys on tapahtunut, ja panevat mukaan kurkkuja ja suolaa.[329] Myös on huomioou otettava, että napanuoran säilytyspaikkana on usein vilja-aitta tahi hinkalo. Tässä on mahdollista ajatella olevan kysymyksessä itsensä synnytysjälkeisten ja varsinkin napanuoran personifioiminen, niiden pitäminen elävänä olentona, jonka ajatellaan tarvitsevan ravintoa. On olemassa esimerkkejä siitä, että synnytysjälkeisiä ja napanuoraa pidetään personallisena olentona, lapsen kaksoisveljenä tahi sisarena, ja ajatellaan sen seuraavan lasta syntymällä hänen jälkeensä maailmaan.[330]

Napanuoran suhde lapsen menestymiseen ja kohtaloon, määrätyiden ominaisuuksien hankkiminen lapselle sitä vastaavalla tavoin käsittelemällä on riittävän selvänä näkyvissä tšeremissien ja votjakkien tavoissa napanuoraa leikattaessa ja säilytettäessä. Itämeren suomalaisten tavoissa on vain vähän tietoja vastaavien käsitysten säilymisestä sellaisinaan, mutta niissäkin on viittausta sellaisiin, nimittäin synnytysjälkeisten talteen ottamisessa ja säilyttämisessä.

Jälkimäisten menettelytapoihin on myöhemmin saattanut kyllä olla määräävämpänä synnytysjälkeisten ja napanuoran monenmoinen käyttö aktivisen taikuuden välineinä.

Suomessa käytetään ensiksikin synnytysjälkeisiä ja napanuoraa moniin ehkäisevää laatua oleviin tarkoituksiin. Liperissä synnytysjälkeiset otettiin talteen, kuivattiin saunan uunilla, pantiin vaatepussissa kehtoon pään alle. Näin lapsi pysyi terveenä.[331] Jalasjärvellä lapsi kylvetettiin "jälkimenolla" kolmella saunamatkalla, sitä joka kerta välillä pesemällä. Silloin ei lapsesta tullut itkuisa.[332] Rääkkylässä napanuora kuivataan ja annetaan hienonnettuna lapselle; silloin ei tähän tartu riisi.[333] Tahi pujotellaan lapsi synnyttyään kolmasti puhtiaisten läpi, sitten kun niihin on puhkaistu reikä. Näin ei "yön itkettäjä" eikä muut pahat tarttuneet lapseen.[334]

Parannustarkoituksiin käytetään jälkeisiä esim. ruusulääkkeenä.. jota varten ne kuivataan uunilla ja pannaan korjuuseen,[335] tahi poistetaan niillä kasvoista teeren pisamia ja päivettymistä.[336]

Alkuperäisempiä käsitystapoja kuvastaa tapa leikata vastasyntyneen navan varresta pala ja syöttää se salaa lapsen isälle, jotta tämä alkaisi rakastaa lapsiansa.[337] Samanlaista yhdyssiteen luomista lapsen ja vanhemman välille saattaa tarkoittaa tapa panna napanuora lapsen syntyessä ensin äidin lauteen ympäri, sitten lapsen suuhun.[338] Mainittakoon vielä, että suomalaiset käyttävät synnytysjälkeisiä myös elukoiden lääkitsemiseen, esim. amputautia vastaan[339] ja punataudissa.[340]

Synnytysjälkeisten taikakäytännön monilukuisesta sarjasta on huomioon otettava edelleen ne, joiden tarkoituksena on synnytysjälkeisten avulla antaa täysikasvuiselle ihmiselle tahi eläimille eräitä ominaisuuksia. Ensinnäkin toimittaa syntymäkohtu taikaesineen virkaa varaustaioissa. Tästä pari esimerkkiä. Venäjän Karjalassa varaudutaan pahalta silmältä panemalla aviottomana syntyneen poikalapsen synnytysjälkeiset paljasta rintaansa vasten.[341] Jos jollakulla on taasen tallella syntymäkohtunsa, ja hän sen sotaan lähtiessään kastelee yökasteen vedellä ja panee rinnalleen ihoa vasten sekä kastelee vielä kosken vaahdolla päänsä, hän on rohkea käymään vihollista vastaan eivätkä vihollisen kuulat pysty häneen.[342]

Elköön tässä sivuutettako eräitä eläintaikoja, koska käsitys jälkeläisen suhteesta syntymäkohtuunsa niissä erittäin selvänä on näkyvissä.

Hevosen varsa saadaan kasvamaan suureksi kiinnittämällä sen syntymäkohtu ("syntymäkuotta") tallin lakeen, antamalla siinä kuivaa ja ottamalla aina joku kerta kuukaudessa sateen aikana esille ja piiskaamalla yksikesäisillä pajun vitsoilla. Sitten kohtu pannaan taasen paikoilleen. Näin tulee varsasta myös vireä. Jos taasen kohtua suitaan joka torstai-aamu sellaisen kuusen oksilla, joka on ollut niin lähellä tietä, että ne ovat ylettäneet sukimaan kaikenlaisten kulkijoiden heinäkuormia sekä ruumista kuljetettaessa ruumisarkkua, tulee hevosesta isona kiiltokarvainen.[343] Jos taasen otetaan varsan syntymakohtu, pannaan kodan orrelle, annetaan varsan haistella sitä ja kun se on kuivanut pannaan talteen kunnes hevonen myydään ja tällöin ripustetaan sellaiseen katokseen, jossa se ei kastu ja jossa sitä tuuli aina heiluttelee, niin se hevonen tulee kotiin vaikka kuinka kaukaa, eikä sitä voi pidättää minkäänlainen velho muutoin, kuin varastamalla kohdun ja viemällä sen hevosen kotiin.[344] Tahi naulataan "varsakotti" tallin seinään, annetaan kuivaa siinä, ja sen jälkeen, kun hevonen on myöty ulkopitäjään, otetaan esille ja hierotaan pajassa ahjon tulen päällä ja piiskataan yksikesäisillä pajun vitsoilla. Tällöin hevonen tulee takaisin niin pian kuin kerkiää.[345]

Esimerkkimme eivät kaipaa selityksiä. Ne ovat tyypillisimpiä osoituksia homeopatisesta käsitystavasta, samalla kuin niissä erinomaisesti kuvastuu käsitys yksilön salaperäisestä riippnvaisunssuhteesta organisminsa erillisistä osista.

Lopetan katsaukseni nyt esilläolleeseen aiheeseen mainitsemalla muutamia esimerkkejä toisten suomensukuisten ja eräiden muidenkin kansojen napanuoraan ja synnytysjälkeisiin kohdistuvasta taikakäytännöstä.

Virolaiset ovat käyttäneet napanuoraa ensiksikin aktivisen taikuuden välikappaleena. Se joko säilytettiin tahi suorastaan tuhaksi poltettuna käytettiin lääkkeenä.[346] Syrjänit kuivaavat synnytysjälkeisistä osan ja kantavat sitä ristin ohella amulettina.[347]

Synnytysjälkeiset ja napanuora yleensä, mutta varsinkin sellainen kohtukalvo, joka kokonaisena on syntyvän mukana eheänä tullut ulos (n.s. "onnenhuntu"), ovat saaneet laajan käytännön lukemattomien kansojen taikaluuloissa ja aktivisessa taikuudessa. Poispudonnutta ja kuivattua napanuoran palaa käytetään yleensä amulettina tahi semmoisenaan taikalääkkeenä. Useimmiten ajatellaan sen tuottavan hyötyä ja menestystä lapselle itselleen, vieläpä aikuisenakin.[348] Samalla napanuoraa käytetään onnea tuottavana amulettiua erikoisia tapauksia varten, varsinkin oikeudenkäynnissä.[349] Mutta varsinkin "onnenhuntu" on ollut hyvin haluttu tähän tarkoitukseen. Roomalaisten asianajajat ostelivat sitä tähän tarkoitukseen ja Europassa on se myöhemmin ollut varsinaisen kaupan esineenä.[350] Ennen kaikkea on "onnenhunnun" kanssa syntymistä pidetty onnettaren suosionosoituksena syntyjälle.[351]

Joskin synnytysjälkeisten ja napanuoran käyttö taikomisen välikappaleena ja taianomaisessa lääkitystaidossa saattaa esiintyä sellaisten käsitysten kanssa yhdenaikaisesti, joissa ajatus syntyvän tahi synnyttäjän sympatetisesta suhteesta niihin on todettavissa, on se varmaankin jälkimäisiin käsityksiin verrattuna myöhempisyntyistä. Näiden muunlaatuisia käsityksiä kuvastavien käytäutötapojen ohella on edellisessä mielestäni kyllin selvästi todettu, miten tutki 111 uksenalaisten kansojen luuloissa ja maagillisissa toimituksissa käy johtavana ajatuksena käsitys toiselta puolen synnyttävän ja syntyneen sympatetisesta riippuvaisuussuhteesta synnytysjälkeisiin, toiselta mahdollisuudesta määrätyiden menetelmien avulla synnytysjälkeisten kautta vaikuttaa jälkeläisen menestykseen ja kohtaloon.

[IV. Hammas.]

Käsiteltävän aiheen kannalta saattaa jo a priori päätellä, että hampaisiin organismin osana kohdistuu edellisentapaisia käsityksiä. Ne eivät, kuitenkaan ole tässä yhtä selvinä havaittavissa kuin esim. kynsiä, hiuksia ja synnytysjälkeisiä koskevat taikakäsitykset eivätkä ne ole taikakäytännössäkään saaneet niin laajaa ja monipuolista merkitystä.

Suomalaisten taikaluulojen alalla on havaittavissa eräs yleinen ja sangen yhdenmukainen ryhmä, joka alkuaan on samanlaisesta käsityspiiristä lähtöisin kuin aikaisemmin tarkasteltuihin organismin osiin liittyvät käsitykset.

Suomessa on ensiksikin yleistä, että n.s. alkuhampaiden eli maitohampaiden, s.o. lapsen hampaiden irtautuessa niitä ei heitetä sellaisenaan pois, vaan niiden suhteen menetellään määrätyllä tavalla. Ne heitetään joskus uuniin,[352] useimmin kuitenkin uunin taakse[353] tahi päälle.[354] Erään tiedon mukaan lapsen ensimäinen maitohammas oli lyötävä tervaskantoon ihan näkymättömiin, jolloin ihmisellä oli vahvat hampaat koko elinikänsä,[355] erään toisen mukaan vietiin se avoimeen ruumishautaan saamaan siunausta ruumiin kanssa; tämä esti hammastaudin tulemisen.[356]

Hampaan poisheittämiseen yhtyy miltei aina loitsuntapainen toivotus. Sen mukaan poisheitetyn hampaan saa useimmiten hiiri[357] tahi lukki (lunkki),[358] joskus sirkka[359] tahi ukko.[360]

Samalla tavoin menetellään sellaistakin hammasta pois heitettäessä, jota nimenomaan ei ole mainittu lapsen hampaaksi, sekä katkenneen hampaan suhteen.[361] Lähteneen hampaan (luuhammas, luinen hammas, hiukkahammas, huono hammas, hietahammas, maitohammas, kultainen hammas, sittahammas) sijaan pyydetään rautaista l. rautahammasta, hopeahammasta, lylyistä hammasta.

Virolaiset heittävät lapsen hampaan uunin päälle samanlaatuisen toivotnkseu kera. Näin tehden kasvaa lapselle sijaan hyvä hammas.[362] Samoin menetellään muunlaisenkin hampaan suhteen.[363] Näin menetellen kasvaa sijaan luja hammas, eikä sitä ole pakottava.

Liiviläiset heittävät irtautuneen hampaan uunin taakse samantapaisin toivotuksin.[364]

Mielenkiintoista on, että niinhyvin iso- kuin vähävenäläiset noudattavat lapsen hampaaseen ja muuten poislähteneeseen hampaaseen nähden samanlaista tapaa kuin suomalaiset, jonka ohella tähän liittyvät loitsuntapaiset huudahduksetkin ovat läheltä samankaltaisia. Kun Orlovin läänissä lapselta lähtee hammas, on tämän heitettävä se uunin taakse ja sanottava: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle vanha hammas, anna minulle uusi."[365] Novgorod-Volynskin ja Zaslaviu piirikunnissa heitetään poislähtenyt hammas — jotta sen sijaan kasvaisi uusi — ullakolle ja lausutaan: "Hiiri, hiiri, tuossa on sinulle luinen hammas, anna minulle rautainen."[366]

Suomen ruotsalaiset heittävät irtautuneen hampaan useimmiten uunin taakse;[367] joskus se asetetaan seinän rakoon tahi kirkkomaahan.[368] Loitsussa pyydetään rauta-, teräs- tahi kultahammasta tahi päinvastoin luuhammasta kultahampaan sijalle. Poisheitettävän hampaan saa useimmiten "lukki" (lock, lokk), joskus hiiri.

Tämäntapaisia toimenpiteitä, etupäässä juuri lasten ja nuorukaisten hampaiden suhteen, noudattavat etäisemmätkin kansat. Englannissa ja muuallakin lapsia neuvotaan yleisesti hautaamaan poislähteneet maitohampaansa. Belgiassa, Lüttichin tienoilla, ilmaistaan tavan syyksi kultahampaan sijaan saaminen. Samalla pelätään täällä, kuten paikoitellen Englannissakin, noitien löytävän hampaan ja sen kautta vahingoittavan lasta, tahi että koira tahi susi nielisi sen, jossa tapauksessa sijaan kasvanut hammas olisi näiden eläinten hammas.[369]

Ei liene epäiltävää, etteikö näiden tapojen perustana alkuaan olisi ollut taipumus huolehtia organismin irtautuneesta osasta. Hammastakaan ei saanut huolettomasti heittää pois, vaan se oli alistettava määrätyn käsittelyn alaiseksi, jonka avulla sen kautta aiheutuva vaara katsottiin voitavan torjua. Hammasta pois heitettäessä lausuttavissa toivotuksissa tosin ensi sijalla ilmenee ajatus paremman hampaan saannista lähteneen sijalle, mutta hampaan tallettaminen tahi heittäminen määrättyyn paikkaan joka tapauksessa osoittaa pelkoa sen joutumisesta tuntemattoman kohtalon alaiseksi, josta olisi sen omistajalle haittaa tahi vahinkoa.

Suomalaisissa ja venäläisissä loitsuissa poisheitettävän hampaan useimmiten saa hiiri. Hiiri lähteneen hampaan saajana ja uuden antajana on saattanut tulla ajatuksesta hiiren terävistä ja terveistä hampaista; tähän viittaa muun ohella englantilainen luulo, että poisheitetyn, koiran tahi suden nieltäväksi joutuneen hampaan sijalle kasvaa näiden eläinten hammas.

Hampaan iskeminen tervaskantoon ei sekään tarkoittane muuta kuin hampaan varmaa säilöönpanoa.

Hampaan asettaminen ruumishautaan johtunee toisista taikapiireistä. Se voi joko olla sekaannusta hammastaudin parannusmenetelmiin, joissa on varsin yleistä taudinaineksen saattaminen kuoleman ympärille kuuluvien esineitten yhteyteen, tahi kuuluu se sellaisiin mytologisista käsityksistä johtuviin tapoihin, joista edellä on puhuttu hiusten ja kynsien hautaan tahi ruumisarkkuun panon yhteydessä.

Suomalais-virolaiset ja venäläiset irtautuneeseen hampaaseen kohdistuvat tavat osoittavat siinä suhteessa erikoista yhtäläisyyttä, että poisheitettävän hampaan useimmissa tapauksissa saa hiiri ja että hammas heitetään uunin taakse tahi päälle. Niiden lähempi yhteenkuuluvaisuus ei suinkaan ole mahdotonta. Toiselta puolen on huomioon otettava, että poisheitettävän hampaan suomalaisten tavoissa hiiren jälkeen useimmin saa lukki (hämähäkki), joka näyttää olevan yleisin Suomen ruotsalaisilla. Sen lisäksi lienee "lukki" suomessa skandinavinen lainasana. Näin näyttävät suomalaiset hampaan poisheittämiseen liittyneet loitsunnmaiset toivotukset saaneen vaikutusta sekä idästä että lännestä päin. Itse tavan huolehtia irtautuneesta hampaasta, suurempaan tapasystemiin elimellisesti liittyen, ei silti tarvitse olla vierasperäinen.

[V. Veri.]

Monen muunlaatuisen ihmisruumiin substanssin rinnalla on veri ennen kaikkea ajateltu elimellisen elämän kannattajaksi, ruumiillisten ja henkistenkin ominaisuuksien tyyssijaksi. Siksi onkin se tavoissa ja taikauskossa saavuttanut laajan ja monipuolisen käytännön. Ruumiillisen substanssin avulla aikaansaatavista siteistä ihmisyksilöiden ja ryhmien, ihmisten, jumaluusolennoiden ja haltioiden välillä on veren avulla luotu voimakkain. Veri onkin käytännössä välikappaleena sellaisissa tavoissa ja maagillisissa toimissa, jotka ovat kehittyneet syvällisiksi ja salaperäisiksi mysterioiksi. Tullakseen toisiinsa mitä läheisimpään personalliseen suhteeseen, veriheimolaisiksi tahi veriveljiksi, tarvitsee kahden ihmisyksilön imeä sormeen tehdystä haavasta toistensa verta.[370] Se on monenlaisten manausten, valojen ja rukousten välikappaleena, luoden tarvittavan yhdyssiteen taikojan ja taivutettavan jumaluuden, henkiolennon tahi ihmisen välille.[371]

Suomessa ja Virossa vereen kohdistuu ensiksikin eräitä taikauskoisia käsityksiä. Jos toisen ihmisen verta menee toisessa ihmisessä olevaan haavaan, on siitä seurauksena verenmyrkytys.[372] Virolaisista eivät muutamat syöneet m.m. teurastettujen eläinten verta, koska siinä ajateltiin piilevän eläimen sielun.[373]

Virolaisten mytologisissa toimituksissa näyttää ihmisen verellä olleen käytäntö, joka erittäin hyvin kuvaa käsityksiä verellä ihmisen ja jumaluusolennon välille aikaansaatavasta siteestä ja siihen perustuvasta velvoituksesta. Kun vanhaan aikaan uhriannin tuotiin esille, raapaistiin nimettömästä sormesta verta ja sanottiin: "Minä nimitän sinut verelläni ja kihlaan sinut verelläni ja merkitsen taloani siunaamaan: hevosten talleja, karjan navetoita, kanojen orsia. Siunaa sinä niitä minun vereni ja sinun voimasi kautta."[374]

Suomalaisessakin mytologiassa on löydettävissä esimerkkejä veren käytöstä tämänlaatuisessa merkityksessä, yhteyden ja velvoituksen aikaansaamiseksi haltioiden ja ihmisten välille. Metsän haltian sai puheilleen uhraamalla muurahaiskekoon hopeaa tahi viinaa tahikka verta sormestansa.[375] Lencqvist mainitsee, että 1700-luvulla eräs talonpoika Savossa metsästysonnea saadakseen uhrasi Tapiolle vertansa, leikkaamalla haavan sormeensa, antamalla veren juosta munankuoreen ja hautaamalla sen muurahaispesään.[376]

Tunnettua on myöskin, miten suomalaiset ovat ajatelleet veren kautta voivansa rakentaa yhteyttä pahojen henkien kanssa ja taivuttaa niitä palvelukseensa. Muunkinlaatuisen haltia- ja henkimaailman kanssa saatettiin veren välityksellä päästä yhteyteen. Aineellista hyvyyttä tuottavan haltian, paran, saattoi jokainen hankkia itselleen leikkaamalla vasemman käden peukaloa niin että veri tuli ja antamalla paholaisen kirjoittaa tällä verellä, nimensä "mustaan kirjaan".[377]

Veren suhteen tuli suomalaisten käsitysten mukaan olla hyvin varovainen, sillä taikurien käsiin joutuneena voitiin sitä käyttää erilaisten, ihmiselle vahinkoa tuottavien taikatoimicn välineenä. Ensinnäkin voitiin sillä aiheuttaa pahaa sille henkilölle, josta veri oli lähtöisin, siis käyttää verta nefarisen taikuuden välikappaleena. Jos annettiin kuppasarvellinen verta noitaämmälle, oli mies kohta seuraavana päivänä hullu.[378] Jos taasen ihmisen verta jotenkin on joutunut metsässä maahan, voidaan se, jonka verta tämä on, saada kitumaan ja lopulta mielipuoleksi panemalla siihen kirkon multia.[379] Mutta jos tälle verisijalle pannaan pajun kuoria, niin se haava, josta veri on vuotanut, ei parane milloinkaan.[380] Hivuttava sairaus kalman ja veden haltioiden eli väkien kautta aiheutetaan veren välityksellä seuraavalla taialla. Otetaan kirkon multia (kirkkomaan multaa) ja sen ihmisen verta jota tahdotaan taikoa ja pannaan pulloon, jonka suu tukitaan leppätapilla. Pullo viedään koskeen. Niin pian kuin multa pullossa alkaa hiostua kosteaksi, alkaa ihmistä vaivata, ja kun se on tullut aivan vesimäräksi, heittää hän henkensä.[381] — Painajaisen ajateltiin tavallisesti vaivaavan ihmistä pahansuojan lähettämänä. Siitä voitiin vapautua, lyömällä maakivellä seisten sitä ihmistä, jota luultiin painajaisen lähettäjäksi, nenään niin kovasti, että hän sai nähdä oman verensä.[382]

Lapsivaimon verellä näytään aikaan saadun voimakkaita taikavaikutuksia. Viemällä sitä muurahaiskekoon ja käärimällä muurahaisten kanssa ruumiin kateliinan palaseen, joka pantiin navetan seinän alle, voitiin nostaa navettaan pahat haltiat;[383] itse lapsivaimo kadottaa maitonsa, menettää fluctus menstruus'en ja kuolee viimein.[384]

Syrjäniläinen taikuri luulee voivansa aikaansaada parempia tuloksia kuin hiuksista ja kynsistä taikomalla, hankkimalla taiottavan verta. Saattamalla veren mätänemään aiheutti pahassa tarkoituksessa taikoja uhrilleen onnettomuutta. Mutta jos taikojan onnistui käyttää tarkoituksiinsa sanguis menstruus'ta tahi nuorikon verta ensimäisen avioyön jälkeen, hän saattoi aikaan saada sen, että nainen tykkänään sairastui.[385]

Luonnollisestikin oli veri omiansa myös rakkauden sidettä luomaan. Se tavataankin yleisenä suomalaisissa lemmennostotaioissa. Vastarakkautta voitiin rakastetussa herättää yksinkertaisesti ottamalla verta ihostaan ja jotenkin antamalla sitä hänelle.[386] Tämä saattoi tapahtua joidenkin ruoka-aineiden, vehnäkakun,[387] lihapalan,[388] sokeripalan[389] — joka vielä saattaa olla väskynän t.m.s. sisään pantu[390] —, karamellien[391] y.m. ruokatavaran[392] välityksellä. Tahi valmistetaan verta käyttämällä lemmenjuoma, sekoittamalla sitä kahviin, viiniin,[393] paloviinaan,[394] konjakkiin, oluteen[395] tahi ylimalkaan johonkin viileään[396] juomaan tahi juomaan yleensä[397] Veri on otettava nimettömästä,[398] useimmissa tapauksissa vasemman käden nimettömästä sormesta.[399]

Kräässä tiedossa sanotaan pidettävän vielä vaikuttavampana, jos rakastaja itse onnistuu saamaan toivottunsa veripisaroita ruoassa syödäksensä.[400]

Päinvastoin kuin mitä useimmissa tapauksissa on laita, taikoja tässä pyrkii siis nauttimalla taiottavan verta aikaan saamaan toivotun yhteyden. Saman luontoinen on myös eräs taika, jossa suostuttelija puree suudellessa neitoa kieleen niin että veri kirpoaa.[401]

Usein ei näissä taioissa tyydytä yksinkertaisesti siirtämään verta toisesta yksilöstä toiseen, vaan on taikaa vahvistettu erilaisilla lisätoimilla tahi loitsulla. Sen, joka tahtoo toisen itseensä kiinnittää, on esim. kierrettävä itsensä sokeripalalla kolmeen kertaan kolmesta eri paikasta (= 9 kertaa), sidottava vasemman käden nimettömän sormen pää, pistettävä siihen neulalla läpi, vuodatettava siitä kolme tippaa sokeripalaan, annettava se taiottavan nauttia lausuen samalla:

"Sinun pitää olla minulle niin
lämmin ja rakas,
kuin oma vereni!"[402]

Tahi on sokeripalanen, samalla tavoin meneteltyä, kastettava vereen kolmesta kohden ja väskynän t.m.s. sisään pantuna kierrettävä kolme kertaa sen ympäri jota taiotaan. Sokeria väskynään pantaessa sanotaan:

"Näin hyvä ja makee kun tää makee on sin suulles',
niin hyvä ja makee pirän mie olla sin mielestäs."[403]

Kolminkertainen ruumiin ympäri kuljettaminen, ensimäisessä tapauksessa taikojan, toisessa taiottavan, tarkoittaa saattaa vereen kastettu pala vielä kiinteämpään yhteyteen asianomaisen koko personallisuuden kanssa, josta näiden välille syntyvän siteen ajateltiin käyvän vielä voimakkaammaksi.

Taikoihin liittyvissä loitsuissa nähdään homeopatisen ajatustavan olevan vallalla. Samaan käsitepiiriin kuuluvat mielikuvat sisältyvät itseensä taikaankin. Eräässä tapauksessa valmistetaan lemmenjuoma siten, että otetaan verta vasemman käden nimettömästä sormesta ja pannaan sitä veteen tammiselle lautaselle. Tähän veteen pudotetaan paitansa läpi kolme palavaa hiiltä. Silloin juomaa nauttineen rakkaus alkaa palaa kuin tuli ja valkea taikojaa kohtaan.[404] Eräässä toisinnossa käytetään vereen kastettujen kolmen sokeripalan vahvikkeeksi "harakoiteltuja" suoloja; taian vahvikkeena siis erään määrätyn organismin osan ajateltu substanssi.[405]

Rakkauden siteen rakentamiseen eri sukupuolten välille saatetaan erikoisesti käyttää vielä sanguis menstruus'ta, jolle tässä, kuten yleensäkin, omistetaan hyvin voimakas taikavaikutus. Sitä on — tietysti taiottavan tietämättä — annettava viinan, kahvin, punssin t.m.s. juoman seassa.[406] Tällä taikajuomalla saattaa olla niin vahva vaikutus, että taiottu tulee mielipuoleksi rakkaudesta.[407]

Veren avulla aikaansaatu rakkauden taika ajatellaan niin voimakkaaksi, että se eräässä toisessakin tapauksessa saattaa aiheuttaa mielipuolisuuden, nimittäin jos kaksi poikaa rakastuttavat saman tytön itseensä, syöttämällä tällä salaa kolmesta kohti itsestään otettua vertansa.[408] Tällaisia keinoja käyttämällä aikaansaaduilla avioliitoilla sanotaan olevan sen varjopuolen, että ne tulevat onnettomiksi kun taikajuomaa nauttinut myöhemmin saa tietää olleensa taikuuden alaisena.[409]

Paitsi sukupuolten välisen rakkauden rakentamiseen verta käytetään suomalaisessa taikuudessa muidenkin samantapaisten siteiden synnyttämiseen. Näistä seuraavassa esimerkkejä.

Jos nuorukainen pettää neidon, niin että seurauksena on lapsi, äiti voi saada isän kiinnitetyksi lapseen, niin ettei tämä sitä heitä, ottamalla napanuoraa leikatessaan verta ja antamalla sitä hänelle.[410] Koira saadaan isäntäänsä seuraamaan ottamalla vasemman käden nimettömästä verta ja antamalla sitä tälle leipäpalassa.[411] Toisinaan tämäntapaisissakin taioissa vaaditaan monimutkaisempaa menettelyä: veri on otettava kolmesta kohti ruumiista,[412] sitä tulee olla yhdeksän tippaa ja on se annettava sellaisen leivän kannasta leikatussa palassa, josta on annettu kolmelle kerjäläiselle,[413] tahi on leipä syötettävä koiralle jalkojensa välistä.[414]

Naimisissa olevien välistä suhdetta vahvistamaan veri luonnollisesti on yhtäläisesti sopiva taikomisväline kuin tavallisissa lemmennostotaioissa. Vaimo saattaa saada mieheltänsä vallan ottamalla verta vasemman käden nimettömästä ja vastaavasta varpaasta ja saattamalla sen sokerimurussa miehensä suuhnn.[415]

Veri on ollut taikuudessa yleisenä välikappaleena nimen yhteydessä, tehtäessä liittoa tahi sopimusta paholaisen kanssa. Tällaisessa käytännössä se on suomalaisissa metsästystaioissa. Kun leikkasi haavan vasempaan nimettömään sormeensa, kirjoitti verellä nimensä leppään, josta kuori oli otettu pois, ja lupasi itsensä paholaiselle, saattoi saada miten paljon hyvänsä jäniksiä.[416] Sama saavutettiin kirjoittamalla verellä nimensä kolmen yhdestä juuresta kasvavan koivun kannon päällä kolmelle paperipalalle ja hautaamalla ne kantojen juurelle.[417]

Nämä taiat ovat verrattavat tämän luvun alussa mainittuun metsän haltian esiinmanaustaikaan sekä yleensä sopimuksentekoon paholaisen kanssa verellä kirjoitetun nimen kautta. Veren käyttö liittyy tällaisissa taikatoimissa toiseen voimakkaaseen taikatekijään, nimeen, jotka toistensa yhteydessä aikaan saavat erittäin voimakkaan, mystillistä tunnetta sisältävän taikavaikutuksen.

Veren taikakäytännöstä puhuttaessa ei sovi sivuuttaa erästä sangen huomattavaa alaa siinä, nimittäin sen käytäntöä suomalaisten taianomaisessa lääkitуstaidossa. Täällä löydetään se ensiksikin diagnostisia tarkoituksia palvelemassa. Esim.: Sairaan vaatteesta otetaan palanen ja siihen sairaasta verta. Tämän palan panee tietäjä päänsä alle ja saa nukkuessaan tietää, mikä tauti sairasta vaivaa ja mistä se on tarttunut.[418]

Profylaktisessa, ehkäisevässä käytännössä on veri seuraavassa taiassa. Matkoille lähdettäessä otetaan "vasemmasta sormestaan" verta, pannaan sitä tervan sekaan ja tehdään kolme ristiä hevoseen, yksi otsaan, pyörteiseen, toinen vasempaan etukavioon ja kolmas selkään ristiluidcn päälle; silloin ei "kalman väki" tule rekeen eikä selkään.[419]