MAATTOMAT
Kolminäytöksinen näytelmä
Kirj.
KAARLE HALME
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1909.
HENKILÖT:
Esteri-muori
Tuomas Jylhänkorpi
Kerttu
Yrjö
Eliina
Matti Kivioja
Majamäen Tanu
Pajunen
Maaherra
Poliisipäällikkö
Poliiseja
Alusia
I
Jylhänkorven pirtti. Perällä keskellä iso uuni, vasemmalla ovi ulos, oikealla ovi porstuakamariin. Vasemmalla sivuseinällä kaksi akkunaa. Tavallinen hämäläisen pirtin sisustus.
ELIINA istuu rukin ääressä huittamassa.
KERTTU tulee ulkoa, kantaen ruokatavaroita. Päivittäen:
No, enkö sitä arvannut, että tänne sinä minun työhöni. — Minulle tuli vähän muuta hommaa.
ELIINA
Ei se mitään — pian minä nämä —
KERTTU
Joko sinulta taas kude loppui?
ELIINA
Ei muuta kuin korttelin verralta — sitten on kangas valmis.
KERTTU ottaa kontin seinältä, puhdistaa sen ja alkaa asetella sinne ruokia.
Vai jo valmis! Ilmanko siellä ylistuvassa onkin tänään niin syöstävä helissyt ja kaide tärskynyt. Kuului oikein iloiselta se ääni.
ELIINA pysäyttää rukkinsa.
Minnekä sinä evästä —? Isällekö?
KERTTU
Niin. Isä ei malta enään. Sanoi, että se kartanon ajo on tullut niin hurjaksi viime aikoina — ja varsinkin nyt, kun on tukinajo — ettei Yrjön liinukka sitä kestä.
ELIINA
Jääkö isä ajamaankin?
KERTTU
Ei suinkaan se ajamaan — vie vain toisen hevosen, ja tuo liinukan pois. Panen vähän rievää kakkoa ja tuoretta voita konttiin. Siellä kun on saanut Yrjö olla niin ja näin. Ei juuri koskaan keitostakaan tietoa. Niin ovat laihtuneet sekä mies että hevonen tämän talven tietämään.
ELIINA
Kauanko mahtaa kestääkään?
KERTTU
Jumalako sen tietää! Kai koko talven. Suuttunut on isä tähän menoon, ja suuttuneita koko Jylhänlinnan lääni.
ELIINA
Niinpä taitavat olla.
KERTTU
No, näethän sen isästäkin.
Menee akkunaan.
Tuolla seisottelee vaan kartanon voutia pihamaalla — tallissa ja ratasvajassa.
ELIINA
Useinpa se Pajunen kulkeekin tästä ohi nykyään.
KERTTU
Harva se päivä. Kun metsätöissä on koko lääni, niin miksei myöskin vouti. — Kaipa se sen sentään sisälle — kun on aikansa öräillyt. Pitäneeköhän kahvia —?
ELIINA
Kyllä minä menen laittamaan.
KERTTU
Huita sinä vaan! Ehkei tulekaan —
ELIINA
Kai ne kumminkin tulevat.
KERTTU naureskelee.
Niin tosiaankin! Pajunenhan on niinkuin sulhasmies. Kosiskelemassa poikkeilee. — Minä panin jo äsken kahvinkin kiehumaan.
ELIINA
Sinä puhut mielelläsi Pajusesta. Tahtoisitko päästä minusta?
KERTTU
Älä höpsi siinä!
ELIINA
Ei hän niin usein poikkeisi, ellei häntä suosittaisi täällä.
KERTTU
Täytyy kai nyt alusien suosia omaa voutiansa. — Siellä jo raput kolisevat.
Panee kontin pöydälle.
Minä menen kamarin kautta pakariin keittämään kahvia. Tule sinä sitten noutamaan sisälle! Se on heti valmista.
ELIINA lopettaa huittamisen, nousee.
Kyllä, jos isä käskee.
KERTTU
Niin, tietysti. Ei muuten.
Menee.
TUOMAS JYLHÄNKORPI tanakka, luiseva, vakavailmeinen ja harvapuheinen mies, tulee edellä. Häntä seuraa:
AJUNEN katse pälyilevä, ja käytös toisinaan nöyrä, toisinaan ylimielisen rehentelevä.
JYLHÄNKORPI
Pajunen käy istumaan!
PAJUNEN
Kiitos, kiitos! Reessä sitä on kyllä tullut istutuksi. Kas vaan!
Eliinakin on täällä! Terveeksi! No, mitäs Eliinalle kuuluu?
ELIINA
Kiitos — hyvin vaan!
Kokoilee huittamiansa rimpiä esiliinaansa.
PAJUNEN
Kankaankutomishommissa ollaan nähtävästi — niin kai, näin kevät-talvella.
JYLHÄNKORPI
Missä Kerttu on?
ELIINA
Pakarissa — käskenkö?
JYLHÄNKORPI
Ajattelin vain, että jos kahvia —
ELIINA
Kyllä minä —
PAJUNEN
Ei millään muotoa minua varten! Älkää ollenkaan — Poikkesin vain toimieni tähden isännälle kun on vähän asioita —
JYLHÄNKORPI
No, siinäpähän tuo menee asioitten mukana. — Minä katson täältä tupakkalaatikon —
Menee kamariin.
PAJUNEN
Älkää isäntä, älkää! Minulla on täällä taskussani. — Joko te menette, Eliina? Olisin mielelläni puhellut teidän kanssanne. Minä olen tästä ajellut sivu monena päivänä, mutta en ole uskaltanut poiketa. Nyt sain kuitenkin asiantapaista avukseni — ja — niin —
ELIINA hymyilee.
Pajunen toimittaa kaikki asiansa seisovalta jalalta — istukaahan nyt sentään —
PAJUNEN
Käytän tilaisuutta, kun saan olla kanssanne kahdenkesken. Muistatteko mitä minä juttelin teille viime kesänä elonleikkuu-tanssiaisissa?
ELIINA huvitettuna.
Tapasimmeko siellä sitten toisemme?
PAJUNEN välittämättä.
Minä olen nyt mies, joka seison varmalla pohjalla, ja — ja nyt minä tulin vakavasti peräämään niitä silloisia —
Jylhänkorpi tulee.
ELIINA
Pajunen on hyvä ja käy istumaan, minun täytyy nyt — —
Menee.
JYLHÄNKORPI
No, onko Jylhänlinnassa ruvettu viime aikoina nurkanpäitä syömään, koska vouti kerkiää myötäänsä ajelemaan metsä-asioilla?
PAJUNEN
Minä olen kokonaan jättänyt voutitoimeni, ja olen nyt yksinomaan metsähommissa.
JYLHÄNKORPI
Vai niin, vai tukkimiehenä! Tässä olisi tupakkaa.
PAJUNEN
Enhän minä varsinaisena tukkipomona. Kun kartano vedättää alusillaan tukit, niin minä pidän huolen, että päivätyöt tulevat ajetuiksi.
JYLHÄNKORPI
Se on uudenaikaista talonpitoa, tämä. Syksyllä ajettiin kaikki kartanon viljat kaupunkiin, ja keväällä ajetaan metsä järveen.
PAJUNEN
Metsäkö? Mitä vielä! Ainoastaan pieni tilkku! Jylhänlinnan metsät kestävät kymmenen vuotta tällaisen hakkuun. Kyllä se parooni on viisas mies — osaa ottaa talosta rahat irti.
JYLHÄNKORPI
Ja osaa vielä ottaa kaato- ja vetopalkatkin itselleen.
PAJUNEN
Mikäs on ansaitessa, kun on sellainen joukko alusia. Viime kuussakin tilitettiin kartanon konttooriin työpalkkoja seitsemättätuhatta.
JYLHÄNKORPI
Ja sillä maksettiin sitten paroonin juominkilaskuja.
PAJUNEN
Mitä lie maksettu. Omahan hänen asiansa.
JYLHÄNKORPI
Vai on oma! Entäs alusien työ ja hiki? Tällaisen suuren läänin, joka on kokonainen pitäjä —
PAJUNEN
Sama kai se on läänille, millä työllä veronsa maksaa.
JYLHÄNKORPI
Vaikkapa vetämällä viljansa suoraa päätä porttolaan, kuten syksyllä? — Niinkö? — Sillä viljalla, jonka tämä lääni oli aittaan koonnut, ja sadalla hevosella kaupunkiin vetänyt, maksettiin paroonin juomavelkoja, pelivelkoja ja —
Nousee, menee uunin luo laittamaan piippuaan.
— ja muita velkoja. Hänhän aivan asui useampia viikkoja samassa paikassa. Joi ja pelasi ja "hurrasi" siksi kun melkein juoppohulluna tuotiin Jylhänlinnaan sairastamaan. — Ja nyt, kun on viljat juotu ja pelattu, niin nyt tulee metsän vuoro ja — meidän vuoromme. Ja sinä sanot Pajunen: oma asia, ja saman tekevä.
PAJUNEN sovitellen.
Minä tarkotan, että edestänsä hän löytää —
JYLHÄNKORPI
Entäs me? Mitä me löydämme edestämme? Tämä kartano ja kartanon lääni on miespolvien työn tulos — alusien työn tulos. Luuletko että olisi ainoata karahkaa tai viljan kortta näillä mailla, jos koko ajan olisi sanottu: samantekevä?
PAJUNEN
Niin, no! Olipa nyt niin tai näin, mutta parooninhan ne ovat sekä maat että mannut. Omaansa hän "hurraa".
JYLHÄNKORPI
Et ole sinä, Pajunen, Jylhänkorven kansasta, sen kuulee puheistasi. Et ole turpeen mies. Vaikka oletkin näillä mailla syntynyt. Mättäällä istuja olet.
PAJUNEN rehennellen.
Niin — minua on onni seurannut. Mättäälle olen päässyt. Olen kohta omavarainen itsemieheni ja — siitähän minun oikeastaan pitikin puhua isännän kanssa — minä olen katsellut tätä Eliinaa — kyllähän minä saisin talontyttäriäkin, rikkaitakin — mutta olen pitänyt Eliinasta enemmän — (Mielistellen.) — eikä hänkään ole mikään köyhä tyttö tietäähän sen koko lääni —
JYLHÄNKORPI naurahtaa kuivasti.
Vai niin — Pajunen on oikein naimamatkoilla?
PAJUNEN
Jo monena päivänä olen aikonut poiketa, mutta tähän se on jäänyt. Nyt minä tulin ja suoraan ajan asiani. Eliinan kanssa minä myöskin jo vähän juttusin — ja nyt pyydän teiltä tytärtänne —
JYLHÄNKORPI
Ei Eliina ole meidän tytär. Tyttäremme Kerttu ei ole vielä rippikouluakaan käynyt.
PAJUNEN
Mitä ihmeitä isäntä nyt —?
JYLHÄNKORPI
Kasvatti Eliina on.
PAJUNEN
Kasvatti?
JYLHÄNKORPI
Meidän sukua hän kyllä on — tietysti. Melkein koko lääni on samaa sukujuurta Jylhän-Miikan peruja.
PAJUNEN nolona.
Mitenkähän se hevonen siellä — (Menee akkunaan.) se on vähän varsamainen ja vauhko.
JYLHÄNKORPI hymyilee.
Jos tytön kanssa olet sopinut, niin ei minulla mitään sanottavaa ole.
PAJUNEN
Minä luulin, että hän oli Jylhänkorven tytär — mutta koska —
JYLHÄNKORPI
Kyllä hän silti on rehtiä sukua ja säätyä, vaikka hänen vanhempansa molemmat kuolivat, kun tyttö oli kahden vuoden vanha.
PAJUNEN istuu epävarmana.
Kummallista, että siitä ei kukaan ole minulle ennen puhunut.
JYLHÄNKORPI
Asia on jo vanha, ja liian tuttu kaikille, mitäpä he siitä. Ja oma tytär Eliina on meille ollut — samoin kuin Kerttukin.
PAJUNEN
On se sentään vallan ihme, etten minä vaikka olen jo toista vuotta ollut paikkakunnalla —
JYLHÄNKORPI
Niin, että kyllä minä tytön takaan. Mutta miten on sinun laitasi?
Millaisia teitä sinä olet kulkenut sen jälkeen, kun täältä lähdit?
Nulikkana täällä ollessasi oli sinulla kaikenlaisia vikurin vehkeitä.
Et oikein tietänyt eroa omasi ja toisen oman välillä.
PAJUNEN nousee.
Mitäs kyörtien vehkeistä! Lapsellisuudessa tekevät milloin mitäkin. Aivan poikapahaisenahan minä täältä jouduin muille maille. Kyllä kai minä nyt sitten sentään lähden, koska —
ELIINA tuo kahvia, tarjoo.
Vieras antaa anteeksi, ettei meillä ole oikeata leipurin leipää — tällaista vastaleivottua rievää kakkoa vain. Ei ole kahteen viikkoon käyty kirkolla.
PAJUNEN
Tämähän on aivan erinomaista — ei tätä olisi ollenkaan tarvinnut — kiitoksia vaan!
JYLHÄNKORPI
Siitäpä sulhasmies näkee millaista leipää morsian leipoo.
PAJUNEN
Isäntä on niin leikkisä —
ELIINA kääntäen puheen, tarjoo isälleen.
Siellä kujalla on tulossa Kiviojan hevonen. Tuovat kai mummua kotia.
JYLHÄNKORPI
Vai niin. Tällä viikollahan niiden pitikin.
PAJUNEN
No, hyvänen aika! Vieläkö se mummu käy kyläilemässä?
ELIINA
Näissä isommissa asumuksissa asuu muutaman viikon kussakin. Kaikki tahtoisivat pitää hänet.
JYLHÄNKORPI
Hän on läänin vanhin, ja melkein kaikkien sukulainen.
PAJUNEN
Minä en häntä enään paljon muista. Onko hän isännän äiti?
ELIINA nauraa.
Esteri-mummuko! Eihän toki! Hänhän on isän isän äiti.
PAJUNEN mielissään, kun puheenaihe on vaihtunut.
Kuinka vanha hän sitten onkaan?
JYLHÄNKORPI
Toisella sadalla. Hän oli jo piilopirtissä silloin, kun
Ryssä maahan tuli.
ELIINA
Ja hänen kolme veljeänsä kuolivat sodassa. Nestori kaatui Pohjanmaalla, Topon juoksuttivat kasakat kuoliaaksi Hämeenkyrössä, ja Esan ampuivat venheessään upoksiin Tampereen rannassa —
Menee ottamaan tyhjiä kuppeja.
PAJUNEN
Kiitoksia paljon!
JYLHÄNKORPI
Katso sitten, ettei Kivioja pääse heti pihasta pyörtämään!
ELIINA mennessään.
Kyllä.
JYLHÄNKORPI
Jos meille vävyksi aiot, niin muori sen päättää. Semmoinen on meillä tapa. Kaikki tärkeämmät asiat päättää muori.
PAJUNEN nousee kurkistamaan akkunasta.
Eiköhän vaan minun varsani ole tiellä siinä veräjäpielessä.
JYLHÄNKORPI menee akkunaan.
Hyvinpä nuo näkyvät pääsevän. Siellä ovat Eliina ja Kerttukin jo vastassa.
PAJUNEN
Vahvaa juurta on muori, kun noin kestää vaan — ja kuljeskelee.
JYLHÄNKORPI
Tulee kai jo sentään ruhjunkannujaan tyhjentämästä. Muuten vielä kepsakka akka, jos näkisi.
PAJUNEN
Vai on sokea?
JYLHÄNKORPI
Sokea on, mutta kuulo on sitä herkempi.
PAJUNEN
Se oli paha pulma, tuo Eliinan juttu.
JYLHÄNKORPI
Mitenkä niin?
PAJUNEN kääntyy akkunasta.
No kah, eihän sitä aivan typityhjää tyttöä sentään —
JYLHÄNKORPI
Niinkö? (Naureskelee.) Mutta sanoithan äsken, että pidät Eliinasta enemmän kuin talontyttäristä.
PAJUNEN
Ei se nykyaikana auta. Pitäminen ei elätä.
JYLHÄNKORPI
Eipä taida. Hm! Minä en sano sinulle kehotukseksi — minä en usko tästä kaupasta mitään tulevan — mutta kun minä olen tytön holhooja, niin voisit syyttää minua asioitten salaamisesta — Eliina on läänin varakkain tyttö. Hänen rahansa ovat olleet korkoja kasvamassa koko hänen ikänsä, ja on niitä alusilla lainassa useita tuhansia.
PAJUNEN riemastuen.
Kiitoksia, isäntä, että sanoitte tämän, ennenkuin.- ennenkuin ryhdyin niihin toisiin asioihin. Aioin ne jo jättää, mutta — nyt ei enään ole esteitä —
JYLHÄNKORPI ivallisesti.
Ei ole muita esteitä kuin muori ja — Eliina. (Menee ulko-ovelle, kääntyy.) Mitä toisia asioita sinulla vielä on?
PAJUNEN
Puhutaan niistä tuonnempana. Ne ovat aivan kahdenkeskisiä. Sangen tärkeitä.
JYLHÄNKORPI mutisee.
Minä en sellaisista tärkeyksistä tiedä mitään. (Avaa pirtin oven.)
No, päivää, mummu! Terve tuloa kotia! Tuletteko tänne pirttiin, vai?
ELIINA eteisessä.
Mummu menee ensin kamariinsa.
JYLHÄNKORPI
Jahah! Kivioja! Käy sisään!
KIVIOJA leikillinen, pieni äijä, tulee.
Jumal' antakoon hyvää päivää!
JYLHÄNKORPI
Päivää, päivää! Käy peremmälle istumaan!
KIVIOJA
Kartanon väkeä onkin, näen minä. Terveeksi! — Kyllä se muori näkee paremmin kuin näkevät. Sanoi heti, että kartanosta on joku. Mistä kummasta tiesikin.
JYLHÄNKORPI
Tässä olisi rahia, ja tässä tupakkaa. — No, joko mummun tuli ikävä läänillänsä?
KIVIOJA
Ei suinkaan sen niin ikäväkään, mutta kun meilläkin ruvettiin niitä uuden tuvan uuneja rikkomaan, niin mummu ei enään saanut pahaakaan rauhaa. Kotia piti päästä. — Joko teillä on ne liiat lämmitysvärkit revitty?
JYLHÄNKORPI
Ei vielä.
KIVIOJA
Ne eivät sitten vielä ole käyneet täällä?
JYLHÄNKORPI
Kutka?
KIVIOJA
Meille tuli kartanosta kaksi miestä. Sanoivat, että ainoastaan yksi savu saa olla katolla. Ellei itse hävitetä liikoja, niin he hävittävät, ja minä saan maksaa palkan. Vielä nyt heidän palkkojansa, ajattelin minä, ja kipusin katolle. Kun näkivät, että tiilenpäitä rupesi lentelemään, poistuivat miehet. Menivät kai toisiin asumuksiin tekemään saman tempun.
JYLHÄNKORPI
Vai niin, että väkisin! Minä luulin toki uskottavan ilman hävittämistä.
KIVIOJA
Uskottavan! Kuka karjalaumaa tietää taata.
JYLHÄNKORPI
Mutta me emme ole mitään karjaa!
KIVIOJA
Olemme kyllä. Paroonin mielestä sinä olet härkä — tai joku muu nauta.
PAJUNEN nauraa.
Kivioja on leikkisellä päällä.
KIVIOJA
Älä puhu minun päästäni — puhu omasta sydämestäsi! Metsän raiskaus on estettävä. Lääni haaskaa metsää. Siksi ei saa olla enemmän kuin yksi savu katolla. Sano niin, Pajunen, niin puhut sydämestäsi.
PAJUNEN
Suojellahan pitääkin —
JYLHÄNKORPI
Suojella, niin! Kukahan lie suojellut Jylhän metsät, ellemme juuri me, alustalaiset. Onko Pajunen käynyt koskaan Suonharjalla? Missä on komeampia honkia kuin siellä? Ei koko maakunnassa ole toista sellaista metsää. Mutta kylläpä sen suojelemisesta oli työtä köyhinä vuosina, lankkusahausaikana, jolloin metsänvoroja liikkui oikein kymmenillä hevosilla, ja ladatut pyssyt kainaloissa.
KIVIOJA
Niin, ne kulkivat aivan kuin sotaväki vihollisessa maassa.
PAJUNEN
No, mutta eikö kruununmiehetT —?
KIVIOJA
Mokomat miehet! Juoppo nimismies asui kahden penikulman päässä, jahtivouti toisella puolen isoa selkää; ja siltavouti oli klenkku, luki yhtäkolmatta käydessänsä.
Menee uunin eteen piippuaan puhdistamaan, ja matkii onnahtamista.
PAJUNEN
Miten sitten selvisitte varkaista?
JYLHÄNKORPI
Läänin miehet pitivät vuorotellen vahtia. Minun isävainajani Matti ja tuon Matin setä, Junnu, ensimäisinä. Monta kovaa saivat miehet kokea, ja monen tappelun tapella, mutta metsä säästettiin.
KIVIOJA
Jylhän Matti siitä suojelemisesta sai kuolemansa.
PAJUNEN
Miten?
KIVIOJA
Ampuivat. Jonkun viikon kuluttua sitten siitä haavasta kuoli. —
Niin tätä kartanoa on ennen asuttu, ja sellaista se on ollut tämä
Jylhän-Miikan peru. Mutta nyt on uusi aika ja uudet tavat. Nyt revitään
nähtävästi kaikki entinen työ. Muureista on jo alettu.
JYLHÄNKORPI
Minä en tehtyä työtä rupea hävittämään. Jos muurimestarit tulevat, niin tehkööt minkä tekevät. Minä en.