ANNA SARKOILA

3-näytöksinen näytelmä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1910.

HENKILÖT:

ANNA SARKOILA.
SARKOILAN ISÄNTÄ.
ILTA, heidän lapsensa.
SIURONIEMEN VANHA EMÄNTÄ, Annan äiti
MAISTERI HEIKKI LEVÄNEN.
SARKOILAN EMÄNTÄPIIKA.
PORMESTARINNA.
NEITI MARJA-LIISA TATTARA.
LEMPI, Iltan toveri.

Tapahtuu nykyaikana, maaseutukaupungissa, kesäkuun ensi päivänä, ei täyden vuorokauden kuluessa.

ANNA on pitkä, solakka, kalpea, hienopiirteinen; hänen pukunsa yksinkertainen mutta aistikas. Ensimmäisessä ja toisessa näytöksessä on hänen yllään harmaa kävelypuku ja kevyt, valkea silkkipusero, toisessa näytöksessä kellahtavan valkea kesäpuku.

ISÄNTÄ roteva, verevä, yllä kirjava, uusmuotinen kesäpuku, räikeä kaulaliina. Vaikuttaa mahtavalta rusthollarilta, kelpo mieheltä ja hiukan raa'alta ihmiseltä.

ILTA hento, vaalea, kasvot puhtaan kauniit kuin marmorikuvassa, ilme puoleksi lapsen, puoleksi kehittyneen naisen, poskilla läpikuultava kalpeus ja mielenliikutuksen tullessa heleä, sairaalloinen puna. Hänellä on ensi näytöksen alussa kotitekoinen, liian lyhyeksi käynyt pumpulipuku, palmikko niskassa; sittemmin kevyt, siro, vaaleanpunainen kesähame, hiukset hajalla, solmittuina päälaelle vaaleanpunaisella nauhalla.

VANHA EMÄNTÄ lihava, vaikeasti liikkuva, sileässä, kotitekoisessa sarssipuvussa; yllä kudottu röijy, esiliina. Kävelee kahden kepin varassa, asettaa kepit istuessaan lattialle viereensä; päässä ohut, vaaleanharmaa villahuivi, joka silloin tällöin valuu hartioille. Kasvot elämän koulussa koetellun, tyyntyneen ihmisen.

LEVÄNEN kalpea, hajamielinen, käyttää silmälaseja. Sivistynyt käytös, pehmeä, sointuva ääni, tumma puku, niinikään kaulahuivi.

PORMESTARINNA muodikkaassa puvussa. Kasvot vaikuttavat koreilta, viljelemättömiltä.

MARJA-LIISA TATTARA käyttää erikoista, ylen taiteellista kampausta ja pukua. Hänen kasvonsa ovat vähän karkeat ja ristiriidassa puvun kanssa.

EMÄNTÄPIIKA keski-ikäinen, hiukan ankarakasvoinen, puuhaava nainen.

LEMPI tavallinen koulutyttö varakkaasta porvariskodista.

ENSIMMÄINEN NÄYTÖS.

Tyylikkäästi, joskin hiukan tilapäisesti sisustettu huoneisto. Paitsi salia, jonka toinen pää muodostaa varsinaisen näyttämön, näkyvät muutkin huoneet: keittiö, vierashuone ja makuusuoja. Salissa on vaaleita, iloisen hiljaisia värejä, oikealla kaksi ikkunaa keveine, valkeine uutimineen, perällä ovet vierashuoneeseen (oikealla katsojasta) ja keittiöön (vasemmalla). Vasemmalla salista on makuuhuone, ovena vain verhot samaa väriä kuin huonekalujen päälliset, sekä kauempana katsomosta eteinen, josta näkyy vaatenaulakon päätä. Vierashuoneesta näkyy oven auetessa vuode, ikkunan alla pöytä, jolla punakirjava liina, kukkiva ruukkukasvi, raamattu ja virsikirja; keittiöstä näkyy hylly kupariastioineen, ikkuna pihamaalle, ovi pienelle kuistille ja siitä ulos; keskellä lattiaa on pyöreä, katettu ruokapöytä. Salin ikkunoista häämöttää maaseutukaupungin katu: siistejä, yksikerroksisia puutaloja. Vaahterat, jotka rivissä kulkevat kahdenpuolen katua, ovat paisuvilla, keltaisilla nupuilla. Kaunis kevätpäivä, ilma lemuavan autereen täyttämä. Pienen kirjoituspöydän ääressä istuu maisteri Heikki Levänen lukien kangaskantista vihkoa. Ilta istuu jalkojaan keikutellen ikkunalaudalla, katsoo milloin ulos, milloin huoneeseen. Ikkuna on auki.

ILTA hyräillen.

»Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
Harput, joilla he soittelevat…»

Mikset sinä pidä siitä? Onhan se niin kaunis laulu. Minä ymmärrän niin hyvin, että mummo aina tahtoo sitä kuulla. Vaikkapa kymmenen kertaa päivässä minä saan laulaa sitä hänelle. Hän ajattelee silloin kuolleita lapsiaan. Kaikki hänen lapsensa ovat kuolleet, paitsi äiti. Mutta mummo vain sanoo, että nyt ne ovat hyvässä tallessa. (Hyräilee:)

»Puhdas kulta on tie, jota astelevat,
Kera laulaen enkelien…»

Pitääkö sinun nyt vielä lukea! Mitä kummaa me suomalaiset teemme vierailla kielillä? Onpa se ihmeellistä, että käännösvihko noin voi sinua huvittaa Vai eikö se olekaan äidin saksanvihko?

HEIKKI

Mitä sinä sanot?

ILTA

Et sinä kuule etkä näe! Sitä vain, että mitä varten minun nyt vuosikausia on pitänyt ajaa päähäni ulkomaalaisia kieliä? Ja mitä varten äiti kaiken talvea on lukenut saksaa sinun johdollasi? Mitä järkeä siinä on? Haastammeko ehkä saksaa Sarkoilan lehmien kanssa?

HEIKKI

Kuinka noin suuri tyttö tekee niin tyhmiä kysymyksiä.

ILTA

Vai on se niin tyhmää! Niinkuin en minä ymmärtäisi, että jos aikoo tehdä tutkimusmatkoja niinkuin sinä, tai lukea ulkomaalaista kirjallisuutta, niin täytyy osata sitä kieltä. Mutta minä ja äiti! Sarkoila on suuri kartano, siellä on hirveän paljon työtä. Ensi syksystä pannaan karjakko pois kokonaan ja minä ja äiti otamme navetan. Luuletko että sitten tulee aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden lukemiseen! Emmekä me sellaisesta välitä, minä ja äiti. Kun katsoo renkien ja piikojen ja torpparien elämää, niin siinä sitä on romaania.

HEIKKI

Kas, kas, Iltaa… pikku Iltaa! Olipa siinä elämänviisautta.

ILTA

Niin, niin. Kyllä siellä maalla näkee niin paljon.

HEIKKI

Mutta pikku Ilta, tällainen kaupunki on puhdasta maaseutua. Näkisit suuret maailmankaupungit, joissa lapset tuntevat lehmän vain eläintarhasta ja ihmiset illoin rientävät puistoihin hengittämään vähänkin ilmaan.

ILTA

Kuinka kauheaa! Minusta ei olisi sellaiseen. Eikä äidistäkään. Me olemme maalaisia. Alussa meidän täällä oli kovin ikävä kotiin. Mutta kun lääkärit sanoivat minua heikoksi, ei äiti antanut minun lähteä tänne yksin, vaan tuli mukaan. Ja onhan tämä elämä mennyt. Mutta voi, voi, kun nyt taas pääsee kokonaan kotiin!

HEIKKI

Suurissa kaupungeissa on ihanaa taidetta. Eikö sinun sentään tekisi mieli nähdä sitä?

ILTA

Kun karja illalla tulee tarhaan ja kellot kalkattavat ja me tyttöjen kanssa menemme lypsämään, niin siinä on minulle taidetta yllin kyllin!

HEIKKI

Mutta ajattele vähän äitiäkin.

ILTA

Äiti on aivan samaa mieltä kuin minäkin. Meillä on kovin hauskaa. Me pidämme pyhäkoulua… aurinko paistaa pirttiin ja kaikki lapset veisaavat… Sitten me usein seisomme töyräällä ja katselemme jokea. Äiti sanoo aina, että se on kuva elämästä: tuossa se virtaa niin leveänä ja tyynenä… tuossa se jo hyppelee kivien yli ja yhtäkkiä tulee putous. Elämässäkin on niin.

HEIKKI

Kuinka pikku Ilta tänään on juhlallinen.

ILTA

Lopetanhan minä tänään koulun.

HEIKKI

Ja se tuntuu oikein noin joka jäsenessä.

ILTA

Sarkoilassa on kaunista — et voi uskoa kuinka kaunista!

HEIKKI

Mutta ei ole järveä.

ILTA

Onhan joki. Keväällä varsinkin se on mahtava. Se vie sillat ja heinäladot. Ja meillä on suuria peltoja ja vainioita. Ja uusi kivinavetta. Isä teetti toissatalvena. Se on kuin linna. Sinne mahtuu… arvaapas kuinka monta lehmää? No, arvaapa nyt!

HEIKKI

Sata!

ILTA

Mistä sinä arvasit?

HEIKKI

Ja nuori karja jäi vanhaan navettaan.

ILTA

Hyvänen aika, kuinka sinä tiedät?

HEIKKI

Ja kaikkialle johdetaan sähkövalo…

ILTA

Äiti on kai kertonut…

HEIKKI

Minä luen tästä. Äidin saksanvihosta.

ILTA

Ah, siksipä sinä sitä niin jaksat lukea. Johan minä ajattelinkin, että et sinä tavallista vihkoa noin lukisi.

HEIKKI

Ei, tämä ei ole tavallinen vihko.

ILTA

Mitä kaikkea äiti siinä kertoo?

HEIKKI

Samaa vain mitä sinä juuri kerrot: että Sarkoilan alatse juoksee joki, jonka rannalla on lähteensilmiä, että emännällä on kaksi hevosta, joita ei kukaan saa ottaa ajoon ilman hänen lupaansa…

ILTA

Juuri niin. Isä kysyy usein telefonissa äidiltä täältä asti. Ne ovat niin samanlaiset, etteivät vieraat voi niitä erottaa. Molemmat pikimustia. Mummo kyyditään aina trilloilla ja parihevosilla. Tule vain katsomaan huomenaamulla, kun mummo lähtee Siuroniemelle. Vouti tulee tänään häntä noutamaan… Jahka sinä kesällä tulet meille, niin minäkös näytän sinulle kaikki.

HEIKKI

Äiti pitää kai hyvin paljon puutarhastaan.

ILTA

Mitä hän siitä kirjoittaa? Näytäpäs…

HEIKKI

Vastaa sinä kysymykseeni.

ILTA

Sinun pitää näyttää! Hyi sinua! Tiedätkö, ettei äiti salaa minulta ei niin mitään. Me olemme parhaimmat ystävät; jos äiti lakkaisikin pitämästä minua ystävänä, jolle kaikki puhuu, niin minä kuolisin surusta. Näytä nyt tänne! (Yrittää ottaa vihkoa.) Hyi sinua!

HEIKKI

Äiti saa itse näyttää… Ja tiedäthän sinä kaikki mitä tässä vihossa sanotaan. Minulle vain se on uutta.

ILTA

Onko koko tuo vihko äidin elämästä?

HEIKKI

Kerro nyt, pitääkö äiti paljon puutarhastaan.

ILTA

Enkä kerro. Koska sinä olet paha.

HEIKKI

Ole sitten kertomatta. Kyllä se kaikki tulee esiin täällä.

ILTA tiuskaisee.

Mitä sinä sitten ensinkään kysyt!

HEIKKI

Vanha emäntä vielä herää, kun sinä noin…

ILTA

Ei hän nuku. Eihän hän nuku paljon ensinkään. Makaa vain ja ikävöi kuolleiden lastensa luo.

HEIKKI

Mutta kuinka äiti viipyy näin kauan?

ILTA

Niin, minun vanha palmikkonauhani kyllä olisi kelvannut. Ja nälkäkin on jo niin hirveästi. Ruoka kaikki kuivaa. (Menee keittiöön ja palaa voileipää syöden.) Söisit sinäkin, mörökölli, niin tulisit paremmalle tuulelle.

HEIKKI

Ohoh! Kuka tässä on ollut pahalla tuulella!

ILTA

Sinä, sinä, sinä!… Kuule, lähde huomenna mukaan, niin saat nähdä jotakin kaunista. Omenapuut kukkivat.

HEIKKI

Eihän sitä tiedä lähdettekö tekään.

ILTA

Ihan varmasti. Huomisaamuna. Minua aina niin pelottaa, kun omenapuut ovat kukassa, ettei niille tulisi mitään. Ne ovat silloin niin arat. Hyvänen aika, tuolla nousee jo pilvi Sarkoilan kohdalle.

HEIKKI

Poutapilvi se vain on. Kauniin ilman ne nyt saivat arpajaisiinsa.

ILTA

Olisikin saanut sataa niihin arpajaisiin. Minä en pidä pormestarinnasta.

HEIKKI

No?

ILTA

Hän kohtelee äitiä sillä tavalla, ettei kukaan muu uskalla. »Minä tiedän mitä tiedän», hän aina sanoo.

HEIKKI

Ja mitä hän sitten tietää?

ILTA

Mitä hän tietäisi!

HEIKKI

Hänhän on äidin lapsuudentuttuja.

ILTA

Luokkatoveri.

HEIKKI

Ehkä heillä on jotakin kaunaa niiltä ajoilta asti.

ILTA

No, eikö tuo vihko tiedä?

HEIKKI

Ei, ei tiedä siitä.

ILTA

Kysypä sitä äidiltä ja kerro sitten minulle!

HEIKKI

Kysy sinä!

ILTA

Hän ei sano minulle. Ehkä hän sinulle sanoisi. Mutta sinun pitää kertoa kaikki minulle. Lupaatko…? Kuulehan — kuinka sinun kanssasi on niin hauska jutella» Miksemme koskaan ennen ole näin jutelleet?

HEIKKI

Sinä olet aina ollut koulussa, kun me olemme lukeneet äidin kanssa.

ILTA

Se on totta.

HEIKKI

Sinä rakastat kai äitiä hyvin paljon?

ILTA

Ja vielä häntä kysyt! Etkö sinä sitten rakasta äitiä? eivätkö kaikki ihmiset…! Näkisit kuinka kaunis hän on puutarhassa kitkijävaimojen joukossa! Ja kun hän kulkee pihan poikki aittaan… tai kun hän kulkee navetassa ja silittää lehmien selkiä… tai kun me tulemme talliin ja kaikki hevoset hörhöttävät. Se on myöskin hauskaa, kun me äidin kanssa ajamme Takamaahan…

HEIKKI

Lehmät pidetään siellä kesän yli…

ILTA

Niin! Ja näkisit kun äiti suuttuu. Silloin hän on komea.

HEIKKI

Suuttuuko äiti?

ILTA

Ei sillä tavalla kuin muut. Isä esimerkiksi suuttuu niin ettei sillä ole mitään määrää. Siksi ei isän paljon olekaan jättäydyttävä yksin renkien tai torppareiden kanssa, kun on jokin sellainen asia… Hän vaikka lyö. Eikä sittenkään saa tottelemaan.

HEIKKI

Eikö isä saa tottelemaan?

ILTA

Saa tietysti… yleensä. Mutta kun tulee tiukka eteen, kutsuu hän aina äidin. Äiti on ihan tyyni. Eikä hänen tarvitse kuin hiukan sanoa, niin ne tottelevat.

HEIKKI

Vai niin, vai niin…

ILTA

Kerran esimerkiksi, kun me äidin kanssa olimme Takamaassa, olivat miehet juoneet ja tappelivat, mutta kun me ajoimme pihaan, hajaantuivat pukarit paikalla. Ja voi, voi, kun äiti kerran sovitti voudin ja voudin vaimon. Niillä oli jo kolme lasta, mutta yhtäkkiä se vaimo rupesi pitämään tallimiehestä eikä muuta kuin tahtoi jättää voudin. Äiti meni sitten kerran puhumaan heidän kanssaan ja oli siellä monta tuntia ja miten he lienevät itkeneet ja selitelleet, mutta äiti antoi sitten tallimiehelle palkan kesken vuotta ja voudinväet jäivät yhteen.

HEIKKI

Ja kestikö sovintoa?

ILTA

He ovat vieläkin meillä ja se vaimokos pitää äidistä niin että menisi tuleen hänen edestään. »Kun esti minun tekemästä niin suuren synnin», sanoo hän ja itkee ja siunaa.

HEIKKI

No, sinä pidät tietysti äidistä enemmän kuin isästä.

ILTA

Enkä! Olenko minä sanonut sellaista?

HEIKKI

Et. Mutta kun äiti kerran on niin ihmeellinen.

ILTA

Niin äiti onkin — älä sinä ensinkään pilkkaa siinä.

HEIKKI

Miten minä pilkkaisin — minähän itse ihailen äitiä niin… paljon.

ILTA

Ettäs vain teetkin sen! Mutta sinun pitää ihailla myöskin isää.

HEIKKI

Hyvänen aika, kun en koskaan ole nähnyt häntä.

ILTA

No niin, saat nähdä hänet. Kun hän tänään tulee tutkintoon. Hän on niin toisenlainen kuin äiti… mutta kyllä häntäkin voi ihailla… Kuule, juhannukseksi viimeistään tulet sinä meille. Silloin…

HEIKKI

Mutta jos minä lähden ulkomaille.

ILTA

Äsh, en minä viitsi kuulla — etkö sinä jo ole luvannut ettet lähde.

HEIKKI

Päinvastoin. Lähden heti, kun saan irti rahaa.

ILTA

Saathan sinä sitä, jos mielesi tekee. Onhan tätisi rikas!

HEIKKI

Ei nuoren miehen niin loppumattomiin sovi pyytää vanhalta tädiltänsä.

ILTA

Minä en sinulle antaisikaan, vaikka olisin kuinka rikas.

HEIKKI

Enkä minä ottaisi.

ILTA

Et ottaisi, jos minä hyvästä sydämestä antaisin? Oletpa sinä häijy.

HEIKKI nauraen.

Mutta ethän sinä antaisi ulkomaanmatkaa varten ja muuhun en minä tarvitsisi.

ILTA

Kun minä tahtoisin sinut Sarkoilaan juhannusaikana. Mitään sen ihanampaa ei voi olla! Kuule… mutta se on salaisuus, et saa sanoa sitä kenellekään…! että minä aion pyytää isältä ja äidiltä, että saan kutsua meidän luokan meille ja poikia lyseosta, että voimme tanssia… Joko sinä taas otat tuon vihon… Kuule, osaathan sinä tanssia?

HEIKKI

En, en minä osaa.

ILTA

Tyhmä poika, etkö osaa vai etkö ole osaavinasi?

HEIKKI

Saksanpolkkaa… jonkinlaista… minä osaan.

ILTA

Et mitään uusia tansseja?

HEIKKI

En.

ILTA

No, sama se, tanssimme sitten sitä enemmän saksanpolkkaa, koska se on sinun tanssisi. Sinä!

HEIKKI

Ja sinä! Mutta kuinka äiti voi näin viipyä?

ILTA

Niin, hyvät ihmiset. Tornikello on jo 11 ja kahdeltatoista minun pitää olla tutkinnossa. Kolmatta tuntia äiti nyt on poissa.

HEIKKI

Hän käski minua aamiaiselle ja sanoi heti tulevansa. Käski minun lukea vihkoansa sillaikaa…

ILTA

Hän ei vielä ole harjoitellut iltaa varten — kyllä hänen täytyy heti tulla…

HEIKKI

Olisiko hänelle voinut jotakin tapahtua?

ILTA

Kas, kuinka sinä pelästyt…! Nyt, selvällä päivällä…!

HEIKKI

Niin, onhan nyt selvä päivä… Minulla olisi minullakin vähän kiire järjestää asioitani…

ILTA

No… aiot ehkä päätä pahkaa ulkomaille.

HEIKKI

Kuka tietää. Vaikka pyytäisinkin tädiltä lainaksi rahaa ja lähtisin huomispäivänä.

ILTA

En minä viitsi kuunnella! (Istuutuu ikkunalaudalle, hyräilee jotakin koululaulua. Lempi yhtyy siihen ulkoa.) Kas sinua… ja niin hienona!

LEMPI ikkunan alla.

Kuinka sinä et jo laita yllesi? Minä menen vain ensin juhlakentälle.
Mamma on kaiken päivää ollut siellä koristamassa.

ILTA

Ja minun äitiäni ei kuulu kotiin ensinkään. Meni vain ostamaan minulle palmikkonauhaa ja viipyy aina vain sillä matkalla…

LEMPI

Hän oli juuri meidän puodissa ostamassa matka-arkkua…

ILTA

Äiti matka-arkkua? Eipäs…

LEMPI

Oli kuin olikin. Ja osti kaikkein hienoimman mitä meillä oli. Niin että meidän puotineiti jo kysyi, että Minnekäs emäntä lähtee…

ILTA

Ja mitä äiti sitten siihen sanoi?

LEMPI

Sanoi vain, etteihän sitä koskaan tiedä, minne tulisi matka, täytyy aina olla arkku…

ILTA

No niin, huomennahan me muutamme kotiin… Äiti kai siksi…

LEMPI

Panetko sinä tänään vaaleanpunaisesi…? Pane se, se pukee sinua suurenmoisesti! Tiedätkö, Tirri oli tunnustanut meidän Jaskalle, että hän pitää sinua kaikkein sievimpänä tyttönä meidän luokalla.

ILTA

Hsss!

LEMPI

Kuka tässä nyt kuulisi?

ILTA

Mitä ihmettä äiti sillä matka-arkulla tekee?

LEMPI

Etkö sinä olekaan yksin! Kuka siellä sitten on? Mummosiko?

ILTA

Tule sisään, niin puen ylleni ja menemme yhdessä. En minä enää voi odottaa.

LEMPI

Ai, siellä on mammasi opettaja! (Kirkaisee ja juoksee pois.)

ILTA

Voi, voi sinua… olisit nyt tullut. (Nauraa, vilkuilee sitten hämillään huoneeseen.) Ei, nyt minä en odota. Lähdetään pois syömään.

HEIKKI

Kyllä minä odotan emäntää… Kuka se »Tiiri» on?

ILTA

Mutta jo sinun korviasi! Tirri on… Tirri on… yksi poika vain.

HEIKKI

Sen minä arvaan sanomattakin. Mutta kuka poika? Lyseolainen?
Ylioppilas…?

ILTA

Mitä se sinuun kuuluu? Minä pidän kenestä tahdon.

HEIKKI

Ai, sinä pidät hänestä…

ILTA

Minä vähät hänestä ja sinusta ja kaikista pojista. Minä aionkin ruokkimaan Sarkoilan sikoja ja lehmiä. Sitä et sinä voi kieltää minulta…

HEIKKI

Olenko minä kieltänyt sinua mistään. Saat tietysti pitää Tirristä niin paljon kuin tahdot…

ILTA

Vai onko se sinusta yhdentekevää. Vai saan minä pitää…?

HEIKKI

Mutta Ilta kulta, ei saa noin kiihtyä. Tiedäthän sinä, että lääkäri on sen kieltänyt.

ILTA

No, tuletko sinä sitten kesällä Sarkoilaan?

HEIKKI

Jos olen Suomessa — niin mielelläni. Ja jos sinä olet Suomessa.

ILTA

Minä? Missä minä sitten olisin. No niin, kättä päälle, ja mitä, jos minä opettaisin sinulle uusia tansseja. Nouse ylös siitä!

HEIKKI

Minä olen ihan mahdoton…

Oveen on koputettu. He eivät ole sitä huomanneet. Sisään astuvat pormestarinna ja neiti Marja-Liisa Tattara.

PORMESTARINNA taputtaen käsiään.

Suurenmoista! Nuoret täällä tanssivat… tai kisailevat.

HEIKKI hämillään.

Me vain puhelimme vähän kesän vietosta.

ILTA

Minun piti opettaa häntä tanssimaan, kun ei hän osaa.

PORMESTARINNA

Pyydän saada esitellä meidän juhlapuhujamme, kirjailijatar neiti
Marja-Liisa Tattaran — neiti Sarkoila, maisteri Levänen.

ILTA

Tehkää hyvin ja istukaa.

PORMESTARINNA

Kyllähän me kaikki tunnemme neiti Tattaran kirjoista.

TATTARA

Nykyäänhän ilmestyy niin paljon, että kukapa kaikkia ehtisi lukea.

PORMESTARINNA

No, aina sentään jokainen lukee merkillisimmät uutuudet… Kai maisteri tuntee »Verenkarvaisen puutarhan» — Ilta tietysti ei vielä ole sitä lukenut!

ILTA

Ohoo! Sitä lukevat tytöt jo ensi luokalla.

PORMESTARINNA

Se tapahtuu sitten vallan vastoin opettajien tietoa ja varmaan vastoin kirjailijattaren itsensä tahtoa.. olen ymmärtänyt teidät oikein.

TATTARA

Niin, edellyttäähän se kypsyneempää ikää. Se kirja ymmärretään yleensä väärin. Minä olen hyvin ankara, minä en suinkaan tingi rakkauden asioissa.

PORMESTARINNA

Mutta rouva Sarkoilan pitäisi välttämättä olla mukana tässä keskustelussa… Eikö äiti vielä ole kotona?

ILTA

Me odotamme häntä joka hetki. Hän meni vain vähän ulos.

TATTARA

Me tapasimme hänet kyllä kadulla.

PORMESTARINNA

Niin, siitä on jo runsas tunti. Minä vielä näytin kadun toiselta puolelta kirjailijattarelle, että tuossa menee Anna Sarkoila.

ILTA

Miksi täti juuri häntä näytti — onko hänessä jotakin erikoista?

PORMESTARINNA

On kyllä — onhan hän kaupunkimme komeimpia rouvia…

ILTA

Ei hän ole mikään kaupunkilainen…

PORMESTARINNA

Ohoo, ohoo… pyydän anteeksi, neitiseni…

HEIKKI

Onko neiti Tattara ensi kertaa paikkakunnalla?

TATTARA

Olen. Yleensä olen paljon kiertänyt Suomea, mutta täällä olen todella ensi kertaa.

PORMESTARINNA

Ehkä me ensi kirjassa saamme lukea jotakin näiltä seuduilta…

TATTARA

Kuka tietää.

PORMESTARINNA

Tietysti ihmiset ovat tietävinään keitä henkilöitä ja mitä paikkoja olette tarkoittanut »Verenkarvaisessa puutarhassa»…

TATTARA

He erehtyvät ihan. Sehän on otettu ihan symbolisesti… Eikö se nyt maisteristakin ole ihan selvää?

HEIKKI

Minä valitettavasti en ole lukenut teosta. Omat työni ovat…

TATTARA

Ah, maisteri ei ole lukenut! Nimienkin pitäisi osoittaa, että olen ottanut sen ihan symbolisesti.

PORMESTARINNA

Ei, minä pyydän, keskustellaan siitä vasta kun rouva Sarkoila on mukana. Tulin tuomaan äidille lippuja illaksi. Mutta niitä on tässä vain kaksi ja maisterihan nyt oikeastaan kuuluu perheeseen.

HEIKKI

Siinä tapauksessa teidän olisi pitänyt ottaa neljä, sillä Sarkoilan isäntä saapuu myöskin.

PORMESTARINNA

Minä tiedän, minä tiedän.

ILTA

Ja mummo on täällä ja meidän taloudenhoitaja tulee auttamaan pakkauksessa…

PORMESTARINNA

Mutta meillä kaupunkilaisilla nyt on kuva vain tästä pienestä sikermästä: äidistä, tyttärestä ja ystävästä.

ILTA

Niin, täti, ystävä hän on. Meillä ei ole niitä niin monta.

HEIKKI

Lippuja toivottavasti saa ovella.

PORMESTARINNA

Tietysti. Leikkiähän minä lasken. Muuten tämä ilta nyt näyttää minusta ihmeteltävän terveeltä. Hän on ollut niin heikko lapsi…

ILTA

En minä enää ole mikään heikko, ja jahka minä pääsen kotiin…

PORMESTARINNA

Kyllä sinä vain niin heikko olit, ettei sinussa paljon henkeä ollut.

ILTA

Anteeksi, kyllä minun nyt täytyy mennä syömään, en muuten ehdi tutkintoon.

PORMESTARINNA

Mene sinä vain, me juttelemme täällä maisterin kanssa.

HEIKKI

No, miltä paikkakuntamme tuntuu?

TATTARA

Tämähän on herttainen pieni kaupunki. Ja oikein hyvä museo.
Pormestarinna on ollut niin ystävällinen…

PORMESTARINNA

Niin, minä vein rakkaan vieraamme heti aamulla museoon ja palotorniin. Paras näköala on sittenkin Alppimajassa. Se on kaupunkimme ulkoravintola, sieltä näkyy koko järvenselkä niin ihmeen herttaisesti…

ILTA keittiöstä.

Me vietämme siellä tänäpänä loppujuhlat, Meidän luokka ja kaikki opettajat.

PORMESTARINNA

Niin, arpajaistoimikunta ei ensinkään ole ollut hyvillään siitä, että loppujuhla pantiin arpajaispäiväksi. Ei näin pienellä paikkakunnalla olisi varaa hajoittaa voimiaan.

HEIKKI

Minä olen ymmärtänyt, että näihin arpajaisiin tulee paljon yleisöä maalta.

ILTA

Kaikki opettajat ovat ostaneet liput…

PORMESTARINNA

Mutta eivät ole läsnä… Sehän on tavaton epäkunnioitus vierasta puhujaa kohtaan.

HEIKKI

Mutta neiti Tattarahan puhuu vielä huomenna.

TATTARA

Puhun, puhun. Eihän sitä voi asettaa niin, ettei aina jossakin tulisi kolisionia.

PORMESTARINNA

Pitäisi voida näin pienissä oloissa. Mutta meillä on ollut tuhansia vastuksia. Anna Sarkoilakin pani avustamisensa ehdoksi, että hän saa esiintyä tänään.

ILTA

Kun me matkustamme kotiin huomenna.

PORMESTARINNA

Te olisitte voineet tehdä sen yhtä hyvin ylihuomenna. Nyt olette seitsemän vuotta asuneet täällä, ja sitten riippuu muutto yhdestä päivästä.

HEIKKI

Uudet asukkaat kuuluvat tulevan huomeniltana.

PORMESTARINNA

Kyllä te näytte löytävän selityksiä. Aijai maisteri…!

ILTA

He tulevat junalla ja tahtovat omiin huoneisiinsa. Huomisillalla täytyy kaiken olla valmista.

PORMESTARINNA

No, jos niiksi tulee, olisi Sarkoilan emäntä voinut olla yhden yön vaikka hotellissa. Eikähän Sarkoilasta ole tänne pitkä matka. Sen voi ajaa hyvinkin lyhyessä ajassa. Ei mene tuntia.

ILTA

Menee vain ylikin…

PORMESTARINNA

Minä olen ajanut sen viidessäkymmenessä minuutissa minä…

ILTA

Mitäs ajoa se sitten oli… Oliko tuli irti…?

PORMESTARINNA

Taisi olla.

HEIKKI keskeyttäen.

Neiti esiintyy paljon?

Ilta häviää makuusuojaan pukeutumaan.

TATTARA

Paljon, paljon, valitettavasti.

PORMESTARINNA

Neiti Tattarahan on kuuluisimpia puhujiamme. Tiedättehän te sen…?

HEIKKI

Kyllä… kyllä… Vaikka minä yleensä olen niin vähän seurannut…

PORMESTARINNA

Neiti Tattara puhuu aina kauneudesta. Se on minusta niin erinomaisen hyvin valittu aihe.

TATTARA

Niin, minä olen tahtonut päästä puolueettomalle alalle. Ja sitten kauneuden lipun alle voi mahduttaa kaikkea tivaan ja maan välillä…

HEIKKI

Kaikkea?

PORMESTARINNA

Niin, tietysti kaikkea kaunista. Teidän kirjaanne, tätä viimeistä, on niinkuin te itse sanoitte, ymmärretty väärin. On tahdottu leimata teidät vapaan rakkauden apostoliksi…

TATTARA

On niin kauheaa, että kaikki käsitetään niin väärin.

PORMESTARINNA

»Verenkarvainen puutarha»! — se kuuluu niin pelottavalta ja houkuttelevalta.

HEIKKI

Oliko se se kirja, josta niin paljon riideltiin?

TATTARA

Se, se. Silloin kun se sai valtion palkinnon.

HEIKKI

Vai niin. Minä olin silloin ulkomailla.

TATTARA

Mitäpä sitä ulkomailla. Ah, kun taas pääsisikin! Kun kevät tulee, niin minua täällä kotona oikein tukahuttaa… Ja sitten ulkomaalaiset ystäväni aina kirjoittavat ja pyytävät… Minulla on intresantteja tuttavuuksia. Seurustelen sangen hienoissa piireissä… Jos te tahdotte, maisteri, voin antaa teillekin suosituksia.

HEIKKI

Kiitoksia. Minä seurustelen aina vain kirjastoissa.

TATTARA

Se on tyhmää. Lähtekääpä minun kanssani, niin näytän teille ihmisiä!

HEIKKI

Minä lähden ehkä jo huomenaamulla.

PORMESTARINNA

Tosiaanko!

TATTARA

Ohoo! Ja istutte tässä noin tyynenä. En minä sitten pääse! Minun täytyy vielä pitää juhlapuheet parissa laulujuhlassa ja esitelmiä kursseissa ja ties mitä…

PORMESTARINNA

Voi, voi, mahtaa se olla ihanaa, kun noin voi innostuttaa tuhansia…

TATTARA

Sen asian on niin ja näin. Eivät nykyajan ihmiset kuuntele puheita… Toimeenpanijat tarvitsevat vain nimen ohjelmaansa… yltäkylläisten ihmisten houkutukseksi.

PORMESTARINNA

Ei, neiti, nyt te erehdytte. Esimerkiksi me täällä, kyllä me tarvitsimme itse ihmistä… persoonaa.

TATTARA

Suoraan sanoen: jollen saisi aiheita esitelmämatkoiltani, en kuluttaisi itseäni. Mutta ihminen huvittaa minua äärettömästi, minä tutustun ihmisiin — mitään intresantimpaa ei ole.

PORMESTARINNA

Sitten olen tuonut teidät oikeaan paikkaan: rouva Sarkoila on intresantti. Eikö olekin, maisteri?

HEIKKI

Niin… kyllä kai.

Annan askeleet kuuluvat eteisestä.

PORMESTARINNA

Mutta nyt… nyt hän tulee. Vihdoinkin, Anna! Me olemme täällä kesken kiireidemme jo odottaneet pitkän aikaa. Tässä esitän sinulle nyt Marja-Liisa Tattaran, »Verenkarvaisen puutarhan» tekijän.

ANNA hermostustaan hilliten.

Ikävä että tulin viipyneeksi…

TATTARA

Hauska tutustua. Pormestarinna on teistä kertonut niin paljon.

ANNA

Tehkää hyvin ja istukaa. Minun täytyy laittaa kuntoon tyttäreni, että hän pääsee tutkintoonsa. Neiti on kai ensi kertaa paikkakunnallamme?

TATTARA

Olen, mutta ystävättärenne on kertonut minulle niin paljon, että tunnen olot jo jokseenkin.

ILTA joka on tullut keittiöstä.

Missä sinä, äiti, näin viivyit?

ANNA

Hss, kultaseni. En tahtonut löytää sopivaa väriä. Tule nyt…

Aikovat makuusuojaan.

PORMESTARINNA joka näkee nauhan Annan kädessä.

Etkö voisi sitoa nauhaa täällä, niin mekin saisimme olla seurassanne?
Meillä ei ole paljon aikaa enää…

ANNA

No niin, lapseni, seiso siinä sitten. Sinä olet vähän kiihtynyt. Mikä sinun on?

ILTA

Kun minä odotin sinua niin.

HEIKKI

Me jo yritimme tulla levottomiksi.

ANNA

Ettei Ilta ehtisi tutkintoon…?

PORMESTARINNA

Minä tässä juuri sanoin, että niinhän maisteri on teille kuin perheen jäsen.

HEIKKI

Minä olen tietysti ollut hyvin kiitollinen, kun olen tavannut perheen, jossa olen voinut käydä.

PORMESTARINNA

Kyllähän te olisitte tavannut sellaisia perheitä useampiakin.

HEIKKI

Minä olen jo niin vieraantunut tältä paikkakunnalta.

ANNA kiinnittäessään nauharuusuja Iltan pukuun

Mutta seisopa hiljaa nyt, lapseni.

ILTA

Kun sinä pistit minua.

PORMESTARINNA

Se tietää vain hyvää. Sinua kohtaa tuossa puvussa jokin suuri onni.
Vaikka joutuisit kihloihin.

ILTA

Äiti, nämä vieraat tahtovat tietää mitä sinä pidät »Verenkarvaisesta puutarhasta».

PORMESTARINNA

Niin, minä olin aivan unohtaa…

TATTARA

Olisipa hauska kuulla…

ANNA

Sitä on vaikea sanoa näin äkkiä.

PORMESTARINNA

Tekeekö Aronsilmä oikein?

ANNA

Minä, totta puhuen, en niin tarkkaan muista kirjaa, että…

TATTARA

Sitä kirjaa on ymmärretty väärin…

PORMESTARINNA

Kuinka sellaisen kirjan voi unohtaa! No niin, sankaritar Aronsilmä on miehensä Karhunkämmenen poissaollessa ollut suhteissa useampaankin ritariin. Miehen palatessa tunnustaa hän rakastavansa ritari Rohkeamieltä ja jättää miehensä ja lapsensa ja seuraa ritaria. Tekeekö hän oikein?

ANNA

Tekee tietysti, kun ei enää rakasta miestään.

TATTARA

Minua ilahuttaa, että te, hyvä rouva, katselette asiaa näin terveesti. Minä olen hyvin ankara näissä asioissa: kun rakkaus loppuu, on suorastaan epäsiveellistä asua saman katon alla.

PORMESTARINNA

Mitä mieltä maisteri on?

HEIKKI

Minun täytyy pysytellä syrjässä keskustelusta. En tunne kirjaa enkä näitä asioita.

PORMESTARINNA

Rakkauden asioita — ettekö ensinkään?

ILTA kiivaana.

Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä miehensä luota. Hänen miehensä oli kelpo mies ja piti hänestä. Ja heidän lapsensa…! Aronsilmällä ei ollut oikeutta lähteä. Hän ei silloin ajatellut muuta kuin itseään.

ANNA

Älä kiihdy, lapsi, älä…

PORMESTARINNA

Kas vain — pikku Ilta on muodostanut itselleen mielipiteen…

TATTARA

Mutta neiti… mikä teidän mielestänne — minä puhun teille nyt kuin täysikasvaneelle ihmiselle — sitten on pantava perustaksi yhdyselämälle…?

ILTA

Velvollisuudentunto.

ANNA

Mutta miksi sinä olet niin kiihdyksissä?

TATTARA

Niin voitte puhua te, joka ette ole elämässä mitään kokenut…

ILTA

Äiti, muistatko sinä voudin väet?

ANNA

Te näette pikku tyttäressäni kypsyneitä ajatuksia… Me olemme aina olleet kuin hyvät toverit, siksi hän on kypsynyt vähän ennen aikaansa.

ILTA

Enkö minä jo valmistu, äiti?

ANNA

Heti, heti. Oletko syönyt…? Anteeksi nyt tämä kiire. Talo on hajoamistilassa. Me muutamme täältä huomisaamuna.

TATTARA

On hyvin epäkohteliasta tulla näin…

PORMESTARINNA

Minä tahdoin vain näyttää rakkaalle vieraallemme jonkin kodin kaupungissa…

TATTARA

Minulle on tietysti hyvin hauskaa tutustua seutuihin ja ihmisiin — ennen kaikkea ihmisiin.

ANNA

Jos te tahdotte tutustua johonkin tyypillisesti paikkakunnalliseen, niin on kai minun kotini viimeinen. Me olemme tyttäreni kanssa asuneet täällä hänen kouluaikansa, mutta kotimme on… (Hätkähtää.)

PORMESTARINNA

Sarkoila. Minä olen kyllä kertonut rakkaalle vieraallemme. Ennen maailmassa tämä Anna aina hullutteli, että hän naikin talon. Muistatko, Anna?

ANNA hermostuneena.

Siellä on hyvin kaunista. Kyllä sitä taloa voi rakastaa. Ja mitä paikkaa tahansa, missä elää ja tekee työtä.

ILTA

Ohoh, äiti, ei mitään muuta kuin sitä yhtä vain! Niin minäkin tekisin: naisin talon…

PORMESTARINNA

Sinun ei tarvitse naida taloa, onhan se sinulla! Eikä ottaa mitään kaupanpäällisiä!

ILTA

Ottaa mitä…? Mitä täti sanoi?

ANNA

Mutta Ilta, lapseni, älä ole noin ärtyisä. Nythän sinä oletkin valmis.

Katselee häntä hellästi.

TATTARA

Allerliebst… Allerliebst!

ANNA

Minä en ehdi alkuun. Mutta tulen niin pian kuin vain voin…

ILTA

Tietääkö täti, että sellaista miestä kuin minun isäni ei ole toista!
Hän on niin hyvä, niin reipas, niin…

PORMESTARINNA

Mutta kuka sitä on kieltänyt. Hän on aivan mainio mies.

ANNA

Lähde nyt, lapsi, ettet myöhästy. Voiko äiti olla levollinen?

TATTARA

Minä toivon, että saan nähdä neidin vielä. Tahtoisin selvittää teille Aronsilmän ja Karhunkämmenen välejä, tahtoisin, että te ymmärtäisitte, miksi Aronsilmän täytyi jättää miehensä…

ILTA

Minä olen ajatellut sitä asiaa ja keskustellut siitä tyttöjen kanssa — ei minun mielipiteeni muutu…

Niiaa, lähtee. Anna seuraa, syleillen häntä ovella.

TATTARA

Hän on mainio!

PORMESTARINNA kuiskaamalla.

Te ette vielä tunne äitiä… Ja Sarkoila, se on vanha herraskartano, sellainen taittokattoinen rakennus ja suuri puutarha. Ja kummittelee. Sellaisen talon voi naida.

ANNA karkottaen luotaan kuin pahaa unta.

Mutta minähän en vielä ole syönyt… Sallittehan että…

PORMESTARINNA

Totta kai… vai et sinä vielä ole syönyt. Me lähdemme myöskin heti.

HEIKKI

Te pyysitte minutkin aamiaiselle…

ANNA

Eikö Ilta tarjonnut teille?

HEIKKI

Me odotimme emäntää…

ANNA

Mutta tehkää hyvin. Voi, voi… Eikö äitikään vielä ole saanut ruokaa!

HEIKKI

Häntä ei ensinkään ole näkynyt.

Menee keittiöön.

ANNA

Äiti raukka, olisiko hän nyt saanut unta. Hän kun ei voi nukkua öisin.

Menee vierashuoneeseen.

PORMESTARINNA

Ja tämän Annan kotitalo, Siuroniemi, on toinen ihmeellinen talo. Vanha emäntä elää vielä, hän kuuluu olevan täällä käymässä. Anna perii kaikki.

TATTARA

Tämä on erinomainen sattuma. Minä tarvitsisin juuri tällä hetkellä tällaista taloa. Minulla on hyvä aihe. Mutta sen pitäisi saada taustaa. Jos minä ehtisin käydä Sarkoilassa. Huominen aamupäivähän on vapaa.

PORMESTARINNA

He lähtevät aamulla. Minä ehdotan.

TATTARA

Mutta voiko sitä?

PORMESTARINNA

Minä voin mitä tahdon! Niin, niin, tämä Anna oli tyttönä hurja. Tanssi ja ratsasti ja oli miesten kanssa kilpa-ajoissakin. Isä oli suuri hevosmies. Ja kosijoita kävi likeltä ja kaukaa. Minunkin mieheni… Minä kerron sen teille kirjailijana… Tuskin hän on häntä vieläkään unohtanut.

TATTARA

Minä näkisin mielelläni hänen miehensä!

PORMESTARINNA

Hän tulee tänne arpajaisiin.

TATTARA

He eivät ole onnellisia?

PORMESTARINNA

Eivät.

TATTARA

Ja te luulette, että se on tämän maisterin syy…?

PORMESTARINNA

Siltä näyttää.

TATTARA

Hän pitää tyttärestä. Heillähän oli niin hellä kohtaus.

PORMESTARINNA

Minä näin sen ihmeekseni. Mutta olisiko koko kaupunki voinut erehtyä?

Anna ja vanha emäntä tulevat.

EMÄNTÄ

Päivää. Mitäs pormestarinnalle kuuluu?

PORMESTARINNA

Hauska nähdä emäntää. Siitä onkin aikoja… Tämä on meidän juhlapuhujamme, neiti Tattara.

TATTARA

Päivää.

EMÄNTÄ

Jumal'antakoon.

PORMESTARINNA

Ja emännän jalat ovat vain samanlaisina?

EMÄNTÄ

Niin, ei suinkaan ne parane. Mutta jos tohtorit tietäisivät jotakin lievikettä. Sentähdennän tämä tyttäreni tahtoi minut tänne. Mutta mitäs tohtorit — ihmisiä ne on nekin.

TATTARA

Mikäs emäntää vaivaa?

EMÄNTÄ

Se vanhojen tauti vain, se kleini eli reumatismi eli miksi ne sitä sanovat. Se on jo ollut minussa niin kauan. Siitä kun isäntä kuoli ja minä myin talon.

TATTARA

Se mahtaa olla kovin raskasta.

EMÄNTÄ

Ei minun sovi valittaa. Minä olen saanut maallista omaisuutta niin että voin olla sairaanakin…

PORMESTARINNA

Onhan se hyvä, kun voi sen niin ottaa.

EMÄNTÄ

Ihminen potkii tutkainta vastaan. Ei se auta. Sitten kun hän oppii tyytymään Jumalan tahtoon, tulee hänen helpompi olla.

TATTARA

Niin, niin.

ANNA keittiöstä.

Tulkaa nyt, äiti.

Emäntä kammertaa hitaasti keittiöön.

PORMESTARINNA

Kuule, Anna, neiti Tattara näkisi niin mielellään tuollaisen vanhan herraskartanon. Eikö hänen huomisaamuna sopisi lähteä Sarkoilaan teidän kanssanne ja sitten palata juhlaan?

ANNA

Huomenna…?

PORMESTARINNA

Mikä se tunnin matka nyt on.

ANNA

Puolentoista.

PORMESTARINNA

Etkö muista sitä matkaa, kun ajoimme sen viidessäkymmenessä minuutissa…

ANNA

Minä ajoin silloin hiukan hurjasti.

PORMESTARINNA

Nämä ajoivat edellä mieheni kanssa, minä ja isäntä tulimme perässä.

ANNA

Kaikkia sinä muistat. Siitähän on niin kauan.

PORMESTARINNA

Kyllä minä sen matkan muistan ikäni.

TATTARA

Onko rouva Sarkoila niin tottunut ajaja?

ANNA

Siihen aikaan… Meillä oli silloin niin hyviä juoksijoita.

PORMESTARINNA

Ne olivat Siuroniemen hevosia, sinun myötäjäishevosiasi… Muistaakos emäntä niitä hevosia?

EMÄNTÄ keittiöstä.

Muistan kyllä. Ne olivat niin samannäköiset, sellaiset hallavat.

PORMESTARINNA

Niin, hiekankarvaiset. Tavattoman kauniit. Eikö toinen niistä vikaantunut jollakin lailla? Ai, minä muistan…

ANNA tulee keittiöstä.

Minä soisin mielelläni, että neiti saisi nähdä Sarkoilan. Siinä voisi kyllä kirjailijalle olla yhtä ja toista hauskaa…

PORMESTARINNA

Silloinhan se hevonen vikaantui, kun lähetettiin noutamaan sinulle pappia.

ANNA

Onpa sinulla muistia. Minä olen ne asiat aikoja sitten unohtanut. Mehän paranimme, sekä minä että lapsi…

PORMESTARINNA

Se oli tämä sama Ilta… Se oli syntyessään niin heikko.

ANNA

Mutta lääkärit myöntävät jo, että hän huolellisella hoidolla voi tulla ihan voimakkaaksi. Pahin aikahan nyt on ohi. Kouluaika.

TATTARA

Sarkoilassa tietysti on hyvin terveellistä. Olisipa hauska nähdä se talo.

ANNA

Siellä on nyt vain kaikki sekaisin, kun olen ollut poissa. En tiedä… Olen vähän ajatellut… jos lähtisin saattamaan…

PORMESTARINNA

Sittenhän neiti Tattara saisi ajaa itse isännän rinnalla.

TATTARA

Jollei se tuota vaikeuksia, niin olisin kovin kiitollinen… Ehkä myöhemmin päivällä saan tulla kuulemaan…?

PORMESTARINNA

Mutta mitähän ne muut rouvat sanovatkaan, kun olen ollut poissa koko aamupäivän! Hyvästi nyt Hyvästi, hyvästi ja kiitos vain…

TATTARA

Ja minä pistäydyn sitten…

ANNA

Tervetuloa vain. (Menee keittiöön.)

PORMESTARINNA

Liput ovat tässä pöydällä. Maisteri tietää.

HEIKKI

Kyllä.

TATTARA eteisen ovella.

Mutta kyllä te osasittekin pumputa niin että minä oikein pelkäsin.

PORMESTARINNA

Kyllä minä häntä pumppuan. Ei hän minulle suutu. Minä tiedän mitä tiedän.

TATTARA

Tiedättekö vielä…?

PORMESTARINNA

Olen luvannut vaieta. Mutta jos hän minua suututtaisi, avaisin suuni…

TATTARA

Tämäpä on intresanttia! (Poistuvat.)

ANNA tulee syvään hengittäen huoneeseen.

Mitä minä teen… mitä minä teen?

HEIKKI hänen jälkeensä.

Minä olen ollut kuin tulisilla kekäleillä. Miksette voinut sanoa heille, ettette ehdi… Luuletteko, että he ovat ystäviänne?

ANNA

En. Mutta mitä minä teen…? Te kuulitte mitä Ilta sanoi.

HEIKKI

Kuka tuo pormestarinna on ja mitä hän on tietävinään…?

ANNA

Ah, vanhoja juttuja… Emme koskaan ole toisistamme pitäneet.

HEIKKI

Mitä hän sitten tulee tänne?

ANNA

Hän hakee jostakin syystä seuraani.

HEIKKI

Näyttäkää te hänelle, ettette tahdo hänen seuraansa.

ANNA

Kyllä hän sen tietää…

HEIKKI

Tämä on viimeinen päivä ja minulla olisi niin paljon puhumista. Se teidän vihkonne — minkä ilon teittekään minulle. Se on niin ihanasti kirjoitettu…

ANNA

Kuinka hauskaa, että siitä piditte. Minä niin kauan epäilin, antaisinko sen teille ensinkään.

HEIKKI

Kuinka saatoitte…! Tiedättehän miten suuriarvoinen jokainen tieto teistä on minulle. Minä tahtoisin tuntea teidät niin perin juurin.

ANNA

Ei kannata…

HEIKKI

Miksi te silloin ajoitte niin hurjasti…? Te ette tahdo sanoa.

ANNA

Miksen. Voittehan te sen kuullakin: pormestari istui vierelläni ja puheli yhtä ja toista. Hän kuvasi miltä tuntuu, kun on vastanainut ja huomaa, että vaimo on ihan vieras — ihan kuin joku kuka tahansa…

HEIKKI

Rakastiko hän teitä… Ja te?

ANNA

Minä vain ymmärsin hänet.

HEIKKI

Oliko hän ollut teille paljonkin?

ANNA

Ei. Olimme tanssineet koulujuhlissa. Sitten kerran kirjoitti hän minulle Siuroniemelle…

HEIKKI

Ja te?

ANNA

Minä vastasin, etten voi.

HEIKKI

Teillä oli paljon ihailijoita?

ANNA

Olinhan minä rikas.

HEIKKI

Ja te valitsitte rikkaan.

ANNA

Mitä me niistä vanhoista asioista. Sanokaa minulle mieluummin miten minä saan Iltan ymmärtämään…

HEIKKI

Minä olin niin onnellinen, kun luin vihkoanne. Minä omistin niin paljon, minä luulin niin tuntevani teidät ja saaneeni sielunne avaimen. Te olitte niin selvänä ja kirkkaana edessäni, mutta nyt te taas pakenitte niin kauas…

ANNA

Älkää halutko nähdä minua pohjaan sakka. Siellä on pimeää…

HEIKKI

Antakaa minun nähdä… Minulla ei koskaan ole ollut ystävää — te olette ainoa, jonka kanssa olen saanut puhua.

ANNA

Mitä te tahtoisitte tietää…?

HEIKKI

Kaikki… Kaikki…

ANNA

Rikkaus voi olla kirous… Minä opin halveksimaan rakkautta, niinkuin kulkutautisairaalassa halveksitaan kuolemaa. Siinä ei ollut minulle mitään pyhää eikä kaunista. Se oli minulle kauppatavaraa.

HEIKKI

Ettekö koskaan ole rakastanut?

ANNA

Tytärtäni.

HEIKKI

Minä varmaan en myöskään koskaan tule rakastamaan. En ole koskaan tuntenut mitään sellaista.

ANNA

Ehditte vielä.

HEIKKI

En usko… Ja mitä minä teen rakkaudella, jos saan pitää teitä ystävänäni, kertoa teille kaikki ja te kerrotte minulle…

ANNA

Onhan se onnellista, jos vähän pidätte minusta. Miksi te pidättekään? Ei se kannata…

HEIKKI

Miksi? Siksi, että te olette ollut minulle niin hyvä, niin hyvä… Siksi, että te olette tuonut minut sairasvuoteen äärestä elämään ja terveyteen…

ANNA

Minä ymmärrän miten raskasta teidän, nuoren ihmisen, on ollut viettää vuodet umpeensa sairaan tätinne luona.

HEIKKI

En minä sitä niin käsittänyt ennen kuin te näytitte minulle uuden elämän… Ihanan elämän…

ANNA

Mutta auttakaa minua nyt keksimään miten saan Iltan mukaan. Hän on niin järkähtämätön. Enkä minä uskalla tuottaa hänelle mielipahaa.

HEIKKI

Onhan hän nyt terve…

ANNA

Ei hän ole. Te ette usko mitä taistelua minä olen käynyt hänen elämästään koko ajan. Minulla on alituinen pelko…

HEIKKI

Mutta onhan hän järkevä tyttö… Muuten, tiedättekö, olen ankarasti ruvennut ajattelemaan, jos lähtisin mukaan!

ANNA

Todellako? Ihanko totta? (Äidilleen keittiöön.) Voi, voi, voi äiti, kuinka hauskaa — maisteri Levänen lähtee mukaan.

HEIKKI

Ei se ihan varmaa ole.

ANNA

Mikä pitelee?… Ei mikään saa pidellä. Olenhan minä teille velkaa.
Älkää nyt olko niin ylpeä.

HEIKKI

Te loukkaatte minua, jos siitä puhutte… Voinhan minä järjestää asiani, jos tahdon.

ANNA

Voi, tahtokaa nyt… Te voisitte olla meille niin suureksi avuksi, te opastaisitte meitä kaikin tavoin…

Emäntä on lopettanut syöntinsä, siunannut ja kammertaa huoneeseen.

HEIKKI

On vähän kovaa jättää täti raukka yksin. Mutta olisihan se tavattoman hauskaa minulle saada matkustaa teidän kanssanne. Me voisimme iltaisin olla yhdessä ja sunnuntaisin tehdä huviretkiä.

ANNA

Niin, niin, niin! Nyt minä paikalla puhun Iltalle.

EMÄNTÄ

Ja joko sitä huomenna pitäisi lähdettämän?

ANNA

Jo… Mitä siitä siirtää.

HEIKKI säihkyvän iloisena.

Pitää ehkä sähköteitse tilata paikat, tähän aikaan matkustaa paljon väkeä.

ANNA

Niin, tietysti. Teettehän te sen. Meille — ja itsellenne,

HEIKKI

Mutta passi?

ANNA

Se on jo minulla. Tässä.

HEIKKI

Minä riennän sitten. Näkemiin asti. (Lähtee.)

ANNA

Näkemiin.

Hetkisen äänettömyys. Emäntä asettuu keinutuoliin.

EMÄNTÄ

Etkö sinä käy kotona ennen lähtöäsi?

ANNA

Mitä minä siellä kävisin. Mimmi voi panna kokoon tavarani.

EMÄNTÄ

Isäntä ei sitten vielä tiedä mitään?

ANNA

Ehtiihän hän sen kuulla, jahka nyt tulee. Jahka nyt Iltakin tietää.

EMÄNTÄ

Ja tämän kesänkö sinä olet poissa?

ANNA

Ehkä kauemminkin.

EMÄNTÄ

Sinä olet nyt ollut naimisissa kuusitoista vuotta. Ei pitäisi ryhtyä sellaisiin kuin sinä aiot.

ANNA

Älkää puhuko. Ettekö te ole nähnyt miten heikoksi minä olen käynyt.

EMÄNTÄ

Samahan se on ollut kaikkina näinä kuutenatoista vuotena. Mitenkäs se nyt olisi vaikeampaa kuin ennenkään?

ANNA

Onhan siinä suuri ero. Olenhan talvet voinut olla Iltan kanssa täällä. Kesällä olen oleskellut puutarhassa ja Takamaassa ja… Mutta olla nyt aina, aina hänen kanssaan, kuunnella hänen moitteitaan ja… esityksiään.

EMÄNTÄ

Täytyyhän hänen ajatella taloa. Mihin Sarkoila kerran joutuu? Käy niinkuin Siuroniemen. Ei sitä ilokseen katsele, kuinka kaikki ränstyy…

ANNA

Ilta menee naimisiin…

EMÄNTÄ

Kuka sitä tietää annetaanko Iltalle edes elonpäiviä.

ANNA

Kuinka te voitte tuolla tavalla!

EMÄNTÄ

Lääkärit ovat aikoja sitten tuominneet hänet kuolemaan.

ANNA

Hän elää vasten kaikkia heidän tuomioitaan. Ja hänen täytyy elää. Minä pidän hänet rakkaudellani elossa, maksoi mitä maksoi…

EMÄNTÄ

Mutta jos silti…

ANNA

Kuinka pahaa te teette minulle, äiti! Minkätähden te kiusaatte minua?

EMÄNTÄ

Minun mieleeni tulee vain, että Jumala aina käy kiinni meidän arimpaan kohtaamme, kun hän tahtoo meitä kasvattaa.

ANNA

Mutta mitä minussa nyt vielä on kasvattamista? Enkö minä ole muuttunut — kuka minua tuntisi entiseksi Siuroniemen tyttäreksi? Minä tanssin, minä ajoin hevosta kuin humalainen poika… minä nauroin kun sain kiusata kaikkia niitä, jotka kosivat rahojani — enkö minä ole talttunut ja taittunut! Minä en kotona kajonnut mihinkään työhön, hoitelin vain kukkia ja virkkasin pitsiä ja istuin kuin lasikaapissa — minä olen Sarkoilassa tehnyt työtä ja täällä olen elänyt Iltan kanssa ilman palvelijaa. Minä seison sävyisänä Jumalan edessä — mitä hän voikaan minulta vielä vaatia?

EMÄNTÄ

Hän vaatii, että otamme ristin hartioillemme ja kannamme sitä. Niin kauan kuin me niskoittelemme, on meillä ainainen pelko ja levottomuus.

ANNA

Kuinka te saarnaatte. Eihän ihminen ole mikään orja, eihän hän voi suudella ruoskaansa…

EMÄNTÄ

Sinä olet vielä kaukana siitä mielentilasta, jota Jumala meiltä vaatii.

ANNA

Minä en voi sille mitään, että sellainen nöyryys inhottaa minua. Ennen minä olin niin vapaa ja vallaton. Nyt minä alituisesti pelkään. Ainoani puolesta.

EMÄNTÄ

Etkö sinä ainoasi puolesta voisi taipua pitämään koossa kotia? Se hajoaa jos sinä sen heität.

ANNA

Mutta tiedättehän mitä hän minulta vaatii!

EMÄNTÄ

Minulta on kuollut yhdeksän lasta. Sinä olet viimeinen. Sentähden minä nyt tahtoisin taivuttaa sinun tahtoasi ettei Jumalan tarvitsisi käyttää niin kovia keinoja. Koettaisit vielä. Kun isäntä tulee, niin mene ystävällisesti vastaan. Lähde kotiin ja ole miehellesi alamainen.

ANNA

Onko Jumala sitten tyydytetty? Antaako hän sitten lapsen elää?

EMÄNTÄ

Voi, voi, kuinka sinä kysyt! Tiedänkö minä sen? Mutta sittenhän olet tehnyt mitä olet voinut. Kyllä ihminen voi paljon. Minä olin nähnyt meidän isännän kaksi kertaa, kun meidät pantiin kuulutukseen. Puhemiehen kautta kaikki toimitettiin. Olin seitsemäntoista» vuoden vanha. Ensimmäisenä kuulutuspäivänä oli käsketty vieraita ja isäntä tuli ennen. Me jäimme kahdenkesken, kun äiti meni toimittamaan kahvia. Minua hävetti niin, että läksin äidin perässä.

ANNA

Kun se oli niin vieras mies!

EMÄNTÄ

Ja muistatko sinä, silloin kun sinun lapsesi syntyi…

ANNA

Muistan, muistan… älkää, älkää…

EMÄNTÄ

Sinä häpesit sinäkin ja…

ANNA

Älkää kajotko siihen, äiti. Minä en saata sitä muistaa.

EMÄNTÄ

Älä riuhdo, lapsi. Minäkin opin rakastamaan miestäni. Hän oli minulle hyvä ja minä kuuntelin häntä kaikessa. Sinun miehesi on kunnon mies, sinä olet itse hänet valinnut. Älä unohda, ettei hän tullut sinua pyytämään, vaan sinä pyysit häntä.

ANNA

Minä tiedän, minä tiedän. Minä en jaksa nyt, äiti. Kuinka täällä on kuuma. Varmaan tulee ukkonen. Mitähän se tietääkään näin aikaiseen?

EMÄNTÄ

Ei se enää ole aikaista.

Ulkoa kuuluu ajoa, rattaat kääntyvät sisään portista.

ANNA

Nyt ne tulevat kotoa… Sarkoilasta! (Karkaa ulos. Ääniä pihamaalta. Hetken perästä Mimmi ja Anna sisään keittiöön.) Voi kuinka ne ovat komeat! Enhän minä ole niitä tällaisina nähnytkään, eikö niitä ensinkään ole ajettu?

MIMMI yhä keittiössä.

Eihän niitä — emännän hevosia. Ne olivat niin villit, kun piti lähdettämän pihasta, etteivät tahtoneet päästää rattaille.

ANNA

Voi ihme, onko reikäleipä lopussa! Mutta sokeria… sokeria! (Kuuluu kuinka hän laatikosta kopeloi sokeria, puhuttelee hevosia avonaisesta ikkunasta.) Soh… soh… soh… te minun rakkaat ystäväni…

MIMMI riisuttuaan keittiössä huivinsa ja päällystakkinsa tulee sisään, emäntä ojentaa hänelle keinutuolista kätensä.

Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.

EMÄNTÄ

Jumal'antakoon ja kiitoksia vain. Vai tultiin sitä nyt. Mihinkäs isäntä jäi?

MIMMI

Meni tutkintoon, kun näki, että kello jo oli niin paljon. Me myöhästyttiin vähän kotona, kun isäntä makseli palkkoja hantverkkereille, että pääsivät pois. (Kuiskaa ) Näes' kun meillä on pantu kaikki huoneet uuteen uskoon, uudet tapetit joka paikkaan, siksi kun emäntä ja Ilta palaavat. Siitä on määrä olla puhumatta, että emäntä vasta sitten näkee…

EMÄNTÄ

Onko siellä Sarkoilassa nyt niin reirattu! Voi nyt kuitenkin…

MIMMI

Emännän kamariin pantiin sellaiset tapetit, jotka maksoivat kolmatta markkaa rulla…

EMÄNTÄ

Mitä se isäntä nyt ajattelee… Jollei Anna sitten näistä pitäisikään.
Sille pitää olla ihan sellaista, jommoista se tahtoo.

MIMMI

Isäntä käytti oikein museon maisterin meillä, että hän sanoi mimmoiset ne olla pitää.

EMÄNTÄ

Siunatkoon sitä isäntää!

MIMMI

Iltan sohvaan pantiin uusi päällinen. Ja sitten isäntä ostaa emännälle ja Iltalle kesäkankaita. Kyseli minulta tarkkaan mitä kaikkea emäntä voisi tarvita.

EMÄNTÄ

Kun se nyt antaisi niiden olla ostamatta.

ANNA lähestyy pihamaalta.

Juottakaa ne nyt ja pankaa sitten kauroja eteen. (Tulee sisään.) Voi, voi… Kyllä ne ovat ihanat! Ja tunsivat minut… ihan heti! No, Mimmi kulta, onko kaikki hyvin?

MIMMI joka kääröstä on ottanut esiliinansa ja panee sitä vyölleen.

Onhan se niinkuin emännättömässä talossa voi olla.

EMÄNTÄ

Kuinkahan tästä nyt valmistutaan huomisillaksi?

MIMMI

Otetaan yö lisäksi, jollei päivä riitä. (Menee keittiöön.)

ANNA

Voi, voi, kyllä minä niistä pidän!

EMÄNTÄ

Olet ihan karvoissa.

ANNA

Miksen minä pääse irti? Mikä minua täällä pitelee?

EMÄNTÄ

Talo.

ANNA

Olenko minä hullu, hullu, hullu!

MIMMI tuo kimpun vasta-auenneita koivunlehviä, ojentaa Annalle.

Pistin mukaan mäestä, kun emäntä niistä niin pitää.

ANNA upottaa kasvonsa lehviin. Oi voi!

EMÄNTÄ

Ala, Mimmi, sitten vain ottaa alas uutimia ja panna pois tavaroita. Tai jos ensin keittäisit kahvia, niin on isännälle valmiina.

MIMMI alkaa touhuten kulkea keittiön ja salin välillä.

Isäntä kutsutti jo maanantaiksi puutarhanlaittajat. Ja sinne vedettiin jos mitä lajia maata. Emäntää vain odotetaan…

Anna on painanut päänsä lehviin, nyyhkyttää ääneensä.

Esirippu.

TOINEN NÄYTÖS.

Sama huone kuin ensimmäisessä näytöksessä. Uutimet poissa, huonekaluja muuttokunnossa. Lehvät maljakossa, kahvivehkeet pöydällä. Emäntä istuu keinutuolissa peukalojaan pyöritellen. Anna ja Minimi järjestelevät tavaroita. Suuri, uusi matka-arkku permannolla.

MIMMI

… Ei isäntä ottanut kuuleviin korviinkaan. »Se on meidän emännän haka eikä siihen kosketa.» Ja niine hyvineen saivat tukkiherrat mennä.

EMÄNTÄ

Taitavat jo olla lahoja sisältä ne hongat.

ANNA

Joissa ei ole yhtään kuivaa oksaa!

MIMMI

Vaikka kepilläkin lyö, niin ovat niin tiiviit että ikinäs. Ei niitä senpuolesta tarvitse myydä.

ANNA

Tottahan marjapensaiden juuret tulivat hoidettua?

MIMMI

Kyllä ne koettivat. Vouti kovin ihmetteli, kun ei emäntää kuulunut käymään niinkuin ennen. Minä sitten kahvitin miehet. Kaikki ne sitä päivittelivät, että miksei emäntä tule katsomaan puistoaan.

ANNA

Minulla oli kai täällä silloin jotakin hommaa, etten voinut päästä.
Kuinka karjakko nyt on ollut?

MIMMI

Sekös odottaa emäntää kotiin. Ei se ole maistanut »Ei viedä lehmiä Takamaahan ennenkuin emäntä on nähnyt karjan», se sanoi. Ja sitä on pesty ja suittu.

ANNA

Niinkuin en minä olisi päässyt Takamaahan!

EMÄNTÄ

Ei nyt vielä ole ruohoakaan.

MIMMI

Olisi sitä ollut nuorelle karjalle. Sehän on niin väkevää näin keväällä. Pyhäkoulua lapset kanssa kovasti kysyvät. »Koska emäntä tulee» ja »koskas Ilta tulee»? »Ja tuokos ne niitä uusia laulukirjoja?» Niin ne kysyvät, että niistä on ihan pääsemättömissä. Ne olisivat tahtoneet kokoontua jo ensi pyhänä, mutta minä sanoin, ettei vielä ennen kuin emäntä antaa sanan.

Ilta ja Lempi törmäävät sisään.

ILTA

Äiti, kun et sinä tullutkaan! Voi, voi kuinka vahinko. Se oli niin juhlallista.

LEMPI

Johtajatar itse piti meille puheen.

ILTA

Me itkimme kaikki.

LEMPI

Ilta on paras matematiikassa. Hän sai…

ILTA

Arvaapas, äiti, mitä minä sain. Et saa sanoa, Lempi. Kymmenen! Niin, uskotkos sitä. Tule nyt katsomaan. Mutta Mimmi, päivää, Mimmi kulta.

MIMMI

Terveisiä Sarkoilasta.

ILTA

Kiitoksia. No voi, voi, kun taas näkee sen Mimmin!

MIMMI

Kun ei Iltakaan yhtään ole käynyt kotona.

ILTA

Kyllähän minä olisin tullut, mutta äiti on ollut niin varovainen, etten rasittuisi. Eihän karja vielä ole lähetetty Takamaahan?

MIMMI

Ei. Lähetetään vasta kun emännät ovat sen nähneet.

ILTA

Ja mitäs siellä nyt on tehty?

MIMMI

Perunoita päästiin panemasta… Mutta Iltapas on laihtunut.

ILTA

Kyllä minä taas lihonkin, kun saan kaiken kaupunkilaisuuden päältäni.

LEMPI

Sinä olet paljon kauniimpi näin.

ANNA sulkee Iltan syliinsä.

Jumalan kiitos, että se nyt on ohi.

ILTA

Mitä äiti siitä sanoo?

ANNA

Kyllä äiti on iloissaan.

LEMPI

Laulussa me saimme molemmat kymmenen.

ILTA

Mutta kielissä minä olen mahdoton. Saksassa tuli kuutonen että helähti. Ei minuun ole edes sekään tarttunut, että äiti on lukenut saksaa.

EMÄNTÄ

Mitä siinä on uskonnossa?

ILTA

Ai mummo, mummolle pitää näyttää! Kahdeksan se nyt niin huonoa ole.

MIMMI

Jokos isäntä näki todistuksen?

ILTA

Totta kai! Se oli niin kauhean hauskaa, kun minä äkkäsin isän ovella.

LEMPI

Kun tämä Ilta ihan karkasi käsivarteeni ja oli huudahtamaisillaan.

EMÄNTÄ

Minne isäntä jäi?

ILTA

Meni kauppoihin. Ja tiedättekö, kun ne isän kesävaatteet ovat niin rumat, niin rumat. En minä yhtään muistanut, että ne ovat sellaiset. Ja kaulaliina — minä sanoin hänelle suoraa päätä, että hänen pitää ostaa toinen.

ANNA nauraa omituisesti.

Olisit varmuuden vuoksi mennyt itse mukaan…

ILTA

Kuinka niin?

ANNA

Että olisit saanut mieleisesi…

ILTA

Minä läksin lennossa näyttämään todistustani sinulle ja mummolle.

ANNA

Oikein, lapseni, oikein…

EMÄNTÄ

Toki isäntä ne sellaiset osaa ostaa. Mitä kaikista turhista,

LEMPI

Ei se ole ensinkään helppoa. Meidän äiti ostaa kaikki isän vaatteet ja kravatit.

ILTA

Ja kerran kun minä olin teillä, näin kuinka sinun äitisi sitoi kravatin isäsi kaulaan.

LEMPI

Niinhän äiti aina on tehnyt. He ovat niin rakkaat keskenään. (Nauravat, menevät syrjään ja kuiskailevat.)

EMÄNTÄ

Kuuletko nyt kuinka isäntä on hyvä sinulle. Kyllä sinä vain saat kiittää Jumalaa sellaisesta miehestä.

ANNA

Älkää puhuko, äiti. Minulle olisi paljon helpompi, jos hän olisi minulle paha, minua inhottaa hänen huolenpitonsa, minua iljettää hänen hyvyytensä. Minä en käsitä, miten voin hänet tavata.

ILTA

Äiti, mummo… tiedättekö… sanonko minä?

LEMPI

Et saa, sehän on salaisuus! Jos Tirri saa tietää, että minä olen kertonut, niin hän nylkee minut…

ILTA

Kuinka hän saisi sen tietää… Oletko hullu vallan! Ei suinkaan mummo juokse sitä kertomaan eikä äiti liioin…

LEMPI

No ei, mutta…

ILTA

Me saamme yöllä serenadin. Ajattele, äiti. Minä ja Lempi! Mutta hyvät ihmiset, kuinka te tänään olette surullisia. Olihan minun todistukseni hyvä… tai parempi kuin se on ollut… ettekä kuitenkaan…

ANNA

Minä iloitsen niin, lapsi. Mutta huomista matkaa varten on paljon tekemistä.

ILTA

Ethän sinä mitään tee — kävelet vain ja seisoskelet.

ANNA hätääntyen.

Teenhän minä sentään. En minä työttä ole, minä ajattelen…

ILTA

Pahastuitko, äiti, minulle! Tiedäthän sinä kuinka sinusta pidän.

ANNA

Pidätkö oikein paljon? Voitko äidin tähden luopuakin jostakin…?

ILTA

Älä nyt ole lapsellinen… eihän tässä ole mistään raskaista uhreista kysymys… Etkö tahtoisi, että minä saisin serenadin? Siitäkö?

LEMPI

Minä saan kanssa. Monet tytöt meidän luokalta saavat. Tirri… minun serkkuni Tauno Tenhola pitää Iltalle.

ANNA

Sehän on kovin ystävällistä. Ja niin kaunista herätä lauluun.

EMÄNTÄ

Onko hän Tenholan poikia?

LEMPI

On.

EMÄNTÄ

Onko se se, joka lukee papiksi?

LEMPI

On. Hyvä poika se on.

EMÄNTÄ

Sehän on mukavaa, että lukee papiksi.

ILTA

Mutta minä en hänestä pidä. Minä en huoli kenestäkään. Minä menen
Sarkoilaan.

ANNA

Älä ole tyhmä, kultaseni. Kuka sen on sanonut, että sinun täytyisi pitää Tauno Tenholasta?

ILTA

Pojat pitävät aina serenadin tytöille joista pitävät.

LEMPI

Kysy nyt, Ilta, sitä asiaa.

ILTA

En minä nyt.

LEMPI

Mutta Ilta… Täti, Iltan piti pyytää tädiltä jotakin.

ILTA

Et saa puhua…

ANNA

Mitä, lapseni?

ILTA

Jollet sinä suostu.

ANNA

Jos se vain on mahdollista.

ILTA

Ei se ole ensinkään vaikeaa. Emme vaadi mitään ihmeellisiä ruokia eikä valmistuksia. Voimme tanssia vaikka uudessa ladossa. Niin, sitä minä tarkoitan, että meidän luokka tekisi huviretken meille kotiin nyt kesällä.

LEMPI

Ja illalla tanssittaisiin. Aijai kuinka se olisi hauskaa.

ILTA

Niin, ja lato koristettaisiin koivuilla! Lempi tulisi aikaisemmin auttamaan ja Heikki on luvannut tulla. Ethän sinä kiellä! Äiti — sinä et koskaan ole kieltänyt kun minä oikein olen pyytänyt — miksi sinä nyt kiellät?

ANNA

Enhän minä ole sanonut mitään. Katso — ei voi päättää mitään vielä.
Me puhumme asiasta illalla. Rakas lapsi… voi tulla yhtä tai toista.
Mutta miksi sinä noin tuijotat. Ilta, mikä sinulle tuli? Rakas lapsi,
saathan sinä pyytää toverisi, äiti suostuu… Ilta!

LEMPI

Hän pyörtyy, hän pyörtyy…

ANNA

Tuokaa vettä, tuokaa kylmä kääre otsalle… Voi äidin ainoa lapsi, äidin kulta, oletko sinä noin heikko… Eihän äiti mitään tarkoittanut. Kas noin, onko jo parempi? Onhan!

LEMPI

Kuule, täti antaa meidän tulla Sarkoilaan ja minä tulen aikaisemmin ja me leivomme yhdessä ja panemme maisteri Leväsen kanssa koivut latoon… Ja kirjavia lyhtyjä…

ANNA

Niin, niin teemme. Onko jo hyvä — sano äidille!

LEMPI

Kyllä se menee ohi. Näin se oli silloin koulussakin.

ANNA

Koulussa? Mitä siellä oli?

LEMPI

Ai.. — niin…

ANNA

Mitä koulussa tapahtui?

LEMPI

Ilta pyörtyi niinkuin nytkin.

ANNA

Ettekä te ole minulle sanoneet mitään. Koska se oli?

LEMPI

Tässä talvella…

ANNA

Ettekä te ole sanoneet minulle mitään! Mitä silloin sitten oli tapahtunut?… Sinun täytyy sanoa se minulle.

LEMPI

Ilta kielsi.

ANNA

Sinun täytyy sanoa se minulle.

LEMPI

Joku oli puhunut, ettei täti pidä isännästä…

ANNA

Ettei täti pidä isännästä… Ilta, lapseni, kyllä äiti pitää… Kyllä äiti koettaa olla sinulle oikein hyvä. Tule nyt vain terveeksi ja rauhoitu kokonaan. Ja nyt me alamme panna kokoon tavaroita.

LEMPI

Noin äkkiä se parani silloin koulussakin… Hyvästi nyt ja kiitoksia. Minä tulen sitten ottamaan sinut huviretkelle.

Lähtee.

ILTA

Äiti, oletko sinä minulle suora?

ANNA

Kyllä, kun sinä nyt tulet suureksi ja ymmärrät… Minä kerron sinulle kaikki: minä aioin lähteä sinun kanssasi ulkomaille. Mutta me jäämme kotiin, kun et sinä tahdo. Äiti luuli, että ulkomaanmatka tekisi sinullekin hyvää, mutta nyt äiti uskoo, että paranet kotona. Me lähdemme kotiin niin pian kuin suinkin. Siellä kukkii puutarha. Me otamme haltuumme karjan, me kaksi. Kuinka meille tulee hauskaa!

ILTA

Äiti… onko se…

ANNA

Mitä, lapseni?

ILTA

Onko se totta mitä ne sanovat?

ANNA

Mikä, lapsi kultani?

ILTA

Ettet sinä pidä…?

ANNA

Ei se ole totta… Kuka sen sanoikaan? Kyllä äiti pitää, saat nähdä vain.

ILTA

Mutta minä en kestä sitä, jollet sinä nyt puhu totta.

ANNA

Kuinka en minä puhuisi… Saat nähdä vain…

MIMMI tulee keittiöstä.

En minä löydä niinimattoja, jotka ovat olleet peilien ympärillä.

ANNA

Täytyy kauppiaalta ostaa. Ne ovat jo hävinneet ne vanhat.

MIMMI

Ja sen minä sanon, ettei niistä makseta yhtään penniä. Ne se saa antaa ilman, kun sieltä ostetaan aina.

ANNA

Voudin täytyy sitten kääriä ne hyvin… Iltan sohvaan minun pitää ostaa uusi päällinen. Menemmekö yhdessä ostamaan, lapseni…?

MIMMI

Eihän se ensinkään ole niin huono, kyllä se vielä menettelee…

Viittaa Annan mukaansa keittiöön.

ILTA

Mummo…

EMÄNTÄ

Mitä, lapseni?

ILTA

Pidittehän te vaarista?

EMÄNTÄ

Tottakai.

ILTA

Pitivätkö kaikki naineet ihmiset ennen toisistaan?

EMÄNTÄ

Kun se askel oli otettu, niin pidettiin.

Kuuluu askelia eteisestä.

ILTA huutaa hätääntyneenä keittiöön.

Äiti, isä tulee.

Anna tulee huoneeseen ja menee tyttärensä katseen hypnotisoimana isäntää vastaan.

ISÄNTÄ kantaen suuria kääröjä, joille etsii paikkaa.

Päivää. Terveisiä Sarkoilasta.

ANNA

Kiitoksia.

ILTA

Kylläpä te olitte kauan, isä. Ja mitä kaikkea te olettekaan ostanut!

ISÄNTÄ kättelee vanhaa emäntää.

Päivää. Ja terveisiä.

EMÄNTÄ

Jumal'antakoon. Kiitoksia vain.

ANNA Iltan katseen alla

Mitä kuuluu?

ISÄNTÄ

Ei liiemmäisiä. Lämmintä. Taitaa tulla ukkonen.

EMÄNTÄ

Kyllä nyt on aikainen kevät.

ISÄNTÄ

Niin on, ettei minun muistinaikanani.

EMÄNTÄ

Olihan sinä vuonna kun teidän häänne olivat, kanssa näin aikainen kevät. Kun te silloin ensimmäisenä kuulutussunnuntaina ajoitte kotiin kirkosta, oli jo niin vettä jäällä, että kaikki huusivat teille, että menette jäihin. Mutta tämä Annakos hyppäsi reen perästä kuskille ja otti ohjakset ja niin sitä mentiin, että vain lainehti ja vettä tuli reki puolilleen.

ILTA

Te olisitte voineet hukkua!

ANNA

Mutta mitä sinä nyt olet tuonut sellaiset määrät?

ISÄNTÄ

Vähän kesävarustuksia vain. Eiköhän ne viimekesäiset liene kuluneet. Ja
Iltahan nyt on täysikasvaneiden kirjoissa.

ILTA

Mutta isä kulta, millaisen kaulaliinan ostitte!

ISÄNTÄ

Mikä tätä vaivaa? Puoli kolmatta markkaa panin menemään ja puotineiti lupasi parhaan antaa.

EMÄNTÄ

Koreahan se on.

ILTA

Katsoisit kummoisia Heikki käyttää. Aina sellaisia… että niitä tuskin näkee.

ISÄNTÄ nauraa.

Jollei näe, niin olisi ilman sitten. Mitä sellaisella tekee, jota ei näe? Kukas se Heikki onkaan?

ILTA

Ettekö te tiedä kuka Heikki on? Vaikka minä niin monta kertaa olen telefonissa puhunut?

ISÄNTÄ

En ole tullut panneeksi mieleen. Onkos se se kauppiaan puotipoika?

ILTA

Isä! Heikkihän on äidin opettaja… Oppinut herra, joka on matkustanut paljon. Maisteri Levänen.

ANNA

Sinä tiesit varsin hyvin, ketä Ilta tarkoitti… Minä… minä tarkoitan vain, että kun näen isän kasvoista, että hän tietää, niin hän voisi sen myöntää. Emmekö nyt katsoisi mitä isä on tuonut?

ISÄNTÄ

Mistä minä voin tietää, että Heikki on yks' sama kuin maisteri Levänen?
Hänestä taas kyllä olen kuullut! — liiaksikin.

ANNA

Mitä hänestä sitten on voinut kuulua? Onko se niin kumma, jos minä tahdon vähän sivistyä, kun käyn sivistyneiden ihmisten vaatteissa.

ISÄNTÄ

Kyllä sinulla vain pitäisi olla sivistystä. Koulunkäynythän sinä olet ja jo lapsena sinä leikit niiden teidän kesävieraiden lasten kanssa, ja niillähän sinä asuit silloinkin, kun kävit neulomakoulua Helsingissä. Ja nehän ne vasta hienoja olivatkin. Oikein aatelisia…

EMÄNTÄ

Mukavia ihmisiä ne olivat.

ANNA

Ja ylpeitä. Sehän sanoi minulle suoraan se pikku neiti, että »mamma sanoo, että Annan olisi pitänyt saada herra».

Nauraa.

EMÄNTÄ

Mitä lapsen puheista.

ISÄNTÄ

Enhän minä niistä välittänytkään. Sanon vain, että kyllä Anna olisi kelvannut ilman saksantuntejakin.

ANNA

Ja siellä kotona on kaikki hyvin? Ja karjakkokin kuuluu olleen oikein ihmisiksi.

ISÄNTÄ

Minä sitä kovistin tässä tuonnoin. Ei se ole uskaltanut.

ILTA

Sehän lupasi äidille heittää juomiset.

ISÄNTÄ

Ja niiden lupaukset! Pelko ne kurissa pitää!

ILTA avaa kääröjä.

Ja tällainen joukko kankaita! Tule nyt, äiti, katsomaan. Mihin nämä oikein ovat? Ai, minun sohvalleni…

ISÄNTÄ

Sopiihan niitä käyttää mihin vain. Hameiksikin minä niitä…

ILTA

Mutta ovatko nämä hamekankaita?

ISÄNTÄ

Mitä ne sitten olisivat. Tottapahan se puotineiti tiesi mitä antoi.
Oikein uusmuotisia sen oli määrä antaa. Enkä minä hintoja kysellyt.

EMÄNTÄ

Ovathan ne niin koreita.

ANNA

Ovathan ne. Samettia!… Mihin sitä käytetään? Onko se huonekalukangasta?

ISÄNTÄ

Se on puvuksi sinulle. Se kuuluu nykyään olevan muodissa. Sitä oli ostettu pormestarinnallekin… Eivät näy olevan teille mieleen. Pannaan pois sitten… ja annetaan vaikka piioille. Kyllä niille kelpaa.

EMÄNTÄ

Jo te nyt olette joutavia. Kangas kuin kangas. Ei sitä ennen aikaan väreihin katsottu.

ISÄNTÄ

Se on sitä, kun on täällä kaiken talvea katseltu niitä hienoja kaulaliinoja.

ILTA

Isä, isä kulta, te ette tiedä kuinka Heikki on hyvä. Jahka te hänet näette, niin te pidätte hänestä niin että…

ANNA

Ei, nämä kankaat ovat oikein kauniita. Tästä minä teen jokapäiväisen. Ja tätä on niin paljon, että sinullekin tulee. Tästä minä saan paremman. Ja tästä tulee sinulle… En minä ymmärrä mikä minun äsken oli. Minä katselin näitä tavaroita jotenkin… väärältä puolelta. Älkää olko niin ihmeissänne. Ettekö te tiedä, että asioita voidaan katsoa niin monelta eri puolelta.

ISÄNTÄ

Niin kyllä — monelta eri puolelta.

Kiusallinen vaitiolo.

EMÄNTÄ

Kuinkas sitten muuten on jaksettu?

ISÄNTÄ

Kiitoksia vain kysymästä: onhan tuossa menty. Emännän jalat taitavat aina vain olla huonot.

EMÄNTÄ

Niinhän ne ovat. Eikä niihin tohtorit mitään tiedä. Mutta mikäs minun on, kun on Jumala siunannut tuota maallista omaisuutta, niin että elän näin työttäkin. Istuskelen vain ja odotan hetkeä, milloin kutsutaan kotiin.

ANNA

Ja omenapuut kukkivat?

ISÄNTÄ

Niinhän ne kukkivat.

ANNA

Ja lehmät viedään sitten maanantaina?

ISÄNTÄ

Taitavat viedä.

Ilta tulee äkkiä Annan luo, kiertää kätensä hänen kaulaansa ja purskahtaa itkuun.

ANNA

Mitä nyt, lapsi? Sinähän näet miten kaikki käy hyvin… Sinä et saa kiihtyä, et saa kiihtyä, et saa itkeä. Huviretkikin on illalla. Sinun täytyy panna levolle, että jaksat sinne. (Isännälle.) Onko sinulla täällä paljonkin asioita? Emmekö voi lähteä heti aamulla?

ISÄNTÄ

Eihän minulla ole muuta sen kuin pistäydyn pankkiin, ja pitihän minun illalla tavata niitä isäntiä. Ja sitten kai olisi ostettava ruuan puolta, kun tulee se retkikunta katsomaan koneita turvepehkusuolla.

ANNA

Tämä ei sitten ole sama kuin viime vuonna?

ISÄNTÄ

Ei. Niille pitäisi kai tarjota päivällistä. En minä niitä kokkien asioita ymmärrä, mutta ajattelin, että eiköhän pitäne ostaa siikaa ja lohta ja ehkä muutakin.

ANNA

Ostetaan.

ISÄNTÄ

Tässä olisi sitten alkuun.

Panee pöydälle 100 mk setelin.

EMÄNTÄ

Ohoh… olipa siinä rahaa.

ANNA

Mitäs sinä — onhan minulla täällä.

ISÄNTÄ

Niin, omia rahojasi. Eiväthän ne minun rahani kelvanneet.

ANNA

Mitäpä kelpaamisista. Ykskaikki olivatpa sinun tai minun. Yhteistähän se on.

ILTA pyyhkii kasvonsa, kirkastuu, karkaa äitinsä kaulaan.

Nyt minä lähden kävelemään. Tytöt lupasivat lähteä tähän aikaan…

ANNA

Niin, lähde sinä… Mutta mitä te luulette minun lausunnastani tulevan! Ja se vieras neitikin on täällä.

ILTA

Vähät hänestä, minäpä en ensinkään välitä hänestä. Sellaisten puutarhojen tekijä! Isä, ettehän te enää siitä äskeisestä…!

ISÄNTÄ

Mitäs minä…

ILTA

Mummo, tuonko minä Lempin tänne, että laulamme…

EMÄNTÄ

Älä sinä huoli. Minä lähden tästä lepuuttamaan jäseniäni, kun ei ne siedä istumistakaan kauan.

ILTA

No niin, mummo, me tulemme sitten kesällä Siuroniemelle ja laulamme teille päiväkaudet…

Ottaa hattunsa, lähtee hyräillen. Emäntä menee huoneeseensa.

ANNA

Ehkä minäkin sitten lähden lukemaan runoani ja sinä menet pankkiin, vai kuinka?

ISÄNTÄ

Kukas ne sitten ostaa ne ruokatavarat?

ANNA

Jaa niin, kyllähän minä. Montakos niitä vieraita tulee?

ISÄNTÄ

Voi niitä tulla kolmeenkymmeneen. Ehkä otettaisiin kokki, ettei sinulle tule niin paljon… Pidetään niitä nyt pulskasti…

ANNA

Kyllähän me Mimmin kanssa tulemme aikaan ilman kokkiakin…

Äänettömyys.

ISÄNTÄ

Oletpa sinä täällä käynyt koreaksi!

ANNA ilostuen.

Eipä sitä ihminen iän kanssa paljoa koreammaksi käy. Aina se on rumenemaan päin.

ISÄNTÄ

Viekää nyt sitten Iltan kanssa ne kankaat neulottaviksi, että teillä on mitä panette päällenne.

ANNA

Miksei. Vaikka olenhan minä jo tullut teettäneeksi yhtä ja toista.

ISÄNTÄ

Saa sitä olla vähän enemmänkin.

ANNA

Siitä metsästäkö sitä rahaa nyt on tullut?

ISÄNTÄ

Maksoivat viikon alussa loput. Hyvä hinta siitä tuli, ei sitä voi valittaa. (On lähdössä, mutta hautoo jotakin.) Onkos teillä sitten yösijaa minulle täällä — vai menenkös kievariin?

ANNA

Eihän niitä näin viimeisenä yönä taida olla kehuttavia yösijoja kenellekään. Mutta eiköhän niistä sovittane.

Isäntä luo Annaan merkitsevän katseen.

ANNA seisoo pingoittuneen päättävänä eikä katso häneen. Miehensä mentyä karkaa hän kuin paeten makuuhuoneeseen. Siellä hän painaa pään käden varaan ja kuiskaa kuin kuumeessa.

Mikä minulle on tullut? Kuusitoista vuotta tätä on kestänyt ja minä olen jaksanut. Miksi nyt näyttää aivan mahdottomalta? (Vaikeroi hetkisen.) Ei, minun täytyy minun täytyy!

Astelee edestakaisin, koettaa lukea runoa. Pormestarinna, neiti
Tattara ja isäntä tulevat meluten sisään. Anna vetää verhoja
eteen niin etteivät he näe häntä.

PORMESTARINNA

Mutta isäntä oli juuri ulos lähdössä.

ISÄNTÄ

Ei se mitään, ei se mitään. Vielä minä ehdin.

TATTARA

Rouva Sarkoila ei ole kotona?

ISÄNTÄ

Kyllä se vastikään oli tässä. Minä menen paikalla häntä hakemaan.

PORMESTARINNA katsellen ympärilleen.

Ehkä hän on mennyt panemaan kokoon tavaroita. Antaa hänen vain olla hommissaan. Isäntä voi aivan yhtä hyvin sanoa meille mitä me haluamme tietää.

ISÄNTÄ

No, jos minä voin…

PORMESTARINNA

Ei Anna ole mitään puhunut?

ISÄNTÄ

Ei ole. Hän on ollut niin muuttopuuhissaan.

PORMESTARINNA

Mutta herranen aika kuinka se isäntä on tullut nuoreksi siellä
Sarkoilassa yksikseen!

ISÄNTÄ

Mitä se pormestarinna nyt… Minä vastikään sanoin Annalle samat sanat. Hän on nuortunut täällä yksinään.

PORMESTARINNA nauraa.

Te näytätte nuortuvan kun olette erossa! Leikki sijansa saa, hyvä isäntä. (Viattomana.) Anna on täällä ottanut tunteja. Hänellä on ollut hyvin hauska opettaja.

ISÄNTÄ

Olisihan hän tullut aikaan ilman niitä tuntejakin.

PORMESTARINNA

Niinkös isäntä ajattelee!

TATTARA

Taitaa isäntä siitä maisterista saada kelpo vävypojan.

ISÄNTÄ nauraa.

Iltahan on lapsi vielä. Ja kuka tietää jääkö eloonkaan. Kovin hän on heikontunut.

PORMESTARINNA

Mitä isäntä nyt sellaisia. Minusta hän on niin terveen näköinen. Vastasi minulle tänään niin topakasti, että pois tieltä. Mutta kyllä minä uskallan olla toista mieltä kuin meidän arvoisa kirjailijattaremme ja juhlapuhujamme: ei maisteri täällä käy Iltan tähden…

TATTARA

Mutta me unohdamme ihan asiamme ja isännän kiire…

PORMESTARINNA

Niin, kuulkaas isäntä, tämä neiti Tattara on, niinkuin isäntä tietää, kirjailija, Suomen suurin naiskirjailija ja nyt hän tarvitsisi kirjallisia töitänsä varten jotakin vanhaa taloa niinkuin Sarkoila, jossa on taittokatto…

ISÄNTÄ

Kyllähän siellä on sellainen…

TATTARA

Niin, minä suunnittelen paraikaa teosta, johon tarvitsen taustaa.

ISÄNTÄ

Jaa taustaa… Mutta en minä tiedä onko siellä mitään taustaa — vai…
Pitäisikö se tuotaman tänne?

TATTARA

Isäntä ei ymmärrä minua. Saan juuri tuosta vanhasta talosta taustan, kunhan vain näen sen.

ISÄNTÄ

Kyllähän sen saa nähdä.

PORMESTARINNA

Ja sitten isäntä kertoo tälle neidille vähän vanhoja asioita… Ehkä jotain omasta elämästäänkin. Kummoista oli teidän lapsuudessanne ja kuinka te elitte Sarkoilassa…

ISÄNTÄ

Niinhän me vain elimme niinkuin muissakin taloissa…

PORMESTARINNA

Kummoista oli esimerkiksi teidän häissänne?

ISÄNTÄ nauraa.

Eikös pormestarinna itse ollut niissä häissä?

PORMESTARINNA

En. Kyllä minut kutsuttiin. Mutta enhän minä päässyt. — Minä olin silloin köyhä tyttö ja elätin koko perhettä. En minä silloin…

TATTARA

Niin, kummoiset ne häät olivatkaan?

ISÄNTÄ

Pulskat häät ne olivat niinkuin ennen aikaan pidettiin. Viikko niitä juotiin.

TATTARA

Ja paljon oli väkeä.

ISÄNTÄ

Pariin sataan henkeen.

PORMESTARINNA

Ja morsian oli iloinen ja onnellinen?

ISÄNTÄ

Olihan se ja tanssasi kovasti. Minäkin tanssasin siihen aikaan.

PORMESTARINNA

Mutta mistä mahtoi johtua, että emäntä sitten Sarkoilassa niin äkkiä kuihtui? Kun kesällä tulin teillä käymään, en tahtonut häntä tuntea. Silmät olivat kuopilla ja hän oli niin vanhentunut, että hirvitti…

ISÄNTÄ

Kuka hänet tietää. Mutta parin vuoden perästä oli hän taas niin pulska, että kelpasi katsella.

PORMESTARINNA

Niin oli, niin oli. Mutta juuri silloin teidän naimisiin mentyä. Minä olen sitä aina miettinyt. Olisikohan Anna pitänyt jostakin toisesta…?

TATTARA

Mutta isännällähän oli kiire pankkiin. Jos minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo…

PORMESTARINNA

Siihen aikaan huhuttiin siitä nuoresta ylioppilaastakin, joka oli kesää Siuroniemellä.

ISÄNTÄ

Taisi se Annaa katsella, koska sen äiti sellaista kyytiä lähetti sen pois. Mutta ei Anna häntä. Annallahan oli kosijoita jos kuinka paljon.

PORMESTARINNA

Olihan niitä, kyllähän se kuultiin, mutta kuka ties jos hän kuitenkin olisi ollut syynä.

TATTARA

Mutta älkää nyt, hyvä pormestarinna, kiusatko isäntää.

PORMESTARINNA

Kiusaanko minä isäntää? Enhän! Enhän minä uteliaisuuttani kysy. Tämähän on tieteellistä tarkoitusta varten. Sitähän tarvitaan painettaviin teoksiin. Taustaa. Ymmärtäähän isäntä sen.

ISÄNTÄ

Kyllähän minä sen, ja miksenkäs minä kertoisi mitä minä tiedän.

TATTARA

Mutta ei minun omatuntoni salli tässä nyt vaivata. Jahka minä pääsen isännän rattaille, niin ehkä isäntä sitten kertoo…

ANNA astuu esiin.

Niille rattaille ei enää mahdu, sillä niillä istun minä mieheni ja lapseni kanssa.

PORMESTARINNA

Anna! Sinä olet istunut kotona ja kuunnellut!

ANNA

Kai minä saan istua omassa kodissani missä tahdon ja kuunnella mitä tahdon…

TATTARA

Tietysti, hyvä rouva… Me olemme todella olleet hyvin epähienoja ja tunkeilevia. Olen hyvin pahoillani… suokaa anteeksi…

ISÄNTÄ

Kirjaanhan tämä neiti tahtoo panna nämä asiat, eihän hän muuten…

ANNA

Mutta minä en tahdo, että minun elämäni pannaan mihinkään kirjoihin. Se on minun… (Pormestarinnalle.) Sinä olet sinä, Hulda, alituisesti vaaninut minun teitäni. Mitä minä sinuun kuulun? Minä en tahdo, että elämäni paljastetaan maailmalle. Minä olen sen kalliisti ostanut. Se on minun, minun, minun… (Miehelleen.) Ja sinäkin… Sinä lyöttäydyt näiden vieraiden seuraan ja kerrot minusta ja…

ISÄNTÄ

Enhän minä mitään, jollet sinä tahdo. Mutta eihän siinä meidän elämässämme ole mitään salaamista.

PORMESTARINNA

Tämäpä on kaunista! Minä tuon kuuluisan kirjailijan sinun kotiisi ja näin sinä kohtelet häntä. Kyllä minä tämän muistan…

ANNA

Minä olen väsynyt, väsynyt kaikkeen!

TATTARA

Minä valitan todella, että olemme teitä häirinneet…

PORMESTARINNA

Hyvä, rakas neiti Tattara, älkäähän toki — tieteellistä tarkoitusta vartenhan te…

TATTARA

Kirjallista tarkoitusta varten ..

ANNA

Nimittäkää sitä miksi tahdotte, mutta päästäkää minut siitä.

ISÄNTÄ

Sinä et nyt ymmärrä, että tämä neiti kirjoittaa kirjoja. (Anna menee makuusuojaan, isäntä seuraa.)

PORMESTARINNA

Kuinka hän uskaltaa? Minulle! Onko hän unohtanut, että minä voin hänet tuhota…

TATTARA

Ei, ei, ei, älkää tehkö sitä…

PORMESTARINNA

Jaa, jos hän suututtaa minua. Ja kuinka hän kohtelee teitä! Kuinka minä voinkaan pyytää teiltä anteeksi.

TATTARA

Mutta päinvastoin. Tällainen kohtaus oli minulle erittäin intresantti.
Erittäin.

PORMESTARINNA

Minua ilahduttaa, jos niin on. Mutta minulle se oli loukkaus, jota en anna anteeksi! Hyvästi, hyvät herrasväet.

ISÄNTÄ tulee makuuhuoneesta.

Joko nyt on sellainen kiire…

PORMESTARINNA

Ja sitä isäntä vielä kysyy.

TATTARA

Pyydän teitä sanomaan rouvalle, että olen hyvin pahoillani, että me…

PORMESTARINNA

Ei kannata!

ISÄNTÄ

Kyllä se siitä taas rauhoittuu. (Pormestarinna ja Tattara lähtevät. Anna tulee makuuhuoneesta.) Mutta jo sinä olet! Hän on nyt pormestarin rouva eikä häntä käy suututtaminen niinkuin ennen, kun hän oli köyhä tyttö. Kunniahan se vain oli meille, että hän toi sen neidin ja jos se olisi kirjoittanut meistä kirjoihinsa.

ANNA

Meidän kurjasta elämästämme! Ah sinua. Ja sinun kanssasi minun pitäisi elää.

ISÄNTÄ

Niinä aikoina, joista minä kerroin, ei se vain ollut kurjaa. Niinä vuosina, jotka olet ollut täällä Iltan kanssa, se kyllä on voinut olla.

ANNA

Petätkö sinä itseäsi tieten tahtoen? Vai oletko sinä todella näin sokea?

ISÄNTÄ

Kysy vain keneltä tahansa, niin ei meidän silloisessa elämässämme ollut nuhtelemisen syytä.

ANNA nauraa sairaasti.

Tuo vieras ihminen lateli sinulle miten minä parissa kuukaudessa olin muuttunut niin, ettei minua voinut tuntea. Etkö sinä sitä nähnyt? Eivätkö ihmiset sitä sinulle sanoneet?

ISÄNTÄ

Tiedäthän sinä, että se oli lapsen syy. Parin vuoden perästä olit pulskempi kuin Siuroniemellä tyttönä olitkaan.

ANNA

Kun sinä kerrankin katselisit tätä asiaa pohjaan asti.

ISÄNTÄ

Sinä kyllä tiedät mitä minä olen sinulta pyytänyt ja aina pyydän.

ANNA hätääntyneenä.

Ilta pitää huolta siitä. Hän menee naimisiin.

ISÄNTÄ

Hän ei elä kauan.

ANNA kipeästi.

Ja sen sinä paiskaat vasten kasvojani. Sen sinä äsken sanoit vieraille.
Etkö sinä ensinkään käsitä miten sinä satutat minuun.

ISÄNTÄ

Etkö sinä sitten tiedä kuinka surkea minulle aina on ollut sellainen pihamaa, jolla eivät lapset leiki!

ANNA

Voi hyvä Jumala, odota nyt että Ilta kasvaa suureksi.

ISÄNTÄ

Hänen kasvamistaan ei kukaan tiedä.

ANNA

Lääkärikin jo uskoo hänen täydelliseen paranemiseensa.

ISÄNTÄ

No niin — tätä asiaa et sinä tahdo katsoa pohjaan saakka. Ja nyt kai minun on lähdettävä pankkiin, ennenkuin se suljetaan.

Isäntä lähtee. Anna koppasee kirjan käteensä ja
koettaa turhaan lukea.

ANNA itsekseen.

Mitenkä minä olen tällainen? (Kiskaisee auki keittiön oven, puhuu sinne.) Mimmi, kummoisia ne olivat kaikki ne minun yhdeksän siskoani, jotka kuolivat pieninä?

MIMMI

Mitäs emäntä nyt niistä muistelee!

ANNA

Olivatko ne hyviä, sävyisiä ja tottelevaisia? Minäkö yksin olin hurja ja hillitön?

MIMMI

Olihan ne iloisia niinkuin lapset ovat. Tai taisivathan ehkä olla vähän hiljaisempia kuin emäntä.

ANNA

Niillä on nyt kultakruunut ja valkeat vaatteet — minä varmaankaan en olisi saanut, vaikka olisin kuollutkin.

MIMMI

Mitäs emäntä nyt sellaisia puhuu. Onko emäntä ollut kipeä tai onko ollut jotakin ikävää?

ANNA

Jos minä yrittäisin mennä vähän levolle. (Sulkee keittiön oven.)

EMÄNTÄ oveltaan.

Mitäs teillä oli isännän kanssa?

ANNA

Ai äiti, en minä ymmärrä kuinka minä jaksan.

EMÄNTÄ

Äskenhän kaikki näytti niin hyvältä. Mikäs teille nyt tuli?

ANNA

En minä ymmärrä miten nämä kuusitoista vuotta ovat kuluneet.

EMÄNTÄ

Etkö sinä tiedä miksi isäntä on nyt toisen näköinen sekä sinun että
Iltan silmissä?

ANNA

En. Sitähän minä juuri itseltäni kysyn.

EMÄNTÄ

Te olette seurustelleet tuon Leväsen kanssa.

ANNA

Ja mitä se voi vaikuttaa?

EMÄNTÄ

Hän on hieno herra.

Emäntä vetäytyy pitkäkseen vuoteeseensa. Kuuluu vain hänen pitkä huokauksensa. Anna kiertää mietteissään huonetta.

Mutta seurustelinhan minä ennen niiden meidän kesäasukkaiden kanssa.

EMÄNTÄ

Sinä olit lapsi silloin. Sinä olit liian lapsi naimisiin mennessäsikin…

ANNA

Mitä te päästitte minut Siuroniemeltä!

EMÄNTÄ

Sinä tahdoit, etkö sitä muista. Sinulla oli silloin niin oma tahto, ettei sitä mikään taivuttanut. Sinä olit mielestäsi niin vanha silloin, vaikka olit kahdeksantoista.

ANNA

Mikä siinä onkin, että minä nyt monta kertaa olen mielestäni nuorempi?

EMÄNTÄ

Sinun elämäsi alkoi liian aikaiseen… Vedäpä se ovi kiinni, sieltä niin vetää. (Anna menee emännän huoneeseen, vetää oven kiinni. Heikki ja Ilta tulevat.)

ILTA

No, tule nyt vain sateensuojaan. Eihän sinulla ole edes sateenvarjoa.

HEIKKI

Mutta eipä hän ole kotona.

ILTA

Saat uskoa kun sanon, ettei siitä matkasta tule mitään. Äiti kertoi minulle koko teidän suunnitelmanne ja suostui jäämään kotiin. Passikin on tässä, minä voin repiä sen rikki minä hetkenä tahdon.

HEIKKI

Anna tänne… Mitä tuo nyt on.

ILTA

Se on sitä, että minä olen tämän passin herra ja teen sille mitä tahdon.

HEIKKI

Puhutaan järkeä nyt. Me olimme äidin kanssa pari tuntia sitten selvillä kaikesta, minä olen tilannut liput ja…

ILTA

Mutta minä en tahdo ulkomaille.

HEIKKI

Ilta kulta, mitä sinä mahdat luulla ulkomaiden olevan: tulinen pätsi ehkä, jossa ihmiset poltetaan elävältä. Etkö sinä todella tiedä miten kehittävää on päästä näkemään uusia oloja, uusia ihmisiä. Sadat ja tuhannet nuoret kadehtivat sinulta tällaista mahdollisuutta. Ole nyt edes hiukan järkevä.

ILTA

Pyydätkö sinä minua siksi, että saisit äidin mukaan?

HEIKKI

Kuinka niin?

ILTA

Välitätkö sinä yhtään minusta?

HEIKKI

Mutta pikku Ilta, mistä sinä johdut sellaisiin kysymyksiin. Totta kai minä sinusta pidän. Mutta mikset sinä antaisi äidin lähteä matkalle, jota hän koko talven on suunnitellut?

ILTA

Minun tietämättäni.

HEIKKI

Eihän lapsille kaikkea puhuta. Nyt kun sinä olet tullut täysikasvaneeksi, sait heti tietää.

ILTA

Sarkoila ei voi olla ilman emäntää.

HEIKKI

Yhdestä kesästä on kysymys. Olettehan te olleet täällä paljon pitempiä aikoja ja Sarkoila on tullut toimeen.

ILTA

Voi sinua, et tiedä edes mikä ero on talven ja kesän välillä. Emme milloinkaan ole olleet kesää poissa. Miten kävisi puutarhan, miten karjan, miten heinänteon… voi, voi sinua!

HEIKKI

Onhan isäntä kotona ja se mainio taloudenhoitajatar ja voudit ja karjakot — eivätkö ne nyt voi olla kahta valppaammat, jotta emäntä yhden kesän saa levätä? Vai onko isäntä pannut vastaan?

ILTA

Ei. Minä vain. Minä en tahdo. Ja äiti kuulee minua. Minä olen suuri herra äitiin nähden.

HEIKKI

Eikö »suuri herra» nyt vähän kuulisi minuakin! Ajattele kuinka yksin minä olen elänyt elämäni, en minä ole leikkinyt niinkuin muut lapset, ei minulla ole ollut isää eikä äitiä. Ulkomaillekin olen aina matkustanut yksin…

ILTA

Mutta minä vien sinut meidän karjatarhaan. Te saatte äidin kanssa istua portailla. Minä lypsän tyttöjen kanssa. Aurinko laskee…

HEIKKI

Ja minä istutan sinut laivan kannelle. Saat syöttää lokkeja. Ne seuraavat usein laivaa… Ne ovat niin suuria ja valkoisia…

ILTA

Tahdotko sitten mieluummin heinäniitylle — sinnehän herrasväet aina menevät! No niin, on komea heinäpouta, takki pois vain ja työhön, herra maisteri…!

HEIKKI

Olenko minä koskaan pyytänyt sinulta mitään? Nyt minä pyydän.

ILTA

Mutta mahdottomuuksia.

HEIKKI

Anna nyt tänne tuo passi.

ILTA

Pahastutko minulle?

HEIKKI

En, jos tottelet.

ILTA

Välitätkö sinä edes vähän minusta?

HEIKKI

Oikein paljon, jos menet katsomaan onko äiti kotona, että saan puhua hänelle.

ILTA

Etkö sinä nyt jaksa viettää pientä hetkeä minun kanssani?

HEIKKI

Minun täytyy panna asiat kuntoon. Eihän minun pitänyt tänne tullakaan.

ILTA

Lähde sitten, jollet voi viihtyä.

HEIKKI

Kuinka hullunkurinen sinä olet tänään. Ei sinun puheistasi saa mitään tolkkua. Jahka äiti on esiintynyt toivon että hänellä on minulle vapaa hetki.

ILTA

Aina äiti ja äiti ja äiti!

HEIKKI

Hänestähän kaikki riippuu.

ILTA

Minusta kaikki riippuu! Hakisit vain minun suosiotani.

HEIKKI

Sinä olet tänään niin itsepintainen ja taipumaton, ettei sinua saa mihinkään. (Nauraa.)

ILTA

Anna nyt edes kätesi.

HEIKKI

No tuossa.

ILTA

Kun et sinä antanut sitä itsestäsi.

HEIKKI

Olisinhan minä antanut jos olisin tietänyt siitä olevan sinulle iloa.

ILTA

Eikö sinulle ensinkään?

HEIKKI

Totta kai.

ILTA

Kuinka sinä olet hyvä, kuinka sinusta pidän!

Heikki riistäytyy irti, lähtee. Ilta jää kuin huumaantuneena yksinään puhelemaan, puoleksi itkien. Hetken perästä tulee Anna.

ILTA

Oih, kuinka minä olen onnellinen… Kuinka sinä olet kaunis, Heikki, kuinka minä sinusta pidän. Ja sinäkin pidät hiukkasen minusta…

ANNA

Kuka täällä kävi?

ILTA

Eikö totta, äiti, hän on niin hyvä ja kaunis. Mitä ne kaikki muut ovat hänen rinnallaan. Minä pidän hänestä niin äärettömästi. Pidäthän sinäkin, äiti!

ANNA kovasti.

Mitä sinä teet, tyttö? Tiedätkö mitä sinä teet? Se on jotakin perin sopimatonta. Sinä olet jo suuri tyttö etkä saa puhua tuolla lailla. Minä kiellän sinua sitä tekemästä. Sinä et saa ajatella niin, et puhua niin.

ILTA

Äiti… mitä minä sitten olen tehnyt?

ANNA

Sen sinä tiedät tunnossasi. Älä koetakaan puolustautua. Minä olen nähnyt sinun sisääsi. Tästä täytyy tulla loppu!

ILTA

Äiti, sinä rakastat häntä! Sinä rakastat häntä.

ANNA

Mitä sinä puhut, tyttö?

ILTA

Sinä et pidä isästä… se on totta mitä ihmiset ovat sanoneet. Sinä pidät hänestä.

ANNA

Mitä sinä puhut, tyttö? Vaikene, vaikene, vaikene… (Unohtaen Iltan läsnäolon.) Kuinka se olisi mahdollista? Minä olen vanha ihminen, minä voisin olla hänen äitinsä… Mahdotonta, mahdotonta, mahdotonta! Koko talven hän on käynyt täällä ja minä olen ollut siitä niin iloinen. Tuossa on hän istunut, me olemme puhelleet kuin hyvät ystävät. Hän on niin viisas, niin hieno, hänelle voi puhua kaikki… Hän on niin nuori, hän voisi olla poikani. Tämä on rumaa, tämä on iljettävää. Tämä ei voi olla totta, tämä ei saa olla totta. Minä en tahdo, en tahdo, en tahdo!

Ilta istuu avuttomana, kyyristyneenä sohvankulmaan. Anna kiertää epätoivoissaan permantoa.

Esirippu.

III NÄYTÖS.

Sama huone. Kaikki pakattuna laatikkoihin ja kirstuihin. Huonekalut seisovat kolkkoina siellä täällä, osittain niinimattojen peittäminä. Sohvalle tehty vuode. On ilta. Sataa. Mimmi ja Siuroniemen emäntä juovat kahvia. Lehvät ovat maljakossa pöydällä, kahvipannu näkyvissä.

MIMMI

Paras olikin, että aikoinaan siirsivät juhlansa katon alle.

EMÄNTÄ

Niin kyllä. Mutta mahtaako niillä olla väkeäkään, kun näin sataa.

MIMMI

Näkyi sinne sentään menneen. Mikähän sen meidän Annan oikein on?

EMÄNTÄ

Kyllä se taas tasaantuu, jahka pääsee kotiin.

MIMMI

Näkisin minä sen maisterin, niin löisin siltä kintut poikki.

EMÄNTÄ

Ei niissä puheissa ole perää.

MIMMI

Kyllähän minä meidän Annan tiedän, mutta kuka ne sellaiset herrat takaa.

EMÄNTÄ

Ukkonen taitaa taas lähestyä.

MIMMI

Pitää panna kiinni pellit.

Ilta tulee makuuhuoneesta, asettuu ikkunan eteen.

EMÄNTÄ

Älä nyt seiso siinä, kun noin iskee valkeata.

ILTA

Mitä minä siitä. Kun ukkonen minut tappaisikin.

EMÄNTÄ

Kuka sillä lailla puhuu.

ILTA

Kuinka Sarkoilan päällä salamoi. Nyt minun omenankukkani menevät.

MIMMI

Ja ne puut kun olivat koreassa kukassa. Ei nyt tänä vuonna tule omenia.

EMÄNTÄ

Se siitä tuli, kun oli niin kuuma päivä.

ILTA

Kuuma päivä tosiaan!

MIMMI

Mikäs sen Iltan nyt on? Jos pelottaa nukkua makuuhuoneessa, niin panee tuohon isännän vuoteelle. Eikä suinkaan kukaan nyt tällaisella ilmalla lähde huviretkelle.

ILTA

Kyllä kai ne muut lähtevät, mutta en minä lähde.

EMÄNTÄ

Se on oikein se. Saa nähdä koska sieltä juhlilta ruvetaan tulemaan.

ILTA

Mitä kello onkaan? Kyllä kai minä sentään menen.

EMÄNTÄ

Et sinä mihinkään mene.

MIMMI

Pannaan nyt tähän sohvalle. (Peittää Iltaa.) Minä lähden sitten siivoamaan kellaria. (Ottaa lyhdyn keittiön pöydältä, lähtee.)

ILTA

Mummo… eikö isä teistä ole kovin muuttunut tänä talvena?

EMÄNTÄ

Kuinka niin? Ei vain minusta.

ILTA

Kuinka minusta sitten? Hän on niin lihonut ja tullut niin punaiseksi.
Eikä hänen äänensäkään ollut tällainen.

EMÄNTÄ

Isä raukka — vai on hän sinustakin muuttunut.

ILTA

Kenestä muusta sitten?

EMÄNTÄ

Äidistäsi.

ILTA

Äidistä!

EMÄNTÄ

Niin, samalla lailla kuin sinusta. Kyllä isä on ennallaan, mutta sinä ja äiti olette täällä kaupungissa käyneet niin hienoiksi. Hienossa seurassa.

ILTA

Hienossa seurassa.

EMÄNTÄ

Älä nyt sitä haudo. Ehkä sinä tuletkin tänne laulamaan mummolle.

ILTA

Olisinpa minäkin mummon kuolleiden lasten joukossa.

EMÄNTÄ

Kyllä se tietää koska se kutsuu kotiin. Nuku nyt sitten siinä, lapsi.
(Menee huoneeseensa. Hetkisen perästä Heikki.)

HEIKKI

Ei ketään… ovet auki… Kas vain, Ilta. Nukutko sinä?

ILTA sävähtäen istumaan.

En… Sinä!

HEIKKI

Missä äiti on?

ILTA

Arpajaisissa.

HEIKKI

Sanoivat siellä, että hän jo oli lähtenyt. Siellä oli niin kauheasti väkeä, minulla oli niin huono paikka. En mitenkään päässyt häntä lähelle… Oletko sairas, pikku Ilta?

ILTA

Kuinka hyvä että sinä tulit. Olen siitä niin iloinen.

HEIKKI

Oletko sairas?

ILTA

En.

HEIKKI

Lähtisinkö minä häntä hakemaan.

ILTA

Älä mene. Älä jätä minua yksin.

HEIKKI

Pelkäätkö sinä? Mitä sinä pelkäät? Johan ukkonenkin on ohi. Ja vanha emäntähän nukkuu tässä vieressä.

ILTA

Kuule, lähdetään maailmalle me kahden.

HEIKKI

Neiti laskee leikkiä…

ILTA

En. Minä tarkoitan kovin vakavasti.

HEIKKI

Mikä päähänpisto tämä nyt sitten on? Entä puutarhat ja lehmät ja kaikki
Sarkoilan muut ihmeet!

ILTA

Ne eivät enää ole minun.

HEIKKI

Tui, tui, tui — nyt en minä ymmärrä yhtään mitään.

ILTA

Älä pilkkaa…

HEIKKI

Sitten sinä kai sallit äidinkin tulla mukaan?

ILTA

Ei äiti voi tulla. Etkö sinä tahdo lähteä minun kanssani?

HEIKKI

Mitä me kaksi siellä tekisimme?

ILTA

Samaa mitä me kolme. Näyttäisit minulle museoita ja mitä kaikkea sinun piti näyttää äidille ja minulle.

HEIKKI

Mitä huvia sinulla olisi niistä. Puhutaan nyt järkevästi. Mitä täällä oikein on tapahtunut?

ILTA

Niin paljon.

HEIKKI

Enkö minä voisi saada tietää niitä?

ILTA

Ehkä sitten joskus, jos lähdet minun kanssani kauas pois…

HEIKKI

Niin, ajattele kuinka hauskaa meillä olisi: minä istuisin kaiken päivää kirjastossa — sinä huoneessasi, sinä joka et ole viitsinyt edes kieltä oppia.

ILTA

Voisinhan minä vielä oppia.

HEIKKI

Ei, minä lähden nyt takaisin palokunnantalolle. Äidin on ikäväkin tulla kotiin yksin.

ILTA

Ei hän ole yksin. Isä on hänen kanssaan.

HEIKKI

Menivätkö he yhdessä?

ILTA

Tietysti.

HEIKKI

Mutta nyt istuu isäsi muutamien isäntien kanssa yhdessä syömässä illallista Rantapaviljongin parvekkeella.

ILTA

Mistä sinä sen tiedät? Ethän sinä tunne isää.

HEIKKI

Minä astuin siitä juuri erään toverini kanssa ohi ja hän sanoi minulle.
Hänellä oli vaaleat, ruudulliset vaatteet ja kirjava kaulaliina.
Sellainen komea mies… punaposkinen.

ILTA lamassa.

Lähde sinä sitten vain noutamaan äitiä.

HEIKKI

Onkohan hänellä sadetakkiakaan. No, hyvästi siksi…

ILTA

Kuule…

HEIKKI

No…?

ILTA

Sinä… sinä…

HEIKKI

Mitähän tärkeää sieltä tuleekaan?

ILTA

Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.

HEIKKI

Mitä… mitä sinä sanoit?

ILTA

Sinä rakastat siis sinäkin äitiä.

HEIKKI

Kuule Ilta… sellaisista asioista ei sovi laskea leikkiä…

ILTA

Minä en laske leikkiä. Sinä rakastat äitiäni.

HEIKKI

Hyvä Jumala, mitä sinä sanot! Äitisihän on naimisissa. Kuinka sinä sillä lailla voit loukata häntä.

ILTA

Hän rakastaa hänkin sinua.

HEIKKI

Mitä sinä sanot, mitä sinä sanot! Kuinka sinä sellaista ajattelet? Mitä tämä kaikki nyt on olevinaan? En minä enää tiedä näenkö unta vai olenko valveilla.

ILTA

Vai oli se teille molemmille uutta.

HEIKKI

Sinä hourit, tyttö… Mitä sinä sitä sanoitkaan. Etten minä olisi sitä kuullut…!

ILTA

Ja sinä luulet, että se olisi voinut jäädä teille salaan!

HEIKKI

Mistä minä tiedän! En tiedä mitään, en ymmärrä mitään! Mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen!

ILTA

Mihin sinä lähdet?

HEIKKI

En tiedä.

ILTA

Siellä sataa niin kovasti.

HEIKKI

Mitä minä tässä seison? Mitä minä enää täällä teen? Pois, pois tästä talosta… pois omasta itsestäni!

ILTA

Voi miksi minä sen sanoin, miksi minä sen sanoin! Kuinka minä olen tullut häijyksi. Vielä tänä aamuna minä soin hyvää kaikille ihmisille — nyt…!

HEIKKI

Muistotkin pois, kaikki pois… sillä kaikki on varastettua!… Vihko on vielä minulla. Jahka minä olen tuonut sen, olen irti, irti kaikesta! (Lähtee.)

ILTA

Irti, irti kaikesta!

Tyrskähtää itkuun, hoippuu sitten kuin paeten, makuuhuoneeseen. Hetkisen perästä tulee Anna kiihtyneenä. Hän ravistaa märän sadetakin yltään eteisen naulaan, paiskaa kirjan pöydälle, etsii katseillaan Iltaa ja vetää vihdoin syrjään makuuhuoneen verhot.

ANNA kuiskaa.

Nukutko? Jumalan kiitos! (Kävelee edestakaisin salissa.) Olenko minä minä? Voiko minulle vielä jotakin tapahtua? Ja mitä kaikkea minun edessäni vielä on? (Hiipii uudelleen makuuhuoneen ovelle.) Jumalan kiitos. (Avaa vierashuoneen oven.) Nukutteko te, äiti?

EMÄNTÄ

Vai joko sinä olet kotona? No, olikos siellä väkeä?

ANNA

Miten Ilta jaksaa? Onko hän kaiken aikaa nukkunut?

EMÄNTÄ

Kyllä hän vastikään oli ylhäällä. Täällä kävi joku. Taisi olla Levänen.

ANNA

Mitä hän täältä haki…! Ettei Iltalle vain olisi tullut mitään. Mitä te sanotte siihen, äiti, jos me Iltan kanssa vielä tänä yönä lähtisimme Sarkoilaan. Tavarat saisivat tulla perästäpäin. Ja isäntä koska tahtoo.

EMÄNTÄ

Kuka sinne nyt lähtee yön selkään.

ANNA

Kesäinen yö!

EMÄNTÄ

Olisihan se ihmistenkin silmissä niin outoa.

ANNA

Mitä ihmisistä! En minä tiedä miksi minua niin pelottaa, ettemme ikinä pääse Sarkoilaan.

EMÄNTÄ

Kyllä Sarkoila pysyy paikoillaan.

ANNA

Ettei ukkonen sytyttäisi sitä — tai lopettaisi meitä.

EMÄNTÄ

Jumala varjelkoon.

ANNA

Niin, Jumala varjelkoon! (Itsekseen.) Jos hän enää voi minua varjella.
(Menee Iltan ovelle.) Ethän sinä nukukaan, lapseni.

ILTA oudon tyynenä.

En.

ANNA

Kuinka sinä voit? Tule tänne, äidin ainoa lapsi, tule! Kuinka sinun nyt on?

ILTA

Kyllä minun on hyvä.

ANNA

Ei sinun ole hyvä. Voi, mitä äiti tekisi? Tule nyt taas iloiseksi, lapseni. Etkö ymmärrä mihin hätään äiti muuten joutuu. Mitä sinä sanoisit, jos heti lähtisimme kotiin, Sarkoilaan? Ethän sinä kumminkaan jaksaisi mennä huviretkelle. Te saatte sitten Sarkoilassa huvitella niin paljon kuin ikinä tahdotte. Voithan sinä äidin tähden tehdä sen uhrauksen. Me emme tarvitse edes ajomiestä, osaammehan me ajaa, sinä ja minä. Älä tuijota noin, lapseni. Miksi sinä sen teet? Sano mikä sinun on, sano nyt, kun äiti rukoilee.

ILTA

En minä itsekään tiedä. Kylmä.

ANNA

Onko sinun kylmä? Pane tämä huivi ympärillesi. Teemmekö tulta? Meillä on vielä puita. Tai jos äiti keittää sinulle jotakin lämmintä. (Peittää Iltan sohvalle ja rientää keittiöön.)

PORMESTARINNA tulee kuohuksissaan.

Hoi, eikö täällä ole ketään? No, sinä. Eikö äiti vielä ole tullut?

ANNA tulee hätäisesti keittiöstä, kädessä palava kynttilä, jonka laskee pöydälle.

Mikä nyt on? Sinä näet että Ilta on kipeä.

PORMESTARINNA

Sinä olet kauniisti käyttäytynyt vierastamme kohtaan, sinä! Ensin et täällä suvainnut antaa vastausta, saisiko hän huomenna tulla teille. Ja kun hän iltamassa tuli sinua puhuttelemaan, et ollut kuulevinasi — karkasit vain pois.

ANNA

Minä olin niin levoton Iltasta. Sain muutenkin odottaa vuoroani.

PORMESTARINNA

Saisinko minä sitten nyt vihdoin tietää, pääseekö neiti Tattara teidän rattaillanne Sarkoilaan? Tai voimmehan ottaa kestikievarikyydinkin, kun vain tiedämme, ettei häntä ajeta pois talosta.

ANNA

Se ei nyt käy päinsä. Ehkä toisen kerran.

PORMESTARINNA

Toisen kerran! Koska sinä luulet hänen toisen kerran tulevan näille maille?

ANNA

Yleisöhän oli niin haltioissaan. Kai hän tulee.

PORMESTARINNA

On se nyt merkillistä, ettet sinä taivu. Minä olen tässä tullut antaneeksi lupauksen ja tahtoisin pitää sen.

ANNA

Kuulethan, ettei se nyt käy.

PORMESTARINNA

Älä ärsytä minua.

ANNA

Älä sinäkään minua. Kai minä saan määrätä keitä haluan vieraiksi kotiini, keitä en… Suo anteeksi, ehkä sinä nyt lähdet, minulla on matkakiireitä.

PORMESTARINNA

Sinä taidat odottaa jotakin.

ANNA

Miestäni.

PORMESTARINNA

Häntä saat odottaa vielä hyvän hetken. Hän istuu kaikessa rauhassa Rantapaviljongissa syömässä illallista. Tietää kai, että sinä saat lohdutusta toiselta taholta.

ANNA

Jätä minut nyt. Muuten saamme molemmat katua.

PORMESTARINNA

Mitä sinä luulet minun katuvan?

ANNA

Oih, ainahan meillä ihmisillä on jotakin kaduttavaa. Ja paljonkin. Onko jo parempi, lapseni?

PORMESTARINNA

Kyllä se lapsi nyt on rakas. Kyllä sitä nyt hellitään. Mutta kerran…

ANNA

Älä nyt viitsi. Jos se vieras nyt välttämättä tahtoo, niin tulkoon
Sarkoilaan ja kirjoittakoon meistä kirjoihinsa.

PORMESTARINNA

Vai tulkoon! Vai jo saa tulla. Entä jollen minä enää tahdo.

ANNA

Ole sitten tahtomatta. Tee ihan mitä haluat, kunhan nyt vain lähdet kotiin…

PORMESTARINNA

Entä jos minulla on yhtä ja toista kysyttävää, entä jollen minä ole ymmärtänyt sinun käytöstäsi moneen aikaan ja haluan selvitystä…

ANNA

Ehkä miehesi voi auttaa sinua. Hän ymmärtää minua paremmin. Koeta kysyä häneltä…

PORMESTARINNA kiihtymistään kiihtyen.

Pyydän saada kysyä, mitä miehelläni on tekemistä minun ja sinun välisten asioiden kanssa…

ANNA

Ei tietysti mitään, ei mitään…

PORMESTARINNA

Mitä sinä sitten tarkoitat? Nyt minä sinut ymmärrän: sinä jatkat yhä rumaa peliäsi… ties miten olet jatkanutkin täällä kaiken aikaa. Ehkä sinä yhä vielä olet viekoitellut häntä kotoa, minun ja lasten luota…

ANNA

Minä vakuutan, minä en…

PORMESTARINNA

Ja minun pitäisi sinua uskoa…

ANNA

Pitääkö sinun sitten tehdä lapseni sairaaksi noilla kauheilla jutuilla? Sinulla on monta lasta, minulla vain tämä yksi — pitääkö sinun nyt hänen kuullensa sanoa tämä kaikki…

PORMESTARINNA

Pitää! Että hän kerrankin kuulisi minkälainen äiti hänellä on.

ANNA

Lähdetään, lapseni, tuonne viereiseen huoneeseen. Et sinä saa levätä täällä.

PORMESTARINNA

Ei, Ilta, kuule sinä kerran mikä ihminen tämä äitisi on. Kun sinä synnyit, häpesi hän sinua niin, ettei tahtonut voida ensimmäistä huutoasi kuulla…

ANNA

Jumalan tähden, etkö sinä voi…

PORMESTARINNA

Sillä hän ei ollut ottanut isääsi rakkaudesta.

ANNA

Ilta, lapseni, kuuntele tyynesti. Minä selitän sinulle kaikki ja sinä ymmärrät kaikki…

PORMESTARINNA

Kun sinä olit parin päivän vanha…

ANNA

Sinulla ei ole oikeutta kajota näihin asioihin! Sinä olit tunkeutunut talooni ja sait tietää asioita, joita ei…

PORMESTARINNA

Sinä oli parin päivän vanha, kun äitisi yritti sinut kuristaa. Kuristaa niinkuin minkäkin kissanpojan…!

ANNA nauraa kaameasti.

No niin, nyt sinä olet saanut sen sanotuksi. Onko mielesi nyt hyvä! Vai vieläkö tiedät jotakin… Se on totta, Ilta lapseni. Minä olin kuin suunniltani…

PORMESTARINNA

Sinä olit jo ihan sinisenä, kun sinut saatiin äitisi kynsistä. Mitäs nyt sanot äidistäsi?

ILTA

Nauran.

PORMESTARINNA

Vai naurat!

ILTA

Luulin minä sitä pahemmaksikin.

ANNA

Kuinka sinä olet järkevä, lapseni, kun otat sen niin tyynesti. Jumalan kiitos! Kaikki sinä ymmärrät kun kuulet. Minä en ole aikaisemmin kertonut, kun olet ollut lapsi.

PORMESTARINNA

Vai olet sinä jo noin paatunut.

ILTA

Niinkuin täti näkee.

PORMESTARINNA

Sinä näyt olevan äitisi tytär.

ANNA

Nyt sinä kai voit jättää meidät. Me lähdemme Iltan kanssa läpi yön kotiin ja huomenna sopii neiti Tattaran ajaa isännän rinnalla Sarkoilaan.

ILTA

Äitini tytär! (Nauraa.)

ANNA

Älä naura noin, lapseni.

PORMESTARINNA vahingoniloisena.

Taidan saada rauhassa lähteä. (Säikähtäen.) Taisi koskea kipeämmin kuin osasin uskoa. (Menee.)

ANNA

Älä naura, älä naura. Minä toimitan heti hevosen valjaisiin, että pääsemme tästä kauheasta kaupungista.

ILTA

Mikset sinä kuristanutkin minua silloin!

ANNA

Puhutko sinä minulle sillä lailla. Minä olin silloin niin onneton, niin sairas, etten tietänyt mitä tein. Matkalla selitän sinulle kaikki.

ILTA

Vielä sinä tapat minut.

ANNA

Kuinka armoton sinä olet! Ei, sinä olet sairas sinäkin. Mutta koeta, lapseni, pysyä reippaana.

LEMPI kadulta.

Ilta hoi! Minä olen täällä. Joko sinä olet valmis?

ANNA

Tule sisään, Lempi. Katsos nyt: Ilta ei voi oikein hyvin. (Menee keittiöön.)

LEMPI

Hyvänen aika kuinka sinä olet valkoinen. Kyllä se menee ohitse, kun pääset ulos. Minä en voinut olla kertomatta pojille, että me kesällä saamme tanssia. Ja tiedätkö, he tulivat niin kauhean iloisiksi, etteivät tahtoneet pysyä missään. Minun täytyy vain nyt oppia ne uudet tanssit.

ILTA

Jos sinä tietäisit, kuinka minä olen onneton!

LEMPI

Mitä ihmettä! Sinä, joka olet niin kaunis ja rikas ja… Mitä sitten on tapahtunut? Lähdetään nyt, niin kerrot minulle matkalla.

ILTA

En minä jaksaisi lähteä. Mutta mitä minä täälläkään teen. Mitä minä teen missään.

LEMPI

Mitä hulluja sinä puhut! Lähde pois nyt, se vain virkistää sinua.
Sadekin on lakannut. (Kuiskaa.) Tirri odottaa meitä tuolla kulmassa…

ILTA

En minä sitten.

LEMPI

Poika parka kun on niin rakastunut!

ILTA

Älä huoli, Lempi.

Anna tulee.

LEMPI

Eiköhän Iltalle vain mahtaisi tehdä hyvää lähteä meidän mukaamme.

ANNA

Minä jo käskin valjastaa, mutta jos sinusta tuntuu että jaksat, niin lähde vain huviretkelle. Jos menet vähäksi aikaa. Koetteeksi.

LEMPI

Tule pois. Minä saatan sinut sitten kotiin.

ANNA

Ja sinä soitat jos Ilta väsyisi, niin minä tulen noutamaan hänet. Oletko nyt oikein ymmärtäväinen, lapseni, että äiti saa olla levollinen? (Lähtevät. Anna käväisee keittiön eteisen ovella ja huutaa pihamaalle.) Mimmi sanoo talonmiehelle, kun hän tulee, ettei tarvitsekaan valjastaa. (Palaa, avaa ikkunan. Hengittää lehvien lemua ulkoa, seisoo siinä kädet ristissä.) Jumala, armahda meitä… (Äkkiä tervehtii Heikki kadulta. Anna kavahtaa.)

HEIKKI

Pyydän anteeksi… Tämä vihko oli joutunut minulle. En tahtonut lähettää sitä postissa.

ANNA

Tehkää hyvin.

HEIKKI

Ehken minä…

ANNA

Kyllä te voitte tulla.

HEIKKI

Eikö ketään muita ole kotona?

ANNA

Ei. Minä vain tahdoin… Ei minulla ole mitään asiaa. Tai onhan minulla: ulkomaanmatkastani ei voi tulla mitään. Minulla on velvollisuuksia miestäni ja kotiani kohtaan. Toivon että Ilta voi parantua kotona.

HEIKKI

Minä ymmärrän…

ANNA

Ja te?

HEIKKI

Minä lähden. Kaikki on jo kunnossa.

ANNA

Sehän on hauskaa. Toivon että te oikein paljon hyödytte matkastanne.

HEIKKI

Kiitos… Ja minä… että te voitte hyvin Sarkoilassa. Enkä minä sitten…

ANNA

Kuinka ihanaa nyt on ulkona!

HEIKKI

Kaikki lemuaa sateen jäljeltä.

ANNA

Ihmisen pitäisi henkeä pidättäen nauttia tästä ajasta, jolloin lehti puhkeaa. Se on niin lyhyt.

HEIKKI

Se on niin lyhyt.

He seisovat kumpikin ikkunansa ääressä, loitolla toisistaan, mutta joka sana vaikuttaa kuin hyväily.

ANNA

Toivon kaikesta sydämestäni, että tulette onnelliseksi.

HEIKKI

En minä osaa sanoa mitä tahtoisin… Hyvästi.

ANNA

Hyvästi.

Ojentavat toisilleen kätensä silmiin katsomatta. Heikki lähtee, Anna vetäytyy pois ikkunasta, purskahtaa itkuun. Hetkisen perästä tulee isäntä.

ISÄNTÄ hyväntuulisena.

Tuokos se nyt oli?

ANNA

Kuka?

ISÄNTÄ

Joka tuli vastaan.

ANNA

Mistä minä voin tietää kuka tuli sinua vastaan.

ISÄNTÄ

No kun se tuli täältä teidän rapusta.

ANNA

Maisteri Levänen kävi täällä.

ISÄNTÄ

Sitähän minä juuri, että sellainenko se nyt oli. Ei niin minkään näköinen. Ja tuota ne nyt on niin puhuneet… En minä milloinkaan ole niihin juttuihin uskonut… Joko pannaan maata?

ANNA

Pane sinä vain. Minulla on vielä vähän tekemistä. Ja sitten odotan
Iltaa.

ISÄNTÄ

Missäs Ilta sitten on?

ANNA

Huviretkellä toveriensa ja opettajiensa kanssa.

ISÄNTÄ

Vai niin vai, tiesin minä tuon, niin en olisi pitänyt niin kiirettä.

ANNA

Voithan sinä lähteä takaisin.

ISÄNTÄ

Mistäs minä miehet enää kiinni otan. Ja minä maksoin jo kaikki. Se olikin vähän mukavaa, kun me sinne tultiin, minä ja Punttalan isäntä, niin viereisessä pöydässä istuu neljä faaria ja fröökynät kantaa niille niin ihmeesti syötävää ja juotavaa. Me emme Punttalan isännän kanssa huomanneet yhtään keitä he olivat, puhuttiin vain kaikista asioista. Yhtäkkiä joku lyö minua olalle ja se olikin Peusa, itse Antti Peusa, ja lihonut se oli niin, etten olisi tuntenut. Siinä sitä sitten ilo nousi niin ettei muistettu koko arpajaisiin. Pantiin pöydät yhteen ja huudettiin fröökynät passaamaan… Ja ajatteles, siinä sakissa oli akronoomi Peranteri. Ja kun se rupesi tarjoamaan meille kruununoritta Sarkoilaan. Sanoi, että yhdessä voitaisiin lähteä ostamaan ja kolmeentuhanteen asti saa nousta. Sillä hinnalla pitäisi sentään jo saada. Että mitäs sinä siitä sanot? Tommilan pappa jo rupesi puhumaan, että jos hän möisi sen Linturinsa, joka Turun kilpa-ajoissa juoksi toisen palkinnon. Mutta se voi vielä hyvästi juosta ensimmäisen, se on vasta niin nuori. Se se kelpaisi Sarkoilan trillojen eteen… Mikset sinä sano mitään?

ANNA

Kyllä ne entiset kelpaa minulle. Tarvinnenko niitäkään.

ISÄNTÄ

Punttala on taas ollut metsäkaupoissa. Kuuluvat metsät vain olevan nousemaan päin. Vaikka möisimme vielä toisen lohkon. Ja sitten, kuules, kyllä vanhan emännän nyt pitäisi muuttaa rahat meidän pankkiin. Puhuivat minulle päivällä herrat, että enkö minä nyt saisi eukon päätä kääntymään. Se on aika raha se 100.000. Ja se hyödyttää nyt toista puoluetta. Kyllä se eukko pitää saada siihen suostumaan.

ANNA

Voithan sinä koettaa. Mutta eihän vanhan ihmisen näätä niin käännetä.

ISÄNTÄ

Kun maksavat puoli prosenttia enemmän. Se on jo summa. Eukko sanoo, että hänellä on yllinkyllin. Mutta antaisi sen rahan vaikka meille taikka Iltalle.

ANNA

Panisit nyt nukkumaan.

ISÄNTÄ

Tule pois sinäkin… Kyllähän me kuulemme kun Ilta tulee.

ANNA

Ei, ei! Minulla on työtä.

ISÄNTÄ

No niin, mikäs hätä minullakaan on tässä. (Ottaa takin yltään, heittäytyy sohvalle, tupakoi siinä lojuen.) Laittaisit nyt yksintein sen mustan silkkihameen, jonka kankaan minä toin. Tommilan emäntä kuuluu olevan ihan viimeisillään, että sinne kai pitää mennä hautajaisiin, kun ollaan niinkuin vanhaa sukua… Helkkarin lyhyt tämä sohva. Minä menen sinun sänkyysi.

ANNA

Ei, sinne sinä et mene!

ISÄNTÄ

No, mikäs nyt tuli? Johan se oli sovittu.

ANNA

Olethan sinä ennenkin saanut yhden yön kulumaan tuossa. Jollet tyydy siihen, saat mennä kestikievariin.

ISÄNTÄ

Vai siinä sitä taas ollaan. Minä jo luulin… ymmärsin sitten ihan väärin. Mutta etkö sinä ajattele, että minunkin kärsivällisyyteni joskus voi loppua.

ANNA

Hyvä on. Se saakin loppua. Minä tahdon päästi irti sinusta.

ISÄNTÄ

Mitäs sinä nyt sanoit?

ANNA

Minä tahdon irti sinusta — etkö kuullut!

ISÄNTÄ

No, no… ei nyt hätäillä.

ANNA

Vielä tänään keskipäivällä päätin seurata sinua Sarkoilaan ja pysyä emäntänä niinkuin tähänkin asti. Mutta nyt minä tunnen etten jaksa. En jaksa.

ISÄNTÄ

Mitä sinä sitten rupesit minun emännäkseni?

ANNA

Niin, mitä! Siinähän se minun käsittämätön syntini oli. Mutta enkö minä jo ole tarpeeksi kärsinyt…

ISÄNTÄ

Entä minä — minkätähden minun sitten on kuusitoista vuotta pitänyt kärsiä sinun syntisi takia?

ANNA

Olithan sinä minun kanssarikolliseni: sinä tiesit minkätähden otin sinut.

ISÄNTÄ

En tiedä mistään rikoksesta vielä tänäkään päivänä.

ANNA

Mitä sinä nyt sanot! Sataan kertaan olen ne kaikki selittänyt.

ISÄNTÄ

Etpä ikään olekaan. Antaisit nyt sitten kerran kuulla.

ANNA

No niin, aletaan sitten ja selitetään juurtajaksain. Minä olin tyttönä Siuroniemellä ja Sarkoilan naapurinpoika osti talon sieltä likeltä ja hän minulle ensin puhui Sarkoilan isännästä.

ISÄNTÄ

Jos puhuttiin minusta, niin kyllä puhuttiin sinustakin. Sinä annoit sulhasillesi ensin toivoa ja heläytit sitten rukkaset…

ANNA

Ne kosivat rahojani ja se oli niille oikein. Sarkoilan isännästä tiedettiin, että hän joi ja hummasi…

ISÄNTÄ

Ei niistä toinen puolikaan ollut totta.

ANNA

Kun minä tulin Sarkoilaan, olivat portinpielukset kaikki lovilla, kun juovuspäissänne olitte ajaneet kiinni. Ja kuistinkorvassa näytettiin kiveä, johon Tommilan poika oli kaatunut kuoliaaksi, ja…

ISÄNTÄ

Ei hän humalassa ollut. Pimeässä kaatui.

ANNA

Korttia lyötiin…

ISÄNTÄ

Korttia lyötiin siihen aikaan pappilassakin. Se oli sen ajan tapa.

ANNA

Mutta Sarkoilan isäntä ei käynyt kosimaan Siuroniemen tytärtä niinkuin kaikki poikamiehet niillä mailla ja se ihmetytti minua.

ISÄNTÄ

Ja silloin sinun piti saada pauloihisi minutkin.

ANNA

Hänestä kerrottiin, ettei hän välittänyt naisista. Se oli minulle uutta. Minun rupesi tekemään mieli nähdä sitä miestä. Laulujuhlilla täällä samassa kaupungissa sinut sitten näytettiin minulle.

ISÄNTÄ

Noh?

ANNA

Sinä olit aran ja ränstyneen näköinen niinkuin juopottelevat miehet ovat. Ja mikä päähänpisto minulle lieneekään tullut, mutta leikilläni sanoin minä pormestarinnalle ja muille tytöille: minä otan hänet ja teen hänestä miehen!

ISÄNTÄ

En minä nyt sennäköinen ollut.

ANNA

Minun silmissäni sinä olit. Mutta siinä samassa menin minä kestikievariin, otin hevosen ja käskin ajaa Sarkoilaan. Siellä minä sitten ypöyksin kuljin talonkatsojaisissa. Silloin ei ollut paljon nurmea metsässä, mutta siellä kulki jo Sarkoilan karja. Minä luulin niitä lehmiä joidenkin mökkiläisten lehmiksi, niin takkuisia ne olivat…

ISÄNTÄ

Eihän siihen aikaan ollut tällaista karjanhoitoa. Lehmät pantiin metsään heti kun lumi suli.

ANNA

Kyytimies tiesi, että Sarkoilan karjaa keväällä nostettiin…

ISÄNTÄ

Se oli valhe. Siitä minä voisin haastaa sen miehen käräjiin koska tahansa.

ANNA

Minä katsoin pihamaalle aidan takaa. Portti kiikotti toisella saranallaan. Pihalla retuutti koira jotakin luuta eikä edes haukkunut…

ISÄNTÄ

Mikä lie ollut kulkukoira. Eihän meillä siihen aikaan ollut koiraa.

ANNA

Kissa suikahti peloissaan pihan poikki, ikäänkuin ei koskaan olisi nähnyt ihmisiä. Sitten minä menin joen rannalle. En koskaan ollut nähnyt jokea. Se teki minuun syvän vaikutuksen. Sitten siihen tuli pieni lapsi. Sillä ei ollut yllä kuin likainen paita…

ISÄNTÄ

Oli kai renkien lapsia.

ANNA

… se oli niin kurja itsekin. Se kaatui ja rupesi itkemään. Ei kukaan kuullut eikä kukaan tullut. Lapsi olisi saanut mennä jokeen. Minä lähestyin sitä, mutta se rupesi huutamaan vielä enemmän ja meni pakoon ja hävisi ränstyneiden rakennusten taakse. Mutta minusta tuntui siltä kuin koko talo olisi itkenyt ja valittanut tuon lapsen itkussa. Niin hyljätyltä tuntui talo, niin ilman rakkautta se kitui. Minun tuli niin äärettömän sääli, minä huomasin, ettei minua ensinkään tarvittu Siuroniemellä, missä kaikki oli niin hyvässä järjestyksessä. Minä päätin voittaa Sarkoilan isännän.

ISÄNTÄ

Ja seuraavana päivänä siellä laulujuhlilla sinä tulit ja sinä sanoit suoraan, että eikö ruvettaisi yhdessä pitämään taloa.

ANNA

Minä sanoin sinulle rehellisesti kuinka asia oli, että nain talon, en sinua.

ISÄNTÄ

Siinä ei ollut mitään eroa.

ANNA

Siinä se juuri olikin kaiken pahan alku. Minä tutustuin taloon, minä kiinnyin siihen, minä tein työtä, minä penkosin joka mökin, minä kokosin lapset pyhäkouluun. Mutta sinä loittonit loittonemistasi. Minä aloin jo silloin, kun me hääsaatossa ajoimme noita neljää penikulmaa Siuroniemeltä Sarkoilaan, huomata, ettei minulla ollut mitään sinulle puhumista.

ISÄNTÄ

Silloin laulujuhlilla sinulla kyllä oli puhumista. Sinä olit niin simasuuna, että…

ANNA

Olinhan minä päättänyt voittaa sinut enkä minä ymmärtänyt, että se kävisi niin helposti.

ISÄNTÄ

Olihan se jotakin, kun se tyttö, jota ei kukaan saanut, itse tuli kauppaamaan itseään minulle. Ihan minua ujostutti, kun sinä juhlapuheiden aikana puhuit ja nauroit. Kaikki ihmiset katselivat meihin. Mutta sinä vain puhuit ja nauroit ja minä olin lopulta kuin lumottu. Etkö muista?

ANNA

Muistan. Mikä hulluus minua lieneekään sinä päivänä riivannut.

ISÄNTÄ

Kyllä minäkin huomasin kuinka sinä sitten muutuit. Ja luuletko sinä että sitä oli hauska kuulla, kun ihmiset lakkaamatta huusivat sinun laihtumistasi, niinkuin minä olisin kiusannut sinua nälällä.

ANNA

Kärsimystä se on ollut sinullekin, ymmärränhän minä sen. Mutta olenhan minä tehnyt hiukan hyötyäkin, onhan Sarkoila nyt mallitalo. Ja olethan sinä nyt mies, jota kaikki kunnioittavat.

ISÄNTÄ

Yhtä et ole antanut: poikaa, joka perisi talon…

ANNA

Joko taas! Tiedäthän sinä minun syyni. Minun olisi vain paljon aikaisemmin pitänyt sanoa mitä nyt sanon: päästä minut vapaaksi ja etsi toinen.

ISÄNTÄ

Vai pitäisi minun tässä ruveta ihmisten pilkaksi…

ANNA

Minä en jaksa enää.

ISÄNTÄ

No, kun nyt on jaksanut kuusitoista vuotta, niin…

ANNA

Onhan sitä siinäkin. En tiedä… mutta en jaksa enää…

ISÄNTÄ

Etkö tiedä? Ehkä se herra sen tietäisi, se joka äsken tuli täältä.
Ihmisten puheissa on ehkä sittenkin perää.

ANNA

Sekä on että ei.

ISÄNTÄ

Vai niin, vai. Vai olet sinä sittenkin pettänyt minua. Saisit vain olla kiitollinen, jos vielä huolin sinut kattoni alle.

ANNA

Enhän minä tahdo kattosi alle. Pois minä tahdon.

ISÄNTÄ

Mennäksesi yhteen hänen kanssaan! Ties miten jo olette eläneet.

ANNA

En puolusta itseäni: hän on ainoa mies, jota olen ihaillut, kunnioittanut ja — ehkä rakastanut.

ISÄNTÄ

Ja sinuun olen minä uskonut ja luottanut. Sinun kotiintuloasi valmistettiin Sarkoilassa kuin juhlaa…

ANNA

Hänen valossaan minä vasta näin kuka sinä olet.

ISÄNTÄ

Niin, ainahan se talonpoika näkyy herran valossa. Mutta muista sinä, etten minä sinua pyytänyt: itse sinä minua kosit, itse viekoittelit minut itsellesi…

ANNA

Niin tein, niin tein. Siksi minun kai nyt on viekotteleminen itseni irti…

ISÄNTÄ

Mutta minäpä en päästä sinua. Sinä pysyt minun vaimonani ja mitä et anna vapaaehtoisesti, sen otan minä väkisin.

ANNA

Sitä et sinä koskaan uskalla.

ISÄNTÄ

Ketä minä pelkäisin! Vai eikö minulla ole siihen oikeutta, saakeli soikoon…

ANNA

Jollet sinä hyvällä anna minulle vapautta, otan sen väkisin.

ISÄNTÄ

Sepä nähdään…

ANNA

Sinä luulet ettei minulla ole keinoja, minä vaikka…

ISÄNTÄ uhkaavana.

Kyllä on keinoja minullakin. Odota sinä, odota sinä…

Ilta on tullut sisään ja hetkisen jäykkänä kauhusta kuunnellut keskustelua. Äkkiä pääsee häneltä parahdus ja hän kaatuu maahan kuolleena.

ANNA

Mitä se oli? Herra Jumala, Ilta! Lapseni, lapseni, koskiko se niin kovasti! Se ei ollut mitään. Äiti tekee kaikki mitä isä tahtoo… Ilta, herää, mikä sinulle tuli? Herra Jumala, hän kuolee. Sinä et saa kuolla, äiti ei voi elää ilman sinua. Antti, tule auttamaan. (Nostavat Iltan sohvalle.) Nouda lääkäri, soita. Tuo vettä! Ilta lapseni, sinä paranet, tämä menee ohitse… Mikset sinä liiku? Antti, äiti, auttakaa Jumalan tähden. Avaa silmäsi, lapseni! Katso, äiti on tässä eikä rakasta mitään muuta maailmassa kuin sinua… Miksette soita lääkärille… Auttakaa, auttakaa!

ISÄNTÄ

Se on turhaa. Näethän sinä, että hän on kuollut.

ANNA

Ei! Minä en tahdo sitä. Lääkärin pitää tulla! Ilta, katso, äiti on tässä ja me lähdemme huomisaamuna kotiin… Mutta tämähän on mahdotonta, sillä juuri äskenhän hän meni ulos. Lähdetään kotiin, lapseni, lähdetään.

ISÄNTÄ

Turhaan sinä enää päätät lähteä kotiin.

EMÄNTÄ joka huudot kuultuaan, yötamineissaan on tullut sisään.

Voi, Herra siunatkoon, Herra siunatkoon. Mitenkä se tapahtui…?

ANNA parkaisee.

Minä sen tein. Minä hänet tapoin. Minä tapoin ainoan lapseni. Koko päivän näin minä hänen hätänsä…. mutta minä ajattelin vain itseäni ja kuristin häntä kurkusta, niinkuin silloin kerran… Nyt olen kadotettu ja tuomittu ja se on minulle oikein, kaikki minä olen ansainnut…

ISÄNTÄ

Ole hiljemmällä. Ihmiset pysähtyvät kuuntelemaan.

ANNA

Kuulkoot, tietäkööt… Minä olen tappanut ainoan lapseni. Ilta, Ilta, etkö sinä voi antaa anteeksi tätä viimeistä kertaa? Et! Sillä sinä annoit niin monta kertaa pitkin päivää ja uskoit minuun ja minä petin sinut.. Aijai minun päätäni, minun päätäni!

EMÄNTÄ

Älä lapseni, älä lapseni, Jumala on armollinen…

Äkkiä alkaa ikkunan alta kuulua askelia ja miesäänistä laulua: »Sua tervehdin».

ANNA

Ilta, ne laulavat sinulle, lapsi. Herää! Kuule, on kevät ja lehvät puhkeavat. Katso näitä, ne ovat kotoa! Kuule ne laulavat niin kauniisti… (Parkaisee.) Ei, minähän olen hänet tappanut, hän ei kuule enää koskaan. Lakatkoot, lakatkoot…

ISÄNTÄ avaa ikkunan

Kiitoksia vain herroille. Mutta Ilta ei enää kuule. Hän on muuttanut muille maille. Hän on kuollut.

Kadulta kuuluu toistettuna »Kuollut…? Miten…? Koska…? mahdotonta!» Isäntä vastaa päätään nyökyttämällä. Sitten häipyvät askeleet. Anna tuijottaa eteensä ja painelee päätään ikäänkuin ei mitään käsittäisi. Emäntä asettuu tuolille kädet ristissä ja huojuttaa siinä ruumistaan, hiljaa rukoillen itsekseen. Isäntä seisoo yhä ikkunan ääressä. Kadulta kuuluu kiireisiä askeleita. Heikki tulee. Isäntä puhuttelee häntä ikkunasta.

ISÄNTÄ pidättäen vihaansa.

Aikooko herra tänne?

HEIKKI hätääntyneenä.

Onko se totta? Ne tulivat vastaan ja kertoivat. Eihän se voi olla mahdollista.

ISÄNTÄ

Herra tulee vain katsomaan.

ANNA joka on herännyt kuullessaan Heikin äänen ja jännittyneenä seurannut puhetta.

Älkää päästäkö häntä tänne. Hän ei saa tulla!…

HEIKKI tulee ja seisoo hetkisen ääneti.

Hänhän hengittää… hänhän rukoilee.

ISÄNTÄ

Tietääkö herra kenen syy tämä kaikki on? Teidän.

HEIKKI

Minun?

ISÄNTÄ

Niin, juuri teidän.

HEIKKI

En ole sitä tahtonut, en…

ANNA

Ei se ole hänen syynsä. Minä yksin, minä yksin olen rikollinen! Minä tahdon yksin kantaa syyn… Tappakaa minut, haudatkaa minut hänen kanssaan. Minä en enää voi elää! Ymmärrättehän te, etten minä voi elää!

EMÄNTÄ

Rauhoitu, lapsi… Jumala rakastaa sinua, kun sinua kasvattaa. Ilta on hyvässä tallessa…

Isäntä seisoo ikkunan ääressä, pyyhkäisee kyyneleen silmästään. Anna vaikeroi hiljaa. Heikki poistuu lamaantuneena, vanha emäntä istuu kädet ristissä.

EMÄNTÄ veisaa hiljaa, särkynein äänin:

»Onpa taivaassa tallella lapsillekin,
Kun he Herrassa kuolevat vaan,
Kultakruunut ja valkeat vaattehetkin,
Harput, joilla he soittelevat…»

Ulkona valkenee kevätaamu. Yksinäinen lintu alkaa livertää.

Esirippu.