ERI TEITÄ

Näytelmä 4 näytöksessä

Kirj.

MAILA TALVIO

Porvoossa, Werner Söderström Osakeyhtiö, 1908.

HENKILÖT:

ROUVA KLARA WAAL. TAITEILIJA GEORG BRANDT. VAHANNAN EMÄNTÄ. MAISTERI MIKKO VAHANTA. NEITI ANNIKKI VAHANTA. TOHTORI. POSTINEITI. PASTORI. MORSIAN. NIMISMIES. NIMISMIEHEN ROUVA. KANTTORI. RAINIO. HELSINKILÄINEN MAISTERI. KANKAANPÄÄN PEHTORI. KANSAA.

Ensi kerran esitetty Kansallisteatterissa marraskuun 4.

I NÄYTÖS

Vahannan sali; perällä kaksi ikkunaa, keskellä avoin, lasinen teaksoisovi verannalle ja puutarhaan. Iltapäivä, juhannusaika. Tuuli löyhyttelee heikosti uutimia, linnut laulavat, käki kukkuu kaukaa, puutarha on tuoreimmassa vehmaudessaan, nurmikot kukassa, karviaismarjapensasrivit punertavina. Alempana järvi. Puutarhasta kuuluu tuon tuostakin laulua, puhetta, naurua, näkyy herroja, kesäpukuisia naisia, isäntiä, emäntiä. Sali on matala ja suuri, vasemmalla katsojasta ovi ruokasaliin ja vierashuoneeseen; oikealla ovi eteiseen ja herrainhuoneeseen. Tapetit ovat vaaleat, ovet ja ovien kehykset samanlaisessa vaaleankeltaisessa maalissa kuin huonekalut. Eteisen ovesta tullessa on korkeaselkäinen puusohva, sitten senkki, jonka päällä pari kynttiläjalkoja, kukkavaasi, valokuva-albumi, lautasella näköalakortteja; seinällä senkin yläpuolella kahdessa rivissä pieniä valokuvia kapeissa, kultapaperista tehdyissä kehyksissä. Ikkunoissa keveät, valkoiset, kotikutoiset uutimet, raidat pitkin päin; hyvin hoidettuja kasveja. Murattiköynnös nousee rehevänä molemmilta sivuikkunoilta, yhtyy verannan oven yläpuolella ja jatkuu pitkin katonrajaa. Nurkassa pitkin seinää samanlainen puusohva kuin edellinen, kohollaan häikäiseviä, tärkättyjä peitteitä ja rimssureunaisia tyynyjä. Toisen pitkän sivun keskellä suuri, keltainen kakluuni messinkiovineen ja luukkuineen. Uunin edessä valkealla liinalla katettu pöytä, jolla kaljaa, laseja ym. Kaksi keinutuolia ryijypeitteineen, pitkin seiniä tuoleja, kaikki kankeassa järjestyksessä. Lattialla valkoiset pellavamatot, syrjissä kapeita, ruskeita raitoja. Katossa vanhanaikainen kynttiläkruunu, valkoisen harson sisässä.

Ruokasalista kuuluu kahvikuppien kilinää ja kiireisiä askelia. Puutarhassa laulaa maalainen sekakuoro »Mä oksalla ylimmällä». Näyttämö hyvän aikaa tyhjänä. Sitten herrainkamarista MIKKO. Tuimasti polttaen pysähtyy hän ikkunaan. Kuunnellessaan viimeisiä säkeitä, jotka selvinä, hartaina kaikuvat illassa, naurahtaa hän ivallisesti. Äkkiä kuuluu ruokasalista hätääntyneesti: »Kankaanpään vaunut»! Silloin hänen kasvonsa jännittyvät.

MIKKO kiukkuisesti itsekseen.

Se se puuttui! (Vetäytyy huoneeseensa.) Ruokasalin ovesta tulee kaksi tanakkaa palvelustyttöä kantaen raskaita tee- ja leipätarjottimia.

10 — Talvio, Kootut teokset V

145

1. TYTTÖ

Se oli tänään ollut kirkossa.

2. TYTTÖ

Oli illalla tullut kotiin.

1. TYTTÖ

Oli sitten ollut niin tavattoman hienoissa vaatteissa.

2. TYTTÖ

Mene, mene, hyvä ihminen, että saadaan sana emännälle ja neidille.

Rientävät puutarhaan. Hetkisen perästä tulee Annikki juosten, yllään uusi musta puku, jonka pituuteen hän on kompastumaisillaan, kaulassa pieni, kultainen risti, pitkä palmikko riipuksissa. Häviää eteiseen.

KLARA

Maailmalta, maailmalta, kaukaa!

ANNIKKI

Me tulimme täällä kovin levottomiksi kun emme saaneet mitään tietoja.

KLARA

Niin, minä sain kirjeen vasta nyt Wienissä. Suuren pinkan ja kauheita uutisia: että lakko taas on tulossa ja että uhataan pehtorin henkeä. Minä kävin häthätää taidekokoelmissa ja läksin kotiin.

Tulevat näyttämölle.

ANNIKKI

Kuinka minä iloitsen että täti tuli!

KLARA

Ei, kuule, et sinä nyt enää sano »täti». Nyt sinä olet suuri ihminen ja sanot »sinä».

ANNIKKI

Kuinka minä osaan! Klara, Klara! — sinä! Voi miten hauskaa. Niin, minä tulin jo kirkossa niin iloiseksi, että olin karkaamaisillani penkistä sinua syleilemään.

146

KLARA

Siellä oli niin kuuma, että minun täytyi lähteä pois, ja vasta nyt minä suljen syliini pienen kummityttönä hänen juhlapäivänään. Katso, tässä sinä saat jotakin.

ANNIKKI

Voi, mitä se on? Sormus! Hyvänen aika! Minä sain jo äidiltä tämän ristin ja pastori antoi Uuden testamentin. Voi, voi, kuinka se on kaunis! Kiitos, kiitos. Kuinka minä osaankaan kiittää… Ja sellainen helmi! Onko se sininen vaiko punainen… harmaa… valkoinen! Se on kaikkea.

KLARA

Kaikkea. Se on niinkuin ihmisen mieli. Kaikkea! Ei mutta minun pikku kummityttöni pitkässä hameessa! Kuinka ne ajat kuluvat!

ANNIKKI

Minä olen jo monta kertaa ollut kompastumaisillani siihen… Voi Klara, Klara, sinä olet tullut kotiin!… Mutta täällä minä pidätän sinua vain itselleni. Muut vieraat…

KLARA

Minä olen tullut vain sinun tähtesi. Tule nyt vähän kertomaan minulle.
Miltä sinusta nyt tuntuu?

ANNIKKI

Niin kummalliselta. Minä olen tänään ollut niin likellä Jumalaa… vain askel iäisyyteen… Jos täti… jos sinä tietäisit kuinka onnellista se on. Kaikki ikävä lakkaa…

KLARA

Kaikki ikävä…?!

ANNIKKI

Kaikki ikävä!

KLARA

Oletko sinäkin, lapsi, ehtinyt ikävöidä?

ANNIKKI

Olen toki. Olenhan minä niin ikävöinyt isää, ja nyt — Mikkoa, joka on niin muuttunut.

147

KLARA

Sinä tiedät ketä sinä ikävöit. On paljon ihmisiä jotka ikävöivät tietämättä mitä. Etsivät, etsivät maailman ääristä, tietämättä mitä.

ANNIKKI

Jumalaa.

KLARA

Jumalaa!?

ANNIKKI

Minä tiedän sen niin varmaan: Jumalaa! Oi, kun minä voisinkin pitää kiinni tästä pyhästä, ihanasta päivästä, ettei se minulta menisi.

KLARA

Tulee uusia pyhiä, suuria päiviä…

ANNIKKI

Pastori kirjoitti Uuden testamenttini kanteen: »Pidä mitä sinulla on, ettei kenkään sinun kruunuas ottaisi…» Kun minä voisinkin…!

KLARA

Sinun kruunuasi… Lapsi, et sinä vielä mitään kruunusta tiedä. Mutta jahka se kerran koristaa päätäsi ja huntu kahisee ympärilläsi…! Sinun pitää tulla onnelliseksi, onnelliseksi… Ja kauniiksi. Kuule, minä puetan sinut morsiameksi…

ANNIKKI

Voi en minä…

KLARA

Sinun pitää tulla onnelliseksi!

ANNIKKI

Voi en minä maallista onnea nyt voi ajatellakaan. Se on meistä niin kaukana.

KLARA

No? Mitä on tapahtunut?

ANNIKKI

Ei täällä kotona enää ole onnea eikä rauhaa. Me elämme kaikki erossa. Ja me olimme kuitenkin niin hyvät keskenämme. Mikko oli niin hyvä äidille ja minulle…

KLARA

No?

ANNIKKI

Hän on meidät hyljännyt. Äiti suree sitä niin kovasti… Hän seurustelee vain uusien toveriensa kanssa, maisteri Rainio viettää täällä kesää ja…

KLARA

Pehtori kirjoitti siitä.

ANNIKKI

… muita helsinkiläisiä herroja käy usein tervehtimässä…

KLARA

Onko veljesi nyt kotona?

ANNIKKI

Ei. Ei hän enää koskaan ole kotona. Minä niin toivoin, että hän edes tänä minun pyhänä päivänäni tulisi kirkkoon tai edes kotiin käymään.

KLARA

Mutta eikö hän asu kotona?

ANNIKKI

Ovathan hänen tavaransa kotona, mutta hän on niin paljon matkoilla ja työväenyhdistyksen uuden talon rakennuksella ja missä lieneekään. Ensi sunnuntaina talo nyt vihitään, jos hän sitten rupeaisi olemaan kotona enemmän.

KLARA

Missä häntä sitten saisi tavata?

ANNIKKI

Minä käsken hänen tulla Kankaanpäähän heti kun hänet näen.

KLARA

Ei. Minulla on kiire. Katsos, kesä on näin edistynyt. Pehtori tahtoisi ensi tilassa alkaa heinänteon ja lakko on tulossa. Minun täytyy saada asiat selville… Luuletko että minä edes siitä olen viisastunut miksi lakko puhkesi keväällä.

ANNIKKI

Sanovat että vain siksi, että lakko puhkesi sahalla. Kaikilla sahoilla ja tehtailla pitää olla lakko ja kaikilla suurilla maatiloilla. Mikko ja Rainio ovat kovasti yllyttäneet meidänkin väkeä.

KLARA

Mutta ei kai lakkoa voi julistaa sen nojalla että maatila on suuri, täytyy kai olla jokin kouraantuntuva syy.

ANNIKKI

Sanovat tahtovansa pois pehtorin.

KLARA

Yhä vielä. Hän vakuuttaa, ettei enää ole sinutellut työväkeä.

ANNIKKI

Ei hän olekaan… Mutta sitten…

KLARA

Sitten?

ANNIKKI

En minä saa sitä sanotuksi… eikähän se tähän kuulukaan, mutta…

KLARA

Sano se nyt! Mitä se sitten on?

ANNIKKI

Se koskee sinuun, täti… Eikä se oikeastaan lakkoon vaikuta, mutta se tekee, ettei lakkoa niin paheksutakaan…

Äänettömyys.

KLARA

Aaa! Onko kysymys Brandtista?

ANNIKKI vaikenee.

KLARA

Vai niin, vai niin!

ANNIKKI

Mikko ja Rainio kyllä sanovat, että se on jokaisen yksityisen asia kuinka hän elää, mutta muut…

KLARA

Muut?

ANNIKKI

Sitä kovasti paheksuvat.

KLARA

Vai niin, vai niin… Joka tapauksessa minun pian täytyy tavata nuo herrat.

ANNIKKI

Varmaan he ovat työväenyhdistyksen talolla. Siellä harjoitellaan tänä iltana vihkiäisjuhlaa varten. Jos minä telefonoisin…

KLARA

Tai jos minä lähtisin sinne.

ANNIKKI

Ei, älä lähde.

KLARA

Miksen?… Pelkäätkö että…

ANNIKKI

En… mutta… ole tänään minun luonani!

KLARA

Johan minä olen syleillyt pientä kummityttöäni.

ANNIKKI

Älä lähde… ne voisivat sinua loukata. Ne ovat niin katkeria ja vihamielisiä.

KLARA

Ei se mitään tee, minä olen nyt niin terve ja taistelunhaluinen!

Tohtori ja Vahannan emäntä tulevat puutarhasta.

TOHTORI

Se se joltakin kuuluu! Tervetuloa kotiin.

EMÄNTÄ

Niin, tervetuloa. Rouva taitaa tosiaan näyttää terveemmältä. Ja kuinka rouva on nuortunut. Täällä rupesi jo tulemaan suuri levottomuus, kun ei rouvalta niin moniin aikoihin kuulunut mitään tietoja. Kyllä kai rouva on ollut kaukana?

KLARA

Kaukana!… Ja mitä tänne kotiin kuuluu? Lakkoja ja lakkoja…

EMÄNTÄ

Lakkoja ja lakkoja. Ei näitä nykyajan ihmisiä kukaan ymmärrä. Ei enää tarvitse välittää Jumalasta eikä vanhemmista… Mutta hyvät ihmiset mitä se tyttö on saanut! Kultasormus ja sellainen helmi! Aijai, se on varmaan kallis. Oletko sinä nyt osannut kummia kiittää! Rouva on hyvä… aijai, ettei tee vain olisi heikkoa… Onko matka ollut hauska?

KLARA

On!

POSTINEITI tullen puutarhasta.

Johan sen voi arvata, kun ei rouva Waal ollut kotiin tullakaan! (Tervehtii.) Emmekä edes tietäneet missä rouva Waal oli… Kyllä kai herra Brandt nyt on onnellinen?

KLARA

Minä kovasti hämmästyin kun tapasin herra Brandtin vielä täällä.

POSTINEITI

Eivät nuoret miehet niin lähde Kankaanpäästä…

TOHTORI keskeyttäen.

Eikö meillä nyt ole ihana suvi teitä vastassa?

KLARA

Voi, voi todella! En saanut unta koko viime yönä. Istuin vain ja katselin tätä ihmeellistä valoisuutta ja kuuntelin ruisrääkän kaiherrusta.

EMÄNTÄ

Siellä kuumemmissa maissa sanotaan olevan pimeää kesäisinäkin öinä.

KLARA

Pimeää. Taivas tähdissä. Tähdet suuria ja hehkuvia…

POSTINEITI

Herra Brandt oli kovin onneton, kun ei saanut rouva Waalilta edes osoitetta.

TOHTORI keskeyttäen.

Tahdotteko kuulla kotipitäjän uutisia: olemme saaneet uuden lukkarin.

KLARA

Siksipä kirkossa tänään oli niin hyvää laulua. Olin aivan hämmästynyt.

EMÄNTÄ

Hän on perustuslaillinen.

KLARA

Mitä papisto siitä pitää?

ANNIKKI

Ei nuori pastori sellaisiin katso.

EMÄNTÄ

Nuori pastori on niinkuin me muutkin ollut pahoillaan siitä, että vaalissa tehtiin petoskauppaa. Me emme olisi tätä äänestäneet, mutta kun levitettiin sellaista huhua, että hän on vanhan puolueen miehiä.

POSTINEITI

Kuka sitä huhua levitti? Kanttori luki kestikievarissa hevosta odottaessaan Suometarta ja siitä se huhu syntyi.

EMÄNTÄ

Kyllä siinä oli muitakin huhunlevittäjiä.

POSTINEITI

Emäntä sanoo nyt keitä muita.

EMÄNTÄ

No, esimerkiksi vallesmanni oli puhunut pitkin pitäjää, ja sitten kun lukkari oli valittu oli hän kehunut, että hyvin luonnistikin.

POSTINEITI

Se ei ole totta. Nimismies oli postissa ottamassa rahakirjettä, ja minä kuulin omin korvin kuinka hän yhdellekin suomettarelaiselle sanoi että…

EMÄNTÄ

Kelle suomettarelaiselle? Alma sanoo sen kanssa!

POSTINEITI

Minä en sano mitään nimiä, en koskaan ole levitellyt juoruja. Sanon vain, että omin korvin kuulin nimismiehen sanovan eräälle suomettarelaiselle: en tunne onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu, mutta Suometarta hän luki. Hän sanoi: en tiedä onko uusi lukkariehdokas kala vaiko lintu. Kuulin sen omin korvin.

EMÄNTÄ monta kertaa keskeyttäen »mutta» sanalla.

Mutta väittääkös Alma, että sekin oli aivan oikein kun… (Jäävät riitelemään ja kiihtyvät kiihtymistään.)

KLARA tohtorille.

Vai on täällä kaikki ennallaan.

TOHTORI

Kaikki.

ANNIKKI

Mutta äiti… Alma… emmekö menisi ulos?

TOHTORI

Niin. Aurinko kohta laskee. Tämä Vahannan lahti niin kaunis auringonlaskussa.

EMÄNTÄ

Annetaan nyt rouvan juoda teensä loppuun. Ja sitten kai meidän pitäisi puhua niistä arpajaisista. Puhu nyt sinä, Anni, kun kuulut toimikuntaan…

KLARA

Mitkä arpajaiset ne ovat?

EMÄNTÄ

Meidän puolueen arpajaiset… Anni vain kerää voittoja…

ANNIKKI

Niihinhän on vielä monta viikkoa.

POSTINEITI

Rouva Waal oli unohtanut flyygelin kannen lukkoon. Herra Brandtin täytyi käydä soittamassa pappilassa ja minun luonani. Tietenkään eivät meidän huonot soittokoneemme voineet häntä tyydyttää. Hän oli epätoivoissaan murtamaisillaan flyygelin kannen…

KLARA

Flyygelin avain on koko ajan ollut salin seinällä Kankaanpäässä.

POSTINEITI

Mutta se on mahdotonta!

KLARA

Minä panin sen itse sinne.

POSTINEITI

Herra Brandt sanoi hakeneensa kaikki paikat.

ANNIKKI

Siinä se nyt oli!

POSTINEITI

Mutta kuka nyt voi ymmärtää, ettei avainta löydy seinästä.

TOHTORI

Flyygelin avain ei ole kovin suuri. Onko Mikko kotona?

ANNIKKI

Ei suinkaan.

POSTINEITI

Kai hän on morsiamensa luona. Joko rouva Waal tietää, että Mikko on kihloissa?

KLARA

Todellako? Täällähän on tapahtunut paljon.

POSTINEITI

Neiti Amanda Anttilan kanssa.

TOHTORI

Anttilan torpasta, Kankaanpään maalta.

KLARA

Vai niin, vai niin.

POSTINEITI

Aatetovereja, sosialisteja.

EMÄNTÄ

Isä on valtiopäiväehdokkaana. Torpparithan ne nykyään istuvat valtiopäivillä.

ANNIKKI

Anttilaiset ovat kelpo väkeä.

EMÄNTÄ

Kelpo väkeä, kyllä kai kelpo väkeä. (Poistuu ruokasaliin.)

POSTINEITI

Häät kuuluvat olevan syksyllä. Vai kuinka, Annikki?

ANNIKKI

Niinhän Mikko sanoo.

ÄÄNI PUUTARHASTA

Laulajat! Alma Virtasalmi!

KANTTORI keikarimaisessa puvussa, liehuva solmio kaulassa törmää ylös parvekkeen portaita.

Neiti Virtasalmi laulamaan!

POSTINEITI

No minä tulen, minä tulen!

KANTTORI

Sallikaa minun tarjota käsivarteni. (Menevät. Annikki Mikon huoneeseen.)

TOHTORI ihastuneena katsellen Klaraa.

Oletteko todella niin voimistunut kuin sanotte?

KLARA

Olen. Oli todella suloista päästä ihan uusiin oloihin.

TOHTORI

Missä te oikein olette ollut?

KLARA

Suuressa yksinäisyydessä ja suurissa ihmismerissä. Yksinäisyys varsinkin teki niin hyvää. Mutta minä pelkään, että se kaikki pian taas menee… Eihän Brandt ole lähtenyt.

TOHTORI

Hän läksi jo pari kolme kertaa, mutta palasi.

KLARA

Niin, hän on kadottanut kaiken energiansa. Se on aivan hirveää.

TOHTORI

Muutamia konsertteja hän on antanut.

KLARA

Niin, täällä pitkin pitäjiä. Minä en jaksa tätä katsella. Hänen täytyy lähteä!

Äänettömyys.

TOHTORI

Te piditte hänestä kerran.

KLARA

Pidänhän minä tavallani vieläkin, mutta…

TOHTORI

Ette niinkuin ennen.

KLARA

En! Mieheni oli sairas ja vanha. Brandt on niin sairas hänkin. Minä tarvitsen terveyttä, iloa, elämää. Minun nuoruuteni on vasta nyt tullut.

Äänettömyys.

TOHTORI

Minkä me kylvämme sen me niitämme.

Äänettömyys.

KLARA

Mitä te tarkoitatte? Tiedättehän te, miksi minä sen vanhan miehen vaimoksi jouduin. Pappi itse neuvoi hänelle menemään. Minä olin niin kokematon, en parempaa ymmärtänyt…

TOHTORI

Ette, ette. Mutta Brandtin kutsuitte te itse taloon ja kuuntelitte hänen soittoaan ja rakastuitte…

KLARA

Minä luulin sitä rakkaudeksi. Olin niin yksin, elin ainaisessa ikävässä. Mutta nyt se vanha ikävä on palannut.

TOHTORI

Ette siis todella rakasta Brandtia?

KLARA

En.

TOHTORI

Mutta kun hän soittaa?

KLARA

Hän ei enää soita. Hän ei saa soittaa. Minä tahdoin karkottaa hänet talosta sillä että kätkin flyygelin avaimen. Se oli salissa, mutta sitä oli vaikea löytää.

TOHTORI

Sitä minä pelkäsin.

KLARA

Miksi te sitä pelkäsitte?

TOHTORI

Siksi vain, että kaikki niin johdonmukaisesti palaa meille.

KLARA

Mutta minun täytyi. Hän ei voi Kankaanpäähän jäädä. Minä joudun suunniltani kun hän soittaa, en tiedä mitä teen.

Äänettömyys.

TOHTORI

Niin, niin…

KLARA

Minä näen kyllä, ettette minua hyväksy, tohtori. Mutta täytyyhän minun itseäni suojella…

TOHTORI

Ajattelen vain, että te voisitte olla käytännöllisempi.

KLARA

Heittäytyä työhön — niinkö? Se on se teidän vanha neuvonne.

TOHTORI

Vaikkapa niinkin. Mutta ennen kaikkea teidän pitäisi kantaa ristiänne.

KLARA

Niinkuin te… Kuinka teidän rouvanne nyt jaksaa?

TOHTORI

Kaikki on ennallaan. Vanhat syytökset ja vanhat kärsimykset.

KLARA

Minä en jaksaisi. Minä lähettäisin hänet pois kotoa.

TOHTORI

Yritinhän minäkin. Mutta rististään ei kukaan pääse.

KLARA

Miksi meidän pitää kantaa ristiä?

TOHTORI

Pahojen tekojemme takia — ehkä.

KLARA

Mitä tyhmyyksiä te puhutte! Ettehän te ole tehnyt mitään pahaa!

TOHTORI

Mistä te tiedätte.

KLARA

Ette! Enkä minäkään! Se ei ollut synti, että kutsuin taloon sen nuoren miehen. Seurasin tunteeni ääntä…

Katoavat puistoon, jossa lauletaan. Hetkisen perästä Annikki ja Mikko.

ANNIKKI

Ei täällä ole ketään… Että sinä kuitenkin tulit minun juhlapäivänäni!

MIKKO

Tulin hakemaan postiani.

ANNIKKI

Tulit joka tapauksessa.

MIKKO

Et sinä iloitsisi, jos tietäisit mitä ajattelen.

ANNIKKI

Mitä sinä nyt sitten voit ajatella? Sano!

MIKKO

Mitä hyötyä siitä on, että pahoitan mielesi.

ANNIKKI

On paljon parempi, että sanot kaikki.

MIKKO

Sitä minä vain ajattelen, sisko rukka, että vai on sinustakin nyt tehty
Kristuksen morsian. Niin, niin, se koskee sinuun…

ANNIKKI

Ei… ei se koske. Ei minuun tänään mikään saa koskea. Jos sinä tietäisit kuinka autuasta on olla Jumalan oma, kun sinä tietäisitkin! Etkö sinä tuntenut mitään sellaista konfirmatiopäivänäsi?

MIKKO

Komediaa se oli alusta loppuun.

ANNIKKI

Nuori pastori ei silloin vielä ollut täällä.

MIKKO

Nuori pastori! Hän on rakastunut sinuun ja puhuu omaan pussiinsa, vaikka on puhuvinaan Kristuksen puolesta.

ANNIKKI

Mikko… rakas veljeni!

MIKKO

No niin, mitä puhummekin emme kuitenkaan toisiamme ymmärrä… Mitä se
Kankaanpään rouva minusta tahtoo?

ANNIKKI

Puhua lakosta.

MIKKO

Puhukoon työväkensä kanssa.

ANNIKKI

Mutta sinä ja Rainiohan työväkeä johdatte.

MIKKO

Siinä te juuri niin surkeasti erehdytte. Kyllä työväki tietää mitä tahtoo. Ei sitä johdeta.

ANNIKKI

Mutta kun hän nyt haluaisi puhua sinun kanssasi.

MIKKO

No, tulkoon sitten puhumaan.

ANNIKKI

Hän on puutarhassa… etkö sinä tulisi…?

MIKKO

En. Ne ajat ovat olleet ja menneet, jolloin minäkin juoksentelin
Kankaanpään rouvan perässä. Voit sanoa hänelle, että minä olen täällä
tavattavissa… Äh, tuota Kristuksen puhemiestä en minä kärsi…
(Häviää huoneeseensa.)

Pastori ja nimismies tulevat puutarhasta.

NIMISMIES

Saakos täältä vähän juomista?

ANNIKKI

Täällä olisi.

NIMISMIES

Onkos kaljaa? No se se on poikaa. En minä vain niillä limunaateilla saa janoani sammumaan…

PASTORI

Te kuulutte, Annikki neiti, saaneen lahjan ulkomailta.

ANNIKKI

Kovin kauniin.

PASTORI vieden häntä syrjään, pidellen hänen kättään.

Kunhan ei vain lahjaan olisi tarttunut jotakin lahjan antajasta.

ANNIKKI

Mitä pastori tarkoittaa?

PASTORI

Minä olen monasti aikonut sen teille sanoa. Te olette liian paljon oleskellut Kankaanpäässä. Se voi olla turmiollista teidän nuorelle sielullenne.

ANNIKKI

Kankaanpään rouva on aina ollut minulle niin hyvä.

NIMISMIES

Hyvä ja hyvä… Kalja se vasta hyvää on. Pitää oikein ottaa toinen lasi.

PASTORI

Valvokaat ja rukoilkaat ettette kiusaukseen lankeisi. Tässä on teille suuri kiusaus. Hänen elämänsä ei ole nuhteetonta.

NIMISMIES

Miksei hän mene naimisiin sen taiteilijan kanssa! Sitten saisivat elää kuinka tahtoisivat.

PASTORI

Niin, miksei hän mene?

ANNIKKI

Saisivatko he sitten elää kuinka tahtoisivat?

NIMISMIES

Kuka heitä kieltäisi!

PASTORI

Tietysti asia sitten muuttuisi.

ANNIKKI

Mutta jolleivät he rakasta toisiaan?

NIMISMIES

Hohhoh kun oli hyvää! Erotkoot sitten. Ajakoon hänet menemään.

ANNIKKI

Minne hän hänet ajaa?

NIMISMIES

Sinne mistä hänet toikin. Maailmahan meidät kaikki elättää.

ANNIKKI

Eikö pastori sanoisi minulle jotakin raamatun paikkaa, että voisin näyttää sen Kankaanpään rouvalle?

PASTORI

Te ette vielä, Annikki, ymmärrä näitä asioita. Luottaisitte nyt vain minuun, kun sanon, että elämä Kankaanpäässä herättää pahennusta ja että siitä täytyy tulla loppu.

Nimismiehen rouva ja Alma tulevat.

NIMISMIEHEN ROUVA

Tulemme vain hakemaan vähän juomista.

ANNIKKI

Tehkää hyvin.

NIMISMIES

Täällä on. Mikäs meitä kaikkia niin janottaa?

NIMISMIEHEN ROUVA

Minua rupesi janottamaan, kun kuuntelin sen Kankaanpään rouvan keskustelua.

NIMISMIES

Oliko se niin suolaista?

POSTINEITI

Ei, päinvastoin se oli niin makeaa.

NIMISMIEHEN ROUVA

Ja sitten siinä puhuttiin niin paljon janosta.

NIMISMIES

Olisitte neuvoneet juomaan kaljaa.

NIMISMIEHEN ROUVA

Ei hänen janoaan sammuteta kaljalla.

POSTINEITI

Kankaanpään rouva puhui kauneuden janosta.

NIMISMIES

Teille…?

POSTINEITI

Tohtorille tietysti. Uskotulleen!… Varmaan heidänkin välillään joskus on ollut jotakin. Ettekö luule? Sopihan se niin mainiosti: hän oli hoitavinaan sairasta miestä ja hakkaili nuorta rouvaa.

NIMISMIEHEN ROUVA

Ei hän koskaan ole koettanutkaan peittää, ettei hän miehestään välittänyt.

POSTINEITI

Ei puolta vuotta mies vielä ollut haudassa maannut, kun hän jo heitti surupukunsa. Ja äitinsä jälkeen ei hän käynyt mustissa kahta kuukautta…

NIMISMIEHEN ROUVA

Silloinhan tämä taiteilija tuli taloon! Ja talossa oli ilot ja riemut.

NIMISMIES

Ne olivat helkkarin hauskoja ne Klaran päivät silloin!

NIMISMIEHEN ROUVA

Että kehtaatkin! Ei sitä tahtonut iljetä katsella kuinka te kaikki miehet olitte hulluina.

NIMISMIES

Se oli niin kaunis. Ei sille luonnolleen mitään mahda.

POSTINEITI

Tohtorin minä aina muistan, kuinka se hyppäsi sen perässä, huivi käsivarrella, »ettei rouva Waal vain kylmettyisi…» Miksei se rouva ottanut tohtoria?

NIMISMIEHEN ROUVA

Oletko hullu! Ei sitä niin vain voi ottaa miestä jonka vaimo elää.

POSTINEITI

Parantumattomista mielenvikaisista saa eron milloin vain… Jaa, jaa, Kankaanpään rouva se siihenkin on syypää, että se avioliitto meni rikki…

NIMISMIES

No, no, no… Tohtorin rouva oli kipeänä ennen kuin Klara näille maille tulikaan.

POSTINEITI

Mutta vasta sitten siitä tuli mielisairaus, kun tohtori rupesi
Kankaanpään herraa hoitamaan.

NIMISMIEHEN ROUVA

Eipäs vain tänä iltana ole kehdannut ottaa taiteilijaa tänne.

POSTINEITI

Kun sentään pastorikin on täällä…

NIMISMIES

Ei se pelkää pippiä eikä pappia.

NIMISMIEHEN ROUVA

Ei se pelkää eikä häpeä. Kyllä minua iljetti kun se puhui tohtorille siitä kauneuden janosta. Ihan niinkuin se olisi ollut joku välttämättömyys, jokapäiväinen leipä tai muu sellainen.

POSTINEITI

Ja missä ihmeessä se on tämän ajan ollut, kun ei se sanonut osoitettaan kellekään ihmiselle?

NIMISMIEHEN ROUVA

Se on niin salaperäinen juttu, että…

NIMISMIES

Niin sitä pitää, jos mielii lystisti elää!

POSTINEITI

Ei kai se vielä olisi raaskinut lohjeta sieltä, jollei Mikko olisi hommannut lakkoa!

NIMISMIEHEN ROUVA

Se Mikko on poika!

NIMISMIES

Hän kiertää Mikon sormensa ympäri kuin haivenen vain. Mikko oli häneen niin pikiintynyt, että olisi ollut valmis lyömään herra vainajaa päähän…

NIMISMIEHEN ROUVA

Mutta Mikkoa ei enää kierretä — hän on nyt työväen käsissä.

POSTINEITI

Ja Anttilan Mandan! Sillä on lujat kourat, se on työihminen.

NIMISMIES

Tässä voittaa Kankaanpään rouva. Se nähdään!

POSTINEITI

Sitten ei kanssa ole oikeutta maailmassa!

NIMISMIES

Älä sinä… jos minä kantelen, niin et enää pääse Klaran päiville.

POSTINEITI

Minä en missään tapauksessa pistä jalkaani Kankaanpäähän.

NIMISMIEHEN ROUVA

Enkä minä! (Miehelleen.) Etkä sinä! Tällaista ei kukaan voi katsella. Papiston pitäisi ryhtyä asiaan. Tämä on jo julkista pahennusta herättävää.

NIMISMIES

Kyllä pastori tekee puhdasta! Hän pelkää Annikin sielua.

NIMISMIEHEN ROUVA

Hsss! Saatte nähdä että he pian ovat kihloissa.

POSTINEITI

Hsss!

Menevät puutarhaan.

MIKKO hetken perästä huoneestaan, lakki takaraivolla, savuke hampaissa.
Huutaa ruokasalin ovelta:

Onko emäntä täällä? Päivää äiti. Jos Kankaanpään rouva nyt kysyy minua, niin sanokaa, ettei minulla enää ollut aikaa odottaa.

EMÄNTÄ

Mutta tuleehan hän heti. Älä nyt mene. Äidilläsikin olisi puhumista.

MIKKO

No, ehditäänhän niistä vielä.

EMÄNTÄ

Koskas niistä ehditään? Ethän sinä enää koskaan ole kotona.

MIKKO

Ei, ihan totta, minun on oltava työväenyhdistyksen talolla.

EMÄNTÄ

Siellähän sinä nykyään asut. Mutta sano nyt kerrankin: aiotko sinä todella sen tytön naida?

MIKKO

Se on selvä se! Syksyllä ovat häät. Ensi käräjissä asia vahvistetaan.

EMÄNTÄ

Voi, voi sentään!… Älä nyt vielä mene… Minä vain, kun hän on niin toista säätyä…

MIKKO

Mitä toista säätyä?

EMÄNTÄ

Eihän hän ole käynyt mitään koulua.

MIKKO nauraen.

Ennakkoluuloja, äiti! Minä selittäisin teille, mutta kun te olette niin pimitettyjä, ettette mitään ymmärrä. Katsokaas nyt: minä tahdon takaisin kansaan, terveeseen, työtätekevään kansaan, josta me rusthollarit olemme eronneet. Tämä tyttö vie!

EMÄNTÄ

Mitenkäs me olemme työtätekevästä kansasta eronneet?

MIKKO

He hommaavat tuolla missä lienevät pirtin nurkissa — te täällä herrasväen kanssa. Eikö ole erottu?

EMÄNTÄ

Mitä Jumala sitten antoi toisille enemmän lahjoja kuin toisille — eikös hän itse silloin tehnyt eroa?

MIKKO

Se on herrojen itsepuolustusta. Jumala loi kaikki tasa-arvoisiksi…

EMÄNTÄ

Älä nyt mene. Puhu nyt vähän… siitä… tytöstä.

MIKKO

No niin — mikä häntä vaivaa? Eikö ole kelpo tyttö? Ja kaunis tyttö? Ei mikään herrashempukka, joka kaatuu kun puhaltaa, vaan oikea kansankaunis, terve ja tukeva. Ja hänellä on kansan terve järki — ei mikään koulujärki, vaan järki josta voi kehittyä vaikka mitä…

EMÄNTÄ

No, kun edes kerran puhut. Mutta ettekö te nyt voisi antaa papin vihkiä…

MIKKO

Pitäisikö meidän todella menetellä vakaumustamme vastaan! Mandakaan ei siihen koskaan suostuisi…

EMÄNTÄ

Kyllä hän vain, torpan tyttö, saa suostua siihen mitä sinä…

MIKKO

Että viitsittekin, vanha ihminen! Siinä te nyt näette, ettei teidän kanssanne kannata puhua…

EMÄNTÄ

Mutta tarvitsemmehan me kaikki Jumalan siunausta, kun otamme tärkeän askeleen…

MIKKO

Koettakaa nyt ymmärtää, että avioliitto on yhteiskunnallinen toimitus, niinkuin mikä muu tahansa. Ulkomailla on tämä siviiliavioliitto jo aivan yleinen ja on kunkin yksityinen asia, tahtooko hän kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset…

EMÄNTÄ

Kaupanpäälliseksi Jumalan siunaukset! Aijai kuinka sinä puhut!

MIKKO

En minä nyt pahaa tarkoittanut, mutta kun ei teitä saa ymmärtämään.

EMÄNTÄ

Mutta kun ne sanoo, ettei tämä ole samaa kuin se siveeliavioliitto siellä ulkomailla. Että tämä on hätäavioliitto. Ja kun kuuluu pitävän jättää oikeuteen sellainen ruma paperi…

MIKKO

Minä myönnän, että se on hätäkeino, mutta emme me ikinä tähän maahan saa siviiliavioliittoa, jos kaikki vain kiltisti menevät papin luo… Ei äiti, älkää te ruvetko toisten vakaumusta loukkaamaan… En minä muuten ymmärrä teitä tässä asiassa, te kun aina olette teroittanut lastenne mieliin annetun sanan sitovuutta.

EMÄNTÄ

Annetun sanan sitovuutta…? Niin, annetun sana sitovuutta… Mutta… odota nyt vähän… kun et sinä ole tuonut morsiantasi tänne, että äitisi olisi saanut hänet edes nähdä…

MIKKO

Minä tuon hänet paikalla kun tiedän, ettei häntä täällä loukata.

EMÄNTÄ

No, siinä se rouva onkin.

Poistuu ruokasaliin, viittaa Annikin, joka on tullut Klaran kanssa, mukaansa. Sulkevat oven.

KLARA

Ei mutta!… Onko tämä maisteri Vahanta? Te olette kovasti muuttunut.
Oletteko te kasvanut… vai…?

MIKKO

Kasvanut!… Kenties.

KLARA

Tehän olitte poika… jota minä…

MIKKO

Taisin olla…

KLARA

Te poimitte minulle kukkia ja souditte venettäni…

MIKKO

Minä kuulin että teillä oli minulle asiaa…

KLARA

Me jäimme kerran sateeseen ja seisoimme suuren puun alla… Nyt minä muistan…

MIKKO

Ja kun me tulimme kotiin, oli teidän sairas miehenne ryöminyt ikkunaan vakoilemaan meitä ja…

KLARA

Niin… Niin… Niin!

Äänettömyys.

MIKKO

No, mitäs Wieniin kuului?

KLARA

Wieniin? Ai niin, käväisinhän minä sielläkin… Näin kaksi uutta
Klingeriä — ja vanhat tuttavani hovimuseossa.

Äänettömyys.

MIKKO

Jaksoivatko Titianin naiset hyvin?

KLARA

Hyvin. »Syntinen vaimo» oli ihana. Ja »Pyhä Justina» — ah! Muistatteko? Pyhään Justinaan minä olen aivan rakastunut. Keskellä seisoo nainen — oi niitä kasvoja! ruskeat hiukset, herkkä, hieno poski… silmät maahan luotuina, pehmeät, sametinlaheat silmäkannet…

MIKKO

Minä olin liian lyhyen ajan Wienissä muistaakseni niitä kaikkia.

KLARA

Kun te nyt ensi kerran käytte Wienissä, täytyy teidän…

MIKKO

Ei taida niin äkkiä tulla matkaa Wieniin. Ne ovat herrashuveja.

KLARA

Nälkäisten leipää, ikävöitsevien lohdutusta ne ovat.

MIKKO

Ohhoh! Kuinka kävisi sitten niiden, jotka eivät ikinä Wienistä näe untakaan?

KLARA

En tiedä! Minä vain en voisi elää ilman niitä, ilman kauneutta… Eikä teilläkään ole oikeutta maatua tänne…

MIKKO

Ei sitä ehdi maatua, kun silmät ovat avautuneet näkemään joukkojen taistelun oikeuksiensa puolesta. Nähdä ihmisten heräävän itsetietoiseen elämään — se on kauneutta, suurempaa kuin kaikki muu!

KLARA

Entä te itse, te itse?

MIKKO

Minä? Minä olen pisara meressä, kipinänä tuhansien joukossa.

KLARA

Samanlaisena kuin tuhannet muut — sitä erämaata! Ettekö te tee syntiä pyhää henkeä vastaan, kun te tapatte itsestänne sitä mikä teille ja vain teille on ominaista ja jonka juuri sillä ominaisuudellaan on määrä rikastuttaa maailmaa? Eikö teidän tule kehittää sitä korkeimpaan kauneuteen?

MIKKO

Vaikka tuhannet ympärilläni sortuisivat rumuuteen ja elämän kovuuteen…

KLARA

Mutta mitä hyötyä teistä on kenellekään, jos te pala palalta rääkkäätte itsenne kuoliaaksi? Vain sillä lailla että olette itsellenne uskollinen, voitte tulla onnelliseksi ja vain onnellisena voi teistä olla iloa muille. Uskokaa minua: onnettomat, särkyneet ihmiset eivät tuota onnea.

PASTORI tullen puutarhasta.

Terve, Mikko. No, kerrankin sinut näkee. Taidan häiritä herrasväkeä…

MIKKO

Me tässä vain uusimme vanhoja muistojamme.

PASTORI

Niin, sinä Mikkohan kuulut paljon oleskelleen Kankaanpäässä.

MIKKO

Wienistä meillä on yhteisiä muistoja.

PASTORI

Kysyisin vain koska saisin tavata rouva Waalia.

KLARA

Likipäivinä ei minulla ole aikaa. Täytyy keskustella työväen kanssa, sitten matkustaa herra Brandt ja…

PASTORI

Matkustaako herra Brandt? Kokonaan pois Kankaanpäästä?

KLARA mitaten häntä pitkään.

Herra Brandtilleko teillä sitten onkin asiaa?

PASTORI

Ei. Mutta ehkä rouva Waal voi arvata mitä asiani… olisi koskenut.

KLARA

Vai niin, vai niin! Vai oli teidän tarkoituksenne tulla minun talooni määräämään mitä minun on tekeminen — niinkö? Menkää naimisiin sen tai sen miehen kanssa — tai ajakaa hänet talosta! — sitäkö teidän piti tulla sanomaan?

PASTORI

Minä iloitsen, että rouva Waal on minut ymmärtänyt.

KLARA

Kyllä minä papit tunnen! Mitä te minusta tahdotte? mitä oikeutta teillä on sekaantua minun asioihini?

PASTORI

Me emme kylmästi saa ajatella: »olenko minä veljeni vartija?»

MIKKO

Suo anteeksi, mutta meillä on rouva Waalin kanssa asioita.

PASTORI

Minä jo sainkin asiani suoritetuksi. En millään lailla tahdo häiritä.
(Poistuu.)

KLARA

Aaa, minä en kärsi tuota miestä.

MIKKO

Enkä minä.

Äänettömyys.

KLARA

No niin. Minun on kai teitä kiittäminen siitä, että keväällä, kiireimpänä toukoaikana, Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi.

MIKKO

Minun ansioni tässä asiassa on sangen pieni. Työväki nousi taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta — siinä kaikki.

KLARA

Te sanotte: työväki nousi taistelemaan ihmisoikeuksiensa puolesta; minä sanon: Kankaanpään pellot olivat jäädä kesannoiksi. Me tarkoitamme kai samaa.

MIKKO

Ei, me emme tarkoita samaa. Tässä on vastakkain suuren ihmisenemmistön oikeus ja yksityisen etu…

Äänettömyys.

KLARA

Entä yksilön oikeudet? Minun oikeuteni? Suurilla ihmisenemmistöilläkö vain on oikeudet?

MIKKO

Tahtokoot kaikki kuulua suureen ihmisenemmistöön, niin pääsevät osallisiksi samoista oikeuksista! Siihen on kuin onkin nyt tultu, ettei raatajaluokka enää halua katsella kuinka laiskat nauttivat työn tulokset. Sen pitää itsensä päästä niistä osalliseksi.

KLARA

Mistä tuloksista siis Kankaanpään työväki nyt tahtoo päästä osalliseksi? Mitä siltä puuttuu? Onko missään sellaisia asuntoja kuin meillä, maksetaanko missään sellaisia palkkoja? Te tiedätte, että minä olen antanut rahojen mennä. Minä sain mieheni eläessä tarpeeksi kitsastelusta. Minä elän itse hyvin ja minä tahdon, että heilläkin on hyvä. Juhlia minä heille pidän, minä… minä… Jos he vuokraavat valtiolta maata, ei heillä tule olemaan puoleksikaan niin huoletonta…

MIKKO

Tekisikö teidän mieli vaihtaa itsenäisyytenne huolettomuuteen toisen palkkalaisena?

KLARA

On aina ollut ja tulee aina olemaan ihmisiä, jotka eivät kykene olemaan itsenäisiä, joilla ei edes ole sitä kaipuuta.

MIKKO

Siksi, että vuosisatojen läpi toisten otsaan on lyömistään lyöty orjanleimaa. Jahka olot muuttuvat, nostaa ihminen tietävänä ja tahtovana otsansa, josta orjan leima on kulunut pois. Silloin ei enää ole juopaa, vaan kaikki ovat tasa-arvoisia.

ANNIKKI

Oikeinko te todella uskotte tasa-arvoisuuteen! Luonto tekee siinä suhteessa enemmän vääryyttä kuin kukaan meistä ihmisistä. Vai ovatko teidän mielestänne esimerkiksi… pastori Rantala ja… siskonne Annikki tasa-arvoisia, vaikka ulkonaiset edellytykset ovat samat? Toinen ihminen syntyy pieneksi ja alhaiseksi, toinen suureksi ja siivekkääksi ja vaikka te loisitte olot kuinka tasaisiksi, ette te ihmisen henkistä minää ikinä tee tasa-arvoiseksi. Nostakaa se alhainen vaikka pilven laidalle, niin se pysyy matalana. Ja sulkekaa se suuri vaikka häkkiin, niin sille aina kasvaa uudet siivet niiden sijaan, jotka se räpyttelee rikki rautaristikkoja vasten.

Äänettömyys. Vieraat puutarhasta lähenevät.

MIKKO

Minä uskon kehitykseen… Muuten neuvoisin teitä puhumaan työväkenne kanssa. Ehkä tekin vielä heräisitte näkemään mikä mahtava virta vyöryy halki maan, mikä komea työ on tekeillä: ihmisten vapautus.

Äänettömyys.

KLARA

Minä olen jo kutsunut kokoon alustalaiset. Ylihuomenna… Tulkaa mukaan tekin!

MIKKO

Kiitoksia… Eivät he minua kaipaa, kyllä he tietävät mitä sanovat ja tekevät.

KLARA

Itseni takia minä puhun. Minä ajattelen aina itseäni. Minä haluaisin puhella kanssanne enemmän.

MIKKO

Onhan teillä siellä… puhekumppaneja…

KLARA

Mitä puhekumppaneja… Te tulette! Teidän täytyy puhua minulle siitä… mistä te äsken puhuittekaan? Ihmisten vapautuksesta!

MIKKO

Työväki teidän ympärillänne puhuu siitä… Morsiameni tulee juuri ylihuomenna minua tapaamaan.

KLARA

Morsiamenne… Oletteko te kihloissa…?

MIKKO

Olen. Olen minä.

Kumartaa, poistuu kiireesti eteisen ovesta.

KLARA hänen jälkeensä.

Niin, niin. Mutta tulettehan te!

Vieraita astuu puutarhasta parvekkeelle.

POSTINEITI

Ei, ei, emäntä. Täytyy mennä nukkumaan. Posti lähtee aikaisin.

NIMISMIEHEN ROUVA

Sinä mahdut kyllä meidän hevoseemme niinkuin ennenkin…

POSTINEITI

Kiitos… minä kävelen mielelläni, kun on näin kaunis ilta.

KANTTORI

Minä kävelen myöskin…

NIMISMIEHEN ROUVA

Ahaa, ahaa… sitten se on toinen asia…

Esirippu.

II NÄYTÖS

Kankaanpään sali, korkea, kaunis herrassali. Ovia ruokasaliin ja eteiseen. Puutarhaan parveke. Näkyy hiekkakäytäviä, kukkalavoja, lehtimaja sälesohvineen: taempaa järvi. Suljetun flyygelin ääressä istuu BRANDT, kalpeana, kärsivän näköisenä, valkoiset kädet ristissä flyygelin kannella. Klara tulee puutarhasta, helma täynnä apilaa, johon ihastuneena upottaa kasvonsa.

KLARA

Oi kuinka työ käy! Komeaa on nähdä tuollainen suuri, lemuava kenttä, jolta heinä kaatuu ihmisen tahdosta. Tuossa saat kukkia! — Tunne nyt, tunne nyt! Niittokoneet ja hevosharavat olivat työssä, mutta minun tuli ikävä viikatteita ja minä panin osan väestä niittämään. Kai ne ihmiset pitivät minua vähän hulluna… Voi kuinka viikatteet soivat ja kiiltävistä teristä sataa tuoksuvaa heinää ja miesten hihat ja tyttöjen huivit helottavat auringossa. Sinä voit nähdä sen tänne asti. Tule nyt katsomaan! Ei, heidän täytyy saada kahvia… oikein »vehnäskahvia»! (Katoaa hetkiseksi ruokasaliin ja palaa, kädessä avainkimppu.) Sillä eilisellä juhlalla oli suurenmoinen vaikutus. Juhlilla ja seremonioilla on aina suuri vaikutus. Tästä maailmasta tulisi erämaa, jollei ihminen panisi toimeen juhlia… Minä rakastan kirkkoja joissa suitsutus tuoksuaa ja alttarilla kukkivat liljat, minä rakastan häitä ja kauniita morsiamia… minä rakastan heinän tekojuhlia ja elojuhlia ja…

BRANDT

Jäähyväisjuhlia.

KLARA

Jäähyväisjuhlia — ja tervetuliaisjuhlia. Palaathan sinä…joskus, suurena ja kuuluisana. Siksi minä hankin tänne oikein suuren konserttiflyygelin.

BRANDT

Ethän sinä ole antanut minun soittaa tätä pientäkään. Anna minulle avain. Jäähyväissoitto vain! Anna minulle avain.

KLARA

Etsi!

BRANDT

Sinä tiedät, että olen joka paikan etsinyt.

KLARA

Olet huonosti etsinyt.

BRANDT

Etkö sinä nyt tänäkään iltana salli minun soittaa?

KLARA

Saat, saat, saat! Mutta etsi nyt vähän. Avain on tässä huoneessa.

BRANDT

Se ei ole täällä… Mihin sinä nyt olet sen pannut?

KLARA

Se on koko ajan ollut täällä.

Brandt etsii. Klara seisoo nauraen ja keikaillen helistämässä avainkimppua sen mukaan kuin Brandt lähestyy avainta.

KLARA

Minä panin sen nimenomaan sellaiseen paikkaan, että sinun täytyisi etsiä, mutta että sinä myöskin voisit löytää. No mutta… kuka on niin tyhmä. Etkö kuule, että minä helistän, nelistän. No, no… no! (Nauraa.)

BRANDT

Onko se todella voinut olla täällä kaiken aikaa?

KLARA

On.

BRANDT avaa kannen.

Minä saan taas soittaa! Sinä sallit sen. (Soittaa hetkisen) Etkö sinä enää pelkää?

KLARA

Soita nyt vain!

BRANDT

Kuinka et sinä enää pelkää? Voi, minussa asuvat tänään kaikki epäilyksen henget.

KLARA

Ne ovat asuneet sinussa kauan.

BRANDT

Kuinka sinä tänään olet nuori!

KLARA

Olenko!

BRANDT

Vaikka minä matkustan pois. Tai senkö tähden sinä oletkin niin nuori?

KLARA

Mutta joko sinä nyt taas alat? Ymmärräthän sinä että tästä täytyy tulla loppu. Ethän sinä, sinä voi tyytyä soittamaan täällä maaseutukaupungeissa. Eihän se työ sovi sinulle. Ja eihän ihminen voi elää ilman työtä. Jahka nyt tohtori tulee, niin hän selittää sinulle, ettei ihminen saa tyydytystä ennen kuin hän oikein on kiinni työssä.

BRANDT

Jos minä tietäisin, että sinä vain siksi ajat minut luotasi!

KLARA

Mutta minäkö ajan? Yhdessähän me jo sovimme sen asian. Elämä on eroa täynnä. Siihen täytyy alistua… Tuleehan täällä tyhjää…

BRANDT

Niinkuin oli ennen tuloani — sinä värisit vilusta…

KLARA

Värisin vilusta…

BRANDT

Minä lämmitin sinut ja herätin sinut eloon — niin sanoit.

KLARA

Sanoinko!

BRANDT

Etkö sinä muista?

KLARA

Muistan, muistan!

BRANDT

Tähän suureen taloon, jossa kuolema vielä tuntui, tuli elämää. Niin sinä silloin sanoit.

KLARA

Sanoinko!

BRANDT

Sinä et muista!… Vinnillä jyski ja vainajan huoneessa kummitteli…

KLARA

Mutta minähän olin sairas…

BRANDT

Entä se meidän ensimmäinen iltamme… silloin minun konsertissani? Sinä istuit kuin sammuneena ja vähitellen, vähitellen alkoi sinussa kyteä. Vihdoin sinä purskahdit itkuun. Minä tunsin kuinka jäät läksivät ja vapautus alkoi… Kuule, odotatko sinä jotakin?

KLARA

En. Tai tietysti. Odotanhan minä tohtoria ja Annikkia.

BRANDT

Sitten sinä tulit minua tapaamaan. Sinun kasvoillas näkyi vielä elämän ja kuoleman taistelu… Mutta elämä oli voittanut… Niinkuin sinä iltana en minä enää koskaan soita.

KLARA

Soitat, soitat! Sinun pitää soittaa!

BRANDT

Sinä tahtoisit…?

KLARA

Tietysti tahtoisin!

BRANDT

Ensi aikoina olit sinä niin mustasukkainen soitolleni, ettet kärsinyt ohikulkevien pysähtyä kuuntelemaan, sinä usutit koirat…

KLARA

Mutta minähän olin sairas…

BRANDT

Sairas, sairas! Onko kaikki sitten ollutkin sairautta? Sekin elokuun yö…

KLARA

Mutta nyt sinä olet kerjännyt minulta avainta etkä kuitenkaan soita… Kohta tulee Annikki ja tohtori. Ja sitten sinun täytyy lähteä. Ovatko tavarasi kunnossa?

BRANDT

Sinä et saa meidän muistojamme unohtaa!… Joka kerta kun sinä tästä kuljet, pitää sinun muistaa, että tässä sinä seisoit, keskellä kuutamon valoa…

KLARA

Tuuli ryski ovissa. Minä luulin, että joku ovi oli jäänyt auki.

BRANDT

Se ei ole totta. Sinä odotit minua. Minä otin sinut syliini ja kannoin pois…

KLARA

Mutta miksi, miksi, miksi… sinä teet eron vaikeammaksi kuin se jo on?

BRANDT

Kun se vain olisikin sinulle vaikea!

KLARA

Mutta etkö sinä ymmärrä että minäkin taistelen…

BRANDT

Taisteletko? Onko se totta? Miksi meidän sitten pitää erota? Emmekö kuulu yhteen, me kaksi yksinäistä ihmistä?

KLARA

Ei! Sinun pitää lähteä ihmisten joukkoon ja alkaa heissä vapautuksen työ, niinkuin kerran minussa.

BRANDT

Vapautuksen työ?

KLARA

Niin, kaikki mitä ihmisessä on hyytyneenä ja turtuneena, pitää sinun soittaa eloon. Ennen myrskyä soi merellä outoja ääniä — ne äänet pitää sinun panna soimaan ihmissieluissa. Sinun pitää panna käymään kaikki seisahtunut, väljähtänyt, sekä kaunis että ruma. Silloin nousee myrsky ja alkaa vapautus.

BRANDT

Näin et sinä koskaan ole puhunut.

KLARA

Se on kai vasta nyt minulle selvennyt.

Äänettömyys.

BRANDT

Mikä sinulle oikein on selvennyt?

KLARA

Se, että minä olin kuoleman sairas. Kaikki minussa oli pysähtynyt ja yö leveni kuin syöpä. Silloin sinä tulit ja vapautit minut. Etkö sinä nyt ymmärrä mikä ihana työ se oli ja että sinun pitää lähteä vapauttamaan niitä lukemattomia, jotka huutavat vapauttajaa…

BRANDT

Minä tahdon vain pitää sen yhden, jonka olen vapauttanut. Sinut, sinut!

KLARA

Ei! Kokoa nyt voimasi! Ole mies. Oi Georg, Georg, älä mene noin lamaan, minä en jaksa sitä katsella… Anna minulle anteeksi… jos olen rikkonut sinua vastaan…

BRANDT

Ei minulla ole mitään anteeksiantamista, sillä en tahtoisi mitään tekemättömäksi. Tahtoisitko sinä…? Riittävätkö sitten sinulle ne kurjat muistot, joista ennen elit?

KLARA

Ei, ei, ei. Ei minulle riitä mikään menneestä. Minun on nälkä ja jano ja ikävä. Nyt minä olen tullut terveeksi ja tahdon elää…!

BRANDT

Sinä olet tullut terveeksi, minä sairaaksi. Siksikö sinä tahdot minusta päästä?

KLARA

Ei, ei, ei! Älä tutki äläkä kysy. Sinun täytyy lähteä, se on välttämätöntä. Miksi ottaa se niin raskaasti? Sellaistahan tapahtuu joka päivä. Ihmiset tutustuvat, viettävät yhdessä hetken ja eroavat. Ei, ei, ei… me emme saa heltyä. Sinä menet suureen maailmaan, kohti loistoa ja mainetta…

PALVELUSTYTTÖ oveen koputtaen.

Nyt kahvi on valmista. Tuleeko rouva itse…?

KLARA

Menkää te tytöt edellä. Minä tulen heti.

Tyttö lähtee.

BRANDT

Menetkö sinä?

KLARA

Ja sinä tulet mukaan…

BRANDT

Älä mene!

KLARA

Enhän minä kauan ole. Sinä panet sillaikaa kuntoon tavarasi.

BRANDT

Entä sinun jäähyväisvieraasi?

KLARA

Hehän tulevat heinäväen ohi. No niin — me olemme niin reippaita ja ymmärtäväisiä! (Menee.)

Brandt painuu soittokonetta vasten, alkaa soittaa, mutta lopettaa samassa. Lähtee. Hänen askeleensa kuuluvat yläkerrasta. Hetkisen on näyttämö tyhjänä. Sitten Klara ja tohtori.

KLARA

Ei, ei, ei. Tytöt tulevat mainiosti toimeen ilman minua

TOHTORI

Minäkin olisin mielelläni ollut mukana.

KLARA

Ei ole enää niin paljon aikaa. No, katsokaas nyt tohtori: koko lakko meni myttyyn! Minä pidin juhlat, keskusteltiin, tanssittiin. Ja tänään ovat kaikki työssä. Se oli sentään komeaa, kun he selittivät, että he tekevät lakkoja tekemistään, kunnes luonnottomat maanomistussuhteet lakkaavat. Brandt oli niin haltioissaan, että sävelsi laulun heidän kunniakseen.

TOHTORI

Vai niin, vai niin. Näyttää siltä kuin sosialistinen kipinä olisi pudonnut tänne Kankaanpäähän.

KLARA

Mutta se ei enää ollut kaunista, kun he illalla olivat humalassa…

TOHTORI

Matkustaako Brandt todella?

KLARA

Matkustaa.

Äänettömyys.

TOHTORI

Minä valitettavasti en voi viipyä kuin hetkisen…

KLARA

No… taas joku sairaana?

TOHTORI

Kotona vain.

KLARA

Teidän rouvanne?… Pelkääkö hän yhä minua?

Äänettömyys.

TOHTORI

Hän oli parempi, kun te olitte poissa… Minun täytyy lakata käymästä täällä.

KLARA

Ei, tohtori, en minä voi teitä kadottaa, te joka uskollisesti olette tukenut minua kaikissa raskaissa vaiheissa.

TOHTORI

On niin paljon jota ei voisi ja jota kuitenkin täytyy… Tuossa tullessani johtui mieleeni eräs päivä, jolloin lähestyin Kankaanpäätä niinkuin nyt. Te olitte ollut niin sairas. Mutta silloin kuulin soittoa tielle asti ja te tulitte vastaani kukkakimppu rinnassa ja minä näin, että te… paranette… Brandt oli tullut taloon.

KLARA

Niin, mutta nyt hänen täytyy lähteä… Tohtori, te joka teette niin kauheasti työtä, ymmärrättehän te, ettei hänellä täällä ole työtä.

TOHTORI

Mutta tehän jäätte niin yksin, ja tehän lopulta kuitenkin rakastatte
Brandtia.

KLARA

En!

TOHTORI

Vain rakkaus saattoi teidät silloin pelastaa. Uskokaa minua: minä näen tässä asiassa selvemmin kuin te… Olin lähettänyt vaimoni mielisairaalaan ja elin vain tehdäkseni teidät terveeksi…

KLARA

Niin, niin, tohtori, te olitte minulle niin hyvä…

TOHTORI

Hyvä — en!… Te kuihduitte kuihtumistanne minun käsissäni. Brandt teki teidät terveeksi. Älkää karkottako häntä…

KLARA

Ei, ei, ei, tohtori. Minä en enää voi kahlehtia itseäni ilman rakkautta. Te näitte kuinka viheliäistä se oli. Antakaa minun elää, elää!

TOHTORI

Rakkaus… mitä teistä rakkaus sitten on?

KLARA

Rakkaus… kuinka minä voin sen sanoa? Se on elämää ja riemua ja voimaa!

TOHTORI

Se on kärsimystä ja velvollisuuksien täyttämistä ja voimaa siihen ja iloa siitä.

Äänettömyys.

KLARA

Tuo teidän oppinne painaa maahan ja minun pitää saada nousta ja lentää!
(Brandtin askeleet lähestyvät.) Kas kuinka Annikki viipyy.

TOHTORI

Hän näkyi puhelevan niityllä jonkun naisen kanssa.

KLARA

Ettehän te vain kehoita Brandtia jäämään?

TOHTORI

En… Olisin vain tahtonut suojella teitä… Katsokaa, te… Mutta saarnat eivät auta. Meidän itsemme täytyy elää läpi kaikki…

Brandt tulee.

KLARA

No, siinä sinä oletkin. Ajattele, Georg, kuinka ikävää: tohtori ei voikaan viipyä.

Annikki tulee verannalta. Tervehtivät.

TOHTORI

Niin, vainioni on taas huonompi.

BRANDT

Sepä ikävää.

TOHTORI

Kenen kanssa te, neiti Vahanta, äsken puhuitte?

ANNIKKI

Mandi Anttilan kanssa.

TOHTORI

Sitä minä vähän ajattelin!

KLARA

Kenen?

ANNIKKI

Mikon morsiamen…

KLARA

Aaa! Missä hän oli?

ANNIKKI

Heinäväen joukossa.

KLARA

Täällä meillä? Kankaanpään vainiolla!

TOHTORI

Aikooko veljenne toden teolla hänet naida?

ANNIKKI

Kyllä kai…

TOHTORI

Rohkea mies.

BRANDT

Sen minä sanon, että sellaista sosialismia täytyy ihailla. Siinä on henkeä ja elämää!

TOHTORI

Eikö Mikko pitänyt jostakin ylioppilasneidistä…

BRANDT

Sanotaan hänen joskus pitäneen Kankaanpään rouvasta.

KLARA

Sanotaan niin paljon.

TOHTORI

Ne ovat lasten leikkejä.

KLARA

Lasten leikkejä! (Itsekseen.) Täällä, täällä, Kankaanpään vainiolla!

TOHTORI

Kyllä minun nyt vihdoinkin täytyy lähteä. (Hyvästelee. Klaralle:)
Voikaa hyvin.

KLARA

Kovin ikävä, ettette voinut viipyä.

TOHTORI Brandtille.

Minulle oli kasaantunut kokonainen pinkka sinun kirjojasi. Totta sinä saat ne vielä mahtumaan. (Lähtevät eteiseen.)

KLARA

Tulethan sitten tänne, Georg, laivan lähtöön ei ole kovin pitkä aika!
(Annikille:) Mitä hän sinulle sanoi?

ANNIKKI

Että hän… rakastaa minua.

KLARA

Kuka…? Kuka…?

ANNIKKI

Pastori… Ai, enhän minä sitä vielä kertonut.

KLARA

Pastori! Vai on hän sen sanonut. Hänellä oli kiire .. Vai niin, vai niin! Mutta se Anttilan tytär…?

ANNIKKI

Hän — hän vain kysyi Mikkoa, sanoi että Mikko on ruvennut välttelemään häntä.

KLARA

Mitä! Mitä?

ANNIKKI

Että Mikko hylkää hänet.

KLARA ilossa.

Hylkää hänet! Välttelee häntä!

ANNIKKI

Ja se on totta. Mikko on ollut ihan toisenlainen, iloinen ja reipas ja hyvä. Hän on oleskellut kotona ja…

KLARA

Oleskellut kotona! Kuule… kun ei hän tullut tänne sinun kanssasi…

ANNIKKI

Hän kysyi minulta koska taiteilija lähtee… hän kai ei tahtonut tulla ennen kuin taiteilija on poissa.

KLARA

Ennen kuin taiteilija on poissa! Ja sitten hän tulee! Tuleeko jo tänä iltana?

ANNIKKI

Ehkä hän tulee… Minä olen ollut niin levoton sitten kun pastori kävi meillä…

KLARA

Niin, niin, lapsi, minä ymmärrän.

ANNIKKI

Minä en ole antanut hänelle vastausta. Hän odottaa. Mitä minä hänelle vastaan?

KLARA

Mitä sydän käskee…

ANNIKKI

En tiedä. Rakastanhan minä pastoria, mutta kun en minä voi erottaa häntä Jumalasta. Minä olen aina luullut rakastavani häntä Jumalan tähden enkä minä ymmärrä kuinka minä olisin hänen morsiamensa.

KLARA

Sitten sinun ei pidä mennä hänelle.

ANNIKKI

Äiti tahtoisi niin kovasti.

KLARA

Entä veljesi?

ANNIKKI

Ei hän vielä sitä tiedä. En ole kertonut hänelle, kun hän on ollut niin hajamielinen, vain laulellut ja soudellut järvellä.

KLARA

Laulellut ja soudellut järvellä! Mutta kuule… mitä tietä sinä luulet hänen tulevan tänne.. jos hän tänä iltana tulee?

ANNIKKI

Eiköhän veneellä.

KLARA

Niin, varmaan veneellä… Miksi sinä luulet hänen olleen niin iloisena… eiköhän sentähden, että hän on vältellyt tuota tyttöä… Etkö luule, että se kihlaus häntä painaa?

ANNIKKI

Kyllä se painaa, mutta mitä sille enää mahtaa. Hän on jo jättänyt paperinsa käräjiin…

KLARA

Se ei merkitse mitään!

ANNIKKI

Mutta sittenhän tyttö tulee onnettomaksi!

KLARA

Onnettomaksi! Mitä hän meni… sivistyneen miehen tielle! Täällä, täällä Kankaanpään vainiolla! Minä tahdon hänet nähdä, minä tahdon itse sen hänelle sanoa…

ANNIKKI

Ei, ei! Hän pelästyisi niin hirveästi. Hän on niin ujo ja arka.

KLARA

Hän ei ole ujo eikä arka…

ANNIKKI

Minun kävi häntä niin sääli… Hän oli ihan itkettynyt…

KLARA

Mutta lapsi, luuletko hänen tulevan onnelliseksi jos Mikko ottaisi hänet vaimokseen eikä rakastaisi häntä? Sinä et aavista mitä on avioliitto ilman rakkautta.

ANNIKKI

Mutta minne tyttö joutuu, jos hän hänet heittää? Ihmisten pilkaksi.

KLARA

Entä pitkät vuodet asemassa, jossa hän kaiken aikaa tuntee olevansa tiellä…

ANNIKKI

Hän tulee huomenna puhumaan Mikon kanssa.

KLARA

Hän ei saa tulla!… Tietysti Mikon sydän heltyisi, kun hän pääsisi sinne itkemään… Meidän täytyy auttaa veljeäsi. Minä puhun itse sen tytön kanssa. Pikku Annikki, mene hakemaan hänet tänne. Minä tahdon hänet nähdä…

ANNIKKI

En minä voi mennä.

KLARA

Sinä menet. Minä tahdon hänet nähdä!

ANNIKKI

Klara!… Miksi sinä…?

KLARA

Tyhmä pikku tyttö, enhän minä hänelle pahaa tee. Hänen parastaan minä ajattelen. Nyt tulee Brandt, sano hänelle pian hyvästi ja lähde.

BRANDT tulee.

No, nyt ovat tavarat kunnossa.

KLARA

Niin, onkin parasta lähteä aikoinaan, ettei tule kiirettä. No, pikku
Annikki.

ANNIKKI

Minun pitää vähän mennä heinäväen luo. (Hyvästellen.) Pyydän kiittää kauniista soitosta. (Menee.)

KLARA

No niin. Nyt me vietämme nämä viimeiset hetket yhdessä.

BRANDT tyrskähtäen itkuun.

Klara, Klara, kuinka heikoksi minä täällä Kankaanpäässä olen käynyt.

KLARA

Älä… älä… Sinähän olet niin suuri ja säihkyvä. Sinua odottaa ihana työ. Älä… älä…

Äänettömyys.

BRANDT

Minä olen niin yksinäinen ihminen.

KLARA

Eihän sinun tarvitse muuta kuin soittaa, niin kaikki ihmiset ovat sinun.

BRANDT

Paitsi sinä.

KLARA

Minä!… Katso, me olemme jo antaneet toisillemme kaikki. Ei — — — mitään antamista.

BRANDT

Mitä sinä olet antanut? Minä tunnen, että sinun ajatuksesi ovat niin kaukana. Sano, oletko sinä löytänyt jonkun toisen? Ulkomailla? Sano! Tuleeko hän tänne? Näihin huoneisiin… soittamaan sinulle…? Ehkä sinä vain odotat hetkeä, jolloin minä…

KLARA

Herkeä jo! En minä ole mitään löytänyt enkä minä… mitään odota…

PEHTORI koputtaen oveen.

Pyydän vain ilmoittaa rouvalle, että…

KLARA

Onko asia kiireellinen? Te näette että herra Brandt juuri on lähdössä.

PEHTORI

Hevoset ovat portaiden edessä, mutta asia on kiireellinen.

KLARA

No mikä on?

PEHTORI

Rainio kävi juuri naulaamassa telefonipylväisiin kirjoituksia.

KLARA

No niin…

PEHTORI

Niissä vain käsketään työväkeä tänä iltana koolle uudelle talolle. Mutta heti kun se Rainio ilmaantui tielle, niin syntyi väen joukossa sellainen kohina ja niittäminen kävi yhä laiskemmaksi ja kun minä lähenin, niin tirskuttiin ja naurettiin. Kyllä siellä nyt on jotakin tekeillä.

KLARA

Mutta kaikkihan äsken oli hiljaista. Te pelkäätte turhia.

PEHTORI

Ei, kyllä olisi parasta, jos rouva ehtisi tulla…

KLARA

Hyvä on. Minä annan teille sitten tiedon… Kuulkaa… oliko herra
Rainio… yksin?

PEHTORI

Oli.

KLARA

Hyvä. Hevoset olivat siis valmiina?

PEHTORI

Olivat. (Menee.)

BRANDT

Sinulla on niin paljon… Työväkeä ja lakkoja. Eivät ne suo edes jäähyväishetkeä… Klara, Klara, et sinä tiedä mitä on yö. Pimeys, läpitunkematon, sakea. Se tukahduttaa. Älä aja minua siihen pimeyteen.

KLARA

He olemme järkeviä ja lujia. Me kokoamme voimamme. Ei ole niin syvää pimeyttä, ettei siitä löytyisi valoa…

BRANDT

Ei minulle, ei minulle ilman sinua. Armahda minua. (Tarttuu Klaraan kuin hukkuva.)

KLARA

Hyvästi George… Nyt sinun täytyy lähteä. (Työntää hänet luotaan.)

BRANDT

Minä en ikinä näe sinua. (Lähtee hoippuen eteiseen.)

ANNIKKI törmää sisään parvekkeelta.

Klara, nyt lakko puhkeaa. He löivät kaikki viikatteensa mättääseen ja nauroivat ja sanoivat…

KLARA

Myöhemmin, myöhemmin, Annikki… Tule saattamaan herra Brandtia.

Lähtevät kaikki eteiseen, sieltä kuuluu ääniä, matkavalmistuksia. Hyvin kaukaa työväen laulua. Parvekkeen ovesta astuu itkettynyt talonpoikaistyttö, Mandi Anttila. Hetkisen hän neuvottomana katselee ympärilleen ovessa, lähtee sitten samaa tietä. Klara ja Annikki palaavat.

ANNIKKI

Kuuletko, ne lähtivät hakemaan lippua… kuuletko?

KLARA

No, tuleeko hän?

ANNIKKI

Ei hän varmaan luvannut.

KLARA

Ei luvannut, kun minä käskin!

ANNIKKI

Hän on niin onneton!

KLARA

Onneton, onneton, onneton — kuka tässä on niin onnellinen!

ANNIKKI

Mikko ei voi häntä heittää.

KLARA

Mitä sinä sillä tarkoitat? (Inholla.) Ei, ei, ei, se on mahdotonta. Ja jos niin olisikin — se ei ole sitovaa! Sellaiselle tytölle saa miehen mistä tahansa. Rahalla!

ANNIKKI

Hän rakastaa Mikkoa!

KLARA

Kaikki tässä rakastavatkin. Mikko ei välitä hänestä.

ANNIKKI

Hän murtuu, jos Mikko…

KLARA

Kaikki me tässä taistelemme elämästä ja hengestä, taistelkoon hänkin! Miksei sinun veljesi tule? Jollei hän tulekaan!… Minä tahdon sen tytön nähdä. Hänen pitää tulla, kun minä käsken…

ANNIKKI

Minä menen vielä hänelle puhumaan, mutta jos hän tulee, niin älä ole hänelle kova. (Menee.)

KLARA

Minä en armahda häntä — armahtaako hän sitten minua! (Kävelee pitkin huonetta. Laulu ulkoa lähenee. Klara kuuntelee hetkisen.) Laulakoot — mitä se minuun kuuluu! Lyökööt viikatteet mättääseen — mitä se minua liikuttaa! Minulla on olemassa vain yksi, yksi… jota en päästä käsistäni — en! (Mikko ilmestyy eteisen ovelle. Klara välähtää valoon.) Ah, te tulette, te tulette kuitenkin!

Esirippu.

III NÄYTÖS

Mikon huone Vahannassa. Keskellä ovi avoinna saliin, vasemmalla eteiseen. Ikkunoissa iloiset, punaraitaiset uutimet. Kirjoituspöytä, kirjakaappi. Sohva pöytineen, tuoliryhmineen, seinällä luokkakuvia. Pöydän ympärillä Vahannan emäntä, postineiti, pastori ja kanttori. Juovat kahvia. Annikki ompelee suurta arpajaisvoittoa.

EMÄNTÄ

Jaa, pastori ei edes poltakaan. Kanttori tekee hyvin ja ottaa tupakkaa.

PASTORI

Enhän minä koskaan ole sitä tavaraa viljellyt.

KANTTORI

Kyllä se vain minulle on kovasti mieluisaa.

POSTINEITI

Jaa, minä niin pidän paperossinhajusta. Siinä on jotakin niin miehekästä.

PASTORI

No, onko siitä taiteilijasta kuulunut mitään?

POSTINEITI

Se meni kuin kivi kaivoon. Ja rouva täällä pitää lystiä teidän maisterin kanssa.

EMÄNTÄ

Jaa, jaa — paras etten mitään puhu. Ei sitä vanha ihminen kumminkaan tätä uutta aikaa ymmärrä.

POSTINEITI

Ei suinkaan siitä sen Anttilan tyttären kanssa mitään tule.

ANNIKKI

Miksei tulisi? Mitä pahaa siinä on, että Mikko seurustelee rouva Waalin kanssa!

POSTINEITI

Mitä pahaa! Sitä pahaa, että hänellä aina pitää olla joku! Nyt kun ei ole taiteilijaa, pitää olla toinen.

PASTORI

Näitä asioita et sinä ymmärrä, Annikki.

POSTINEITI

Se oli jonakin päivänä saanut sellaisen päähänpiston, että komensi puutarhurin katkomaan kaikki ruusut — mitä ikinä puutarhassa oli. Ja koko sali koristettiin niillä. Mutta illalla se omin käsin repi ne maahan ja polki jalkojensa alle ja raivosi kuin hullu.

ANNIKKI keskeyttäen.

Eikö kanttori nyt johtaisi laulua niissä meidän arpajaisissa?

EMÄNTÄ

Älä sinä kanttoria kiusaa, jos kanttori on vastaan.

ANNIKKI

Se menisi niin paljon paremmin.

KANTTORI

Niin, katsokaas — minä tekisin sen kovin mielelläni, jos olisi joku yleinen asia, mutta kun arpajaiset nimenomaan ovat puolueen hyväksi…

ANNIKKI

Esiintyväthän meidän puolueen laulajatkin teidän iltamissanne…

POSTINEITI

Mutta ei sellaisissa, jotka ovat nimenomaan puolueen hyväksi. Sitä emme me koskaan voi vaatia.

EMÄNTÄ

Mitä sinä, Anni, menet sellaisia pyytämään. Kyllähän me tullaan toimeen omin voimin.

POSTINEITI laskien kupit pöydälle.

Kiitoksia paljon vain. Hyvää oli. Ja… kyllä minun nyt täytyy lähteä. Posti tulee kohta. (Hyvästelee.) Tuleekos kanttori mukaan?

KANTTORI

Jaa-a. Jos sinä sallit. (Menevät emännän saattamina eteiseen. Puhuvat mennessään.)

POSTINEITI

Lakkolaiset kuuluvat olevan sille niin raivoissaan, niin raivoissaan…

KANTTORI

Tietäähän sen, kun vie heiltä »toveri Vahannan».

PASTORI

No, rakas Annikki… etkö sinä tule tänne. Olenhan minä sinun sulhasesi. Vai joko minä taas tunnun rippi-isältä? Ei, katso, Jumala on johdattanut meitä niin, että olemme löytäneet toisemme. Hän on määrännyt meidät täyttämään ihmeellisiä tarkoituksiaan maan päällä. Etkö sinä tule polvelleni?… Etkö vielä…? Etkö minua rakasta?

ANNIKKI

Kuinka sinä sellaista kysyt!

PASTORI

Ainako sinä vain käytät tuota sormusta?

ANNIKKI

Klara ei ole sellainen kuin te luulette.

PASTORI

Hän on kevytmielinen nainen ja maailman lapsi. Ethän sinä nyt ole käynyt Kankaanpäässä?

ANNIKKI

En, mutta minä menen… kai pian.

PASTORI

Et sinä sinne mene. Me rukoilemme joka päivä hänen puolestaan, että
Herra johdattaisi hänet oikealle tielle.

ANNIKKI

Sinäkö kielsit äitiä lähettämästä väkeä hänen avukseen?

PASTORI

Katso, ehkä Jumala käyttää tätäkin keinoa välikappaleena vetääkseen häntä puoleensa.

ANNIKKI

Sinä siis kielsit!

PASTORI

Jumalan tiet ovat ihmeelliset.

Emännän ja Rainion äänet eteisessä ja sitten salissa.

EMÄNTÄ

Hän ei ole kotona.

RAINIO

Missä hän on?

EMÄNTÄ

En minä tiedä.

RAINIO

Minä odotan.

EMÄNTÄ

Ei kannata. Tulee ehkä illalla myöhään… tai huomenna, tai…

RAINIO

Kyllä hän tänään tulee. Meillä on huomenna tärkeä kokous.

EMÄNTÄ

Eipä hän enää ole ollut niistä kokouksista tietävinään… Jättäisitte hänet rauhaan! Ennen täällä elettiin sovussa, nyt…

RAINIO

No no, emäntä… En minä teidän pojallenne pahaa tee. Antakaa minun nyt mennä tänne odottamaan… (Tulee salin ovelle, näkee pastorin ja Annikin, irvistää pahasti ja peräytyy.) Minä odotan mieluummin vaikka pellolla.

PASTORI

Minun täytyy nyt jättää sinut ja rientää sairaan luo. Hyvästi, morsiameni… Sekin ihminen… se on ihmeellistä kuinka Jumala on vetänyt häntä puoleensa. Hän eli synnissä ja hekumassa, kaiken omaisuutensa hän hukkasi… Jumala kaatoi hänet tautivuoteelle, uudestaan ja uudestaan. Nyt hän ikävöi pappia. Eilen hän lähetti minua hakemaan ja tänään taas. Onnellista on nähdä kuinka Herra tekee työtänsä…

ANNIKKI heltyen.

Oi Kaarlo…

EMÄNTÄ tulee.

Noista nyt on ihan pääsemättömissä! Se oli se Rainio… Jokos pastori nyt? Mutta eikös pastori ottaisi lisää kahvia?

PASTORI

Kiitoksia, johan me joimme kaksi kuppia.

EMÄNTÄ

Kertoivat juuri kyökissä, että Kankaanpään rouva eilen illalla oli ollut ajelemassa ja niin oli hevonen ollut vaahdossa, että oikein hirvitti.

PASTORI

Sitä ylenannettua elämää!

ANNIKKI kiihkeästi.

Minä menen hänen luokseen!

EMÄNTÄ

Älä sinä sellaisia puhu… Jaa, minä sanon sitten, että ajavat pastorin hevosen rappujen eteen. Pollekos pastorilla on?

PASTORI

Polle… Ja jos juottaisivat. (Emäntä menee.) Annikki, Annikki. Nyt sinun mielesi taas palaa Kankaanpäähän, siihen synnin pesään.

ANNIKKI

Niin palaakin!

PASTORI

Mitä sinä puhut! Näin en koskaan ole kuullut sinun puhuvan. Minä kauhistun sinua… Sairas odottaa, minun täytyy nyt jättää sinut Jumalan haltuun. Mutta Kankaanpäähän et sinä saa mennä, niin totta kuin minun velvollisuuteni on säilyttää sinut puhtaana. Sinun pitää muistaa, että sinusta tulee sielunpaimenen vaimo, niinsanoakseni koko pitäjän äiti, jota kaikki kunnioittavat ja rakastavat…

Menevät saliin. Hetken perästä toisen oven tietä Mikko. Sitten Rainio.

RAINIO kiskaisten oven auki.

No vihdoinkin! Saakeli soikoon kuinka suureksi herraksi sinä olet paisunut! Sinua on vaikeampi tavata kuin tehtaan isännöitsijää.

MIKKO

Tulin vasta kotiin.

RAINIO

Kyllä minä sen tiedän. Olen täällä odottanut aamusta asti. Tällä kertaa ei sinun pidäkään päästä käsistäni.

MIKKO

Mitäpä minä tahtoisin sinun käsistäsi päästä.

RAINIO

Noo, onpa se vähän niinkuin siltä näyttänyt.

MIKKO

Minulla on vähän… kiire…

RAINIO

Kiire?… Minne… jos saa kysyä? Tai ne puolueen asiathan ne taitavat antaa niin paljon työtä.

MIKKO

Älä huoli hämmästellä. Paina puuta ja puhu asiasi.

RAINIO

Vai asiani… Niinkuin raataja möhömahaisen patruunan edessä ainakin: »mitäs olisi asiaa?»

MIKKO

Sanoinhan jo, että minulla on vähän kiire.

RAINIO

No niin… tulin vain kysymään… mitä kuuluu. Ei näetsen ole nähty moniin aikoihin… Sinulla on kai ollut muita hommia… Kosket yhtään ole ehtinyt käydä talolla… etkä kokouksissa… etkä missään…

MIKKO

Eihän niissä aina jaksa…

RAINIO

Niin, ei, ei. Olet ottanut pienen loman. Soutelet järvellä… ja seurustelet naapurissa… ja… Piru vie, saisinkos minä luvan kysyä, jaksaisitko sinä tulla lakkolaisten huomiseenkaan kokoukseen?… Sinä tiedät että itse kiersit torpasta torppaan… silloin keväällä, kun lakkoa valmistettiin… Itse sinä joka sielun sytytit… Nyt… Mitä sinä aiot, mies?… Etkö sinä puhua osaa? Sinun pitäisi ymmärtää, että niitä alituisesti täytyy pitää virkeinä. Tämä sinun merkillinen käytöksesi ei juuri ole omiaan mieliä kannustamaan. Kyllä minä olen saanut panna likoon koko supliikkini puhdistaakseni sinua…

MIKKO

Kuka herran nimessä on pyytänyt sinua puhdistamaan sitä taikka tätä…?
Kyllä me jokainen itse saamme puhdistaa jälkemme.

RAINIO

Kukako on pyytänyt?… Puolueen etu, puolueen arvo, puolueen…

MIKKO

Puolueen, puolueen, puolueen — eikö maailmassa nyt enää ole mitään muuta…!

RAINIO

Se aika ei vielä ole kovin kaukana, jolloin sinullekin puolue oli kaikki kaikessa.

MIKKO

Mutta nyt minä olen nähnyt, että elämässä on muutakin, ja sentähden… vetäydyn syrjään. En tule huomiseen kokoukseen enkä…

RAINIO

Et tule huomiseen kokoukseen… vetäydyt syrjään. Tarkoitatko sinä, mies, mitä sanot?

MIKKO

Tarkoitan. Ei ihminen iankaiken jaksa… nalkuttaa yhtä ja samaa.

RAINIO

Mitä sinä kutsut nalkuttamiseksi… Puheitasiko? Hahhahhah, jotka ovat olleet kuin palavat roihut, jotka…

MIKKO

Suuria sanoja, suuria sanoja!

RAINIO

Soo, soo… Talon vihkiäisjuhlassa esimerkiksi: saakeli soikaan, kun keitätit muijilla hiirenviinaa kuin mikäkin pappi ja panit miehet kiroilemaan herroja, että nyrkit pystyssä. Sitä ei tehdä suurilla sanoilla.

MIKKO

Onttoa se kaikki oli. Sillä ei palvella aatetta.

RAINIO

Väitä sinä valehdelleesi miten paljon hyvänsä. On tekoja joita et saa tekemättömiksi: sinä, rikkaan rusthollarin perillinen, luovuit entisestä herraselämästäsi, sinä nostit kotiseutusi köyhälistön taisteluun ihmisoikeuksiensa puolesta, sinä taistelit rivissä kuin köyhin heistä, sinä kihlasit köyhälistön tyttären, hänen kauttaan yhdistyäksesi kansaan. Nämä teot eivät ole valhetta, vaan kirkasta totuutta.

MIKKO

Minulla oli alussa se usko, että tätä ja vain tätä tietä ihmiskunta voi tulla onnelliseksi. Suuri virta oli temmannut minut mukaansa, punaiset liput ja tasa-arvoisuuden aate olivat minut huumanneet, mutta nyt…

RAINIO

Nyt…

MIKKO

Nyt minä uskon, että on muitakin teitä. Tämän suuren virran rinnalla, joka tempasi meidät mukaansa, kulkee toisia, jotka vievät samaan suureen mereen. Meidän taistelumme on vain sitä ihmiskunnan ikuista etsintää ja hartauden janoa. Toiset etsivät tyydytystä työstä, toiset taiteesta, toiset hekumasta, toiset uskonnosta, toiset punaisten lippujen alta. Kaikki on vain saman kaipauksen eri muotoa ja kenties — yhtä oikeutettua.

RAINIO

Yhtä oikeutettua?… Tämä on nyt sitä veneretkifilosofiaa. Hm… hm… Mutta minä, käytännön mies, kysyn sinulta toiselta puolen: onko köyhälistö sitten jätettävä orjuuteensa ja kurjuuteensa… virumaan haisevilla pahnoilla hovien renkituvissa… nääntymään leipähuoliinsa ilman valon kipinää…

MIKKO

Ei, ei, ei, se on nostettava!

RAINIO

Mutta kuka sen sitten nostaa?

MIKKO

Sinä, te, jotka näette yksin punaisten lippujen tien, jotka uskotte asiamme ainoaan autuaaksitekeväisyyteen. Johtajilla täytyy olla häikäilemätön usko. Minulla ei ole sitä.

RAINIO

Sinulla on se, sinä et ole voinut sitä kadottaa!

MIKKO

Katsos… johtajat eivät saa ymmärtää muita ihmisiä.

RAINIO

Entä sitten…?

MIKKO

Minä ymmärrän ihmiset, muutkin kuin köyhälistön. Yhteiskunnan kukkuloilla voi olla niin yksinäisiä, köyhiä ihmisiä…

Äänettömyys.

RAINIO

Kovassapa se porvari istuu rusthollarin pojassa.

MIKKO

Minulle on selvennyt — ja jos sinä tahdot, niin sinäkin ymmärrät, että niin pian kuin puolue pääsee valtaan, tulee se ihanteilleen uskottomaksi. Puolueessa on elinvoimaa vain niin kauan kuin se on oppositiokannalla. Niin tulee käymään punaistenkin lippujen puolueen: se kaataa vanhaa ja se lupaa uutta, mutta kun kerran valta on sen käsissä, ei se anna mitä se lupaa ja uuden vuosisadan aate kaataa sen niinkuin se nyt kaataa vanhat ihanteet. Näin eivät ainakaan johtajat saa ajatella. Sinä ymmärrät sen.

RAINIO

Filosofoi sinä vuosisatojen taakse — tämä vuosisata on meidän ja minä näen nykyhetken, kansan, joka nääntyy työtaakan alle, kun laiskat herrat mässäävät valoisissa saleissa…

MIKKO

Näe sinä se… kulje sen edellä, vie se valoon ja voittoon…

RAINIO

»Vie se!» Etkö häpeä! Tiedätkö mitä se vaikuttaa minuun, kun näen sinun pettävän, tiedätkö mitä se vaikuttaa joukkoon, kun se näkee johtajansa menneen vihollisen puolelle? Koeta kuvitella, mitä lakkolaiset ajattelevat, kun he näkevät »toveri Vahannan» yökaudet soutelevan Kankaanpään ruhtinattaren kanssa, vaikka on oma morsian…

MIKKO

Herkeä! Se ei kuulu kehenkään!

RAINIO

Vai ei kuulu! Se tyttö on itse sosialistinen aate, ja kun sinä häntä häpäiset…

MIKKO

Minä kannan edesvastuun teoistani — ette te!

RAINIO

Entä tyttö — kuinka hänen käy?

MIKKO

Sinun ei tarvitse olla huolissasi hänestä. Hänelle tulee tapahtumaan oikeus.

RAINIO

Oikeus? Entä sitten tämä ruhtinatar, jonka luona sinä kuulut olleen sinäkin iltana, jolloin me lippuinemme marssimme Kankaanpään ohi!

MIKKO

Se on minun asiani. Ja nyt voit lähteä.

RAINIO

Ja tyttö, jonka kihlasit ja jonka kanssa jo lienet elänyt pitemmältäkin…

MIKKO

Tuossa on ovi!

RAINIO

Vai luulet sinä, että sitä niin vain päästään irti suhteista, joita on solmittu. Pirusti erehdyt! Meidän suhteemme tulivat solmituiksi liian lujaan. Nyt sen tiedät… Tuletko huomiseen kokoukseen?

MIKKO

En tiedä.

RAINIO

Tule edes sitä rouva-hempsukkaasi puolustamaan etteivät viskaa kivillä…

MIKKO

Mene ulos! (Seuraa häntä eteiseen ja palaa, suuri väsymys kasvoillaan. Kohtaa Klaran, joka kuultuaan keskustelun lopun salissa on tullut huoneeseen ja sulkenut oven.) Klara, sinä… Sinä!

KLARA

En jaksanut enää odottaa. Näin sinun ajavan ohi. Kuinka et sinä tullut
Kankaanpäähän?

MIKKO

Olisin tullut vähän myöhemmin.

KLARA

No, kerro, mikä on?

MIKKO

Sinä! Sinä!

KLARA

Niin, minä, sinun omasi!

Vaipuvat toistensa syliin.

MIKKO

Mitä minä teenkään!

KLARA

Mutta mitä on tapahtunut? Sinä et petä minua. Eikö… suostunut? Jollei hän suostunut, niin me olemme tehneet kaiken voitavamme ja hän saa syyttää itseään.

MIKKO

En tavannut häntä.

KLARA

Ah, et tavannut. Sitten täytyy lähettää sana, että…

MIKKO

Tapasin isän ja äidin.

KLARA

No? He eivät olleet suostuvaisia. Minä näen sen sinun kasvoistasi. Ja entä sitten! Kuule, se ei voi vaikuttaa mitään! Ei mikään voi tässä asiassa vaikuttaa mitään. Me kuulumme toisillemme ja me menemme vaikka maailman ääriin…

MIKKO

Sinä et ajattele mitä on annettu sana.

KLARA

Sanoja annetaan keveästi, ajattelematta…

MIKKO

Niin, keveästi ja ajattelematta. Mutta ne sitovat.

KLARA

Ei, ei, ei! Minulla ei ole mitään muuta kuin sinä, kaikki on ympäriltäni palanut… Etkö sinä minua rakasta?

MIKKO

Enkö minä sinua rakasta! Minä rakastin sinua jo silloin kauan sitten… Minä en koskaan ole rakastanut ketään muuta… Enkö minä sinua rakasta!

KLARA

Minä olin sokea silloin… Nyt minä näen. Sinä et voi sammuttaa minun silmieni valoa. Sinä et vielä tiedä kaikkea. Jahka minä sinulle kerron, niin et sinä saata sitä tehdä. Minä olin niin nuori ja köyhä. Minun täytyi elättää itseni ja äitini… hän oli sairas, onneton… Minä kuljin talosta taloon. Sitten tulin minä suureen Kankaanpäähän. Siellä oli vanha, kitsas herra… Minä pelkäsin häntä jo alussa — ja sitten minun täytyi ruveta pelkäämään häntä vielä enemmän… Minä olin niin nuori ja kokematon. Pappi tuli välittäjäksi. Minusta tuli sen kitsaan, kipeän herran vaimo. Kymmenen vuotta sitä kesti. Viheliäisyyttä, häpeää…

MIKKO

Älä kerro, älä…

KLARA

Nyt sinä tiedät, ettei minun elämässäni ole ollut ainoaa vehreää päivää ennen kuin sinut näin.

MIKKO heltyneenä.

Klara! Klara! (Sylitysten.) Tämän kerran, tämän ainoan kerran…

KLARA

Oi…! Oi…! Sinä omani!

MIKKO

Anna minun katsoa… Kun elämä tähän loppuisikin!

KLARA

Ole hiljaa… hiljaa…

Salissa askelia, oveen käydään.

EMÄNTÄ salista.

Mitä tämä merkitsee, että ovet ovat lukossa?

MIKKO

Antakaa olla, äiti. Minä tulen pian.

KLARA

Se on sinun äitisi.

EMÄNTÄ

Se ei käy laatuun, että istutaan siellä lukittujen ovien takana.

MIKKO

Antakaa olla, äiti…

EMÄNTÄ

Mitä tämä merkitsee…

MIKKO karkaa vimmastuneena ovelle.

KLARA hilliten häntä.

Mutta armaani…

MIKKO kiskaisten oven auki.

Se merkitsee sitä, että tämä on minun morsiameni ja että rauhassa tahdon puhua hänen kanssaan. Nyt sen tiedätte ja antakaa meidän nyt olla.

KLARA

Äiti… Mikon äiti…

EMÄNTÄ

Vai morsian! Sellaisia morsiamia en minä tunnusta. Rouva on siksi vanha ihminen, että rouvan pitäisi ymmärtää…

MIKKO

Menkää, äiti. Menkää… (Työntää hänet pois. Sulkee oven.)

KLARA

Eihän hän voi käsittää tätä. Miksi sinä hänelle pahastuit… Mutta armaani…! Kun me kaksi olemme toistemme omat, niin vähät kaikesta muusta! Me annamme koko maailmalle anteeksi vaikka se meitä kivittäisi. Mutta Mikko… mikä sinun on? — Minäpä kerron sinulle mitä tuulentupia olen rakentanut… (Hilpeästi.) Kun minä nyt olen näin onnellinen, niin muidenkin pitää tulla onnellisiksi. Minä lahjoitan torppareille kaikki torpat… me lahjoitamme. Mitä sanot siitä! He saavat kaikki. Sitten loppuvat lakot. Ja meillehän riittää päätalo — eikö niin? (Äänettömyys.) Sinne me aina palaamme matkoiltamme… Mutta Mikko… Mikä sinun on?

MIKKO

Nyt tämän täytyy loppua. Meidän pitää erota…

KLARA

Mitä sinä sanot! Se on mahdotonta, mahdotonta! Ethän sinä edes tavannut tyttöä.

MIKKO

Tapasin isän ja äidin. Äiti ihastui kun kuuli, että he saavat koko torpan…

KLARA

No niin…

MIKKO

Mutta kun isä tuli, niin hän kohteli minua ylpeästi kuin kuningas, sanoi että koko liike jo on niin paljon kärsinyt tästä kaikesta, ettei tässä ole kysymys siitä mitä minä tahdon tai hän tahtoo, vaan siitä mikä on liikkeelle eduksi…

KLARA

Ylpeästi kuin kuningas… Vai niin, vai niin…

MIKKO

Ja repi rikki koko lahjakirjan.

KLARA

Rikki… minun lahjakirjani! Mutta sehän on kuulumatonta… Rikki!…
Hän saa odottaa uutta… Kyllä minä näytän näille ihmisille…

MIKKO

Rauhoitu, Klara… Olihan hän oikeassa. Se oli sittenkin minun sisin ajatukseni silloin kun sanani annoin, että sen kautta kokonaan joudun aatteen omaksi.

KLARA

Hullutusta, hullutusta! Sinä petät itseäsi niin perinpohjin. Jos sinä… jos sinä tämän teet, niin mitä sinä luulet hyödyttäväsi? Sinä menet rikki etkä kelpaa mihinkään. Ja minä menen rikki… rikki…

MIKKO

Klara… älä… Me kokoamme voimamme. Olemme järkeviä. Kuule minua…

KLARA

Minä en päästä sinua… minun täytyy saada elää! ja voi niitä ihmisiä… niitä ihmisiä, jotka tahtovat sinut minulta riistää! Minä en sinua päästä!

MIKKO

Klara… älä… älä… Hehän ovat syyttömät. Minua rankaise. Minä olen tuhonnut sekä sinun että oman elämäni.

Oveen koputetaan. Emännän ja Annikin äänet salista.

ANNIKKI

Avatkaa, avatkaa!

EMÄNTÄ

Nyt pitää avata! Mitä tämä on?

ANNIKKI

Ei äiti nyt…!

EMÄNTÄ

Telefonissa ilmoitettiin rouvalle…

Mikko avaa oven.

ANNIKKI kauhistuneena.

Äiti, antakaa minun puhua…

EMÄNTÄ

No puhu, puhu…

ANNIKKI

Telefonissa ilmoitettiin… se on niin kauhea asia…

MIKKO

Mikä se sitten on?

ANNIKKI

Klara… Klara… se on niin kauheaa! Kuule nyt Klara…

KLARA

No niin… mikä on?

ANNIKKI

Sinä pelästyt…

KLARA

En minä mitään pelästy…

EMÄNTÄ

Telefonissa ilmoitettiin, että se taiteilija…

ANNIKKI

Äiti… niin… että herra Brandt on tappanut itsensä…

KLARA

Tappanut itsensä…

MIKKO

Mistä se ilmoitettiin…?

EMÄNTÄ

En minä oikein tiedä. Laivasillalta. Hän oli kai tullut sillä samalla laivalla, jolla meni…

ANNIKKI

Klara, rakas, rakas…

EMÄNTÄ

Hän oli ampunut itsensä…

KLARA kauhuissaan.

Ampunut (koettaen vapautua.) No niin, hän oli ihminen, joka ei tahtonut elää. Rauha hänelle…

EMÄNTÄ

Mutta kuka häneltä elämänhalun vei?

KLARA taistellen kuin hukkuva.

Mikko, mehän tahdomme elää… yhdessä…

EMÄNTÄ

Rouva ei kajoa minun poikaani. Surmaatte vielä hänetkin…

MIKKO

Ette saa puhua sillä lailla…

ANNIKKI

Äiti.. Kuinka te…

EMÄNTÄ

Minä puhun. Minä lupasin näiden lasten isälle hänen kuolinvuoteellaan, että Jumalan avulla kasvatan heistä kunnon ihmisiä. Rouva jättää heidät rauhaan, rouva ei koske heihin. Sillä rouvalla on sellainen käsi, että mihin rouva kajoaa, niin se kuolee.

KLARA katsahtaa kauhuissaan käsiinsä. Häntä puistattaa kuin kuumesairasta. Sitten hän oikaiseikse suoraksi.

Vai luulette te, että minä ainoastani luovun! Minä hakkaan poikki oikean käteni jos te tahdotte — mutta sitä — en, en, en! (Lähtee ulos itkevän Annikin saattamana. Mikko putoaa istumaan kädet silmillä. Emäntä yrittää häntä lohduttaa.)

MIKKO

Menkää pois… pois!

Esirippu.

IV NÄYTÖS

Syyskuun ilta, syvän sininen tähtitaivas, keltainen lehto, kuuvalo. Koivikko, valkorunkoisia puita. Maidonkarvaisella maalla sinisiä varjoja. Etämpää näkyy työväenyhdistyksen uuden talon pääty, ikkunat ovat auki, valoa tulvillaan. Ympäristöllä rakentamisen jätteitä, höylänlastuja, laudanpalasia. Katolla tulipunainen lippu, lerpallaan tyynessä illassa. Etäämpänä järvi. Avonaisesta ikkunasta kuuluu milloin puheita, milloin työväenlauluja, milloin naurua, fanfaareja ja tanssimusiikkia. Portailla seisoskelee miehiä, ikkunoissa väkeä, nurkissa poikia. Kahvitarjotin kulkee silloin tällöin ryhmästä ryhmään tai tarjoillaan suuria voileipiä. Lehtoon on uusista, höyläämättömistä laudoista lyöty penkkejä. Etualalla suuri, valkorunkoinen koivu. Tie talolle.

HELSINKILÄINEN MAISTERI talosta.

… Sentähden on jokaisella rohkealla teolla ratkaiseva merkitys taistelussamme. Sentähden on niin tärkeää, että aateveljet ja aatesiskot liittoja solmiessaan horjumatta ja tuumaakaan perään antamatta pysyvät meidän pariaatteillemme uskollisina. Nämä juhlat ovat näillä mailla ensimmäiset laatuaan. Solmittakoon yhä uusia liittoja punaisen lippumme alla, käytäköön säälimättä sotaa homehtuneita tapoja ja ennakkoluuloja vastaan. Sekin sota vie voittoa likemmä. Eläkööt ne rohkeat nuoret, jotka uskalsivat nousta vanhoja perintötapoja vastaan, eläköön morsian joka uskalsi kruunun ja harsot romukoppaan heittää. (Naurua.) Nuoret eläkööt!

KANSA

Eläköön, eläköön, eläköön!

Sisällä aletaan laulaa piirilaulua, osa väkeä hajaantuu ulos, joku poika vinguttelee portailla hanuria.

1. MIES

Se se oli puhuja, se helsinkiläinen maisteri. Se se osasi selittää sen kirkon mädätyksen niin, että oikein hyvää teki.

2. MIES

Mahtoi pastorinkin korvia kuumentaa, kun se oikein kuvasi kuinka papisto on pitänyt pimeydessä oppimatonta kansaa.

1. TYTTÖ

Se oli ihan tulipunaisena kasvoiltaan.

2. TYTTÖ

Ja istui koko ajan emännän vieressä, ihan niinkuin emännän turvana.

3. MIES

Ja siinä se nyt nähtiin, että toveri Vahanta oli mies joka piti sanansa ja otti tytön. Sanoinhan minä aina, että toveri Vahanta pysyy sanassaan.

2. MIES

Paljonpa täällä on porvarillisia.

2. TYTTÖ

Ka kun emäntä tahtoi kutsumaan.

1. TYTTÖ

Ei pastori olisi tullut millään, mutta kun emäntä oikein rukoili.

3. MIES

Toveri Vahanta on meidän miehiä. Rakentaa huoneetkin sinne mäkeen, missä meikäläisten asunnot ovat.

1. TYTTÖ

Mutta saatte nähdä vain, että ylpeä siitä Mantasta paisuu, kun se rouvaksi pääsee!

3. MIES

Ei sitä rouvaksi sanota, hullukos sinä vallan olet. Olisit itse taitanut toveri Vahannan tahtoa…

1. TYTTÖ

Olisin minä yhtä hyvä ollut kuin Mantakin!

2. TYTTÖ

Se oli nöyrempi silloin kun se pelkäsi ettei maisteri sitä otakaan. Nyt on pää niin pystyssä, että…

2. MIES

Pystyssä sen olla pitääkin! Ei olla orjia!

3. MIES

Kaikki on veljet keskenään.

2. TYTTÖ

Tulkaa pois tanssaamaan! (Eräälle vanhukselle joka lähestyy.) No tulkaa tekin, vaari!

VANHUS

Kun se maisteri juotti sahtia niin että ihan rupesin halkeamaan.
»Juokaa nyt, Matti», sanoi, »Mattihan on se minun paras ystäväni».
Me on aina oltu niin hyviä keskenämme. Jo kun se oli pahanpäiväinen
naskali…

1. TYTTÖ

Olettekos mitään uutta kuullut?

2. TYTTÖ

Olettekos Kankaanpäässä käynyt? Se rouvahan siellä on niin kipeänä ja puhuvat, että…

VANHUS

Tosia ne on kaikki. Sieltä minä juuri tulin, olin siellä yötä. Se on ollut kuin sekaisin päästään sen jälkeen kun se soittoherra kuoli. Sen hautajaisten jälkeenhän se tuli näin kipeäksi. Kaiket yöt se kuuluu hourivan ja puhuvan sen kanssa ja oikovan käsiään. Niin, ja tästä meidän maisterista se kuuluu puhuvan…

2. MIES

Sille tuli itku pitkästä ilosta.

1. MIES

Onkos siinä sitten mitään perää, kun ne ovat puhuneet, että se antaisi talonsa torppareille?

VANHUS

Kyllä ne sanovat sen hourivan kaikenlaisia valtiosta ja torppareista, mutta en minä sen tarkemmin tiedä.

2. MIES

Kyllä herrat pitää, mitä niillä on. Kyllä ne tunnetaan.

3. MIES

Se taisi ollakin sosiaalitemokraatti se soittaja.

2. MIES

Ja mun mitä, kun sen rouvan kanssa yhtä piti!

3. MIES

Mutta kun se teki sellaisen laulun.

1. MIES

Kuka sitä olisi uskonut! Se oli niin herran näköinen.

1. TYTTÖ

Se eläisi vielä tänäkin päivänä, jollei se rouva olisi ajanut sitä pois.

2. TYTTÖ

Mennään nyt tanssaamaan.

Menevät, paitsi vanhus ja 3. mies.

3. MIES

No vaari, ottakaa tupakkaa.

VANHUS

Kiitoksia vain. »Työmiestäkös»…?

3. MIES

Totta kai »Työmiestä».

VANHUS

Minulle tarjottiin siellä Kankaanpäässä »Venniaa».

3. MIES

Vieläkös ne aina vain sitä Venniaa…

VANHUS

Kuskihan se…

Talosta kuuluu meluavaa kisailua.

TYTÖN ÄÄNI

Aijaijaijai — älkää nurin viekö!

MIKKO portailta vanhukselle.

No, täälläkös se Matti onkin!

MORSIAN lähestyen.

Tulkaa pois piiritanssiin!

VANHUS

Oikeinkos sitä nyt pitää…!

Morsian ja Mikko vievät vanhuksen ja 3. miehen sisään.

Annikki tulee, sitoo kiinni avautunutta palmikkonsa nauhaa.

PASTORI takaapäin.

Rakas morsiameni — miksi sinä säpsähdät?

ANNIKKI

En kuullut askeleitasi.

PASTORI

Sinä olet tänä iltana vältellyt minua.

ANNIKKI

Olen niin levoton, minun on niin raskas olla…

PASTORI

Sellaista se on, kun ei ole omantunnon rauhaa.

ANNIKKI

Niin, sellaista se on! Minun ei olisi pitänyt kuunnella sinua eikä äitiä eikä ketään ihmistä… Jos hän kuolee niin en minä ikinä saa rauhaa. Kun se tohtori edes tulisi…

PASTORI

Ei sinun pidäkään kuunnella ihmisiä vaan Jumalaa.

ANNIKKI

Jumalan tahdostako Kankaanpäässä heinävainiot ovat kellastuneet ja ruis jäi leikkaamatta?

PASTORI

Ehkäpä!

ANNIKKI

Ihmiset ovat kostaneet!… Siellä hän hourii, että lahjoittaa torppareille torpat — ja me panettelemme ja kivitämme.

PASTORI

Ei kukaan kivitä. Me vain katselemme kuinka Herra pitää tuomiota.

ANNIKKI

Se Herra ei ole minun Jumalani!

PASTORI

Ajattele toki mitä puhut!

Nimismies, postineiti ja nimismiehen rouva tulevat nenäliinojaan löyhytellen.

POSTINEITI

Täälläkö ne nuoret kuhertelevat!

PASTORI

Ei meillä täällä mitään…

Poistuu Annikin perässä.

NIMISMIEHEN ROUVA

Uhhuh kun tuli vari! Se on niin lystikäs se helsinkiläinen maisteri, se komentaa kaikkia, ihan väkisin vie…

NIMISMIES

Onkos se samanlainen maisteri kuin tämä Rainio?

POSTINEITI

Kummoinen samanlainen?

NIMISMIEHEN ROUVA

Etkö sinä tiedä, ettei tämä Rainio mitään maisteritutkintoja ole ottanut. Sanotaan vain maisteriksi.

NIMISMIES

Mahdin vuoksi, mahdin vuoksi! Kuulkaas — eikös meille annetakaan illallista?

NIMISMIEHEN ROUVA

Pahalta tämä näyttää.

NIMISMIES

Kohta on puoliyö. Onkos tämä nyt laitamuotoa!

POSTINEITI

Onhan me saatu voileipiä ja kahvia.

NIMISMIES

Takkaveet ja vanhanaikaiset häät! Ryypyt otettiin ja reirut päivälliset oli, oli rusinarokat ja tuoreet kalat ja suolatut kalat. Täällä kiusataan ihmistä nälällä.

NIMISMIEHEN ROUVA

Hsss! etteivät kuule.

POSTINEITI huutaa portaille päin.

Frans… tulepa tänne! Toimitapa sieltä voileipiä nimismiehelle. Hän kuolee nälkään.

KANTTORI portailta.

Kuka kuolee nälkään?

NIMISMIEHEN ROUVA JA POSTINEITI

Hsss!

NIMISMIES

Minä! Sano nyt sinä, elätkö sinä voileivillä.

KANTTORI

Ei minun ensinkään ole nälkä.

NIMISMIEHEN ROUVA

Frans elää rakkaudesta. Mutta ei näin vanha aviomies enää…

NIMISMIES

Älä nyt höplöttele, mamma.

Palvelustyttö tuo suurta voileipätarjotinta.

POSTINEITI

Ei kiitoksia.

NIMISMIES

Juu kiitoksia. Minä otan. Tämä siika on ihan mainiota ja tämä — sika kanssa.

NIMISMIEHEN ROUVA palvelustytölle.

On siinä täytynyt olla oikein voileipätalkoot, kun on pitänyt laittaa tällainen joukko. Ei kiitoksia. En minä.

KANTTORI

Jos minä sentään… Tämä juusto on ihan mainiota.

POSTINEITI

Sitä minunkin sentään täytyy maistaa.

NIMISMIEHEN ROUVA

Ehkä minäkin sitten — seuran vuoksi… No, kiitos nyt.

Palvelustyttö poistuu.

NIMISMIES

Voileipiä ja voileipiä! Ei nämä missään tunnu.

NIMISMIEHEN ROUVA

Hsss! Varmaan ne äsken kuulivat.

NIMISMIES

Saa ne sen tietääkin, että Vahannan maisterin häissä…

NIMISMIEHEN ROUVA

Hsss! Sinä häpäiset meidät. (Tohtorille, joka tulee.) No myöhäänpä tohtori häihin tulee…

POSTINEITI

»Kodinperustajaisiin»…

TOHTORI

Virka ennen kaikkia, virka ennen kaikkia…

POSTINEITI

Kuinka Kankaanpäässä nyt on?

TOHTORI

Kuume oli taas tänä iltana korkea.

NIMISMIEHEN ROUVA

Niin, ymmärtäähän sen, että sen täytyy koskea, kun sentään tietää olevansa syypää toisen kuolemaan.

POSTINEITI

Sellainen hieno mies…

TOHTORI

Onko neiti Vahantaa näkynyt täällä? Minun pitäisi tavata häntä.

NIMISMIEHEN ROUVA

Juuripa hän meni tästä pastorin kanssa!… Onko se totta, että se siellä niin hourii…?

POSTINEITI

Sanovat puhuvan sekä Mikosta että Brandtista…

TOHTORI

… ja lakoista ja torppareista ja… (Annikille joka palaa.) Hyvää iltaa, neiti Vahanta!

ANNIKKI tervehtien.

No, tohtori…

TOHTORI

Niin, sairashan hän on. (Postineidille, nimismiehelle ja nimismiehen rouvalle.) Hyvää yötä.

POSTINEITI

Eikö tohtori yhtään ehdi olla »kodinperustajaisissa»…?

TOHTORI

En. Ihmiset sairastavat nykyään niin paljon…

NIMISMIEHEN ROUVA

Niin, ja tohtorillahan on kotona… (Vetäytyvät supattaen puhumaan.)

ANNIKKI

No, tohtori…

TOHTORI

Hän on tänä iltana ollut kovin levoton. Pyysi minua antamaan jotakin, joka auttaisi pystyyn täksi illaksi… Teidän täytyy, Annikki neiti, mennä hänen luokseen…

ANNIKKI

Voi, onko hän kysynyt minua?

TOHTORI

Tiedän että hän siitä ilostuisi, onhan niin vähän ihmisiä, joista hän pitää…

ANNIKKI

Oi, minä menen niin mielelläni. Kun minä voisinkin sovittaa, sovittaa… (Katoavat tielle.)

NIMISMIES

Tule pois ottamaan tupakkaa, Grönblommi!

POSTINEITI

Frans —! minun tulee ikävä!

NIMISMIES

No hellantelttu…!

NIMISMIEHEN ROUVA

Jokos nyt sitten vihdoinkin saa onnitella!

POSTINEITI JA KANTTORI

No jo!

NIMISMIES katellen heitä.

Meidän mamma ennusti tätä jo aikoja sitten…

NIMISMIEHEN ROUVA

Niin, jo minä heti tämän kanttorin tultua sanoin papalle: siitä se vasta tulisi sopiva pari…

NIMISMIES

Ja anna sen nyt sitten tulla tupakoimaan.

POSTINEITI nauraen.

No, mene, mene!

Poistuvat kuistille. Talossa soitetaan kelloa, uutimet vedetään ikkunoiden eteen, tuli sammutetaan. Pastori tulee tieltä.

NIMISMIEHEN ROUVA

Eikös pastori tule näytelmää katsomaan…? Mikäs sen pastorin on?
(Menevät postineidin kanssa taloon.)

Pastori seisoo hetkisen yksin. Sitten tulee emäntä lehdosta päin, kädessä nenäliina.

EMÄNTÄ

Niin minä kuljen kuin vieraana oman poikani häissä.

PASTORI

Outoja ja muukalaisiahan me olemme täällä murheenlaaksossa.

EMÄNTÄ

Jaa, jaa, kuka sitä olisi uskonut, että sen näin piti käydä. Olen tässä niin ajatellut sitä vainajaa, näiden lasten isää. Ja sitä päivää jona meidät vihittiin. Se oli kanssa näin syksyllä… Silloin oli kanssa näin kaunis syksy… Mutta mikäs pastorin on…?

PASTORI

Ei minun mikään.

EMÄNTÄ

Eikös sitten olisi paras viettää ne teidänkin häänne ennen joulua.
Mitäs niistä säästää. Nuorihan se Anni vielä on, mutta aika kuluu…
Ruvetaan valmistamaan nyt vain kohta… Minä jo puhuin neulojalle
ja…

PASTORI

Ei emäntä niistä puhu…

EMÄNTÄ

Mikä on ettei puhua saa… Onhan sitä vähän varastoa kotona ja… onhan Anmilla aikaa valmistaa loppuja sitten myöhemmälläkin… Ne häät pidetäänkin sitten oikein… vanhanaikaiset…

PASTORI

Ei emäntä nyt puhu… Ei emäntä vielä tiedä… Ei niistä mitään tule… Annikki… Annikki… Annikki…

EMÄNTÄ

Mikäs Annikille on tullut?

PASTORI

Hän on — hyljännyt minut…

EMÄNTÄ

Mitä pastori sanoo… en minä nyt ymmärrä pastoria…

PASTORI

En minä tahdo sitä itsekään ymmärtää…

EMÄNTÄ

Ei Annikki sellainen ole…

PASTORI

Hän sanoi… ettei voi ruveta vaimokseni…

EMÄNTÄ

Ettei voi ruveta… Minä menen paikalla puhumaan hänelle. Mitäs tämä nyt on! Ei hän sellaisia…

PASTORI

Ei emäntä mene… Ei se auta. Olisihan minun pitänyt se ymmärtää, ettei hän…

EMÄNTÄ

Ei Anni ole sitä tarkoittanut. Mitä lie väsyksissään sanonut…

PASTORI

Hän antoi jo takaisin sormuksenkin. (Avaa emännälle kätensä.)

EMÄNTÄ katsoo.

Se on Annikin sormus. Jaa, en minä mitään ymmärrä tästä uudesta ajasta… Ei lapset enää tarvitse vanhempiaan. Mitä minulla enää on virkaa maan päällä.

Lähtevät rannalle päin. Talosta kättentaputuksia. Ulos tulevat Mikko,
Rainio, helsinkiläinen maisteri.

MIKKO

Oli se helkkarin hauskaa että tulit, vanha veikko.

HELSINKILÄINEN

Meitä piti tuleman oikein aika roikka, mutta sattuivat näin sunnuntaina olemaan kiinni kaikki.

MIKKO

Kyllä minä ne meidän sunnuntait tiedän!

HELSINKILÄINEN

Mutta kuule, se on toista tämä sinun morsiamesi kuin ne huntupäät herrasfröökynät, jotka häissään itkeä pillittävät.

MIKKO

Niin, eikös olekin!

HELSINKILÄINEN

Ja saablarin viisaan näköinen. Mistäs sinä sen löysitkään!

MIKKO

Kotipitäjän tyttöhän se on!

RAINIO

Se osaa Marxinkin niin kannesta kanteen, ettei sen kanssa ole hyvä mennä väittelemään.

HELSINKILÄINEN

Vai niin, vai niin. Sellaisen minäkin tarvitsisin… ja tänne te nyt asetutte asumaan?

MIKKO

Tuonne salvetaan pirttiä mäkeen.

HELSINKILÄINEN

Mutta millä sinä meinaat saada aikasi kulumaan?

MIKKO

Samalla vain, millä muutkin… maan työssä…

HELSINKILÄINEN

No niin, niin. Vai maan työssä… mutta kun sentään olet tottunut liikkumaan.

RAINIO

Eihän sitä nytkään kiinni köytetä. Kyllä ne puolueen asiat aina liikkumista vaativat.

HELSINKILÄINEN

No niin, niin… Mutta eikös tästä vähitellen pitäisi ajatella lähtöä…

RAINIO

Ei hemmetissä, meillähän on vielä toinen näytös jäljellä. Mitäs ne siellä kuhnivat. Ei se kestä kuin pari minuuttia. Minä käyn katsomassa. (Lähtee sisään.)

Vanhus ja 3. mies tulevat.

VANHUS Mikolle.

Me tullaan sitten kaikki saattamaan nuorta paria kotiin.

3. MIES

Ja otetaan oikein lippu mukaan. Se päätettiin viime kokouksessa.

Lähtevät sisään. Mikko jää yksin, selin katsojiin päin, sytyttämään savukettaan. Hän vetää tikun toisensa perästä saamatta niitä syttymään. Vihdoin onnistuu. Ikkunoista sammuu tuli. Soitetaan kelloa. Kaikki lähtevät sisään. Alhaalta, vasemmalta tulee Klara valkeissa vaatteissa, pitkä huivi viskattuna päähän. Silmät loistavat, poskilla hehkuu kuume. Hän liukuu kuin varjo, sulaen yhteen runkojen ja kuutamon kanssa.

MORSIAN tulee sisältä portaille.

No Mikko, Mikko… mihin sinä jäit! Ovat panneet meille oikein vaarintuolit eturiviin. Joudu nyt!

Mikko lähtee portaille, lakki takaraivolla, savuke hampaissa. Morsian ottaa häntä käsivarresta, nauraa hihittää. Näyttämö on tyhjänä.

KLARA kuiskaa.

Kruunuton morsian! (Lähestyy taloa.) Kruunuton morsian. (Tultuaan keskelle pihaa hän pysähtyy, kääntyy yleisöön päin, huutaa epätoivossa.) Kruunuton morsian!

Kaiku vastaa metsän takaa. Klara poistuu hiljaa nyyhkien. Pysähtyy kuullessaan ihmisääniä suurta koivua vastaan etualalla, painautuu runkoon kiinni. Talossa hälinää. Ääniä: Mikä se oli? Kuka huusi? Ikkunoihin tulee heikko valo, ikäänkuin yhdestä läähättävästä kynttilästä. Kaikki törmäävät ulos.

RAINIO

Kuka täällä huusi?

1. MIES

Mikä täällä kävi?

2. MIES

Täältä se huuto tuli.

1. TYTTÖ

Ja kaikukin vastasi: »kruunuton morsian».

RAINIO

Mitä hullua! Ei ne köyhälistön tytöt ole ennenkään kruunuissa herrastelleet! Mennään jatkamaan. Näkyy se, että puoliyö on likellä, kun kummitukset tulevat esiin. (Nauraa.)

2. MIES

Joku täällä huusi.

2. TYTTÖ

Lehtokin itki ja nyyhkytti.

EMÄNTÄ joka pastorin vieressä seisoo portaiden edessä.

Se oli Jumalan ääni.

RAINIO

No kyllä on mielikuvituksella valtaa! Mennään pois jatkamaan.

HELSINKILÄINEN

Oliko se mies vaiko nainen?

1. MIES

Mikä lie ollut.

1. TYTTÖ

Se itki kuin lapsi!

PASTORI

Se oli omantunnon ääni. (Nousee portaille.) Te olette, ihmisraukat, kadottaneet kruununne ja etsitte sitä turhaan tältä tieltä. Palatkaa ainoan elävän Jumalan luo…

ÄÄNTEN MURINAA

Kuulkaas pappia!

RAINIO

Ei täällä pappia tarvita! Lähdetään jatkamaan. (Lyö käsiään yhteen.)
Näytelmää jatketaan!

Joukko törmää sisään. Pastori ja emäntä lähtevät rannalle. Mikko astelee yksin lehtoon päin, suuri kärsimys kasvoillaan.

MORSIAN on katsellut portailta ja seuraa.

Etkö tule sisään? Siellä on nyt meidän tuolit tyhjinä…

MIKKO

Mene sinä edellä…

MORSIAN

Mutta miltä se näyttää…! Kyselivät jo, mihin sinä jäit… Oletko suuttunut minulle?

MIKKO

Minä tulen pian perässä.

MORSIAN

Mutta itsehän sinä sanoit, ettei minulla olisi kruunua…

MIKKO

Itse, itse… Anna minun nyt olla yksin… Vähän aikaa…

Morsian poistuu alakuloisena. Oven sulkeuduttua hoippuu Klara Mikon eteen.

KLARA

Mikko…

MIKKO säpsähtäen.

Kuinka sinä olet täällä… Sinähän olet kuolemansairas!

KLARA

Meidän täytyy pelastua…

MIKKO

Mitä sinä puhut! Tiedäthän sinä että minun päätökseni pysyy: minun paikkani on täällä.

KLARA

Sinä petät itseäsi. Sinä olet niin suuressa vaarassa ja minä! Me voimme vielä pelastua.

MIKKO

Sinä puhut kuumeessa. Minä menen noutamaan Annikkia…

KLARA

Minä puhun hengen hädässä. Minä näin unta, että meidät piti elävinä haudattaman. Kauas toisistamme syvälle pimeyteen. Se oli niin kauheaa. Minä ponnistin kaikki voimani. Vihdoin minä pääsin ylös. Mutta nyt on kiire. Me lähdemme niin kauas, ettei meitä kuulla eikä nähdä.

MIKKO

Tämä on mielettömyyttä. Minä noudan sisareni, että hän saattaa sinut…

KLARA

Sinun täytyy kuulla minua. Ihmisellä ei ole oikeutta hukata henkeänsä.
Hän ei saa ripustaa kiveä kaulaansa, sillä se vie alaspäin, alaspäin.
Me kaksi yhdessä, me nousemme kohti kauneutta ja autuutta.

MIKKO

Sinä olet sairas — mutta koeta toki ymmärtää, ettei enää ole lupa puhua tällä tavalla…

Työntää hänet luotaan.

KLARA

Sinä et minua rakasta, et koskaan ole rakastanut…

MIKKO

Minä olen haudannut muistot. Sinun täytyy tehdä samoin…

KLARA

Voinko minä haudata oman itseni! Koko minun sieluni ja ruumiini on vain niissä muistoissa.

MIKKO

Ihminen voi mitä hän tahtoo. Kuuntele minua nyt järkevästi. Meillä on velvollisuuksia, joihin olemme itsemme sitoneet, ja raskaimmatkin velvollisuudet sisältävät lohtunsa.

KLARA

Nyt minä ymmärrän… Kaikki on lopussa… Olen yksin… yksin…

MIKKO

Ihminen voi murtuneenakin elää, raunioistakin versoaa vihreää ruohoa… Me kuljemme eri teitä me ihmiset… Jossakin kaukana ne yhtyvät… Kaikki tiet… Siellä on rauha… Kuuletko minua?

KLARA

Kuulen…

MIKKO

Katso: joka etsii se elää…

Äänettömyys.

KLARA

Joka etsii… Joka etsii se elää… Hyvää yötä.

MIKKO

Hyvää yötä.

Klara lähtee murtuneena, ikäänkuin hapuillen. Mikko jää vakavana, yksinäisenä katsomaan hänen jälkeensä.

Talosta kuuluu kättentaputuksia, siellä sytytetään tulet. Morsian rientää Mikon luo; iloista piirilaulua laulaen tulevat vieraat pitkässä jonossa ja tempaavat heidät keskelleen.

Esirippu.